Yksi asia jota en rockmusiikin kliseissä ymmärrä - kitaran tuhoaminen?

Jos soitin palvelee muusikkoa konsertissa uskollisesti niin miksi se sitten saa vihat niskaansa? Luulisi että sen pitäminen ehjänä herättäisi jälkeenpäin hyviä muistoja.

22

566

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Soittimien särkeminen ei ole enää nykyään muodissa. Joskus -70-80 luvulla se oli, kun bändeillä oli rahaa kuin roskaa. Hajottamiskultin aloitti Jim Hendrix -60 luvun lopussa. Ritchie Blacmore särki yleensä vain Fenderin kopioita. Tosin jossain konsertissa roudari antoi vahingossa alkuperäisen Straton, jonka Blackmore hakkasi säpäleiksi. Keikan jälkeen kyseinen roudari sai etsiä töitä muusta bändistä.

      Kitaroiden ym. särkeminen liittyi ilmeisesti myös nuorison kapinointiin, joka kuului rock musiikkiin, ja ehkä jotkut muusikot halusivat työllistää soitinvalmistajia hajottamalla soittimia keikkojen päätteeksi.

    • En itsekään aina tajua kitaroiden särkemistä. Esim. The Who:n kitaristi Pete Townsend aikoinaan rikkoi kitaroita keikkojen päätteeksi, kai se oli jonkinlainen ohjelmanumero sekin, mutta kai osa jota rockmuusikon kapinallisuutta. Menestyneillä rockmuusikoilla on yleensä käytettävissä paljon rahaa ja he voivat rikkoa kitaroita, jos haluavat, koska voivat aina hankkia uuden tilalle. Nykyään ei kai tuollaista enää tehdä, ei ainakaan yleisesti, niin kuin ei teeveiden yms. muiden tavaroiden viskomista hotellien ikkunoista ja ovista.

      • Anonyymi

        Saattoivat olla halpakopioita, kuten tuossa mainittu Blackmoren rikkomat kitarat. Henkka poltti kitaran Montereyn keikalla, en muista särkikö sen myös, osa performanssia, joka myös kuvattiin live-elokuvaksi. Pete Townsend rikkoi kitaroita, mutta luulisin hänenkin tehneen sen vain joillain keikoilla, jotka kuvattiin, eli luultavasti taas vaan suunniteltu performanssi. Kyllä soittajat tuolloin kitaroiden arvon tiesi ja ilmiö oli kuitenkin aika marginaalinen.

        Nykyään on niin paljon tarjolla halpakopioita, että niitä riittäisi rikottavaksi enemmänkin. Ennen vanhaan vain Japanissa taidettiin tehdä halpoja kopioita klassikko-kitaroista, kuten stratocastereista. Käsittääkseni ihan hyviä kitaroita, välillä on myynnissäkin ja lähtee yleensä selvästi alle tonnin hintaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olen Youtubesta joskus katsonut pätkän, jossa Pete Townsend rikkoo The Whon:n keikalla kitaran.

      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Olen muistaakseni minäkin sen keikan nähnyt. tietyt keikat on kulttimaineessa, tai silloinhan kuvattiin vain tietyt keikat, joihin tietenkin suunniteltiin näitä performansseja. On paljon videoita keikoilta, jossa kitaraa ei hajoteta, ennalta suunniteltua siis moiset tuhotyöt.

        https://www.youtube.com/watch?v=vcAjMB3hsq8&t=7s

        Varmaan yksi kuuluisimpia tuhokeikkoja tuo.

        Sirkushuvia kansalle. Siinä meni useampi kitara hajalle tai ainakin yritettiin hajottaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olen muistaakseni minäkin sen keikan nähnyt. tietyt keikat on kulttimaineessa, tai silloinhan kuvattiin vain tietyt keikat, joihin tietenkin suunniteltiin näitä performansseja. On paljon videoita keikoilta, jossa kitaraa ei hajoteta, ennalta suunniteltua siis moiset tuhotyöt.

        https://www.youtube.com/watch?v=vcAjMB3hsq8&t=7s

        Varmaan yksi kuuluisimpia tuhokeikkoja tuo.

        Tässä Nirvanan meininkiä vuodelta 1991. Tässä myös sitä kuuluisaa kitaroiden tuhoamista, mutta kyllä meno vaikutti olevan muutenkin sekopäistä, liekö huumeilla ja/tai alkoholillakin osuutta asiaan.
        https://www.youtube.com/watch?v=C5f1txahqcs

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olen muistaakseni minäkin sen keikan nähnyt. tietyt keikat on kulttimaineessa, tai silloinhan kuvattiin vain tietyt keikat, joihin tietenkin suunniteltiin näitä performansseja. On paljon videoita keikoilta, jossa kitaraa ei hajoteta, ennalta suunniteltua siis moiset tuhotyöt.

        https://www.youtube.com/watch?v=vcAjMB3hsq8&t=7s

        Varmaan yksi kuuluisimpia tuhokeikkoja tuo.

        Tässä kaikenlaista soittamista ei niin hyvässä kunnossa:
        https://www.youtube.com/watch?v=zmK_o9V21BI

    • Anonyymi

      WHO:n Townsendin eka temppu oli vahinko kun lapa osui matalassa kellarissa kattoon ja kaula katkesi. Pete vi**uuntui ja rikkoi loputkin skebasta. Josta yleisö innostui ja jätkät väänsivät siitä ohjelmanumeron.

      • Viihdettä koko rahalla =D

    • Entäs muita rock-kliseitä: tavaroiden heittäminen hotellin ikkunasta, hotellihuoneen tuhoaminen, tupakka huulessa lavalla, kuolee nuorena tai nuorehkona huumeiden yliannostukseen (moni on kuollut, mutta eivät kaikki), viskin juominen ja etenkin Jack Daniels (tämä kyllä pitää paikkansa monien kohdalla, mutta ei kaikkien, vaikka varmaan sellainen oletus on, että kaikki tuosta kyseisestä pitäisivät)...

      • Anonyymi

        Van Halenin basisti soitteli sooloja juovuksissa jack daniel bassolla.
        https://www.youtube.com/watch?v=5ewsHwVOyyE

      • Anonyymi kirjoitti:

        Van Halenin basisti soitteli sooloja juovuksissa jack daniel bassolla.
        https://www.youtube.com/watch?v=5ewsHwVOyyE

        No kaikkea sitä näkeekin =) Mitähän yleisö tuosta mahtoi olla mieltä?

      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        No kaikkea sitä näkeekin =) Mitähän yleisö tuosta mahtoi olla mieltä?

        Eddie on jossain videossa aivan päissään ja se soitto on aivan kaameata.

        No, Eddie olikin alkoholisti, paljon vietti aikaansa vieroitushoidoissa, tais tulla ennen aikainen kuolemakin liiasta ryyppäämisestä.

        Ai että Eddielle kehittyi syöpä ryyppäämisen johdosta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eddie poltteli röökiä ryyppäämisen lisäksi. M.Anthony ei vissiin tupakkia polttellu joten on ehkä sen takia vielä elävien kirjoissa, vaikka viskiä ryyppäsikin oikein urakkatahtia.
        Tosin voi olla että tuossa videolla viskiä on hieman lantrattu. Nimittäin jos puoli pulloa vetää viskiä niin ei siinä enää paljon juosta lavalla ja soitella bassoa edes nuotin vierestä...

      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Ai että Eddielle kehittyi syöpä ryyppäämisen johdosta?

        Huonot elämäntavat johtaa pidemmän päälle vakaviin terveysongelmiin, ehkä syöpäkin sai siitä "polttoainetta"

        Joku joskus sanoi, että kun ei osannut käsitellä omia henkisiä ongelmiaan, niin kehitti itselleen syövän, Oiskos ollut Woody Allen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eddie poltteli röökiä ryyppäämisen lisäksi. M.Anthony ei vissiin tupakkia polttellu joten on ehkä sen takia vielä elävien kirjoissa, vaikka viskiä ryyppäsikin oikein urakkatahtia.
        Tosin voi olla että tuossa videolla viskiä on hieman lantrattu. Nimittäin jos puoli pulloa vetää viskiä niin ei siinä enää paljon juosta lavalla ja soitella bassoa edes nuotin vierestä...

        Aika paljon viskiä toi Van Halenin kitaristi ja silloinen laulaja (oliko sammy Hagar?) vetivät tossa pätkässä. Ihme, että pysyivät tolpillaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eddie poltteli röökiä ryyppäämisen lisäksi. M.Anthony ei vissiin tupakkia polttellu joten on ehkä sen takia vielä elävien kirjoissa, vaikka viskiä ryyppäsikin oikein urakkatahtia.
        Tosin voi olla että tuossa videolla viskiä on hieman lantrattu. Nimittäin jos puoli pulloa vetää viskiä niin ei siinä enää paljon juosta lavalla ja soitella bassoa edes nuotin vierestä...

        Siis Van Halenin basisti, muistin että oli kitaristi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eddie poltteli röökiä ryyppäämisen lisäksi. M.Anthony ei vissiin tupakkia polttellu joten on ehkä sen takia vielä elävien kirjoissa, vaikka viskiä ryyppäsikin oikein urakkatahtia.
        Tosin voi olla että tuossa videolla viskiä on hieman lantrattu. Nimittäin jos puoli pulloa vetää viskiä niin ei siinä enää paljon juosta lavalla ja soitella bassoa edes nuotin vierestä...

        Rööki ja alkoholi on myrkkyä ja niitä kun vetää päivittäin kymmeniä vuosia, niin onko se sitten ihme, että saa syövänkin?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Rööki ja alkoholi on myrkkyä ja niitä kun vetää päivittäin kymmeniä vuosia, niin onko se sitten ihme, että saa syövänkin?

        Jep. Näin. Enemmän ihme, jos ei saa, mutta näinkin voi olla. Eddie Van Halenilla oli kuitenkin syöpä, johon kuoli oli se sitten tullut alkoholin juonnista tai jostain muusta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      51
      3605
    2. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      114
      2520
    3. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      594
      2288
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      19
      2036
    5. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      77
      1764
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1668
    7. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1648
    8. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      141
      1571
    9. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1456
    10. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      94
      1437
    Aihe