Ruotsin tie on hieno kierto ilmaisu

Kun ei uskalleta edelleenkään puhua mikä on ongelma: Maahanmuutto!
17236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ihan ok ilmaisu, kaikkihan tietää mistä on kyse.

Äänestä
  • Pakkoruotsitusksesta tarkoitin, hurri haluaa palvelun omalla kielellään
    ja sa aa kun sanon PERKELE ja ajan takaa piiskan kanssa.

    Äänestä

Typerää. Kaikkialla maailmassa on maahanmuuttoa, eikä silti Ruotsin ongelmaa. Rikollisuus ei ole automaattinen seuraus maahanmuutosta. Suurin osa mamuista ei ole Ruotsissakaan rikollisia. Toki se vaikuttaa, jos otetaan mamuja liikaa, eikä pystytä kotouttamaan.

Ruotsi ei maineestaan huolimatta ole kovinkaan tasavertainen. Asuinalueet ovat eriytyneet. Koulutus on järjestetty siten, että mamun on erittäin vaikea päästä korkeakouluun. Ympäristö oli sen verran epäystävällinen, että monet suomalaiset maahanmuuttajatkin päätyivät siellä siltojen alle ja vankiloihin.

Maahanmuutossa tärkeää ovat riittävät kotoutustoimet ja kielen opetus. Tulijoita on kohdeltava ihmisinä, eikä rikollisina. Rikollisuus kuuluu poliisille ja oikeuslaitokselle. Poliisille on annettava riittävät valtuudet, ettei pääse syntymään rikollisia alakulttuureita.

Äänestä
  • Maahanmuutto ei selkeästi sovi ruotsin ja suomen tapaisiin sivistysmaihin. Ehkä etelä eurooppaan sopii.

    Äänestä

  • Näiden ählyjen kotoutus nyt vain ei ole onnistunut missään Euroopan maassa. Ehkä ne olisivat paremmin kotonaan jossain Lähi-idässä.

    Äänestä

  • 'tulijoita on kohdeltava ihmisinä, eikä rikollisina' Et tiedä Ruotsin asioista mitään kun tuollaista soopaa väität. Ruotsissa on kaikki keinot käytetty mitä ikinä voidaan keksiä, diskuteerattu ja koulutetttu, mehu-, ja pullakokouksia loputtomiin ollut, ei vaan toimi.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    'tulijoita on kohdeltava ihmisinä, eikä rikollisina' Et tiedä Ruotsin asioista mitään kun tuollaista soopaa väität. Ruotsissa on kaikki keinot käytetty mitä ikinä voidaan keksiä, diskuteerattu ja koulutetttu, mehu-, ja pullakokouksia loputtomiin ollut, ei vaan toimi.

    Kaikkia suomalaisia on kohdeltava juopporetkuina, vaimonhakkaajina, puukkojunkkareina, pankkirosvoina, kirvesmurhaajina, kouluampujina ja moottoripyöräjengiläisinä, koska jotkut ovat? Vai pitäisikö ehkä sittenkin ottaa huomioon että suurin osa ei kuitenkaan ole?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kaikkia suomalaisia on kohdeltava juopporetkuina, vaimonhakkaajina, puukkojunkkareina, pankkirosvoina, kirvesmurhaajina, kouluampujina ja moottoripyöräjengiläisinä, koska jotkut ovat? Vai pitäisikö ehkä sittenkin ottaa huomioon että suurin osa ei kuitenkaan ole?

    Häh, yritä uudestaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kaikkia suomalaisia on kohdeltava juopporetkuina, vaimonhakkaajina, puukkojunkkareina, pankkirosvoina, kirvesmurhaajina, kouluampujina ja moottoripyöräjengiläisinä, koska jotkut ovat? Vai pitäisikö ehkä sittenkin ottaa huomioon että suurin osa ei kuitenkaan ole?

    Nähdäänhän me nyt et suomalaiset on erilaisia kun....ne

    Äänestä

Eräänlainen ruotsin "tie" näkyy melkeinpä parhaiten heidän tukholman keskustan kävelykadulla. Parhaimmillaan tai pahimmillaan tulee outo tunne että olet jossakin lähi idän kaupungissa jossa muutama valkoinen turisti. Onko muut kokenut tuon oudon tunteen?

Äänestä
  • Siis pysykööt isiensä mailla. Eivat kuulu pohjolan sivistykseen...

    Miten Hurri voi olla niin SAATANAN TYHMÄ että puhuu tukholman keskustan kävelykadun kaupoissa minulle pakkoruotsia, hyi saatana

    Äänestä

  • Olen kokenut saman oudon tunteen aina, kun poikkean Helsingin, Espoon ja Vantaan suurissa kauppakeskuksissa iltapäivällä. Aamupäivällä niissä asioivat eläkeläiset, eikä asiakkaissa ole mitään sen kummempaa. Iltapäivällä, kun maahanmuuttajat ovat heränneet kaikki muuttuu. Tulee outo tunne, että olen jossakin Lähi-Idän kaupungissa.

    Äänestä

Huumekaupan ongelma on huumekauppa. Se on sama ongelma kaikkialla maailmassa, myöskin maissa joissa ei ole mitään maahanmuuttoa. Kolumbian ja Meksikon valtava huumerikollisuus ei liity millään tavalla maahanmuuttoon.

Äänestä
  • Joo ei...siellä ne on valmiiksi ne rikolliset...ei tarvi eka muuttaa toiseen maahan😂

    Äänestä

Ruotsin umpikuja.

Äänestä

Pakolaisten palautukset aloitettava heti, Erdogan odottaa jo kurdeja takaisin.

Äänestä
Anonyymi00023

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun ei uskalleta edelleenkään puhua mikä on ongelma: Maahanmuutto!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu