Naiset, katsokaa tänään Ykkösdokumentti

Katsokaapa tänään dokumentti siitä, kuinka mukava uskonto islam onkaan. Monihan teistä on tällä palstalla ollut sitä mieltä, että burka on ihan hyvä vaihtoehto pukeutumiselle, jos nainen ei halua stripata julkisilla paikoilla.

Tää on sitten iranilaisten tuottama doku, joten ei tarvitse aloittaa jaarittelua länsimaisesta propagandasta.

-----

29.05.2005 Ykkösdokumentti: Burkan takaa
   
Persianlahden Iraniin kuuluvalla Qeshmin saarella vallitsee ankara uskonnollinen kuri ja vanhakantaiset heimotavat. Ykkösdokumentissa Burkan takaa (The Other Side of Burka/Az pase Borghe) kuullaan millaista on naisten elämä patriarkaalisessa yhteisössä, jossa naisten oikeudet ovat heikot, miesten työttömyys suuri ja Jumala kaiken toivon kohde.    

YLE Kuvapalvelu

Mehrdad Oskouein ohjaamassa dokumentissa pureudutaan syvälle Qeshmin saaren alistettujen naisten ongelmiin. Afrikkalaisarabialaisessa patriarkaalisessa yhteiskunnassa naisilla ei ole juurikaan ihmisoikeuksia. Myös suhde omaan kotimaahan Iraniiin on ristiriitainen: Saaren naiset pukeutuvat burkaan ja peittävät kasvonsa metallisella naamiolla, ja heistä tuntuu, ettei heitä sen vuoksi pidetä edes ihmisinä muualla Iranissa.

Rengas kiristyy hiljalleen: kun tyttö täyttää seitsemän, hänen ympärilleen aletaan rakentaa vankilaa. Viidennen koululuokan jälkeen tytön on jäätävä kotiin - on häpeäksi mennä ulos. Usealle ainoaksi tieksi ulos ahdistavasta elämästä ja köyhyydestä on jäänyt itsemurha. Naisten turhautumisia, itsetuhoisia ajatuksia ja henkisiä sairauksia hoidetaan Zar - henkien lepyttelyseremonioiden kautta. Transsiriitin kautta naiset voivat purkaa paineitaan vapaasti muutoin tiukoin säädellyssä yhteiskunnassa.

Vastoin yhteisönsä tiukkoja määräyksiä naiset kertovat kuvausryhmälle ongelmistaan ja halustaan tulla kohdelluiksi elävinä ja hengittävinä ihmisolentoina. Dokumentti peilaa yhden naisen tarinan kautta koko kyläyhteisön elämää ja arkea - naisen sukulaisten, ystävien ja muiden kyläläisten kertomusten ja kokemusten kautta muodostuu elävä kuva Qeshmin saaren arjesta.

Dokumentin on tuottanut iranilainen Sheherazad Media International.

http://www.yle.fi/ykkosdokumentti/
272077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Sen kummemmin kommetoimatta sanon vaan että tämä on yksi islamin suuntaus, elikkä islamin lahko kysymyksessä.Tulkinta islamista siis. Ihan niikuin meillä on Lestadiolaiset ja Helluntalaiset Luterilaisuuden lahkoja.

Äänestä
  • Tarkoitit kai "uskonnoista syvältä".
    Vai lestadiolaisuus ja helluntailaisuus luterilaisuuden lahkoina...

    Niin että näin syvää tietoa uskonnoista. xD

    Äänestä

  • Xyz kirjoitti:

    Tarkoitit kai "uskonnoista syvältä".
    Vai lestadiolaisuus ja helluntailaisuus luterilaisuuden lahkoina...

    Niin että näin syvää tietoa uskonnoista. xD

    Juu, näin on...mitä ne muuta sitten ova`?..perusteleppa mikä lahko on kun paremmin tiedät..annappa tulla. odottelen mielenkiinnolla.

