Omaan vieläkin valaistun karttapallon.

Sehän oli aikoinaan vakiovaruste hyvin toimeentulevien perheiden koululaisten työpöydillä.
Köyhien kakaroilla ei sellaista pöydillään ollut, tuskin oli ruokaakaan.

Yhtä kaikki. Karttapallo mahdollistaa vieläkin realistisia sanoisinko ajatuskokeita jotka pistävät pohtimaan pallomaa-teorian oikeellisuutta.

Ajatuskokeeni numeroituina:
1. Päiväntasaajalla helikopteri lentää paikallaan mutta Maa pyörii alta pois yli 1600 km:n tuntivauhtia. Kuinka kauas lähtöpaikastaan kopteri joutuu laskeutumaan tunnin kuluttua? Olisiko se 1600:n kilometrin päähän?

2. Käytännön kokeena otin lentokoneen ja laivan pienoismallit ja prutkuttelin niillä Pohjanmereltä eteläiselle Tyynelle valtamerelle ja mitä huomasinkaan?
Nehän olivat ylösalaisin...!! Sielläpäin täytyy ihmistenkin kulkea päät alaspäin voidakseen järkevästi noita kulkuneuvoja käyttää.
Ausseissa lepakot nukkuvatkin sitten ymmärrettävästi seisoma- asennoissa.

3. Istahdin ajatelmissani pieneen avaruusalukseen ja kiertelin siellä karttapalloa tai maapalloa, kuinka vain.
Sanovat että satelliiteista voidaan zoomailla rannalla hyppelevää sammakkoa?
Minä ajattelin zoomailla kaikenlaisia ihmisten rakentamia mastoja ja rakennuksia.
Huomaan että eiväthän ne olekaan viivasuoraan pystyasennossa vaan killellään mikä minnekin vaihdellen vaakasuorasta ylösperin asentoon.

Että tällaista tänään. Viettäkää mukava viikonloppu älkääkä vetäkö herneitä neniinne. Ne ovat tenavien touhuja.
87834
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 87

Vanhimmat

Littamaa-ajattelu on just sitä mitä isoveli on tavoitellut. 2+2 = 5 jos niin halutaan ja niinhän halutaan ja siihen on nnistuttu kehittää oikeat psykofyysisest toimenpiteet.

Äänestä
  • Aloittaja

    ?????????????????????????????????????????????... :-)

    Äänestä

  • ViktorAtaman kirjoitti:

    ?????????????????????????????????????????????... :-)

    Littarit luulee olevansa jossain kehityksen aallonharjalla vaik tosiasiassa ne on just niitä jotka on uudisajattelun ja kielen ensimmäisiä manipuloinnin tyyppiesimerkkeja. Tähän suuntaan tullaan meneen jatkossa enemmänkin. Monimutkaisiin kysymyksiin tullaan tarjoamaan enenemissa määrin yhä yksinkertaisempia vastauksia.

    Äänestä

Vaikka jotkut perheet ovat niin rikkaita että heillä on varaa valaistuun karttapalloon, niin huomaan ettei rikkaus takaa silti älyä ja osaamista.

Maapallon mukana pyörii myös koko ilmakehä ja siksi se helikopteri liikkuessaan maan pinnan suhteen paikasta A paikkaan B kulkee samalla sen ilmakehän mukana 1600 km/h (jos se sattuu olemaan päiväntasaajalla). Ja aloittajalle tiedoksi myös, että maapallo kieräessään aurinkoa kulkee noin 30 km/s ja itse aurinkokunta liikkuu nopeudella 230 km/s kiertäessään linnunrataa ympäri.

1Äänestä
  • Aloittaja

    ....... näin on veli hyvä ja koko linnunratamme kiitää miljoonia kilometrejä (?) sekunnissa kohti yhä laajenevan avaruuden peräseinää johon emme koskaan törmää.

    Sieltä päin on viime aikoina tullut myös avaruusörkkejä vi++uilemaan taivaillemme.
    NASA ja USA:n hävittäjälentäjät ovat ne nähneet, tunnistaneet ja paikallistaneet joten voimme vakuuttua ilmiöiden todenperäisyyksistä..

    Toki örkkejä on käynyt Maapallollamme jo kauan aikaa sitten. Olisivatko olleet Orionin tähtikuviosta?
    Yhtä kaikki. Heidän aluksensa meni rikki ja miehistö nääntyi Meksikon aavikoille. Nyt heidän jäänteensä on löydetty:

    Sen sijaan että nämä tähtimatkaajat olisi kunniallisesti siunattu ja haudattu niin heidän jäänteitään levitellään irvokkaasti kaikkien pilkattaviksi...:
    https://www.youtube.com/watch?v=zewcsffoXTE

    Tyypillistä lättäreiden höpötystä huimista nopeuksista yms. Samaa yritti mm. Globebusters, jonka Professor Dave nöyryyttää totaalisesti tällä videolla.

    https://www.youtube.com/watch?v=JDy95_eNPzM&t=1178s

    Äänestä

  • ViktorAtaman kirjoitti:

    ....... näin on veli hyvä ja koko linnunratamme kiitää miljoonia kilometrejä (?) sekunnissa kohti yhä laajenevan avaruuden peräseinää johon emme koskaan törmää.

    Sieltä päin on viime aikoina tullut myös avaruusörkkejä vi++uilemaan taivaillemme.
    NASA ja USA:n hävittäjälentäjät ovat ne nähneet, tunnistaneet ja paikallistaneet joten voimme vakuuttua ilmiöiden todenperäisyyksistä..

    Toki örkkejä on käynyt Maapallollamme jo kauan aikaa sitten. Olisivatko olleet Orionin tähtikuviosta?
    Yhtä kaikki. Heidän aluksensa meni rikki ja miehistö nääntyi Meksikon aavikoille. Nyt heidän jäänteensä on löydetty:

    Sen sijaan että nämä tähtimatkaajat olisi kunniallisesti siunattu ja haudattu niin heidän jäänteitään levitellään irvokkaasti kaikkien pilkattaviksi...:
    https://www.youtube.com/watch?v=zewcsffoXTE

    Lisäksi julkisuuteen on vuotanut tällainen video jossa sairaala oloissa tutkitaan meehtynyttä alienia.

    https://www.youtube.com/watch?v=pVB8rN4XaDk

    Äänestä

  • Tuohon vielä lisään, niin kuin jotain tietäisin:
    Läheinen Andromedan galaksi ja Linnunrata lähestyvät toisiaan 110 kilometrin sekuntinopeudella ja törmäävät noin 4 miljardin vuoden kuluttua muodostaen mahdollisesti suuren elliptisen galaksin tai jättimäisen spiraaligalaksin.[5]

    Äänestä

Tää tää on tätä. Sata pöänts.

Meitä huijataan.

Kiitos Putin. En pelkää enää cabalia.

Äänestä
  • Aloittaja

    Hienosti kiteytetty veli hyvä.

    Ehkä suurin uhkamme ei olekaan tavanomaisin asein käytävät sodat vaan ilmastonmuutos joka on tuhoamassa koko Maapallomme.
    Me ihmiset olemme saaneet sen aikaan.

    Tätä sanomaa ovat UFO:issa matkustavat avaruusörkit meille tuomassa....:
    "Älkää tuhotko tätä viimeistä elinkelpoista planeettaa" vaan syökää kasviksia ja lopettakaa lihan syönti koska se pierettää ja niistä tulee sitten niitä kauheita metaanikaasuja jotka tuhoavat ilmakehän.

    Helppoa vegaaniksi siirtyminen ei ole.
    Raavaan miehen on syötävä n. 20 kg salaattia tyydyttääkseen päivän energian tarpeensa.
    Tietäväiset voisivat vastata kuinka monta 200:n litran jätesäkkiä noista täyttyisi ja kuinka paljon ne maksaisivat...?

    Salaatin lehtien hinnat hinnat ovat pilvissä ja tämän vegaanin päiväkustannukset taivaissa
    Tarkastin että 100 g salaatinlehtiä sis. 17 kaloria.
    Anorektikon pupellettavaksi aivan oivaa sapuskaa.

    Äänestä

  • ViktorAtaman kirjoitti:

    Hienosti kiteytetty veli hyvä.

    Ehkä suurin uhkamme ei olekaan tavanomaisin asein käytävät sodat vaan ilmastonmuutos joka on tuhoamassa koko Maapallomme.
    Me ihmiset olemme saaneet sen aikaan.

    Tätä sanomaa ovat UFO:issa matkustavat avaruusörkit meille tuomassa....:
    "Älkää tuhotko tätä viimeistä elinkelpoista planeettaa" vaan syökää kasviksia ja lopettakaa lihan syönti koska se pierettää ja niistä tulee sitten niitä kauheita metaanikaasuja jotka tuhoavat ilmakehän.

    Helppoa vegaaniksi siirtyminen ei ole.
    Raavaan miehen on syötävä n. 20 kg salaattia tyydyttääkseen päivän energian tarpeensa.
    Tietäväiset voisivat vastata kuinka monta 200:n litran jätesäkkiä noista täyttyisi ja kuinka paljon ne maksaisivat...?

    Jahven enkelit sieltä Ufoista on Lättymaahan sapuneet. Tiedän tämän sillä olen kysynyt asiasta heiltä ja he myönsivät. He sanoivat myös jotta heidän planeettansa on pallo joka on tuhoutumassa ilmastonmuutokseen ja siksi he tulivat meitä varoittamaan ettei meille kävisi samoin. Kovin oli ystävällistä minun mielestäni heidän sanomansa.

    Äänestä

  • ViktorAtaman kirjoitti:

    Hienosti kiteytetty veli hyvä.

    Ehkä suurin uhkamme ei olekaan tavanomaisin asein käytävät sodat vaan ilmastonmuutos joka on tuhoamassa koko Maapallomme.
    Me ihmiset olemme saaneet sen aikaan.

    Tätä sanomaa ovat UFO:issa matkustavat avaruusörkit meille tuomassa....:
    "Älkää tuhotko tätä viimeistä elinkelpoista planeettaa" vaan syökää kasviksia ja lopettakaa lihan syönti koska se pierettää ja niistä tulee sitten niitä kauheita metaanikaasuja jotka tuhoavat ilmakehän.

    Helppoa vegaaniksi siirtyminen ei ole.
    Raavaan miehen on syötävä n. 20 kg salaattia tyydyttääkseen päivän energian tarpeensa.
    Tietäväiset voisivat vastata kuinka monta 200:n litran jätesäkkiä noista täyttyisi ja kuinka paljon ne maksaisivat...?

    Et sitten ole koskaan kuullut, että olisi olemassa mitään muutta kasvisruokaa kuin lehtisalaattia?!?

    Äänestä

Puutun tuohon Vikin ajatteluun kohdasta n:o 1.

Ei mikään koe eikä todiste voi osoittaa toteen että minkään pallon pinnalla oleva ilma pyörisi samaa vauhtia pallon pinnan kanssa.
Se ei vain ole mahdollista.

Äänestä
  • Hmmmmm... vaikka ilmakehä pyörisikin yhtä nopeasti pallon kanssa niin ei ole mitenkään mahdollista etä se veisi helikopteria samaa vauhtia mukanaan.

    Äänestä

  • Mikä estää?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Hmmmmm... vaikka ilmakehä pyörisikin yhtä nopeasti pallon kanssa niin ei ole mitenkään mahdollista etä se veisi helikopteria samaa vauhtia mukanaan.

    Helikopteri kai voisi myös käyttää moottoreitaan tuota ilmakehän "pyörrettä" vastaan ja silloin tuo 1600 km voisi olla aivan totta.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Hmmmmm... vaikka ilmakehä pyörisikin yhtä nopeasti pallon kanssa niin ei ole mitenkään mahdollista etä se veisi helikopteria samaa vauhtia mukanaan.

    Miksei? Otapa selvää sellaisesta fysiikan laista kuin jatkavuuden laki.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Helikopteri kai voisi myös käyttää moottoreitaan tuota ilmakehän "pyörrettä" vastaan ja silloin tuo 1600 km voisi olla aivan totta.

    Yksikään helikopteri ei lennä 1600kmh, 160kmh on lähempänä totuutta.

    Äänestä

>>>1. Päiväntasaajalla helikopteri lentää paikallaan mutta Maa pyörii alta pois yli 1600 km:n tuntivauhtia. Kuinka kauas lähtöpaikastaan kopteri joutuu laskeutumaan tunnin kuluttua? Olisiko se 1600:n kilometrin päähän?<<<

Voithan testata tuota teoriaasi esim. liikkuvassa junassa, bussissa, taikka raitiovaunussa.

Eli hyppää ilmaan sellaisessa suoraan ylöspäin ja tarkkaile alastulokohtaasi: onko se sama vai eri kuin hyppysi lähtökohta.

Olethan palstalla kertonut että olet kovin innnokas hyppimään.

Äänestä

Sori että keskeytän sun yksinpuhelut Viki.

Mutta ajattelin muistuttaa että kun matkustat sporalla, dösällä, junalla tai lentsikalla niin ei kannata koskaan hypätä ilmaan; iskeydyt sinne takasenään kulkuvälineen nopeudella.

1Äänestä
  • Jep. Ja kun matkustat junalla kannattaa istua visusti omalla paikalla aina kun juna on liikkeellä (ja mielellään myös pitää lujasti kiinni), koska jo käveleminen on mahdotonta junan liikkuessa matkanopeudella. Jos yrität kävellä junan menosuuntaan paineletkin takaperin yli satasta vaunun takaseinään pahki. Ja jos yrität kävellä toiseen suuntaan painelet yli satasta vaunun toiseen päätyyn.

    1Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Jep. Ja kun matkustat junalla kannattaa istua visusti omalla paikalla aina kun juna on liikkeellä (ja mielellään myös pitää lujasti kiinni), koska jo käveleminen on mahdotonta junan liikkuessa matkanopeudella. Jos yrität kävellä junan menosuuntaan paineletkin takaperin yli satasta vaunun takaseinään pahki. Ja jos yrität kävellä toiseen suuntaan painelet yli satasta vaunun toiseen päätyyn.

    Viki on lukenut Rautatiestä vain Juhani Ahon romaanista eikä hänellä ole sellaisesta lokomotiivista sen parempaa tietoa. Ainakin minä Persekärpänen näin asian arvelisin olevan.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Viki on lukenut Rautatiestä vain Juhani Ahon romaanista eikä hänellä ole sellaisesta lokomotiivista sen parempaa tietoa. Ainakin minä Persekärpänen näin asian arvelisin olevan.

    Itse asiassa parisataa vuotta sitten kun ensimmäisiä höyryvetureita kokeiltiin ja uumoiltiin niillä saavutettavan vielä suurempia nopeuksia kuin hyvällä hevosella, jotkut ihan valistuneetkin ihmiset sanoivat että sellainen nopeus itsessään olisi ihmiselle hengenvaarallinen.

