Yritystukiin uppoaa jopa 8–9 miljardia vuodessa
Työ- ja elinkeinoministeriö arvioi yritystukien määräksi neljä miljardia euroa. Noin miljardi on suoraa yritystukea, jota on muun muassa Tekesin avustukset yrityksille ja uusiutuvan energian tuki syöttötariffi. Kolme miljardia menee erilaisiin verohuojennuksiin tietyille elinkeinoille ja kohderyhmille.
Suorat tuet rahoitetaan valtion budjetista, kun taas verotuet eivät yleensä näy valtion menoissa mutta vähentävät valtion keräämiä veroja.
TEM ei sisällytä laskelmaansa noin kolmen miljardin alennettuja arvonlisäverokantoja eikä miljardin tukea maa-, metsä- ja kalataloudelle.
Valtiovarainministeriö arvioi pelkästään yritysten verotukien määräksi noin seitsemän miljardia. Se käyttää leveämpää pensseliä yritystukien määrittelyyn kuin TEM.
VM katsoo alennettujen alv-kantojen lisäksi muun muassa listaamattomien yhtiöiden osinkojen verohuojennuksen ja yrittäjävähennyksen kuuluvan tuen piiriin.
Laskentatavasta riippuen yritystukiin voi katsoa uppoavan jopa 8–9 miljardia. Vertailun vuoksi Suomen valtion tämän vuoden budjetti on 55,7 miljardia.
TEM:n yritystukiraportin mukaan noin 10 prosenttia yritystuista on uudistavia ja loput vanhaa säilyttäviä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18035765r
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