Eli minulle ja tyttöystävälleni tuli ero.. Myö kuitenkin sovittiin, että ollaan yhä kavereita. Auttaako tuo ystävyys, vai pahentaako se vaan entisestään tätä tuskaa? Kun minä rakastin sitä aivan älyttömästi ja rakastan vieläkin.
Pahentaako ystävyys tuskaa?
Mosse
92221
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itse en pystynyt olemaan edes ystävä exäni kanssa. Tunteet ei katoa hetkessä ja tuli aina paha mieli kun hengailtiin kamuina, koska itse olisin halunnut enemmän.. Pahinta on mustasukkaisuuden tunne kun esim. exä iskee viereessä toisia naisia:( Pääsee paljon helpommin yli kun ei pidä mitään yhteyttä, mutta tietysti voi sattumalta tavatessaan moikata ja silleen et välit pysyy ok:) Katse tulevaisuuteen, nousevaan aurinkoon:)
Ystävyys pahentaa eron tuskaa, jos toinen osapuoli (yleensä mies) jää elättelemään toiveita suhteen palautumisesta ennalleen. Toinen osapuoli (yleensä nainen) voi käyttää tällaista ystävyyttä julmasti hyväkseen, pitäen entisen miehen liekanarussa pihalla siltä varalta että tälle olisi vielä käyttöä. Epätasapainoisessa tilanteessa voi satuttaa toista aivan tahtomattaankin, etenkin jos ei tiedä toisen ystävyyden taakse kätkemiä syvempiä tunteita.
Jos olette molemmat sitä mieltä, että ette halua toisiltanne muuta kuin ystävyyyttä ja teillä on yhtenevä käsitys ystävyyyden sisällöstä, niin pysykää toki ystävinä. Jos sinua ei häiritse tilanne, jossa ex-tytölläsi on uutta seuraa ja sinulla ei, ja voit luontevasti, mustasukkaisuutta ja ahdistusta tuntematta olla tekemisissä heidän molempien kanssa, niin ystävyyden jatkaminen varmaankin toimii.
Muussa tapauksessa säästät itsesi monelta mielipahalta, kun otat reilusti etäisyyttä entiseen tyttöösi ja kiinnität huomiosi jonnekin aivan muualle. Ystävällisyys ja sopuisuus kannattaa silti säilyttää entisissä suhteissa - ja tietysti kaikissa muissakin ihmissuhteissa.
Kyllä, ystävyys on unohdettava kokonaan eron alussa. Ehkä sitten, joskus, tulevaisuudessa hamassa on mahdollista ystävystyä.
se saattaa parhaimassa tapauksessa lisätä tuskaa mulle se ainaski lisäsi koska en saanut unohettua sitä ja koitti kuitenki kokoajan saada sitä takas epätoivosesti niimpä erottiin myös ystävänä ja se sattuu mua vieläkin
kanattaa kuitenki koitaa olla kaveri/ystävä
jos ei onnistu niin kertoo sille et ei voi olla kyllä se ymmärtää sen ps: koita pärjätä et oo yksin
Mä jätin miesystäväni muutama vuosi sitten ja hänen pyynnöstään olimme "ystäviä". Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että tämän "ystävyyden" varjolla hän soitteli mulle kännissä yöllä ja tivasi onko mulla joku uusi poikaystävä; ja uskokaa tai älkää, tätä kesti neljä vuotta, kunnes ex muutti toiselle paikkakunnalle. sen jälkeen ei hänestä ole kuulunut.
Samaa mieltä olen kuin muutkin, ei kannata yrittää olla ystäviä, se onnistuu vain harvoin. Itse teeskentelin, että voisin olla ystävä exäni kanssa ja satutin vain itseäni. Ero kirpaisee pahasti, mutta parempi erota kerralla ja kunnolla, kuin pitkittää väistämätöntä. Katse kohti uusia ihmisiä, sanon minä!
Mä olen juuri eroamassa poikaystävästäni. Erotaan, koska mies sitä haluaa ("ei tunne enää niin kuin alussa" ja "kun ollaan vielä nuoria, haluaa olla vapaa" jne.)Ja kyllä minä häntä ymmärrän - ja rakastan! Enkä voisi ajatella elämääni ilman häntä. Mutta toisaalta, en myöskään tiedä miten pystyn olemaan ystäväkään. En haluaisi kuitenkaan kokonaan luopua niin ihanasta ihmisestä. En tosiaan tiedä mitä tehdä! Ero on tuore ja kivulias vielä..
Minulle ja tyttöystävälleni (olen itsekin tyttö) tuli ero viime viikolla... sain sähköpostin, jossa hän kertoi tunteidensa muuttumisesta ja kertoi rakastavansa minua yhä, mutta ystävänä, ja että ei halua menettää ystävyyttäni.
Minusta koko ystävyyden tarjoaminen oli ja on kornia, ja olen miettinyt, etten ota tarjousta vastaan, en pysty siihen tällä hetkellä. Olen ehkä katkera erosta ja tiedän, että olisin jatkossa varmasti mustasukkainenkin niin kauan kuin minulla tunteita vielä häntä kohtaan on.
Oli helpotus lukea näitä viestejä.
...kuulla ja tajuta että on muitakin samassa tilanteessa olevia kuin minä. Tapasin yli puolitoistavuotta sitten naisen, jota tapailin... ihastuin ja rakastuin häneen ja koska hänen puheistaan oli koko ajan aistittavissa että hänen tunteensa eivät minua kohtaan olleet yhtä vahvat kuin minun häneen olin jo vuoden vaihteessa aikeissa pistää suhde poikki. Hän kuitenkin käänsi pääni ja vakuutti ettei haluaisi minua menettää ja päätin ottaa riskin. Riskin otto ei tässä tapauksessa kannattanut koska rakastuin vain yhä syvemmin häneen, mutta ilmeisesti hän näki ajan edetessä taas asiat aivan toisin...
Vaikka kyseessä oli elämäni yksi vaikeimmista päätöksistä, ellei jopa vaikein, päätin pari viikkoa sitten laittaa välimme poikki sillä hän aivan selvästi ei tiennyt mitä minusta tahtoi ja sanat "sinkkuelämä" ja "en ole valmis sitoutumaan" pyörivät koko ajan hänen lauseissaan... Kauhea ikävä on koko ajan, mutta tiedän että vaikka tuo toinen ihminen tuntuu minusta edelleen sieluntoveriltani en voi olla hänen kanssaan pelkkä ystävä...Se ei vain onnistuisi. Voimia jokaiselle samojen asioiden kanssa pähkäileville. Jokainen ihminen ansaitsee vierelleen toisen joka rakastaa ja kunnioittaa Sinua epäilyksittä ja varmana itsestään ja rakkaudestaan toista kohtaan.