Voi olla puolen vuoden päästä jo vaikka naimisissa.
Sellainen, joka on tällä hetkellä sinkku
Anonyymi-ap
9235
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Naisilla varsinkin yksi naisen vuosi vastaa kymmentä miehen vuotta, eli naiselle tulee parisuhdemahdollisuuksia ja aloitteita vuodessa vähintään sama määrä kuin tavismiehelle kymmenessä vuodessa.
Totta, toi sopii tietyntyyppisiin ihmisiin. Ei tällaisille, jotka pohtii viisi vuotta pienempienkin muutosten tekemistä. Toki tästäkin voi oppia pois jollain tasolla.
N
Hyvin epätodennäköistä että kyseisen kaltainen skenaario kestäisi mitenkään loppuelämää kerkiääkö puolessa vuodessa oppia toisen tuntemaan niin hyvin että uskaltaa luottavaisin mielin mennä toisen kanssa naimisiin
No seurustella voi.
No ei kyllä varmasti ole jos päässä liikkuu yhtään mitään? Eihän puolessa vuodessa kerkii muuta kuin hiplata ym
Eräälle vastaisin kyllä rakas. <3 Mutta miksi vasta puolen vuoden kuluttua?
Niin, elämän käänteet saattavat yllättää. Tosin järjestettyihin käytännön avioliittoihin en usko. Rakastumisen kautta toki myös mahdollista vaikka nopeatempoiselta etenemiseltä kuulostaa, jos tapaamisesta ehtii naimisiin puolessa vuodessa.
Onko tullut hulluksi?
Sellainen, joka on nyt köyhä, on sitä melkoisella varmuudella puolen vuoden päästäkin.