    Äänestä

Minullapa on niitä kansakoulun aikaisia vahakankaisia värikkäitä lakanakarttoja jotka ovat paljon parempaa informatiivista sisältöä tarjoavia kuin on joku valaistu karttapallo.

Löytyy kuule skandinavian kartta ja Euroopan kartta ja Neuvostoliiton kartta ja Suomen kartta ja Egyptin kartta ja Australian kartta ja Japanin kartta. Lättymaan alapuolen karttaa ei löydy vaan ei sillä ole väliä sillä palloteoreetikkojen mukaan ei Lättymaan alapuolelta voi karttaa ollakkaan kun asiaa tarkastellaan valaistun karttapallon kautta. Entä mitä siellä valaistun karttapallon sisäpuolella on ! Niin sieltähän ilmaantu nurinpuolinen karttapallo jossa keskellä on hehulamppu ja pallon sisäpinnalla on Pallomaan alapuolinen maailma. Lukekaa sarjakuvaalbumi Karannut planeetta niin siinä näette kuinka palloplaneetan "yläpuolella" ei ole elämää vaan kaikki älykäs elämänmuoto on siellä palloplaneetan sisäpuolella.

Äänestä
  • Tottakai sarjakuvista se totuus löytyy. Meilläkin on puhuvia possuja ja susia täällä, kuten Aku Ankassa

    Äänestä

Viki,

Miltä tuntuu omistaa karttapallo joka on valaistuneempi kuin omistajansa?

Äänestä
  • Eihän viki sanonut toimiiko sen pallossa edes valo jolloin olisivat yhtä pimeitä...

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Eihän viki sanonut toimiiko sen pallossa edes valo jolloin olisivat yhtä pimeitä...

    Mutta se pallo on ainakin joskus ollut valaistunut; ja valottakin omistajaansa valaistuneempi.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Eihän viki sanonut toimiiko sen pallossa edes valo jolloin olisivat yhtä pimeitä...

    Vikihän kirjoitti jotta valaistu karttapallo ! Arvelisin Vikin valaistun karttapallon siälstävän jonkinlaisen tuntemattoman energialähteen joka valaisee Vikin karttapalloa. Kynttilä tuo ei voi olla eikä myöskään sellainen päreenlastu sillä ne kumpaisetkin ovat tuttua tieteellistä hyvin tunnettua valonlähdettä. Mikä kumma ihme mahtaa tuossa Vikin valaistussa karttapallossa säteillä ihmissilmin nähtävissä olevaa valoa. Emmää vaan ymmärrä näitä Vikin tekniikkahörpelyksiä jotta kuinka ne toimivat ilman sähkövaloa.

    Äänestä

Minulla ei ole karttapalloa mutta paljon potkittu jalkapallo on.
Prutkuttelin sen pintaa ylhäältä alas piellä leikkilaivalla ja hämmästyin!

Se oli ylösperin siellä pallon alapinnalla!!!!

Suoritinko kokeen jotenkin virheellisesti?

Äänestä
  • Mitä tarkoittaa "ylösperin"? Jos tarkoitit, että se oli ylösalaisin, suoritit kokeen jotenkin virheellisesti, eli käänsit laivaasi jossain vaiheessa 180astetta? Jos se taas oli pohja tuota pallon KESKIPISTETTÄ kohti, ja kansirakenteet ylöspäin, teit sen aivan oikein, näin ne laivat seilaavat todellisella Maapallollakin!

    Tiedäthän tietenkin, kuten jokainen TÄYSIJÄRKINEN ihminen, ettei pallolla voi olla alapintaa, jollei sitä ole kiinteästi kiinnitetty johonkin, muutenhan ylä/alapuolet riippuvat siitä, mistä suunnasta palloa katsoo?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Mitä tarkoittaa "ylösperin"? Jos tarkoitit, että se oli ylösalaisin, suoritit kokeen jotenkin virheellisesti, eli käänsit laivaasi jossain vaiheessa 180astetta? Jos se taas oli pohja tuota pallon KESKIPISTETTÄ kohti, ja kansirakenteet ylöspäin, teit sen aivan oikein, näin ne laivat seilaavat todellisella Maapallollakin!

    Tiedäthän tietenkin, kuten jokainen TÄYSIJÄRKINEN ihminen, ettei pallolla voi olla alapintaa, jollei sitä ole kiinteästi kiinnitetty johonkin, muutenhan ylä/alapuolet riippuvat siitä, mistä suunnasta palloa katsoo?

    Siis mitä....????

    Tietysti Maapallolla on ylä-ja alapinta ja sen asento on aivan kiinteä Aurinkoon nähden aina ja iäti häh?

    Juu ja ylä-ja alapuolet Maapallosta on tosia kun avaruudesta katsoo häh?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Siis mitä....????

    Tietysti Maapallolla on ylä-ja alapinta ja sen asento on aivan kiinteä Aurinkoon nähden aina ja iäti häh?

    Juu ja ylä-ja alapuolet Maapallosta on tosia kun avaruudesta katsoo häh?

    No eikä ole, trolli, Maapallolla on sopimuksen mukaan pohjois- ja eteläpuoli, EI siis ylä- ja alapuolta! Alaspäin Maapallolla on tietysti kohti maan keskipistettä, AINA!
    Mitä tuolla typerällä ja lapsellisella trollauksella oikein yrität sanoa, Kuten sanoin, jokainen TÄYSIJÄRKINEN tajuaa, ettei pallolla voi olla alapuolta.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Pallolla ei ole ylä-ala-eikä sivupuolia..., mitä taavi oikein sokertelet?

    Siksi sille ei voida antaa ylä-ala-eikä sivukierteisiä iskuja eikä potkuja..mitä häh..????

    Olen pelannut paljon pingistä ja siinä kyllä lyön aikamoisia kierteitä joka helvetin suuntaan.
    Ilman niitä tulee turpaan joka pisteestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Itse olet taavi.

    Jokainen TÄYSIJÄRKINEN tajuaa ettei pallolla voi olla alapuolta, ainoastaan ylä- ja sivupuolet siinä on nääs.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Itse olet taavi.

    Jokainen TÄYSIJÄRKINEN tajuaa ettei pallolla voi olla alapuolta, ainoastaan ylä- ja sivupuolet siinä on nääs.

    Kaikkihan tietää että karttapallon pitäisi olla LITTEÄ!

    Omituista, että tuosta vielä vängätään.

    Ymmärsitkö, typerä trolli itsekkään, mitä tuolla idioottimaisella sokertelulla yritit todistaa?
    Ainakin todistit oman typeryytesi. Nyt oli kysymys Maapallosta, eikä sille anneta minkäänkieteisiä iskuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Itse olet taavi.

    Jokainen TÄYSIJÄRKINEN tajuaa ettei pallolla voi olla alapuolta, ainoastaan ylä- ja sivupuolet siinä on nääs.

    Juu. Näin on.

    On paskapuhetta että pallolle voisi antaa ylä-tai alakierrettä koska palloilla ei ole alapintoja nääs kato.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Juu. Näin on.

    On paskapuhetta että pallolle voisi antaa ylä-tai alakierrettä koska palloilla ei ole alapintoja nääs kato.

    Jokainen TÄYSIJÄRKINEN tajuaa ettei Maapallolla voi olla mitään puolia kun sillä ei voi nääs pelata mitään pallopelejä nääs.
    Ei oo ylä-ala-eikä sivuja. Taas todistit oman typeryytesi Persekärpänen.
    Alakierrettä et voi vetää. Tätä todistaa HJKN joukkuekin ihanm kuorossa oli sitten musta tai valkoinen nääs.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Heitäppä liikkuvata junasta tomaattia täyrellä voimalla.
    Jos se osuu takaseinään niin Maa on pallo.
    Jos se jää ilimaan leijumaan niin Maa on litteä.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Heitäppä liikkuvata junasta tomaattia täyrellä voimalla.
    Jos se osuu takaseinään niin Maa on pallo.
    Jos se jää ilimaan leijumaan niin Maa on litteä.

    Jos junassa hyppää ilmaan ja putoaa niille sijoilleen niin se todistaa ettei maapallo mihinkään pyöri saatana.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Jos junassa hyppää ilmaan ja putoaa niille sijoilleen niin se todistaa ettei maapallo mihinkään pyöri saatana.

    Jos junassa hyppää ilmaan ja putoaa niille sijoilleen niin ei se todista että Maa pyörisi.
    Se todistaa vain sen että juna ei liiku.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Jokainen TÄYSIJÄRKINEN tajuaa ettei Maapallolla voi olla mitään puolia kun sillä ei voi nääs pelata mitään pallopelejä nääs.
    Ei oo ylä-ala-eikä sivuja. Taas todistit oman typeryytesi Persekärpänen.
    Alakierrettä et voi vetää. Tätä todistaa HJKN joukkuekin ihanm kuorossa oli sitten musta tai valkoinen nääs.

    Tietenkin jokainen, joka kirjoittaa sanan"Persekärpänen" todistaa oman typeryytensä!

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Jos junassa hyppää ilmaan ja putoaa niille sijoilleen niin ei se todista että Maa pyörisi.
    Se todistaa vain sen että juna ei liiku.

    Se ei todista Maan liikkumisesta yhtään mitään. Tokihan se kumoaa väitteenne siitä että jos nousee ilmaan liikkuvalla alustalta, ei muka jatka samalla vauhdilla kuin se alusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Se ei todista Maan liikkumisesta yhtään mitään. Tokihan se kumoaa väitteenne siitä että jos nousee ilmaan liikkuvalla alustalta, ei muka jatka samalla vauhdilla kuin se alusta.

    Jep. Littareiden logiikalla jos hyppäisi ilmaan täyttä vauhtia kiitävässä Pendolinossa mäjähtäisi vaunun takaseinään reilusti yli 100 km/h vauhdilla ja käveleminenkin olisi aika toivotonta liikkuvassa junassa, kun jalkojen alla juna pyrkisi syöksymään alta pois.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Juu. Näin on.

    On paskapuhetta että pallolle voisi antaa ylä-tai alakierrettä koska palloilla ei ole alapintoja nääs kato.

    Lentopallopelissä taikka vaikkapa golfissa taikka snookerissa kaikkein älykkäimmät pelaajat ( lättyteoreetikot ) taitaen osaavat antaa pallolle yläkierteet ja alakierteet ja vaikkapa sivukierteet kaartaen laskettaen pallon yllättävään kohtaa mihinkä eivät palloteoreetikot kykene.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Jep. Littareiden logiikalla jos hyppäisi ilmaan täyttä vauhtia kiitävässä Pendolinossa mäjähtäisi vaunun takaseinään reilusti yli 100 km/h vauhdilla ja käveleminenkin olisi aika toivotonta liikkuvassa junassa, kun jalkojen alla juna pyrkisi syöksymään alta pois.

    Jep !

    Palloteoreetikkojen mukaan jos hyppää Pallomaata kiertävällä avaruuskapselissa ylös ( pois- ) päin Pallomaasta niin silloin astronautti läjähtäisi avaruuskapselin taka- / etuseinään. Lättyteorian mukaan avaruusmies jäisi rimpuilemaan holtittomassa kieppuraliikkeessä jatkuvassa putoamisliikkeessä joka suuntautuu kohti Lättymaan pintaan. Taas kerran lättyteoria on todistanut ylivoimansa palloteorian voittaen !

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Lättäteorian mukaan avaruuskapseleita ei ole olemassakaan, revi siitä!
    Tosin tuollaista "lättyteoriaa" ei voi olla olemassakaan, ei valheesta saa teoriaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Jep !

    Palloteoreetikkojen mukaan jos hyppää Pallomaata kiertävällä avaruuskapselissa ylös ( pois- ) päin Pallomaasta niin silloin astronautti läjähtäisi avaruuskapselin taka- / etuseinään. Lättyteorian mukaan avaruusmies jäisi rimpuilemaan holtittomassa kieppuraliikkeessä jatkuvassa putoamisliikkeessä joka suuntautuu kohti Lättymaan pintaan. Taas kerran lättyteoria on todistanut ylivoimansa palloteorian voittaen !

    Ne ovat kylläkin littarit, jotka uskovat tuohon seinään läjähtämiseen, eivät pallomaan kannattajat. Littarithan ne uskovat, että kun helikopteri nousee ilmaan maa kiitää alta pois. Sama tietenkin koskee junassa ilmaan hyppäämistä ja muuta. Pallomaan kannattajat taas tietävät liikemäärän säilymisen lain, jolloin moista ei tapahdu.

    Eli äläpä yritä kääntää mustaa valkoiseksi, lättäri !

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Kaikkihan tietää että karttapallon pitäisi olla LITTEÄ!

    Omituista, että tuosta vielä vängätään.

    Eihän se sitten olisi mikään karttapallo vaan karttalätty...

    Äänestä

Ja tällaisesta "älyllisestä" keskustelusta meidän pitää kiittää Vikiä sivupersoonineen.

Äänestä
  • Pikaisesti laskien löytyy parisenkymmentä, on siinä jakomielitautia...

    Äänestä

Trauma on vieläkin vaikka siittä on yli 40vuotta. joulun lähestyessä näin kun vanhemmat pisti lahjapaperiin isoa laatikkoa?? Ajatukset lensi vaikka mihin leluihin no kun jouluaatto tuli ja sain sen ison laatikon ja onnessani/innoissani avasin sen niin se oli se "saatanan! karttapallo! En ole vieläkään toipunut siittä pettymyksen tunteesta per.... :)

Äänestä

Monestiko sinulle täytyy selittää samat asiat, miten tyhmä oikeasti olet? Toivon että olet pelkkä trolli etkä oikeasti kehari.

Äänestä
  • Mikä on "kehari"?
    Onko se joku tyyppi, joka kehuu kaikkea ja kaikkia?

    Äänestä

Yksi on varmaa.

Ilmakehä ei takuulla voi pyöriä samaa vauhtia kuin kuvitteellinen maapallo.
Se on kaikkia luonnon lakeja vastaan.

Äänestä
  • Ei "takuulla"? Kuinka typerä oikein osaat olla?
    Nimen omaan luonnonlakien mukaan se tapahtuu.

    Äänestä

  • Mainitse niistä yksikin.

    Äänestä

  • Komppaan edellistä ja perusteluni on selkeä.

    Jos ilmakehä pyörii samaa vauhtia ja suuntaa maapallon kanssa niin kuinka on mahdollista että pilvet kulkevat eri ilmakerroksissa aivan omiin suuntiinsa?

    Eikö siis painovoima vaikuta pilvimuodostelmiin?

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Komppaan edellistä ja perusteluni on selkeä.

    Jos ilmakehä pyörii samaa vauhtia ja suuntaa maapallon kanssa niin kuinka on mahdollista että pilvet kulkevat eri ilmakerroksissa aivan omiin suuntiinsa?

    Eikö siis painovoima vaikuta pilvimuodostelmiin?

    Liike on suhteellista. Tuuli, pilvet, lentokoneet ym. liikkuvat suhteessa Maahan. Se mitä vauhtia Maa itse liikkuu omaan akseliinsa, Aurinkoon tai universumiin nähden on oma, irrallinen asiansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Mainitse niistä yksikin.

