JT käynnit toimettomien luona

Olen ollut poissa niin pitkään JT kuvioista, että siitä on jo ikuisuus. Kun on jäänyt pois, niin vuosien kuluttua tullaan käymään, ja alkaa vasten tahtoa tutkistelu. Minä ihmeen lääkkeenä sitä tutkistelua puolituttujen kanssa pidetään? Kun jää pois, siellä on usein paljon syitä. Niillä ei välttämättä mitään tekemistä JT julkaisujen kanssa, joita noin vaan aloitetaan tutkimaan. Kyse on monista eri syistä, joita vaivaannuttava tutkiminen ei auta mitään. Luullaan, että tykätään JT uskonnosta, mutta ollaan luisuttu pois. Luisumista on omalla kohdallani tapahtunut. Mutta yritettyäni olla sosiaalinen edes vähän, sanottiin ystävälleni, että olen huonoa seuraa, kun en ole hyvin mukana. Niin sitten luisuin pois. Ja olen voinut paljon paremmin ilman JT uskontoa. Ei minusta tule mitään kauhean aktiivista koskaan. Olen luonteeltani sellainen, että nähtävästi se ei sovi JT aktiiviseen uskontoon ollenkaan. Siinä mielessä oli hyvä, että jäin pois. Mutta jos asioosta ei osata tai haluta keskustella, mistä on kyse, niin on ajanhaaskausta tuollaset tutkitelut. Osaan kullä itsekin tutkia. Syyt ovat ihan muualla. Kun JT tulee ovelle, heillä on ainoastaan tutkistelut mielessä. Olen oppinut sen. Minä en tarvitse kenenkään pitämiä tutkisteluja. Osaan itsekin tutkia. Tuossa jlleen esimerkki turhanpäiväisestä ”auttamisesta”. Onko JT kielletty keskustelemasta syistä, miksi ei ole enää mukana? En avaa enää koskaan ovea. Minä en tutkisteluja kaipaa.
18405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Vanhimmat eivät ole juurikaan kiinnostuneita syistä, miksi joku ei ole mukana. Tai he ajattelevat, että se on tavalla tai toisella hänen oma vikansa, pitäisi tutkia enemmän, korjata asennetta tms. Siis alistua Vartiotornille. Toimettomien luona käydään tiedustelemassa, onko heillä halua alistua Vartiotornille ja ryhtyä tekemään enemmän.

Äänestä
  • Kuulostaa kauhealta. Sitäkin suuremmalla syyllä en avaa enää ovea. Minulla oli vuosia sitten kymmenen vuoden jakso elämässäni, että en avannut koskaan ovea, kun ovikello soi. Sama alkaa taas uudelleen, mutta se kestää niin kauan kuin elän. Minä en tarvitse tuollaisia käyntejä.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kuulostaa kauhealta. Sitäkin suuremmalla syyllä en avaa enää ovea. Minulla oli vuosia sitten kymmenen vuoden jakso elämässäni, että en avannut koskaan ovea, kun ovikello soi. Sama alkaa taas uudelleen, mutta se kestää niin kauan kuin elän. Minä en tarvitse tuollaisia käyntejä.

    Olen oppinut senkin, että JT on aina lähetin päällä ja vastaanotin kiinni. Kaikki oma puhe on turhaa. Oma lähetin täytyisi olla aina kiinni ja vastaanotin auki. Minä en tuollaisia käyntejä halua enkä tarvitse. Nyt ymmärtää ainakin sen, että ovea on turha avata. Oven takana seisoo tutkistelun pitäjä lähetin päällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Siksi, AINA, kun he tulevat ovelle ja JOS avaan oven, sanon heille vain ,jonkin raamatunpaikan.
    Kas näin: Gal.1: 7-9 tai 2Joh. 9-11.
    Sitten lämäytän oven kiinni.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Olen oppinut senkin, että JT on aina lähetin päällä ja vastaanotin kiinni. Kaikki oma puhe on turhaa. Oma lähetin täytyisi olla aina kiinni ja vastaanotin auki. Minä en tuollaisia käyntejä halua enkä tarvitse. Nyt ymmärtää ainakin sen, että ovea on turha avata. Oven takana seisoo tutkistelun pitäjä lähetin päällä.

    Minä en ole oikein samalla aallonpituudella JT kanssa. Siksi heidän lähetintoiminta ei ole ymmärrettävää.

    Äänestä

  • Ehkä olisi seurakunnissakin syytä korjata asennetta. Kun mennään toiselle sanomaan, että joku on huonoa seuraa, kun ei tee ja näy tarpeeksi, niin samalla pyllistetään tälle ns. huonolle seuralle, ja osoitetaan ovea. Ei kai kukaan enää takaisin sinne mene tuollaisen asenteen takia? Ja mistä tiedät, tekeekö hän jo omien voimavarojensa mukaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ehkä olisi seurakunnissakin syytä korjata asennetta. Kun mennään toiselle sanomaan, että joku on huonoa seuraa, kun ei tee ja näy tarpeeksi, niin samalla pyllistetään tälle ns. huonolle seuralle, ja osoitetaan ovea. Ei kai kukaan enää takaisin sinne mene tuollaisen asenteen takia? Ja mistä tiedät, tekeekö hän jo omien voimavarojensa mukaan?

    Ehkä ei ole tultu luettua paljon Jeesuksen lesken rovosta.

    Äänestä

  • 🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

    🔞 ­­N­y­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18038387P

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Outoa tuollainen poppoo onkin varmasti.

Äänestä

Tukeminen seurakunnassa on sitä .sinun pitää
Alkaa tehdä kenttää . Ei muuta tarkoitusta.

Äänestä
  • Kenttää tehdään silloin, kun sisäinen palo syttyy. Sitä ei voi kukaan muu saada aikaan kuin ihminen itse.

    Äänestä

  • Luulin aina, että JT auttavat vaikeuksissa olevia ihmisiä, ja kuuntelevat heidän ongelmiaan. Olen ymmärtänyt täysin väärin heidän kotikäyntinsä. Tullaankin vain kenttään kannustamaan. Sellaiset käynnit ovat aivan turhia. Niistä ei ole mitään apua.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kenttää tehdään silloin, kun sisäinen palo syttyy. Sitä ei voi kukaan muu saada aikaan kuin ihminen itse.

    Tee vaan vähän kenttää nìin kyllä ovikello soi
    Vanhimat Hei oltiin tässä lähellä kentällä ja päätettiin piipahtamaan.....! Ja kenttäpalvelus
    Ryhmäkokoustta voidaan sinun kotia ehdotaan
    Pointti on kun tietää totuus ei ole totuus .ei silloin mitään sisäistä paloa tuu. Mutta valitettavasti monen vaimo niinku minun vetää
    Sata lasissa ei voi heivata jt uskoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Otan osaa.

    Äänestä

Valitettavasti teille jää kaikki toimettomuus. Teillä kun omat raamattunne.

Äänestä

Anonyymi 2023-10-03 19:23:10

" Siksi, AINA, kun he [ JT:t] tulevat ovelle ja JOS avaan oven, sanon heille vain ,jonkin raamatunpaikan.
Kas näin: Gal.1: 7-9 tai 2Joh. 9-11.
Sitten lämäytän oven kiinni. "

-Minä sanon, että kun he tietävät osoitteeni, niin antakaapas minulle omat osoitteenne.

Jos he antaisivat, niin veisin ohimennessäni postiluukkuunsa valokopioita vanhoista vartiotorneista, maailmanlopun ennustevuosien kohdalta taikka vanhoista opeista jotka on kumottu ja korvattu uusilla.
Punainen viiva ydinkohdan alle.

Tuo on jotain, joka auttaa JT:ia, ja sen vuoksi he siitä ... käärmistyvät.

Äänestä
  • Ei riitä pelkkä osoite. Mikäli asut kaupungiss tarvitset myös ovikoodin, koska suuret määrät kerrostaloja alaovet ovat lukossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ei riitä pelkkä osoite. Mikäli asut kaupungiss tarvitset myös ovikoodin, koska suuret määrät kerrostaloja alaovet ovat lukossa.

    Toiset kävijät käyttää suoja-asua tuholaistorjuntarakennuksissa,joten jt ei tarvitse,koska käyvät talosta toiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen ollut poissa niin pitkään JT kuvioista, että siitä on jo ikuisuus. Kun on jäänyt pois, niin vuosien kuluttua tullaan käymään, ja alkaa vasten tahtoa tutkistelu. Minä ihmeen lääkkeenä sitä tutkistelua puolituttujen kanssa pidetään? Kun jää pois, siellä on usein paljon syitä. Niillä ei välttämättä mitään tekemistä JT julkaisujen kanssa, joita noin vaan aloitetaan tutkimaan. Kyse on monista eri syistä, joita vaivaannuttava tutkiminen ei auta mitään. Luullaan, että tykätään JT uskonnosta, mutta ollaan luisuttu pois. Luisumista on omalla kohdallani tapahtunut. Mutta yritettyäni olla sosiaalinen edes vähän, sanottiin ystävälleni, että olen huonoa seuraa, kun en ole hyvin mukana. Niin sitten luisuin pois. Ja olen voinut paljon paremmin ilman JT uskontoa. Ei minusta tule mitään kauhean aktiivista koskaan. Olen luonteeltani sellainen, että nähtävästi se ei sovi JT aktiiviseen uskontoon ollenkaan. Siinä mielessä oli hyvä, että jäin pois. Mutta jos asioosta ei osata tai haluta keskustella, mistä on kyse, niin on ajanhaaskausta tuollaset tutkitelut. Osaan kullä itsekin tutkia. Syyt ovat ihan muualla. Kun JT tulee ovelle, heillä on ainoastaan tutkistelut mielessä. Olen oppinut sen. Minä en tarvitse kenenkään pitämiä tutkisteluja. Osaan itsekin tutkia. Tuossa jlleen esimerkki turhanpäiväisestä ”auttamisesta”. Onko JT kielletty keskustelemasta syistä, miksi ei ole enää mukana? En avaa enää koskaan ovea. Minä en tutkisteluja kaipaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu