Jos Presidentti olisi Homo olisi koko kansa Homokansaa
Haluaako Suomi Homomaan leiman
Anonyymi-ap
119626
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 119
Vanhimmat
Jos joku on persu niin saako koko kansa persustigman?
No se nyt ei haittaisi ketään
Minua ainakin hävettäisi ihan suunnattomasti jos joku päivä heräisin persuna.
Millaisena heräät nyt Vihervasemmistolaisenako Heheheheheheeeee
Hyi satana.
Myös minua.
Voi pientä nauramaan, voivoi.
Tois tervettä näkökulmaa Suomalaisuuteen.
Mite se näkyis?
Olisitkin kansan mielinen, ja oma kansa edellä ajatteleva?
Varmaan vihervassuille, jotka vihaa omaa kansaa aika järkytys😅
Molempia persoonia🤣🤣
Homoilu tervettä? Totta maar koko kansa saisi leiman kuten alkoholin käytössä eikä tunnu yhtään mukavalta reissata maailmalla.
Jos olisi Presidentti niin kyllä
Muistakaa. Tämä on lopunaikaa.
Kaikki on silloin mahdollista, aivan kaikki.
Mikään ei silloin ole kuin ennen, turvallista ja vakaata.
Lopunaikoina hyvä käännetään pahaksi ja päinvastoin.
Elämme Jeesuksen toisen tulemisen aikoja.
Tämä on ennustettu.
Ihmiselle on annettu armonaikaa 2000 vuotta tulla Jeesuksen seuraajaksi. Tämä aikajakso lasketaan Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ajankohdasta. Hän eli noin kolmekymppiseksi. Voitte arvioida Hänen saapumisen ajankohdan näillä perusteilla.
Eli se aika on alle kymmenen vuoden päästä.
Tuo nauratti taajaan jo 60-luvulla jolloin sitä kuuli jatkuvat ja nykyään se naurattaa vielä paljon enemmän. Tämä koskaan loppumaton lopun aika, joka aina vaan jatkuu vuosikymmenestä ja vuosisadasta ja vuosituhannesta toiseen.
Miksi ihailet Putinia ja Kiriliä ja näiden näkemyksiä?
Äänestä aaltolaa niin saat A luokan pressan, eikä ole paskottunut politiikassa hmp
Profeetta veijonen on poistunut presitenttipelistä rip
Höpöhöpö hihhuli
Taasko ?
Höpsistä hihhuli.
Eipä onnistu vihreillä😆
Never... 😜
Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa.
Sulla on sitten kaikki hyvin, kun on saanut koko elämänsä nauraa. Ihmiset ovat määränneet oman ajanlaskunsa. Raamatun aika on aivan erilainen, jossa tuhat vuotta on hyvin lyhyt aika. Kyllähän tämä kaiken salliva liberaalisuus alkaa tulla tiensä päähän, koska ihmiset pilasivat kaiken hyvän mitä heille annettiin.
EI! 💩💩💩
Tuo on ongelma lähinnä osalle persuista ja kouralliselle kajahtaneita lahkolaishulluja. Eli vähemmistölle.
Öyhötyspersut ja pipipäiset hihhulit eivät onneksi Suomen presidentistä päätä, vaan kansan suuri enemmistö. Enemmistö joka kavahtaa äärilaidan öyhöttäjiä ja pitää tärkeänä tasa-arvoisia oikeuksia kaikille.
En ole varsinaisesti Haaviston kannattaja mutta kun ajattelen ketkä sitä kiihkeimmin vastustaa niin taidan äänestää Pekkaa silti.
Juuri näin.
Oikein !
Äänestän ilman muuta. Kuin myös Elisabet Renn ,Jaana Pelkonen ja monet yritysjohtajat sekä moni moni muu.
Persuilla oli viimevaaleissa Suuri kannatus. Voit olla varma, yhtään ääntä ei sieltä Pekalle tipu.
Nii, jos homous on sydäntä lähellä ni mee sen mukaan. Tirsk... 😆
Lammaslauma tekee juuri noin, niin ei tarvitse rasittaa aivojaan. Leikitään seuraa-johtajaa leikkiä ja tehdään maastamme entistä naurettavamman. Suomi saa monet maat kääntämään selkänsä ja torjumaan homo presidentin. Naiset pitävät Haavistosta, koska ovat turvassa käpälöintiä ja seksiä ajatellen ja nämä uunot uskovat, että kaikki tykkäävät.
parempi kuin persujen rasistimaa
Homolimaa kansan niskaan, parturi ja Pekka yhtyy linnan parvekkeella,. Suloista!
Oletko oikeasti noin typerä. Mistä teitä sikiää. Lehmän paskastako ?
Ootko jengien tukija?
Onnex suurin osa kansasta on normaalia ihmisiä.
Totta. Öyhöpersuja ja lahkolaispösilöitä on vain vähemmistö.
Mikä on normaali ?
No miten kävi kun Halonen oli pressa,oltiinko kaikki kommareita,en minä ainakaan!!!
Kyllä silloin kaikki oltiin vasurinaisia kun Haloska oli pressana, eikö niin?
En minäkään mutta ihan olin tyytyväinen. Minun elämää ei määrittele pressat.
Äänestin🙋🏼♀️
Ja seuraava ääni Jussille😁
Onko Latvia homomaa? Ja jos on niin mitä haittaa?
Ei haittaa.
Kansan häpeä heteroille.
Venäjä saisi hyvän poliitisen lyömäaseen homo presidentistä.
Haluat siis valita Suomelle presidentin Venäjän tahdon mukaan?
Pikemminkin se olisi oikein hyvä näpäytys Venäjälle, sekä homoja vihaaville venäläisten kätyreille.
Näköjään.
Ruotsissakaan ei nauru loppuis, vaikka jengit riehuu. No Suomeenhan ne on tulossa, joten ei syytä hymyyn täälläkään.
Mites Pekka hoitelis jengiongelman?
Eikö hän kovasti tue mm tuontia, ni varmasti lähellä sydäntä. Onko Suomalaiset palautettava Venäjälle?
Haaviston kannattajalistan nimet kertoo kaiken, ei yllätä ketä sieltä löytyy eli paljon tuntemattomia suuruuksia mutta omasta mielestään tietysti tärkeitä.
Mistäs tuon kannattajalistan voi saada luettavakseen?
Ilta-Sanomien nettisivuilta. Laitoin tänne sen linkin mutta se on näemmä poistettu.
Onko Elisabeth Rehn ja Jaana Pelkonenkin tuntemattomia suuruuksia ,sekä Koneen johto ?
Jos presidentti on ihminen niin ollaan kaikki ihmisiä, vaikka jotkut vouhottajat eivät osaakaan olla ihmisiksi.
Onko Pekka h ihminen?
Kyllä še on vikapainos
Juuri näin.
Se olisi upeaa. Presidenttinä ilmielävä homo. Ruskean reijän ritari. Tähän ei muut maat kykene.
Liettuan presidenttinä on ollut homo 8. 8. 2023 lähtien.
Korjaan, Latvian.
Islantia johti homoseksuaali vuosina 2009 - 2013.
Yhdysvaltain 15. presidentti oli homo.
Hhahaa.Pekka on paras pressa kautta aikojen
Hyvin sanottu.
Entä Latvia. Elät kellarissa. Etkä tiedä muistakaan maista mitään. Kaikki ei ole julkihomoja,
Kyllä. Ja homoja on muissakin päämiehissä ,salaa. Eikä haittaa ketään.
Siitä ei oo uutisoitu Suomessa. Sensuuri on kova.
Mailmassa maita joissa on/on ollut Julkimomo Presidentti/Maan päämies
Latvia
San Marino
Maita joissa on/on ollut homoseksuaali pääministeri:
Irlanti
Belgia
Luxemburg
Islanti
Serbia
Andorra
Ja ei ole haitannut mitään. Mutta hihhuli persut ei yleensäkään tiedä mistään mitään.
Ja sit ihmetellään, ku syntyvyys laskee🤦🏻♀️
Pääministeri ei ole samassa asemassa kuin pressa, joten 6 valtiota on pieni luku, kun maita on sentään useampi. Outo vertaus, kun katsoo luetteloasi.
Niin, tuo Presidentti/Pääministeri asetelma vaihtelee paljon maakohtaisesti että "kuka on kuka", osassa maista pääministeri on se keskeinen henkilö sisäpolitiikan lisäksi myös maan ulkosuhteissa, kun taas joissa maissa ulkosuhteissa näkyvin taho on Presidentti.
Eli siksi tarkeää lukea molemmat virat mukaan kyseiseen listaan.
Ja se että jos/kun ei ole tiennyt edes kyseisten maiden "pääpaikoilla" olleen/olevan homoseksuaali henkilö, niin yhtä paljon ulkomailla ketään kiinnostaisi Suomen Presidentin seksuaalinen suuntautuneisuus.
PS. Itse EN tule äänestämään Haavistoa, mutta ei johdu hänen seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan, vaan hänen edustamastaan poliittisesta ajatusmaailmasta.
Aloittaja taitaa itse olla homo, kun asia niin askarruttaa.
Minä en ymmärrä miten jonkun seksuaalinen suuntaus muka estäisi ihmistä olemasta presidentti. Ässillä ei kai ne asiat mitenkään vaikuta hänen työhönsä .
Suomipoika se irstailee netissä mielikuvituksiensa vallassa ja tietämättä politiikasta yhtään mitään. Kas kun itsellä on ainoa asia elämässä toiste. Ihmisten olemiset ja tekemiset.
Lapsellista sinänsä että aikuiset ihmiset keskustelevat netissä toisen ihmisen seksuaalisuudesta politiikan yhteydessä . Mutta ei kai näiltä muuta voi odottaakaan , tulee jotenkin lusikka ja kauha mieleen .
Juu, selkeä homma.
ei ollut suomi lepsomaakaan vaikka oli se
Tuo on Sinun aivopierus. Jos tukee naisten asemaa ja tasa-arvoa perheellisenä naisena, olet siitäkin katkera. Naisviha haiskahtaa. Ja ketkäs vihaakaan naisia?
Sellaset jotka ei naiseen rakastu😜
Samalla suomen lippuun lisää värejä. Siinähän on isoja tyhjiä alueita maalata vaikka hienoja sateenkaareja.
No tällä hetkellä meillä on presidentti joka hakkasi ensimmäisen vaimonsa kuukausiksi sairaalaan.
Olemmeko siis vaimonhakkaajakansa? Emme. Meillä vaan sattuu olemaan presidentti joka hakkasi ensimmäisen vaimonsa henkihieveriin.
Onko Pekka Miehen vaiko Naisen roolissa oishan se Linnaan uutta kun Peräpuksut siellä hommissa
Typerys.
Ei ole mitään roolijakoa hän on mies . Ja päteväksi todettu . Sinun aliarvoiset mielipiteesi ihmisistä kertovat ainoastaan millaisessa kasvuympäristössä olet kasvanut, siellä niitä ihmisten asioita on vatvottu aina, siis sellainen sisältö on teikäläisten elämässä. Ei käy kateeksi .
Pekka of Finland
Jos homopressa käy edustamassa Ugandassa, saattaa uuden pressan valinta nopeutua.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009820273.html
Oho😳
Kyllä Tom of Finland. Loppuu se ruotsalaisten pilkkaaminen.
No ei kuitenkaan Suomen presidentiksi homoa. Kai tuosta kaikki samaa mieltä?
Varmasti suurin osa ihmisistä näin toivoo, mutta jos Pekasta presidentti tulee ryhdyn kaappi homoksi vain sateenkaari asut ja Mersu myydään pois.
Tuntuu oudolta jos presidentti parilla on koppalakit ja nahkahousut.
Milloin olet nähnyt Pekalla sellaisen asun ?
Mistä sinullekin on raukalle annettu kasvatus jossa luulet olevasi oikeutettu kommetoimaan ihmisiä tavalla joka tulee tietysti kotiasi lapsuus on jättänyt kovat traumat sinullekin , onko äiti saanut pojastaan sellaisen jolla pornofilmien sairaat kuvaukset ovat totisinta totta. Häpeäisin jos osaisit .
Joten vedä ne harmaat raappa housut kainaloon asti ja tee jotakin hyödyllistä , se kun mielikuvittelet netissä toive ajatuksinesi kanssa .
Homot on 6/5
Pekka on hyvä ehdokas. Mm Elisabeth Rehn ,Jaana Pelkonen ,Tiihonen ,Pääkkönen ja muutama ison firman johtaja kannattaa Pekkaa.
Näin on.ohanaa että Elisabeth on taustalla. Viisaimpia politiikkoja tässä maassa.
Tärkeintä olisi nyt saada Suomesta persuvapaa-alue. Haittapersut pitäisi saada poistettua.
Muuta Ruotsiin, Onnelasi.
No ite Heterona, EN Pekkaa äänestä.
En pitänyt hänen leirioperastiostaan. Enkä siitä miten kohteli toista henkilöä jutussa. En tosin pidä hänen puolueenskaan touhuista...
Lisäpisteitä ei heru atuunion ratista, eikä homoudesta.
Ei vaan ole mielestäni sopiva edustamaan Suomalaisia Heteroita, joissa Suomen tulevaisuus.Ja joita valtaosa Suomalaisista.
Kaikki muistaa caruna pekkaa lämmöllä sähkölaskuaan maksaessaan...
Caruna-kaupan valmistellut Haavisto: Meillä oli väärä arvio?🤦🤦🤦
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016020321062773
Toi on niin noloo selitellä jälkikäteen kun jokainen vähääkään maalaisjärkeä omaava tietää kuinka siinä käy kun perus tarpeita mennään myymään ulkomaalaisomistukseen hinnat nousee pilviin täytyy olla täysi ääliö tai umpi kiero kun tällaiseen lähtee mukaan kumpaa meidän pekka on?🤔🤨🙄
No sehän on ainoastaan sinunlaistesi ihmisten tyyliä se yleistäminen. Eihän kukaan sano että suomi on typerää kansaa vaikka sinä olet jotenkin typerä joka näkyy ihan vaan kommentistasi . Kukaan aikuinen ihminen ei vaivautuisi edes tuollaisia kirjoittelemaan .
Kauneutesi on poissa Suomi. Ja rauhasi otetaan sinulta pois.
Natsilandiaa johtaa homalandian pressa...
Mikä voisi mennä pieleen...
beni pressaksi
Presidentin pitää edustaa Suomen Kansaa.
Jos kansasta yli 50% olis homoja, ni sitte olis Pekan aika.
Nyt niin ei ole, LuojanKiitos🙏🏼
Pekka myi kansalaisten sähkönjakeluverkon Haloo Haloo yksi tärkeimmistä joita ei pitäisi myidä ulkolais sijoittajille Pekka toi salaa Terroristeja Suomeen Haloo Haloo Pekka hyllytti laittomasti virkamiehen omien etujen edistämiseksi Haloo Haloo
Maanpuolustusta vastustavako puolustuvoimien ylipäälliköksi ?
Tuo Pietarin homoklubien tuttu,Kremlin ohjailema luonnottomasti käyttäytyvä nahjus.
Nyt on sellaiset ajat tulossa että ruoriin tarvitaan vahvaa johtajaa ja silloin tuo ilmiö voidaan unohtaa.
Armeijaa käymätön Homo Suomen sotavoimien päällikkö
kaikki peräkanaa marssille persepaljaana tahdissa mars
Ruotsiin sopisi homopresidentti kun joka kolmas ruotsalaismies on homo. Suomessa ei homoja juuri ole.
Presidentti edustaa maataan ja on esikuvana kansalleen eli esim syntyvyys keskustelut saa heittää roskikseen armeijaa ei kannata käydä ja syntiä saa tehdä