Portaan kaide kytketty sähköverkkoon?

Osaako nyt joku selittää, miksi kaide on pitänyt "maadoittaa"? Staattisten iskujen välttämikseksikö?

Koska päästään siihen, että turvamaadoitusten johdotus tehdään täysin erillisenä ja liityntä verkon maahan tarpeellisten suojalaitteiden kautta?
15252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

No etkö voinut yhtään vihjaista minkä paikan kaiteesta on kyse? Jos se on jossakin korkeahkolla paikalla, niin se saattaa viitata ukkosmaadoitukseen.

Äänestä
  • En minä tiedä, virt

    Äänestä

Joskus oli muotia kytkeä nollajohto maajohtimeen. Silloin voi tuollainen jännä efekti sattua, jos sattuu sopivasti vaiheet katoamaan verkosta.

Äänestä
  • Aivan meilläkin 60-luvun ok-talossa on tuo maajohtimen kytkentä nollajohtoon pistorasioissa.

    Äänestä

  • "Laurila kertoo, että juuri tulleen tiedon mukaan turvavalokeskuksen vioittunut kaapeli aiheutti sähkökatkon yhteydessä jännitteen puutteellisesti maadoitettuun kaiteeseen."

    Miten voi olla mahdollista?

    Äänestä

Kukaan ei siis tiedä?

Äänestä
  • Miksi pitäisi olla kytketty sähköverkkoon?

    Äänestä

Tuohan on innovaatio jos sähköt menee verkosta niin kaiteeseen tulee eli aina on sähköä

Äänestä

Selkeästi yritetty tappaa koululaisia sähköistetyn kaiteen kautta.

Äänestä

Kaide, metallinen vesijohtoputki tai vaikka ilmastointirööri maadoittuu muiden rakenteiden kautta joka tapauksessa, mutta maadoitus on silloin vain sinne päin. Jos maadoitusta ei hoideta oikein, niin eri potentiaalissa olevien kohteiden välillä saattaa syntyä jännite-eroja maavirtojen takia.

Eikä koulun kaiteessa tosiaankaan ollut 100 voltin virtaa, vaan 100 V:n jännite-ero maadoitettuun kohteeseen verattuna. Toimittajan fysiikan tietämys ei tainnut olla edes peruskoulutasoa, kun kirjoittelee 100 voltin virroista. Ampere ja Volta pyörivät haudoissaan, notta luut kalisee.

Äänestä
  • Mitä kautta kaide on maadoittunut niin, että siinä on ollut jännite, mutta muualla ei?

    Jos tuossa on tapahtunut nollajohtinen katkeaminen, niin miten kaide on ollut kytkettynä siihen? Jos on ollut kytkettynä suojamaadoituksen kautta, niin miksi?

    Itse en keksi muuta syytä kuin sen, että on yritetty poistaa staattista sähköä kytkemällä kaide sähköverkon suojamaahan. Kun ihmiset pyyhkivät kaidetta vaikkapa villalapaset kädessä kulkiessaan käsi kaiteella, siihenhän saattaa tulla isojakin staattisia jänniteitä, joista joku paljaskätinen voi saada iskuja. Sitäkö on yritetty poistaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mitä kautta kaide on maadoittunut niin, että siinä on ollut jännite, mutta muualla ei?

    Jos tuossa on tapahtunut nollajohtinen katkeaminen, niin miten kaide on ollut kytkettynä siihen? Jos on ollut kytkettynä suojamaadoituksen kautta, niin miksi?

    Itse en keksi muuta syytä kuin sen, että on yritetty poistaa staattista sähköä kytkemällä kaide sähköverkon suojamaahan. Kun ihmiset pyyhkivät kaidetta vaikkapa villalapaset kädessä kulkiessaan käsi kaiteella, siihenhän saattaa tulla isojakin staattisia jänniteitä, joista joku paljaskätinen voi saada iskuja. Sitäkö on yritetty poistaa?

    Kerran kissani hyöri ja pyöri villakangasmatolla. Rapsutin sitä sitten. Auts, mikä sähköisku. 😆

    >simiti<

    Äänestä

Maadoittuminen rauhoittaa oppilaita.

Äänestä

Copilot vastaa:

Metallirakenteiden maadoittaminen rakennuksissa on tärkeä turvallisuustoimenpide. Tässä on muutamia syitä, miksi metallirakenteet maadoitetaan:

Sähköturvallisuus: Maadoitus auttaa estämään sähköiskuja ja suojaa ihmisiä ja laitteita. Jos metallirakenteet eivät ole asianmukaisesti maadoitettuja, ne voivat johtaa sähkövirtaa, mikä voi aiheuttaa vaaratilanteita.

Salamaniskut: Rakennusten metallirakenteet ovat alttiita salamaniskuille, erityisesti korkeissa rakennuksissa. Maadoitus tarjoaa reitin salaman purkautumiselle maahan, vähentäen vahinkojen riskiä.

Staattinen sähkö: Metallirakenteet voivat kerätä staattista sähköä, mikä voi aiheuttaa epämukavuutta tai vahingoittaa herkkiä laitteita. Maadoitus auttaa purkamaan staattisen sähkön turvallisesti.

Suojaa laitteita: Maadoitus suojaa myös laitteita, kuten tietokoneita ja kodinkoneita. Se auttaa estämään ylijännitteitä ja sähköhäiriöitä.
Maan potentiaalin tasaaminen: Maadoitus yhdistää metallirakenteet maan potentiaaliin, mikä tasoittaa jännitettä ja vähentää potentiaalieroja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Osaako nyt joku selittää, miksi kaide on pitänyt "maadoittaa"? Staattisten iskujen välttämikseksikö?

Koska päästään siihen, että turvamaadoitusten johdotus tehdään täysin erillisenä ja liityntä verkon maahan tarpeellisten suojalaitteiden kautta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu