vasemmistolainen on hankkinut elantonsa omalla työllään, mutta oikeistolainen repinyt omansa muiden selkänahasta.
Vasemmistolaisen ja oikeistolaisen ero on, että
Anonyymi-ap
30261
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Elantonsa…juu… mites se omistus puoli. Vasaarihan ei halua omistaa mitään.
Eihän optimiyhteiskunnassa mitään tarvitse omistaakaan, koska jokainen on vain väliaikaisesti käymässä yhteiskunnassa.
Vaan uskovaisethan ovat myös oikeistoa. He luulevat saavansa kaiken mukaan "taivaaseen". Vitttu mitä hörhöjä.
Mihin sitten kelaa tarvitaan?
No mihin?
siksi tarvitaan konsensus
Vasemmisto haluaa että valtio hoitaa, oikeisto sen sijaan korostaa yksilön vastuuta.
Asia ei ole noin mustavalkoinen.
Vasemmistoaate suosii joutenoloa. Toki vasurit käy töissä mutta kuitenkin heidän tavoitteenaan on että tulisi kommunismi jossa valtio jakaa kaikki etuisuudet heille niin että ylimääräistä ei tarvitse ponnistella.
Tämä nähtiin niin tarkasti neukkulassa.
Ja sehän sitten luhistui. Ei tullut mitään utopiasta.
Töitä ei pidä tehdä töiden vuoksi, vaan että saadaan kaikki tarpeellinen tehtyä.
Nyky-yhteiskuntahan suosii tyhjän työn tekemistä, josta on seurauksena ympäristön tuhoutuminen ja ihmisten mielenterveysongelmat.
Pitäisi osata leppoistaa. Tehdä sopivasti.
Pelkkä joutenolokin on pahaksi. Ihmisen pitäisi liikuttaa eviään ainakin muutama tunti vuorokaudessa, kuten luolamiehetkin tekivät. Mutta mitään agraariyhteiskunnan 12h/7pvä vko tahtia ei tarvitse kenenkään yksin ahertaa. Töitä voidaan jakaa useammankin kesken.
Osa perinyt rahansa, syntyneet kultalusikka suussa ja osa pärjännyt suhteilla eli päässeet helpolla eteenpäin, eikä todellakaan ole mitään fyysistä hommaa tehneet työkseen. Eläneet suojakuplassa suurimman osan elämästään. Kehtaavat sitten arvostella niitä joiden pitänyt pärjätä omillaan, joutuneet tekemään töitä pärjätäkseen, menisivät kokeilemaan mitä on oikea työnteko tai mitä on pärjätä vähillä varoilla.
En tiedä muista mutta itse olen ajatellut että perintö on vain lainassa ja se pitää luobuttaa taasen lapsille ehkä pikkuisen paremmassa kunnossa.
Vasemmisto tuntuu ajattelevan että perintö on vain hänelle itselle eikä sitä tarvitse antaa lapsille.
Perintöä on myös se henkinen perintö, annetaan lapsille se henkinen pääoma miten pärjätään elämässä.
Vasemmistolla ei ole tuollaista henkistä pääomaa vaan hokevat että kyllä yhteiskunta huolehtii.
Juurikin näin.
Fattavasurihan on huumori ihmisiä😄
Aika usein joku vihervassari on aivan selkeästi suojatöissä turhakkeena veronmaksajien rahoilla loisivana, julkisen sektorin "työ"paikalla.
Miettikää, mitä uudenlaisia ns. töitä onkaan tullut vaikka 90-luvun jälkeen, ja valtio maksaa palkan eli jonkinlaisen oleskelurahan.
Joo, onko monikaan vihreän puolueen jäsen ikinä tehnyt yksityisellä sektorilla oikeaa, tuottavaa työtä. Onko ollut vientiyrityksissä töissä?
Vihreät menetti kevään-23 vaaleissa 38% kannattajakunnastaan. Tänä päivänä puolueen kannattajakunta 7% on jo lähes täysin yhteiskunnan verovaroin ylläpidettävää porukkaa. Koulutettua porukkaa väittämä pitää paikkansa, mutta kun oppi ei ole tahtonut oikein mennä perille, kun on pitänyt ruveta ihan oikeasti elättämään itsensä työteolla.
Ikuisia lapsia on koko porukka, nukkekoti- ja hiekkalaatikko leikkejä jatketaan ja jatketaan läpi koko elämän.
Veronmaksajien varoilla kustannettavat tanssit on tanssittu. Tämä on karu totuus Teille arvoisat Vihreät.
No, samalla lailla se putinin ytinpummi tappaa sinutkin, siis wanna be oikeistolaisen sossuloisen kuin vihervassaripumminkin. Eli lopputulos sama.
Eikö tällainen jatkuva vastakkainasettelussa vellominen väsytä koskaan? Joo, eri puolueita kannattavat eri ihmiset, eri syistä. Jokaisen puolueen kannattajissa on vaihteleva määrä erilaisia ihmisiä, jotka kaikki ovat löytäneet jonkin kompromissin siitä, mikä on vähiten huono tai eniten paras puolue suhteessa omiin arvoihin ja tavoitteisiin.
Jos ja kun ne hallitukset ja oppositiot sitten pissivät äänestäjiään silmiin, niin kiukku suunnataan eri tavalla äänestäneisiin sen sijaan, että suunnattaisiin niihin, jotka eivät pysty tai halua lunastaa lupauksiaan ja sotkevat maamme asiat yhä pahemmin. Mikä siinä on hyöty?
No, kumpaako laitaa mielestäsi edustaa Putin ja hänen huono kaveripiirinsä?
No kumpaa luulet?
Vasemmisto haluaa kontrolloida kaikkea, oikeisto on vapaus. Kaikki vasemmalla luulevat että pääsevät ylimmäiseksi diktaattoriksi ja orjutaa kaikki muut, oikeisto haluaa elää omaa elämää ja antaa muidenkin elää
Ei ainakaan Suomen oikeistoa kiinnosta kuin vapauden rajoittaminen. Duunarit pakotetaan tekemään 24/7 töitä onnettomalla palkalla ilman vapaa-aikaa, maahanmuuttajilta halutaan viedä oikeus oleskella vapaasti Suomessa.
Ei oikeistoa kiinnosta kuin oma vapaus, ei muiden.
suomi on katsos niin vasemmalla kokonaisuudessa että Suomi24 oikeistoisimmat kommentit on aika vasemmalla
Aloittajan väite piti paikkansa viimeksi jossakin 1950-luvun patruunayhteiskunnassa.
Jos puhutaan nykyajasta ja normaaleista maltillisista suuntauksista, niin suurehko osa vasemmistosta elää sosiaaliturvan varassa ja oikeistosta oman yrittämisosaamisensa varassa.
Jos mennään oikein äärivasemmistoon ja äärioikeistoon. Niin molemmissa suurin osa elää sosiaaliturvan, tarkemmin sanoen mielenterveyspohjaisen työkyvyttömyyden tukien varassa.
Unohdit sujuvasti suurimman väestöryhmän, eli palkansaajat. Vai ovatko ne mielestäsi niitä ns. nukkuvia, jotka eivät vaaleissa käytä ääntään kenenkään puolesta?
Palkansaajat ovat melko neutraali ryhmä, ja niissä on enimmäkseen maltillista porukkaa kummastakin suunnasta.
Ääripäänsä niistäkin etsimällä löytyvät.
Oikeisto kerää muiden työn tulokset, vasemmisto loisii työtä tekevien rahoilla.
Kumpikaan ei tarjoa oikeudenmukaista ratkaisua.
Jo luokkasodan aikana 1918 jako tuli selvästi esille. Puolet torppareista taisteli valkoisten puolet punaisten puolella.
Valkoisten puolella taistelivat ne torppatit, jotka olivat rakentaneet torppansa muiden kustannuksella ja punaisten puolella ne, jotka olivat itse rakentaneet torppansa.
Tai sitten toisinpäin.