Sinä vartuit idusta suureksi puuksi.
Opit olemaan yhteydessä kaltaistesi kanssa.
Sodit, loit uskonnot; monumenttisi.
Voi kunpa olisit luonut paratiisin maan päälle.
Nyt meitä hallitsee aika ja raha.
Orjia; isoja ja pieniä.
Kuka on valtias ja kuningas?
Katso, Ihmisen lapsi.
Etsien suuressa maailman labyrintissa tietään ulos, koskaan sitä löytämättä.
Lightning
Ihmisen lapsi, runo
8
324
Vastaukset
Kurkkuun pistää kolmatta yötä enkä saa nukutuksi. Eilen sain rahaa hengen pitimiksi ja olen siitä iloinen. Pisti vaan hiljaseksi tuo kun kirjoitit että meitä hallitsee rahat.
- Anonyymi
Ehkä mietin eilen järjestelmää, missä elämme. Maailmassa on suurien voittojen viejiä, toiset pyrkivät hankkimaan rahaa hengen pitimiksi. Suomessakin tuloerot ovat valtavat ja on niin sanottua eliittiä ja sitten on niitä työläisiä/työttömiä, joiden elämästä ei parempiosainen tiedä/ymmärrä mitään.
Suuri osa ihmiskuntaa elää myös äärimmäisessä köyhyydessä, heillä ei ole lähes lainkaan vapaa-aikaa tai rahaa ruokaan, on myös todellista orjuutta, vaikka sitä ei kutsuta orjuudeksi. Moni asia on järjestelmästä kun johtuvaa, toki monet muutkin asiat vaikuttavat ihmisen elämään.
Köyhyyttäkin voi tarkastella monella aspektilla. On kuitenkin ennustettu, että pakolaisuus kasvaa Afrikasta ja lähi-idän maistakin ehkäpä tulevassa, he tulevat muun muassa Eurooppaan ja ehkä Suomeenkin. Ihmisiä hallitaan ja emme aina tiedosta, että emme olekaan niin vapaita mitä olemme luulleet.
Paranemista sinne.
Lightning Anonyymi kirjoitti:

LightningKiitos.
Niin,jonkin verran itse kyllä voi vaikuttaa kohtaloonsa. Meillä on samat lähtökohdat työmarkkinoille lähtiessä.sanoo yksin halleja max.2h päivässä onnensa kukkuloilla oleva siivoova mummo.
Haaveena oli huumetyöntekijän työ. Sinne ei rahkeet riittänyt koulutodistuksesta huolimatta.
Lukioon ois kai pitänyt mennä..- Anonyymi
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18030387I
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
- Anonyymi
Ateisti valehtelee pelkuruuden takia.Tämä näkyy venäläisiä haastatellessa usein. Pelosta johtuvaa valehtelua.
Pelkurit joutuvat helvettiin.
Valehtelijat joutuvat helvettiin.
Ateisti, joudutko helvettiin?
https://www.youtube.com/watch?v=of1siGUIdAg- Anonyymi
Helvetti on toiset ihmiset.
- Anonyymi
Ateistit eivät joudu taivaaseen tai helvettiinkään. Nämä käsitteet elävät ainoastaan uskovien korvien välissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ateistit eivät joudu taivaaseen tai helvettiinkään. Nämä käsitteet elävät ainoastaan uskovien korvien välissä.
Miten todistat valheesi? Osoitat oppimattomuutesi, valheellisuutesi,iljettävyytesi löyhkän? Oletko luotettava todistaja?
Onko Jumala kertonut yhtäkään valhetta Raamatussa tai muutoinkaan? Ei ole.Miksi?Koska hän on kaikessa aina luotettava.
Löytyykö sun ja mun elämäkerran sivuilta paljon syntiä, valhetta? Löytyy, jos olemme edes tässä asijassa rehellisesti todistamassa itsestämme ja Jumalasta.
Älä jatkossa enää valehtele. Helvettiin joutuvat väärin todistajat, valhettelijaat!
Hyi olkoon!
Selef Urge
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 58751
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel109742- 43626
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla201532- 40516
- 70496
- 50494
- 22484
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k82453Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai36450