Minulle käy noin kerran kuukaudessa, että viestiäni ei julkaista. Saan ylläpidolta tiedon että ”vaikutat botilta”. Ikinä ei ole selvinnyt millä perusteella. En tee massapostauksia, en kiroile enkä käytä rumaa kieltä, kirjoitan asiallisesti. Silti kuulemma vaikutan vähän väliä botilta. Ilmoitus tulee joka kerta aivan yllättäen, puun takaa, kesken pitkään jatkuneen keskustelun jossa olen itse ollut mukana pitkän aikaa, joskus jopa alusta asti. Olen kirjoittanut ai. viestiketjuun vaikka kuinka monta kertaa ilman mitään ongelmia. Yhtäkkiä kesken kaiken saan tiedon että vaikutan botilta.
Osaako joku selittää? Toimiiko systeemi niin että ylläpito raakkaa julkaisuja sieltä täältä summamutikassa ilman mitään systeemiä tai julkaisun sisältöön liittyviä perusteluja? Olen joka kerta kirjoittanut ylläpidolle kohteliaan kirjeen ja esittänyt kummastelun tuosta mystisestä bottioletuksesta, joka ei perustu yhtään mihinkään. Sen jälkeen saan kirjoittaa pari viikkoa ihan rauhassa. Ja sitten tulee taas tieto että vaikutan botilta.
Vaikutat botilta
15
764
Vastaukset
- Anonyymi
Taidat olla botti 🤔
- Anonyymi
Jotkut tietotekniikan ammattilaiset tuohon varmaa osaisivat vastata. Mutta onkohan niin, että jos käyttää VPN:ää niin sama IP-osoite voi olla monella muullakin ja tuo olisi se syy? Voin olla ihan pihallakin, kun en noista mitään oikeasti ymmärrä.
- Anonyymi
Tuskin olet saanut mitään vastausta yp:ltä, jos en ihan väärässä ole. Tuota samaa tapahtuu muillakin. Omituista tässä on se, että millään muulla sivustolla ei vastaavasti tapahdu.
- Anonyymi
Jospa ylläpidossa ei ole töissä oikeita eläviä ihmisiä vaan pelkkä tekoäly. Bottiylläpito väittää että minä vaikutan botilta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jospa ylläpidossa ei ole töissä oikeita eläviä ihmisiä vaan pelkkä tekoäly. Bottiylläpito väittää että minä vaikutan botilta.
On siellä ihmisiäkin.
- Anonyymi
Arvasit oikein: en todellakaan saanut ylläpidolta vastausta kysymykseen, millä perusteella vaikutan botilta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On siellä ihmisiäkin.
Selvä. Tiedätkö ovatko he ilmaisia vapaaehtoisia vai palkattuja työntekijöitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selvä. Tiedätkö ovatko he ilmaisia vapaaehtoisia vai palkattuja työntekijöitä?
Yhtiöllä joka tämän omistaa, ei ole montaakaan työntekijää. Voiko siitä päätellä.
- Anonyymi
Kerran sain samanlaisen viestin. Kommentti oli aivan asiallinen, joten yllätyin, että miksi.
- Anonyymi
Robotit vievät meiltä työpaikatkin!
https://www.youtube.com/watch?v=lSD3YWvWe1c - Anonyymi
Sitten se bad gateway voi myös tulla. Se tulee silloin kun klikkaat samalla kun liikutat hiirtäsi. Hiiren osoittimen kannattaa olla paikoillaan silloin kun lähettää viestin.
- Anonyymi
Olet niin autistinen että sinua luullaan koneälyksi.
- Anonyymi
Täällä alkuperäinen. Sain tänä aamuna taas kuulla vaikuttavani botilta, ja lähetin ylläpidolle viestin jossa tiedustelin että millä perusteella. Sanoin kirjeessä myös, että vaikuttaa siltä kuin ylläpidossa ei olisi eläviä ihmisiä vaan joku botti tai tekoäly. Ja että jos siellä on oikeita ihmisiä, niin toivottavasti he ovat ilmaisia vapaaehtoisia eivätkä palkattuja työntekijöitä, koska huonosti tehdystä työstä ei kuulu saada palkkaa.
- Anonyymi
Lisäys edelliseen.
Nyt siis ensimmäisen kerran kävi niin että kirjeeni ylläpidolle ei ollut kovin kohtelias. Jos minua kohdellaan epäasiallisesti, minunkaan ei tarvitse olla loputtomasti kohtelias ja kiltti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan03850- 433442
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv563177Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv343038- 163028
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452820- 442470
Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h392381- 422235
- 451999