    Äänestä

  • Ihmisillä on ollut suuri tarve uskoa johonkin yliluonnolliseen kautta historian. Eikä uskontojen asema ole uhattuna tänäkään päivänä sen enempää länsi- kuin kehitysmaissakaan.

    Jos ihmiset saavat uskonnosta toivoa ja positiivisia elämyksiä elämäänsä, niin mikäs siinä. Ei se islam perusteiltaan nyt niin kaukana ole juutalaisuudesta tai kotoisasta kristillisyydestä.

    Kuitenkin: Vaikka lähdettäisiin liikkeelle olettamuksesta, että jokin korkeampi voima olisikin, niin miten se välittyy ihmisille? Uskotaan, että ihminen on kirjannut jumalan tahdon pyhiksi kirjoiksi. Siis erehtyväinen ihminen, ei jumala. Sitten toiset erehtyväiset ihmiset tulitsevat kirjoituksia.

    Lopputuloksena vallanhaluiset erehtyväiset ihmiset käyttävät uskontoa oman etunsa ajamiseen. Onko vielä ihme, että uskonnon nimissä tehdään niin tolkuttoman paljon pahaa maailmassa?

    On älyllistä epärehellisyyttä, että joku uskonto olisi toistaan tasa-arvoisempi tai muuten parempi.Minusta islmin mollaaminen on siihen uskovien ihmisten tarpeetonta loukkaamista. Onkin sitten eri asia arvostella ihmisiä ja heidän vääriä tekojaan, joita he uskonnollaan puolustelevat.

    Muistelkaahan vielä lopuksi, mitä pahaa kristityt ovat saaneet aikaiseksi uskonnon nimissä. Ja aivan, ristiretkistä on jo aikaa, mutta tänäkin päivänä yhdysvalloissa tapetaan aborttilääkäreitä, useammassakin maassa soditaan kristinuskon nimissä, puhumattakaan, miten ihmisten oikeuksia loukataan yksilötasolla uskonnon nimissä. Tätä puolta vain harvemmin huomataan arvostella. Ongelmat kun on helpompi nähdä muissa kuin itsessään.

    Ja miten tämä kaikki liittyy palstan aiheeseen? Olen äärettömän iloinen, ettei molemminpuoleisesta uskontojen kunnioituksesta huolimatta mikään uskonto hallitse elämäämme monikulttuurisessa suheessamme.

    Äänestä

  • tietää mitä tiedät kirjoitti:

    Juu, näin on...mitä ne muuta sitten ova`?..perusteleppa mikä lahko on kun paremmin tiedät..annappa tulla. odottelen mielenkiinnolla.

    Tästä on hyvä alkaa: helluntailaiset eivät edes kuulu luterilaiseen kirkkoon, joten helluntailaisuus ei myöskään voi olla luterilaisuuden lahko.

    Äänestä

  • Hömmh kirjoitti:

    Tästä on hyvä alkaa: helluntailaiset eivät edes kuulu luterilaiseen kirkkoon, joten helluntailaisuus ei myöskään voi olla luterilaisuuden lahko.

    Helluntailaisissa on vapaaehtoista kuuluuko kirkkoon vai ei.. Sitten he uskovat kolmiyhteiseen jumalaan joka on kristikunnan uskontojen yhdistävä tekijä. Heillä on samat perusopit, se tekee niistä lahkon. Oikeestihan Luterilaisuuskin on Katolilaisuuden lahko, kysy vaikka joltain papilta.
    Kun taas mm. Jehovan todistajat ja Mormonit ovat eri uskontoja kokonaan, heidän oppinsa poikkeaa täysin kristikunnan perusopeista.

    Äänestä

  • ei kirkon jäsen kirjoitti:

    vaan herätysliikkeistä, joista helluntailaiset edustavat ns. "vapaata suuntaa."

    Äänestä

Mitä ihmeellistä tässä dokumentissa on? Naisethan haluavat juuri tätä. Miten muuten on selitettävissä, että niin suuri osa suomalaisista naisista hakeutuu islaminuskoisen miehen puolisoksi, tietäen hyvin mikä naisen asema islamissa on.

Naiset haluavat selkeitä, yksinkertaisia sääntöjä. Heidän on vaikea hahmottaa suurempia kokonaisuuksia ja päättää mistään uudesta asiasta. Ylläpitotehtävät, joissa samoja asioita toistetaan yhä uudestaan ja uudestaan, sen sijaan sujuvat naisilta hyvin. Siihen ei tarvita aivoja.

Tänä päivänä naiset ovat suoraan sanoen eksyksissä koska he ovat halunneet valtaa, ja sitä on heille annettu. Päätöksentekoon tarvitaan kuitenkin oikeanlaista asennetta ja sitä ei naisilta yleensä luonnostaan löydy, naiset aivot eivät ole rakennettu niin, vrt. esim. Karpela.

Islamilaisessa perheessä naiset voivat tuntea olonsa turvalliseksi, mies tekee kaikki suuret päätökset ja pitää huolta perheestä muutenkin. Naisen tehtävät taas on pitää koti ja lapset kunnossa mihin heillä taas on hyvät luonnolliset edellytykset.

Äänestä
  • Maailmassa on paljon ihmeellistä joka hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa.

    Sinulla akak hyvä, on perin kummallinen ajatuksenjuoksu mutta toki saat ajatella asioista miten haluat ja suotanee se sinulle että kaikki islaminuskoiset miehet on tulevan dokumentin kaltaisia jos se tekee sinulle hyvän mielen.

    Äänestä

  • Onpa sinut ympäröity kovin yksipuolisella otoksella naisia.

    Äänestä

Muistakaa katsoa tänään MTV3:lta klo. 1.15 Ostoskanava.

Äänestä

Kristinuskon Jumala edustaa moraalista vampyrismia, joka imee ihmisestä veren. Kristinusko edustaa ja edistää elämänpelkoa, se häpeää ihmistä. Kristinusko on itsetuhon oppi. Tätä on synnin käsite, tätä on syyllisyyden käsite, tätä on puhe armosta. Kristinusko painottaa nöyryyttä, kuuliaisuutta,isensä kieltämistä.

Kristinusko pienentää ihmisen. Kristinuskon rakkaus tuonpuoleiseen on sen elämänvastaisuuden viimeinen kirkas sinetti. Vasta kun Kristinusko on murskattu - ihminen on mahdollinen. Kristinusko on virhe: se julistaa valmiita, jumalallisiksi kohotettuja arvoja. mutta mitään absoluttisia arvoja,mitään ennakolta lukittuja merkityksiä - mitään metafyysisesti annettua elämänkehikkoa ei ole. Jos Jumala on kuollut,kuka asettaa arvot ja merkitykset? Ne synnyttää ihminen itse!

Kristillistä on jonkunlainen halu julmuuteen itseään ja toisia kohtaan; viha toisinajattelevia kohtaan; tahto vainoamiseen.
Kristinuskoon ei tule käännetyksi", - siihen tulee olla kyllin sairas ... Me muut, me, joilla on rohkeus terveyteen ja ylenkatseeseenkin, mitä muuta me voisimme kuin halveksia uskontoa, joka opetti väärinymmärtämään ruumista! joka ei tahdo vapautua taikauskostaan sieluun nähden! joka tekee riittämättömästä ravinnosta ansion! joka terveydessä taistelee jonkinlaista vihollista, perkelettä, kiusausta vastaan! joka kuvitteli, että voisi säilyttää täydellistä sielua" raadollisessa ruumiissa, ja jolle senvuoksi oli välttämätöntä tehdä itselleen uusi ,täydellisyyden" käsite, kalpea, sairaloinen, tylsämielisen haaveksiva olento, tuo niin sanottu ,pyhyys", - pyhyys, itse ainoastaan kurjaksi tehdyn, kidutetun, parantumattomasti turmellun ruumiin symptoomisarja...

-Friedrich Nietzsche-

http://www.markonsivut.tk/

Äänestä
  • oli! Ei ollut hyvä katsoa kaikilla ihmisillä oli paljon henkisiä sekä fyysisiä sairauksia, jonka takia monet naiset tekivät itsemurhia!! sairasta! variksennokkiakaan ei varmasti ollut hirveän mukava pitää, ja lääkäritkään eivät osanneet/tietäneet mitään. Sitä yhtä naista luultiin olevan 7 kk raskaana, vaikka se oli todellakin isonkokoinen kasvain!olen ERittäin kiitollinen ja iloinen että tänne suomeen olen syntynyt! en ymmärrä miksi joidenkin ihmisten kohtaloksi käy jotain noin mieltä raastavaa ja alistavaa uskontoa kantaa!!käy sääliksi kaikkia noita naisia! ja tuntuu että niiden miesten aivot on unhoittunut jumala sanan huutamiseen ja unohtaneet aidot tarpeet kuten työn teko, maailman parantaminen myös siis heidän osaltaan, sekä opiskelemalla kieliä, ja hieman sivistämällä itsejään, lukemalla lehtiä ym.....mikseivät he halua muuttaa kaNTOJAAN, ja yrittaväisivät saada paremmmat olot!nämä miehet yököttivät minua, koska jos heidän tehtävänään oli huolehtia perheestään, niin ja heidän rahansa, voimansa, taitonsa eivät siihen riittäneet niin miksi hankkia toisia jälkeläisiä ja lisää huolehdittavia!erittäin vastuutonta touhua!:((....täälläkin vanhemmmat selittävät teineilleen että "että lapsia ei kannata hankkia ennen kuin on opiskelut suoritettu, tienaa jonkin verran, ja psyyke asiat ym. on kunnossa! ei ihme että naisilla tuolla psyyke pettää pahasti koska kaikki asiat isot ja pienemmät kasataan heidän sydämmilleen!:(( todella surullista!!!!

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    oli! Ei ollut hyvä katsoa kaikilla ihmisillä oli paljon henkisiä sekä fyysisiä sairauksia, jonka takia monet naiset tekivät itsemurhia!! sairasta! variksennokkiakaan ei varmasti ollut hirveän mukava pitää, ja lääkäritkään eivät osanneet/tietäneet mitään. Sitä yhtä naista luultiin olevan 7 kk raskaana, vaikka se oli todellakin isonkokoinen kasvain!olen ERittäin kiitollinen ja iloinen että tänne suomeen olen syntynyt! en ymmärrä miksi joidenkin ihmisten kohtaloksi käy jotain noin mieltä raastavaa ja alistavaa uskontoa kantaa!!käy sääliksi kaikkia noita naisia! ja tuntuu että niiden miesten aivot on unhoittunut jumala sanan huutamiseen ja unohtaneet aidot tarpeet kuten työn teko, maailman parantaminen myös siis heidän osaltaan, sekä opiskelemalla kieliä, ja hieman sivistämällä itsejään, lukemalla lehtiä ym.....mikseivät he halua muuttaa kaNTOJAAN, ja yrittaväisivät saada paremmmat olot!nämä miehet yököttivät minua, koska jos heidän tehtävänään oli huolehtia perheestään, niin ja heidän rahansa, voimansa, taitonsa eivät siihen riittäneet niin miksi hankkia toisia jälkeläisiä ja lisää huolehdittavia!erittäin vastuutonta touhua!:((....täälläkin vanhemmmat selittävät teineilleen että "että lapsia ei kannata hankkia ennen kuin on opiskelut suoritettu, tienaa jonkin verran, ja psyyke asiat ym. on kunnossa! ei ihme että naisilla tuolla psyyke pettää pahasti koska kaikki asiat isot ja pienemmät kasataan heidän sydämmilleen!:(( todella surullista!!!!

    En tarkottanut dokumenttia, vaan tuota linkkiä, jonka laitoin. Käypä katsomassa se, niin saatat saada toisenlaisen kuvan kuvan islamista.

    Äänestä

  • minna kirjoitti:

    En tarkottanut dokumenttia, vaan tuota linkkiä, jonka laitoin. Käypä katsomassa se, niin saatat saada toisenlaisen kuvan kuvan islamista.

    kyse näkyy olevan ilmiselvästi että ihmiset ei erota toisistaan fundalisti muslimeja ja tavallisija muslimeja. kyllähän jokaisen uskonnon fundalistit on omaa luokkaansa niinkuin suomessakin. mutta ilmiselvästi harva tuntee edes yhtään muslimia henkilökohtaisesti että olisi mitään empiiristä tietoa.

    Äänestä

  • näkyy olevan kirjoitti:

    fundalisti? :) mikä se on? kannattaisiko sun jatkossa kirjoittaa jollekin apukoululaisten forumeille?

    yhden muslimin tuntemisella ei paljon empiiristä tietoa kerätä, ei kahdenkaan. sinä nyt satut olemaan vain niin yksinkertainen, että uskot kaiken, mitä se mehmet sinulle kotona syöttää.

    Äänestä

  • fundalisti :) kirjoitti:

    jos et tiedä niin fundalisti on slangi sana fundamentalisteille eikö se ole aika itsestään selvää?? vai kiristääkö muuten vaan pipo?

    mun tuttavaa piiriin kuuluu aika liuta muslimeja niin empiirinen tieto on mahdollista.

    varmaan siellä maalla ei slangia ostakaan!!! eikä sivistyssanojakaan!!

    Äänestä

  • et tiedä kirjoitti:

    "jos et tiedä niin fundalisti on slangi sana fundamentalisteille eikö se ole aika itsestään selvää??"

    :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
    DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

  • KaikkienSelitystenÄiti kirjoitti:

    että koet oppimisen iloa!!!

    Äänestä

  • iloinen kirjoitti:

    että koet oppimisen iloa!!!

    "jos et tiedä niin fundalisti on slangi sana fundamentalisteille eikö se ole aika itsestään selvää?? vai kiristääkö muuten vaan pipo?

    varmaan siellä maalla ei slangia ostakaan!!! eikä sivistyssanojakaan!!"

    :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

    vaikuttaahyvinsäälittävältäsellainentapajokatäällävallitseeettäainatakerrutaanpieniinkielioppivirheisiinjanyannseihinjasilläpilkataanehkäniinonpakkotehdäkuneiasiastaosatasanoamitäänjapilkkaamisenpakkomiellepainaapäälle.

    ps.kirjoitin kaikki yhteen, varmuudenvuoksi. ettei vain tulisi yhdyssanojen kirjottamisessa virhettä.

    Äänestä

  • :-/ kirjoitti:

    Miten niin pieniin?

    "nyannseihin"

    Sana on nyanssi, vaan ehkäpä tämä oli taas sitä kuuluisaa slangiasi. Aivan kuten "fundalisti" :D

    Yritä jatkossa pysyä lyhyissä ja yksinkertaisissa sanoissa.

    Äänestä

  • TXSOIL kirjoitti:

    Miten niin pieniin?

    "nyannseihin"

    Sana on nyanssi, vaan ehkäpä tämä oli taas sitä kuuluisaa slangiasi. Aivan kuten "fundalisti" :D

    Yritä jatkossa pysyä lyhyissä ja yksinkertaisissa sanoissa.

    mulla on vähä ollu vatsakipuja niin olin vähä provosoiva tossa aikaisemmin. sori. mua ahdistaa vaan vahvat naiset.

    Äänestä

  • TXSOIL kirjoitti:

    mulla on vähä ollu vatsakipuja niin olin vähä provosoiva tossa aikaisemmin. sori. mua ahdistaa vaan vahvat naiset.

    noloa feikkausta, mutta tunnustitpahan tappiosi.

    Äänestä

Siis kyseessähän oli joku heimo, joka asuu jollakin suht eristäytyneellä saarella. Vaalivat omaa heimokulttuuriaan viimeisen päälle. Ei kyse ole "normaalista" islamilaisuudesta, vaan nimen omaan HEIMOTAVOISTA!!! Herran jestas sentään!!
Sanoihan siinä dokumentissakin eräs nainen, että heitä halveksitaan, kun he menevät Iranin mantereelle asioimaan!! Että heitä ei pidetä arvossa siellä lainkaan! Nytkö sitten meidän pitäisi leimata kaikki muslimit tämän dokumentin mukaan, kun eivät iranin muslimitkaan heitä hyväksy????

Äänestä
  • burka on ihan normaali islamilainen naisten vaate. kyllä niitä tuolla lidlissäkin aina silloin tällöin näkee. sairasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

1d. kirjoitti:

Katsokaapa tänään dokumentti siitä, kuinka mukava uskonto islam onkaan. Monihan teistä on tällä palstalla ollut sitä mieltä, että burka on ihan hyvä vaihtoehto pukeutumiselle, jos nainen ei halua stripata julkisilla paikoilla.

Tää on sitten iranilaisten tuottama doku, joten ei tarvitse aloittaa jaarittelua länsimaisesta propagandasta.

-----

29.05.2005 Ykkösdokumentti: Burkan takaa
   
Persianlahden Iraniin kuuluvalla Qeshmin saarella vallitsee ankara uskonnollinen kuri ja vanhakantaiset heimotavat. Ykkösdokumentissa Burkan takaa (The Other Side of Burka/Az pase Borghe) kuullaan millaista on naisten elämä patriarkaalisessa yhteisössä, jossa naisten oikeudet ovat heikot, miesten työttömyys suuri ja Jumala kaiken toivon kohde.    

YLE Kuvapalvelu

Mehrdad Oskouein ohjaamassa dokumentissa pureudutaan syvälle Qeshmin saaren alistettujen naisten ongelmiin. Afrikkalaisarabialaisessa patriarkaalisessa yhteiskunnassa naisilla ei ole juurikaan ihmisoikeuksia. Myös suhde omaan kotimaahan Iraniiin on ristiriitainen: Saaren naiset pukeutuvat burkaan ja peittävät kasvonsa metallisella naamiolla, ja heistä tuntuu, ettei heitä sen vuoksi pidetä edes ihmisinä muualla Iranissa.

Rengas kiristyy hiljalleen: kun tyttö täyttää seitsemän, hänen ympärilleen aletaan rakentaa vankilaa. Viidennen koululuokan jälkeen tytön on jäätävä kotiin - on häpeäksi mennä ulos. Usealle ainoaksi tieksi ulos ahdistavasta elämästä ja köyhyydestä on jäänyt itsemurha. Naisten turhautumisia, itsetuhoisia ajatuksia ja henkisiä sairauksia hoidetaan Zar - henkien lepyttelyseremonioiden kautta. Transsiriitin kautta naiset voivat purkaa paineitaan vapaasti muutoin tiukoin säädellyssä yhteiskunnassa.

Vastoin yhteisönsä tiukkoja määräyksiä naiset kertovat kuvausryhmälle ongelmistaan ja halustaan tulla kohdelluiksi elävinä ja hengittävinä ihmisolentoina. Dokumentti peilaa yhden naisen tarinan kautta koko kyläyhteisön elämää ja arkea - naisen sukulaisten, ystävien ja muiden kyläläisten kertomusten ja kokemusten kautta muodostuu elävä kuva Qeshmin saaren arjesta.

Dokumentin on tuottanut iranilainen Sheherazad Media International.

http://www.yle.fi/ykkosdokumentti/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu