Jos ei ole riittävästi poliiseja kadulla niin kansalle alkaa syntyä kapina-aikeita. Kahden rintaman taistelu lopettaisi koko valtion!
BBC:n haastattelemien venäläispoliisien mukaan huonopalkkainen ja uuvuttava työ ajaa poliisit muille aloille.
Venäläiset poliisit sanovat BBC:lle, että Venäjän poliisivoimat on kriisissä. Stressaava ja huonopalkkainen työ ajaa monet poliisit muihin töihin, kuten esimerkiksi taksikuskeiksi.
Osittain syynä Venäjän poliisin ongelmiin ovat tukihenkilöstön puute ja maantiede – etäisyydet pinta-alaltaan maailman suurimmassa valtiossa aiheuttavat vaikeuksia poliisien työlle. Nyt ongelmaksi on muodostunut kokeneiden poliisien määrän valtava lasku.
Venäläispoliisit sanovat, että he hakeutuvat nyt vähemmän stressaaviin töihin, joista maksetaan paremmin.
– Palkkoja ei ole sopeutettu lainkaan. Inflaation ja uusien hintojen takia palkka ei riitä, venäläinen ex-poliisi kertoo BBC:lle.
Hän kertoo jättäneensä työnsä ryhtyäkseen taksinkuljettajaksi. Palkka on hänen mukaansa kaksi kertaa aiempaa parempi.
– Sain majurin arvonimen [vastaa Suomessa ylikonstaapelia]. Silti kaupassa työskentelevä henkilö ansaitsi enemmän kuin minä. Vain idiootti ryhtyisi nyt poliisiksi.
Venäjän sisäministeriön mukaan Venäjän poliisivoimissa työskentelee 900 000 poliisia. Elokuussa sisäministeri Vladimir Kolokoltsev sanoi kuitenkin, että maassa on ”kriittinen pula poliiseista”, mikä voi vaikuttaa rikollisuuden kasvuun.
BBC:n mukaan Venäjän poliisi on niin ylikuormittunut, että poliisit eivät aloita uusien tapauksien tutkintaa. Se on johtanut osaltaan korruption lisääntymiseen.
– Todisteita väärennetään, pidätyskiintiöitä liioitellaan. Sitä tapahtuu koko ajan, Tomskissa työskentelevä poliisi kertoo.
– Johtolanka löytyy ja sitä pitäisi seurata? Helpompaa on raahata ensimmäinen epäilty takaisin asemalle ja hakata häntä, kunnes hän ottaa syyt niskoilleen.
BBC:n lähteiden mukaan Venäjän sisäministeriö teki poliisissa puhdistuksia. Kaikki oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyihin yhteydessä olleet poliisit erotettiin. Lähteiden mukaan Venäjän federaation turvallisuuspalvelu kokosi listan Navalnyin kannattjista hakkeroitujen sähköpostiosoitteiden perusteella.
Sodan pelote
Poliisien määrä oli laskussa ennen Ukrainan sodan alkamista. Sota sai aluksi osan jatkamaan työssään, sillä poliisit saavat vapautuksen sotilastehtävistä. Eroamista harkinneet poliisit jatkoivat työssään välttääkseen päätymästä taisteluihin.

Vastaukset 24
Vanhimmat
Hyvä
Pietarissa kytät saa ylimääräistä ku ne sakottaa bilikoita.. ja etenkin Suomalais autoilijoita.... Puten lätti vajoaa korruptioon ja kivikaudelle menossa
No tässäpä taas oikein toivotaan, toivotaan-uutinen aitoon länsimaiseen malliin :DD
Sama ongelma on Ruotsissakin, siellähän poliisit lähtee siviilipuolen hommiin kun tilanne on mikä on. Ja Suomessahan ollaan kriisissä ihan jo sen vuoksi ettei "päteviä" halukkaita poliisikouluun edes löydy tarpeeksi.
Eli uutinen samaan kastiin näiden "Venäjä romahtaa ylihuomenna"-höpöjuttujen kanssa.
Hehe teillä 46000 uuta kyttä halutaan.. Ja katos nyt trolli..Meidän maa ja teidän lätti näin se vaan menee trolli Pietarissa... ja poliisipulaan,ongelmiin ja poliisien korruptioon on ollut siellä TVä ja ILVESTIA ym muassa medioissa. ..Et teidän propleemat ja Meidän propleemat ovat poliisien osalta faktaa
Miksi Tiltu vertaa Venäjän poliisi Ruotsin poliisiin?
Eikö olisi parempi verrata pimeimmän Afrikan diktaattoreiden poliiseihin jotka eivät tosin yllä aivan samanlaisiksi rikollisiksi kuin Venäjän miliisit.
Palkat palkat.. se on suurin ongelma Puten lätissä...jos se olis kunnossa riittäisi hakijoita ja ei olis korruption aihetta ja rosvopoliiseja.. ongelmahan on jo ollut ylhäällä jopa Ministeritasolla julkisesti. Sitä on turha kiistää että ei olisi ongelmia
Puten lätti on menossa kivikaudelle
Poliisit ja Puten lätti.. pitävät yhtä sillä kumpikin tarttee toisiaan uppoavassa laivassa
näin
Eroavat lähetetään rintamall
"Kahden rintaman taistelu"
Se tuskin rajoittuisi kahteen rintamaan. Mafiat, yksityiset armeijat, turvallisuusorganisaatiot - kaikki yrittäisivät saada vallasta osansa.
Venäjällähän on tiltujen mukaan rahaa kuin roskaa, miksi siis palkat ongelma???
Kyllä miliisejä riittää...
Ei riitä
Joko poliisien palkkataso tai moraali on parantunut vuosituhannen alkuvuosista. Silloin Venäjällä saattoi turisti saada liikennesakkoja mitä ihmeellisimmistä syistä. Yleinen oli se, että poliisin kädessä pitämä tutkanäyttö näytti huomattavasti korkeampia lukemia kuin ajonopeus oli.
Nyt koronaa edeltäneet vuodet sai jo ajaa ihan rauhassa. Ei pysäyttäneet poliisit, ja valonvilkuttajat paljastivat poliisien tutkakohdat.
näin
näin
näin
"Jos ei osaa kiristää lahjuksia autoilijoilta ja muilta miliisien kanssa tekemisiin joutuneilta oma syynsä eikä kaveri sovi miliisiksi menköön vaikka tykinruuaksi Ukrainaan "
-Putin
Tiltu sopisi omasta mielestään hyvin miliisiksi mutta häneltä puuttuu pamppu ja sen mukana kaikki.
näin
näin
Venäjän valtio painaa poliiseille omat rahat joilla on oikeutettu saamaan leivän kyrsän ja kaalisoppaa.
👍👍👍