SDP - vasemmistolaista vihaa jo vuodesta 1903

Eduskunnan porvarillinen enemmistö julisti Suomen itsenäiseksi 6. joulukuuta 1917. SDP vastusti julistusta, koska halusi, että Suomi itsenäistyisi yhteisymmärryksessä Venäjän kanssa.

SDP:n puolueneuvosto kokoontui 23. tammikuuta 1918. Kokouksessa puolue taipui punakaartilaisten vaatimukseen täydentää puoluetoimikuntaa äärimmäisen vasemmiston edustajilla. Puoluetoimikuntaan valittiin Otto Wille Kuusinen, Kullervo Manner, Yrjö Sirola, Edward Gylling, Matti Turkia, K. H. Wiik, Antti Kiviranta, Adolf Taimi, Evert Eloranta, Eero Haapalainen, Lauri Letonmäki ja Emil Elo.

SDP:n puoluetoimikunnan toimeenpaneva komitea antoi aseellisen vallankumouksen aloittamisesta määräyksen punakaartin yleisesikunnalle. Sen mukaan työväenkaartit piti panna liikekannalle kolmen päivän sisällä tammikuun 26.

Ja sitten kävi niin kuin kävi - punaisille
16172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Suomi oli viimeinen maa euroopassa jossa vielä oli orjuutta, feodaalinen torpparijärjestelmä ja työntekijöiden kohtelu kaikkialla oli täyttä orjuutta. Eikä oikeisto sitä vapaaehtoisesti halunnut lopettaa. Siksi kävin niinkuin kävi.

Vaikka punaiset hävisivät taistelut niin kuitenkin lopulta saavuttivat päämääränsä - oikeiston harjoittaman orjuuden lakkauttamisen Suomesta.

Äänestä
  • Se mitään orjuutta ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Se mitään orjuutta ollut.

    Se oli nimenomaan sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Se oli nimenomaan sitä.

    Ei silloin ruoskittu ketään.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ei silloin ruoskittu ketään.

    Ei se ole mikään orjuuden edellytys.....

    Äänestä

  • No elitkö sinä muka sata vuotta sitten aikana josta uliset täällä päivittäin?

    Äänestä

Demarit on aina tykänneet sirppi-ja vasaralipusta.

Äänestä
  • Sitähän ne heilutteli siellä miekkarissakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Sitähän ne heilutteli siellä miekkarissakin.

    Ai missä miekkarissa? Tiedän että he tykkäävät siitä lipusta. Multa menny tuo ohi. En epäile juttua ollenkaan sillä punainen aina punainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ai missä miekkarissa? Tiedän että he tykkäävät siitä lipusta. Multa menny tuo ohi. En epäile juttua ollenkaan sillä punainen aina punainen.

    Kuvitelkaa, sata miljoonaa ihmistä tappaneen aatteen lippu.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kuvitelkaa, sata miljoonaa ihmistä tappaneen aatteen lippu.

    Ei uskoisi että tämä on totta. Täytyy nipistää itseään että onko tämä joku paha uni. Ei ole. Totta se on.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ei uskoisi että tämä on totta. Täytyy nipistää itseään että onko tämä joku paha uni. Ei ole. Totta se on.

    Että lähes toinen puoli kansaa kannattaa tuollaista hirviöaatetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ai missä miekkarissa? Tiedän että he tykkäävät siitä lipusta. Multa menny tuo ohi. En epäile juttua ollenkaan sillä punainen aina punainen.

    No se hallitusta vastustava miekkari taannoin.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Että lähes toinen puoli kansaa kannattaa tuollaista hirviöaatetta.

    Vasemmistolaisia on yhteensä vaan noin 30%.

    Äänestä

Ahaa. Tuo oli uutta tietoa. Että sellainen SDP

Äänestä

Suomessa torpparit elivät orjuudessa.
Silti SDP ja SDP:n Punakaarti ei ollut työnorjille mieluinen vaihtoehto, koska puolet torppareista taisteli valkoisten puolella.

Siitäkin puolesta joukosta torppareita, jotka olivat Punakaartissa, suurta osaa houkutteli raha. Punakaarti oli palkkaa armeija, jossa punakaartilaiselle maksettiin kaksinkertaista palkkaa verrattuna tehdastyöläiseen. Rahat kaartilta loppuivat jo varhain keväällä, joten sitten jaettiin vain velkakirjoja.

Valkoisten puolella maksettiin vain pientä päivärahaa. Silti puolet torppareista tyytyi siihen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eduskunnan porvarillinen enemmistö julisti Suomen itsenäiseksi 6. joulukuuta 1917. SDP vastusti julistusta, koska halusi, että Suomi itsenäistyisi yhteisymmärryksessä Venäjän kanssa.

SDP:n puolueneuvosto kokoontui 23. tammikuuta 1918. Kokouksessa puolue taipui punakaartilaisten vaatimukseen täydentää puoluetoimikuntaa äärimmäisen vasemmiston edustajilla. Puoluetoimikuntaan valittiin Otto Wille Kuusinen, Kullervo Manner, Yrjö Sirola, Edward Gylling, Matti Turkia, K. H. Wiik, Antti Kiviranta, Adolf Taimi, Evert Eloranta, Eero Haapalainen, Lauri Letonmäki ja Emil Elo.

SDP:n puoluetoimikunnan toimeenpaneva komitea antoi aseellisen vallankumouksen aloittamisesta määräyksen punakaartin yleisesikunnalle. Sen mukaan työväenkaartit piti panna liikekannalle kolmen päivän sisällä tammikuun 26.

Ja sitten kävi niin kuin kävi - punaisille

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu