Ruotsissa sivullisia on kuollut ulkomaalaisten keskinäisissä välien selvittelyissä.
Ruotsissa jengi väkivallassa on saanut surmansa ruotsalaisia
Anonyymi-ap
23235
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Tämän vuoden puolella ovat ruotsalaiset joutuneet kohtaamaan ulkomaalaisten vihan, epätoivon, katkeruuden, tyytymättömyyttä.
Oletkos ihan varmaa että gengieikolliset kaikki ovat ulkomaalaisia ruotsin maan kamaralla
Sandvikenissä, joka on pikku kunta, on kuollut ampumisessa kaksi ja haavoittunut toiset kaksi.
Koko Ruotsi on jengiväkivallan kynsissä.
Valtiovalta Suomessa ja kaikki puolueet. Tehkää nyt saatana tulppa tälle ettemme ole samassa kusessa kymmenessä vuodessa.
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18023208Y
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Kulttuuri sana korvattu mediassa jengi sanalla, mutta suurin osa tietää mitä tarkoitetaan.
Kansalaisuuden saavat mutta kulttuuria eivät saa pois mitenkään.
Ruotsalaisten kulttuuri ja ulkomaalaisten kulttuuri yritetään integroida uskon opillisesti kaikki islamilainen.
Kiitos tuostakin kuuluu demareille.
Yksi ei Ruotsin taloutta kaada ja loput ovat tilastoja.
Mene sanomaan tämä ruotsalaisten perheille.
Kuollut joku vanha alkkisröty, joka istua tönöttänyt homehtumassa samassa räkälässä vuosikymmenet.
Erittäin EVVK jos ruotsalaisilta kysyt. Lisäksi suomalainen. Eli 2x EVVK.
Oikea kohde taisi kuulua räkälän omistajan sukuun.
Eli tyypillistä talousrikollisuu skeidaa.
Samaa mitä Suomen konkkapersuyrittäjät harjoittaa.
Se alkisröty on myöskin ihminen , kamalaa jos esim sairaaloissakin sanottaisiin tuollaisilla nimityksillä ihmisiä jotka ovat epäonnistuneet elämässä.
Miksi luulet, ettei sanota ?
Sinkkiä valmistetaan Ruotsissa omassa maassa. Ei tarvitse ruotsalaisten tuoda ulkomailta sinkkiä.
Ruotsin vihervassut ovat kaiken takana.
Tätä kansa haluaa Suomeenkin!! Yksikin poikkipuoleinen arvostelu maahanmuuttajia kohtaan, niin olet rasisti! Kansa soti perussuomalaisia vastaan koko kesän saadakseen tämän saman rikollisuuden Suomeenkin!
Kyllä noin ihanaa menoa on saatava nopeasti suomeenkin, Helsinkiin ja Tampereelle erityisesti, sehän nostaa jo asuntojen arvoakin kun saa parvekkeelta katsella sotaa joka päivä eikä tartte leffaan lähteä.
Vielä on oppimista Suomessa medioilla ja poliisilla, kun Ruotsissa jo uskalletaan uutisoida, että sivullisillekkin on ollut vaaraa ja sivullisia on kuollut .
HOI! Eihän se aina ensimmäisellä paukulla osu siihe mihi tähtää
joskus voip olla huono sihti ja sattuu väärää kohteesee.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/58a1d384-8898-4c56-b98e-83897777908e
Sama tullut Suomeenkin, missään ei ole enää turvassa
Suomessa Gongo poliisit vain jatkavat samaa tiedoituslinjaa : " Ei mitään vaaraa sivullisille " .
Näin siinä käy.
Tavallinen ruotsalainen rikollisuus alistunut uuden kulttuurin edessä ei mitään tapoja