    Jollet tunne luonnonlakeja, mars suorittamaan peruskoulun oppimäärä!

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Liike on suhteellista. Tuuli, pilvet, lentokoneet ym. liikkuvat suhteessa Maahan. Se mitä vauhtia Maa itse liikkuu omaan akseliinsa, Aurinkoon tai universumiin nähden on oma, irrallinen asiansa.

    Kyllä minä ne tunnen, eikä yksikään niistä saa maailmaa käyttäytymään niin älyvapaasti kuin lättäpäiden horinoissa.

    Äänestä

Aloin tässä miettiessä varsin epäilemään että Vikillä olisi koskaan ollut valaistua karttapalloa.

Koska Viki ei ole koskaan nähnyt fotonia tai pysty todistamaan sen olemassaoloa on hänen kohtalonsa istua aina pimeässä.

Äänestä

Omistaako viki vielä aidon DDR:läisen kynttelikkö-sarjan lamput Made in DDR Narva

Äänestä
  • Omistin aikoinaan moisen kynttiläsarjan, sitä pidettiin kuusessa vuosikymmeniä, ja aina siihen sai uusia lamppuja kaupasta, jos entiset väsyivät!
    Sitten, kerran se sanoi: poks, ja jouduimme ostamaan tälläisen länsimaisen(kiinalaisen?) hapatuksen kynttiläsarjan, tosin sekin palveli vuosikausia.
    Jostain syystä nämä nykyajan ledikynttilät eivät ole lähelläkkään sitä lämmintä valoa, joita nuo hehkulamppukynttilät säteilivät!

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Omistin aikoinaan moisen kynttiläsarjan, sitä pidettiin kuusessa vuosikymmeniä, ja aina siihen sai uusia lamppuja kaupasta, jos entiset väsyivät!

    Tosimies pistää vieläkin kuuseen aidot kynttilät!

    Siis sellaiset jotka sytytetään tulitikulla.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Omistin aikoinaan moisen kynttiläsarjan, sitä pidettiin kuusessa vuosikymmeniä, ja aina siihen sai uusia lamppuja kaupasta, jos entiset väsyivät!
    Sitten, kerran se sanoi: poks, ja jouduimme ostamaan tälläisen länsimaisen(kiinalaisen?) hapatuksen kynttiläsarjan, tosin sekin palveli vuosikausia.
    Jostain syystä nämä nykyajan ledikynttilät eivät ole lähelläkkään sitä lämmintä valoa, joita nuo hehkulamppukynttilät säteilivät!

    Itsellä oli kynttelikkö jossa tosiaan oli nuo "ei-itsestään-vanhenevat" Narva lamput melkein 40 vuotta ne kesti kunnes vaihdoin kaikkiin ledivalot

    Äänestä

Se painovoima ei vaikuta pilviin mutta lentokoneet se tempaa mukaansa heti kun ne vaan ilmaan nousee.

Meillä kissa leikki kuusessa olevilla palloilla.
Vitu++i niin etä aattelin heittää katin ulos ikkunasta.

Äänestä

Ei nyt suinkaan sivistyskodeissa mitään valaistuja karttapalloja ollut vaan sivistyskodeissa oli seinäryijyt seinissä ja valaistut kuupallot kirjoituspöydissä ja karvalankamatot lattialla ja pystypiano seinänvieressä ja kahdeksankymmentä metriä kirjahyllyjä täynnä kirjoja sekä sellainen rähisevä kirouksia suustansa sylkevä isoisä keinustuolissa "persuilemassa".

Äänestä
  • Joo meilläkin oli lukemattomia kirjoja kirjahyllyssä esim. kaikki Suuret Tietosanakirjat joita myyjät kaupitteli

    Äänestä

  • Hyvin maanläheisiä ajatelmia aloittaja heitteli ajateltavaksemme.

    On maailman yksinkertaisin asia ajatella että kun lentokone lentää pohjoisnavalta etelänavalle niin eihän se saatana voi kääntyä 180 astetta toisinpäin tullessaan perille.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Hyvin maanläheisiä ajatelmia aloittaja heitteli ajateltavaksemme.

    On maailman yksinkertaisin asia ajatella että kun lentokone lentää pohjoisnavalta etelänavalle niin eihän se saatana voi kääntyä 180 astetta toisinpäin tullessaan perille.

    Minulla on aina autolla ajaessa ongelmia mäissä. Auto tietenkin pysyy vaakasuorassa mutta jyrkemmissä ylämäissä tahtoo spoileri raapia maata. Onneksi auto on etuvetoinen, kun takapyörät ovat ilmassa siihen asti että tulee alamäki.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Minulla on aina autolla ajaessa ongelmia mäissä. Auto tietenkin pysyy vaakasuorassa mutta jyrkemmissä ylämäissä tahtoo spoileri raapia maata. Onneksi auto on etuvetoinen, kun takapyörät ovat ilmassa siihen asti että tulee alamäki.

    Sun kannattaa hankkia auto joka on BOOSTED niin pysyy tiessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Hyvin maanläheisiä ajatelmia aloittaja heitteli ajateltavaksemme.

    On maailman yksinkertaisin asia ajatella että kun lentokone lentää pohjoisnavalta etelänavalle niin eihän se saatana voi kääntyä 180 astetta toisinpäin tullessaan perille.

    Miksi sen pitäisi mihinkään kääntyä, kyllä se on perille saapuessaankin laskutelineet kenttää kohti, kuten lähtuiessäkin. Maailman yksinkertaisin asia!

    Lopettakaa jo tuo typerä ja väsynyt jollotus, että maapallolla olisi ylä, tai alapuolta, tuokin fakta on selitetty jo sataan kertaan, ettei avaruudessa voi olla suuntia ylös/alas, ja missäs se
    alaspäin onkaan maanpinnalla? Eikös niin Viki?

    Äänestä

  • Anteeksi mikä onBOOSTED?

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Anteeksi mikä onBOOSTED?

    No tietenkin ei-boostedin vastakohta.

    Etkö tosiaan tiedä?

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Sun kannattaa hankkia auto joka on BOOSTED niin pysyy tiessä.

    Ei siinä paljon buusteri auta kun lättämaan työntövoimat pitävät sen suorassa. Voi olla että jos asentaisi isommat spoilerit eteen ja taakse niin downforce päihittäisi sen mutta silloin pitäisi ajaa tosi kovaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    No tietenkin ei-boostedin vastakohta.

    Etkö tosiaan tiedä?

    No, koska sinäkään et tiennyt, miksi sitten vastasit?

    Äänestä

Miun toimii paristoilla. Kuka niitä sähköjä tarvitsisikaan nääs.

Äänestä
  • Hei VIKI, kyllä nuo sinun juttusi ovat luettavaissa tunnistettavissa täällä, se, miksi sinun tunnistaa on se tamperelainen "nääs" ja tuo runsas kirosanojen käyttö!. Mikset voi noita idioottimaisia juttujasi voisi kertoa ihan sillä omalla nimimerkilläsi, koska nuo sinun ns. anonyymit kirjoitukset on jo tunnistettu.

    Äänestä

Karttapallot ovat palloteoreetikkojen valheita. Vikin valaistussa karttapallossa on tietenkin kaksi Saksaa sekä myös Neuvostoliitto. Lienee siinä myöskin olemassa Jugoslavia. Heh, sellaisia valheita palloteoreetikkojen karttapallot uskottelevat.

Äänestä
  • Kyllä nuo yhteen maailmanaikaan olivat ihan oikeita valtioita!
    Maapallo ei edelleenkään ole teoria, trollityperys.

    Äänestä

Pyörivä maa antaa
Impulssin kappaleelle,
dF/dt mutta miksi
Kappale ei lähde liitämään
Maan pinnalta? Mitä on
Gravitaatio? Onko se liimaa? Ei
Siis kuumaa?

Äänestä

On vähän ikävä valaistua karttapalloa. Toivottavasti joskus vielä on sellainen.

Äänestä
  • Kaupasta saa, mikset osta?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ViktorAtaman kirjoitti:

Sehän oli aikoinaan vakiovaruste hyvin toimeentulevien perheiden koululaisten työpöydillä.
Köyhien kakaroilla ei sellaista pöydillään ollut, tuskin oli ruokaakaan.

Yhtä kaikki. Karttapallo mahdollistaa vieläkin realistisia sanoisinko ajatuskokeita jotka pistävät pohtimaan pallomaa-teorian oikeellisuutta.

Ajatuskokeeni numeroituina:
1. Päiväntasaajalla helikopteri lentää paikallaan mutta Maa pyörii alta pois yli 1600 km:n tuntivauhtia. Kuinka kauas lähtöpaikastaan kopteri joutuu laskeutumaan tunnin kuluttua? Olisiko se 1600:n kilometrin päähän?

2. Käytännön kokeena otin lentokoneen ja laivan pienoismallit ja prutkuttelin niillä Pohjanmereltä eteläiselle Tyynelle valtamerelle ja mitä huomasinkaan?
Nehän olivat ylösalaisin...!! Sielläpäin täytyy ihmistenkin kulkea päät alaspäin voidakseen järkevästi noita kulkuneuvoja käyttää.
Ausseissa lepakot nukkuvatkin sitten ymmärrettävästi seisoma- asennoissa.

3. Istahdin ajatelmissani pieneen avaruusalukseen ja kiertelin siellä karttapalloa tai maapalloa, kuinka vain.
Sanovat että satelliiteista voidaan zoomailla rannalla hyppelevää sammakkoa?
Minä ajattelin zoomailla kaikenlaisia ihmisten rakentamia mastoja ja rakennuksia.
Huomaan että eiväthän ne olekaan viivasuoraan pystyasennossa vaan killellään mikä minnekin vaihdellen vaakasuorasta ylösperin asentoon.

Että tällaista tänään. Viettäkää mukava viikonloppu älkääkä vetäkö herneitä neniinne. Ne ovat tenavien touhuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu