Ei olisi oikein kannattanut kirjoittaa. Kirjoittajan voisi olettaa olevan jotenkin sivistynyt henkilö mutta onkohan hänellä seniiliys iskenyt päälle. Kertoo keränneensä 'sanontoja'. Ehkä niitäkin voisi julkaista mutta liittämättä mielikuvituksellisesti kehenkään, varsinkaan samaan yhteen henkilöön. En jaksanut lukea kokonaan edes ISn selostusta kirjasta.
Matti Nykäsestä mielikuvituskirja
Anonyymi-ap
6176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Turhaa paperin tuhlausta. On kyllä vuoden turhake tuokin teos.
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
🍒 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#180406008
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Järkyttävää, että joku kehtaa kirjoittaa kuolleesta ihmisestä tuolla tavoin. Pohjanoteeraus.
Tuon kirjan kirjoittaja oli Kansalliskirjaston johtajana, voitteko kuvitella! Retosteli, että hänen työpaikkakokouksensa ovat sellaisia naisten itkettämistilaisuuksia. On kai katkeroitunut vanheneva homo ja tuntee kummallista kohtalonyhteyttä Nykäseen. Aika pervoa olla SM-suhteessa jo kuolleen kanssa.
Kuvottava tapaus. Kirjan julkaisija kuuluu WSOY:n "perheeseen. Hesari antoi kirjalle laajan, mukakriittisen mainostilan, joka varmasti vetoaa törkyä ostavaan yleisöön.
Nykäsen omaisena haastaisin kirjan tekijän ja julkaisijan oikeuteen.