Naisille muutama kysymys. Oletetaan seuraavanlainen tilanne.
Olet tapaillut jonkin aikaa kiinnostavaa miestä. Istuskeletta ravintolassa kaksistaan. Paikalle ilmestyy kolme sinulle tuntematonta miestä, seuralaisesi on näiden kanssa jo ennestään tuttu, joskaan ei hyvä sellainen. Seuralaisellasi on selkeästi vanha riidanpoikasta yhden tai kahden kanssa näistä miehistä (et tietenkään tunne tapauksen taustoja). Miehet alkavat selkeästi haastaa riitaa seuralaisesi kanssa, ensin sanallisesti ja uhkailemalla. (Seuralaisesi on siis alivoimatilanteessa, kolme yhtä vastaan)
1. Miten haluaisit/toivoisit seuralaisesi hoitavan tilanteen? Onko mielestäsi esimerkiksi pelkurimaista, jos mies ehdottaa samantien että vaihdatte pöytää tai jopa baaria ja poistutte takavasemmalle?
2. Entäpä jos yksi riitaa haastavasta kolmikosta käy sinuun käsiksi (puristaa pepusta, rinnoista tms.)? Miten haluaisit/toivoisit seuralaisesi tähän suhtautuvan? Miten miehen tulisi puolustaa "koskemattomuuttasi" vai pitäisikö?
3. Muuttaako tällainen välikohtaus suhtautumistasi mieheen? Olet pitänyt häntä rauhallisena, et minään rettelöitsijänä.
Olet tapaillut jonkin aikaa kiinnostavaa miestä. Istuskeletta ravintolassa kaksistaan. Paikalle ilmestyy kolme sinulle tuntematonta miestä, seuralaisesi on näiden kanssa jo ennestään tuttu, joskaan ei hyvä sellainen. Seuralaisellasi on selkeästi vanha riidanpoikasta yhden tai kahden kanssa näistä miehistä (et tietenkään tunne tapauksen taustoja). Miehet alkavat selkeästi haastaa riitaa seuralaisesi kanssa, ensin sanallisesti ja uhkailemalla. (Seuralaisesi on siis alivoimatilanteessa, kolme yhtä vastaan)
1. Miten haluaisit/toivoisit seuralaisesi hoitavan tilanteen? Onko mielestäsi esimerkiksi pelkurimaista, jos mies ehdottaa samantien että vaihdatte pöytää tai jopa baaria ja poistutte takavasemmalle?
2. Entäpä jos yksi riitaa haastavasta kolmikosta käy sinuun käsiksi (puristaa pepusta, rinnoista tms.)? Miten haluaisit/toivoisit seuralaisesi tähän suhtautuvan? Miten miehen tulisi puolustaa "koskemattomuuttasi" vai pitäisikö?
3. Muuttaako tällainen välikohtaus suhtautumistasi mieheen? Olet pitänyt häntä rauhallisena, et minään rettelöitsijänä.
Vastaukset 22
Vanhimmat
1. Minusta olisi ihan viisasta poistua tilanteesta toiseen baariin tai muualle. En haluaisi nähdä tappelua ja minua pelottaisi, että omalle kullalle kävisi huonosti kun on kolme miestä yhtä vastaan.
2. Jos joku muu mies käy minuun käsiksi niin toivoisin, että oma mies puuttuisi asiaan ja tekisi selväksi ettei minua saa kohdella niin ja että muilla ei ole oikeutta koskea minua.
3. Huolestuisin aika paljon ja vaatisin tietää mitä riitaa kullalla on niitten miehien kanssa ollut. Jos mies ei puolustaisi minua sellasessa tilanteessa jossa joku muu tulee minua puristelemaan, pettysin mieheen koska kyllä omaa naista pitää puolustaa.
Kiitos sulle vastauksista. Sen verran vielä tähdennän, että kyse ei vielä olisi seurustelusta vaan vasta tutustumisvaiheesta (en tosin tiedä mihin viittasit sanalla kulta).
1. Ei ole pelkurimaista.
2. Tahtoisin miehen toimivan jotenkin. Jos nyt ei vetämällä tungettelevia äijjiä turpaan niin ainakin hakemalla poken paikalle tms.
3. Ei muuta.
1. Miehen arvo laskisi silmissä, jos vaihtaisi paikkaa ja lähtisi tilanteesta karkuun. Miehen tulisi selvittää asia siinä paikassa ja sillä selvä.
2. Jos joku näistä miehistä minuun koskisi olisi miehen ehdoton velvollisuus puolustaa ärhäkästi minun koskemattomuuttani. (todennäköisesti tekisin sen kyllä itsekin, mutta miehen velvollisuus on olla asiassa ärhäkkäämpi)
3. Jos mies toimii näin kun edellä kerroin, ei suhtautuminen muuttuisi mitenkään, pitäisin kunnon miehenä. MUTTA jos tosiaan tilanteesta karkaisi/jättäisi minut puolustamatta olisi todellakin entinen mies, sellaista en katselisi.
Ymmärrän näkökantasi, mutta pari tarkentavaa kysymystä on paikallaan.
Tarkoitatko "asian selvittämisellä" keskustelua vai nyrkkiä? Entä jos alkaisi näyttää, että asia selviää ainoastaan nyrkeillä, ei puhumalla?
asian selvittämisellä todellakin nimenomaan sen selvittämistä. Herra ottaa ja puhuu asiansa selväksi näiden miesten kanssa. Nyrkein ei asiat muutu suuntaan eikä toiseen.
Jos keskustelu toisten miesten puolelta kuitenkin siihen menisi että päälle tulisivat, niin oletan miehen puolustavan itseään, ja käytännössähän kun kerran ravintolassa oltiin olisi poket paikalla viemässä vieraat riehujat ulos. Eli nou hätä.
Mutta. Ylipäätään jos miehellä on niin vakavia selkkauksia taustalla, että niitä lähdetään monen miehen voimin väkivallalla selvittämään, suhtaudun mieheen varauksella. Minkäänlaisten koijareiden kanssa en seurusteluun rupea, eli haluan kyllä tarkasti tietää mikä asian nimi oli ja kestääkö se todella päivänvalon?
1. Toivoisin, että poistuttaisiin takavasemmalle.
2. Tuikkaisin itse sanallisesti ja kovaa ja saatan potkaista tai muuten puolustaa itseäni. Ei ole kaverin asia yksin, kun on kolme kahta vastaan.
3. ei, toisten rettelöinti ei ole välttämättä seuralaisen vika
"1. Miten haluaisit/toivoisit seuralaisesi hoitavan tilanteen? Onko mielestäsi esimerkiksi pelkurimaista, jos mies ehdottaa samantien että vaihdatte pöytää tai jopa baaria ja poistutte takavasemmalle?"
Ei ole pelkurimaista, mutta en katso pahalla jos mies pitää puoliaan. Riippuu niin tilanteesta ja kaikesta...
"2. Entäpä jos yksi riitaa haastavasta kolmikosta käy sinuun käsiksi (puristaa pepusta, rinnoista tms.)? Miten haluaisit/toivoisit seuralaisesi tähän suhtautuvan? Miten miehen tulisi puolustaa "koskemattomuuttasi" vai pitäisikö?"
Minä puolustan koskemattomuuttani ihan itse enkä tarvitse siihen miestä. Jos äijä käy käsiksi, väännän käsilukon ja jos äijä lyö niin lyön takaisin.
"3. Muuttaako tällainen välikohtaus suhtautumistasi mieheen? Olet pitänyt häntä rauhallisena, et minään rettelöitsijänä."
Ei muuta. Voihan sitä joutua ihan syyttäkin uhkailun tai uhittelun kohteeksi.
"Minä puolustan koskemattomuuttani ihan itse enkä tarvitse siihen miestä. Jos äijä käy käsiksi, väännän käsilukon ja jos äijä lyö niin lyön takaisin."
Huhhuh, minä oikeasti haluaisin nähdä kuinka sinä väännät pystystä käsilukon itseäsi 30-50% isommalle miehelle. Älä nyt vaan väitä, että voima ei merkitse mitään kyseisessä toimenpiteessä. Kerrotko vielä missä lajissa naisia opetetaan vääntämään lukkoja päälle karkaaville miehille, ennemmin kuin potkaisemaan/lyömään munille? Triankelin saattaisi jotenki ymmärtää maista, mutta lukkoa ei sitten millään.
Liika itsevarmuus on pahasta ja vastustajaa tulee kunnioittaa, vaikka hän olisi kännissä kuin käki.
1. Paras tietysti olisi, jos mies pystyisi rauhallisesti keskustelemalla selvittämään tilanteen, mutta jos homma näyttäisi siitä huolimatta kuumenevan arvostaisin kyllä kovasti sitä, että miehellä olisi tilannetajua ja itsetuntoa väistää fyysinen yhteenotto ja poistua kanssani paikalta. Rauhallisuus ennen kaikkea.
2. Jos joku kävisi käsiksi...hmm. En tiedä miten itse reagoisin - lievemmissä "ahdistelutapauksissa" olen yleensä tupannut olemaan liian kiltti ja kohtelias, mutta voi olla että jos joku alkaisi kourimaan voisi reaktionikin olla jo eri kaliiperia. Joka tapauksessa odottaisin kyllä seuralaiseltanikin reaktiota (tässä tapauksessa tuskin riittäisi se, että mies vain ehdottaisi että häivytään). Joskus kun joku on tarjonnut minulle miehistä suojelusta olen kyllä ollut pohjimmiltani hyvinkin mielissäni, täysin huolimatta siitä selviäisinkö tilanteesta itse.
3. Jos mies hoitaa tilanteen kypsästi ja hyvin niin osakkeet silmissänihän vain nousevat. Haluaisin kyllä tietää, mistä oikein oli kyse, jos mies tuntee riitapukarit jo ennalta.
1. Mielelläni vaihtaisin paikkaa, tosin voisi harkita sitä rettelöitsijöiden poistamista poken avullakin... Miten se voisi olla pelkurimaista? Pakeneminen on usein paras puolustus.
2. On minun asiani puolustaa itseäni - minä tiedän omat rajani. Toivoisin hänen ymmärtävän, jos reaktionomaisesti läppäsen kähmijää.
3. Ei muuta käsitystä, jos mitään sanallista taistelua kummempaa ei tapahdu, siis jos miesystävä ei provosoidu siitä. Toivoisin, ettei hänkään muuttaisi käsitystään minusta väkivaltaiseksi, mikäli puolustaudun säikähtäessäni jonkun koskettelua.
vaihtaa samantien baaria seuralaisensa kanssa.
Jos joku alkaa nipistelemään seuralaista (= naista), odotan kyllä ettei mies ainakaan katsele kattoon, vaan yrittää siirtyä seuralaisen kanssa HETI muualle. En siis odota, että heti alkavat nyrkit heilumaan (= noloa), mutta en haluaisi jäädä myöskään kenenkään kopeloitavaksi. Eli odotan siis "apua" miesseuralaiseltani.
Jos seuralaiseni alkaisi haastamaan riitaa tai kaivelemaan vanhoja kaunoja esiin, minua hävettäisi. Jos rettelöinti alkaisi hänen aloitteestaan, jäisivät treffit viimeisiksi.
Fiksu mies yrittää viimeiseen asti selvittää asian joko puhumalla tai mieluiten poistumalla ravintolasta.
1.Aika paha kun on alivoimatilanne.. muuten ois itestään selvää että seuralainen puolustaisi itseään ensin sanallisesti ja tarpeen vaatiessa fyysisesti. Minä tykkään miehistä, joilla on sana hallussa ja terävä kieli. Näin suuressa alivoimassa kuitenkin..hmm.. voisi sanallisesti rähistä mutta tarpeen vaatiessa paeta.
2.Ite lyön ja puolustan itseäni. Jos näyttää siltä että tämä mies alkaa esim.lyödä minua tai muuten lähestyä niin törkeästi etten kykene itse enää puolustamaan, oletan tietysti seuralaiseni lyövän miestä ja KOVAA
3.Ei muuta. Paitsi jos paljastuu, että miehet tulivat uhkailemaan hyvästä syystä esim.huumesotkut,seuralainen olisi raiskannut jonkun...mutta jos rähinöinnin syy on seuralaisen osaltas hyväksyttävä niin ei haittaa
"Aika paha kun on alivoimatilanne.. muuten ois itestään selvää että seuralainen puolustaisi itseään ensin sanallisesti ja tarpeen vaatiessa fyysisesti. Minä tykkään miehistä, joilla on sana hallussa ja terävä kieli."
"Ite lyön ja puolustan itseäni. Jos näyttää siltä että tämä mies alkaa esim.lyödä minua tai muuten lähestyä niin törkeästi etten kykene itse enää puolustamaan, oletan tietysti seuralaiseni lyövän miestä ja KOVAA"
Aivan. Tässä on taas hyvä todiste siitä, että naisista löytyy yllättävän paljon sellaisia, jotka tykkäävät Tosimiehistä. Tosimies soittaa ensin suutaan ja jossei homma sillä selviä, niin vetää täysillä turpaan ja hakkaa toisen muusiksi. Samaan aikaan Tosimiehen naisseuralaisella menevät pikkuhousut kosteiksi, koska tämä kiihottuu Tosimiehen miehekkäistä ja kiihottavista otteista.
Tappelun jälkeen Tosimies ja hänen naisensa palaavat kämpälle, missä Tosimies nai neitoseltaan tämän rusina-aivot pellolle. Selitelkää vaan, mutta ihmiset ovat vieläkin luolaihmisen asteella ja Tosimiehet saavat naista paljon helpommin. Naiset tykkäävät turvallisuudesta ja voimasta.
Miten sinun mielestäsi tulisi menetellä kyseisessä tilanteessa? Kaataa nainen äijien eteen, jotta itsellä on parempi mahdollisuus päästä karkuun?
"Miten sinun mielestäsi tulisi menetellä kyseisessä tilanteessa? Kaataa nainen äijien eteen, jotta itsellä on parempi mahdollisuus päästä karkuun?"
Tyypillinen Tosimiehen kommentti. Minä edustan sitä parempaa ryhmää miehistä, jotka välttävät tappelua viimeiseen asti ja silloinkin vain puolustautuvat, jos on pakko. Ilmeisesti tämä aloittajan esittämä tilanne on aivan liian monimutkainen tyypillisen Tosimiehen aivoille, jotta siitä voisi kävellä pois ilman tappelua. Mikä siinä on niin vaikeaa tajuta, että...
"Mies ja nainen poistuvat yhdessä paikalta"
Mikä kohta tuossa lauseessa on niin ylitsepääsemättömän vaikea, ettei sitä tajuta? Kyse taitaa olla myös siitä, että miehet oikein hakevat tilannetta päästä vähän esittelemään voimiaan, kun on kerran "Hei siis tosi hyvännäkösii mimmei paikal!"
"Tyypillinen Tosimiehen kommentti. Minä edustan sitä parempaa ryhmää miehistä, jotka välttävät tappelua viimeiseen asti ja silloinkin vain puolustautuvat, jos on pakko."
Minä en ole ikinä joutunut oikeaan tappeluun, vaikka kehässä on tullut huidottua ja väännettyä usein enemmän kuin tosissaan. Olen yksin joutunut uhkaaviin tilanteisiin, joista olen aina puhumalla pötkinyt karkuun. Saat kuitenkin ihan rauhassa pitää itseäsi minua parempana, jos se helpottaa elämääsi.
"Tyypillinen Tosimiehen kommentti. Minä edustan sitä parempaa ryhmää miehistä, jotka välttävät tappelua viimeiseen asti ja silloinkin vain puolustautuvat, jos on pakko. Ilmeisesti tämä aloittajan esittämä tilanne on aivan liian monimutkainen tyypillisen Tosimiehen aivoille, jotta siitä voisi kävellä pois ilman tappelua. Mikä siinä on niin vaikeaa tajuta, että...
"Mies ja nainen poistuvat yhdessä paikalta"
Mikä kohta tuossa lauseessa on niin ylitsepääsemättömän vaikea, ettei sitä tajuta? Kyse taitaa olla myös siitä, että miehet oikein hakevat tilannetta päästä vähän esittelemään voimiaan, kun on kerran "Hei siis tosi hyvännäkösii mimmei paikal!""
Aloittajan esittämässä tilanteessa seuralaiseen käydään myös käsiksi. Siinä vaiheessa alkaa puhumiset olla puhuttu ja on aika vaikea vaihtaa pöytää, edellyttäen että seuralainen pysyy mukana. Esittäessäni kysymyksen sinulle oletin, että seuralaisesi ei pysty poistumaan paikalta kanssasi, kun yksi miehistä on hänen kimpussaan.
Eli mitä sinä tekisit tilanteessa josta seuralaisesi ei pääse lähtemään ja jossa kolme miestä haastaa riitaa kanssasi? Täytyy myöntää, että minä alentuisin tappelemaan.
1. Miten haluaisit/toivoisit seuralaisesi hoitavan tilanteen? Onko mielestäsi esimerkiksi pelkurimaista, jos mies ehdottaa samantien että vaihdatte pöytää tai jopa baaria ja poistutte takavasemmalle?
RE: no, jos on selkee alivoimatilanne ja ollaan jossain viettämässä iltaa kahdestaan niin turha alkaa heilutella nyrkkejä. sais sanoa vaikka niille miehille et palataan asiaan toinen kerta, nyt on tärkeämpääkin tekemistä ja sit kääntäis niille selkänsä ja keskittyis taas vain minuun.
2. Entäpä jos yksi riitaa haastavasta kolmikosta käy sinuun käsiksi (puristaa pepusta, rinnoista tms.)? Miten haluaisit/toivoisit seuralaisesi tähän suhtautuvan? Miten miehen tulisi puolustaa "koskemattomuuttasi" vai pitäisikö?
RE: Aika todennäköistä että mä pätkisin lääppijää kuonoon ennen ku mun seuralainen kerkeis tajutaa mitään. Mut jos se itse haluaa, saa pätkäistä lisää.
3. Muuttaako tällainen välikohtaus suhtautumistasi mieheen? Olet pitänyt häntä rauhallisena, et minään rettelöitsijänä.
RE: Ehkä hiukan järkytyn, mutta toisaalta, en minäkään aina rauhallisesti kävele pois kun jotkut idiootit pilaa mun illan. Turpaan vaan jos aika varma ettei itse saa takaisin ja pahemmin. Ja jos mä siitä miehestä tykkään, ei sen käytös tollasessa tilanteessa pahemmin muuta mun kuvaa siitä.
"no, jos on selkee alivoimatilanne ja ollaan jossain viettämässä iltaa kahdestaan niin turha alkaa heilutella nyrkkejä. sais sanoa vaikka niille miehille et palataan asiaan toinen kerta, nyt on tärkeämpääkin tekemistä ja sit kääntäis niille selkänsä ja keskittyis taas vain minuun."
"Aika todennäköistä että mä pätkisin lääppijää kuonoon ennen ku mun seuralainen kerkeis tajutaa mitään. Mut jos se itse haluaa, saa pätkäistä lisää."
"Ehkä hiukan järkytyn, mutta toisaalta, en minäkään aina rauhallisesti kävele pois kun jotkut idiootit pilaa mun illan. Turpaan vaan jos aika varma ettei itse saa takaisin ja pahemmin. Ja jos mä siitä miehestä tykkään, ei sen käytös tollasessa tilanteessa pahemmin muuta mun kuvaa siitä."
Ja taas yksi nainen lisää. Kyllä Tosimiehille aina kysyntää riittää.
ei hitto, sain hyvät naurut. miten osasitkaan (väkisin sullomallako?) listata minut samaan kastiin ”Tosimiesten ihailijoiden” kanssa? en todellakaan kannata väkivaltaa, mikä mielestäni näkyy vastauksissani. eri asiahan olisi, jos olisin ehdottanut ratkaisuksi kysymys 1:een, että mies ottaisi yhden kolmesta riitapukarista ja hakkaisi sillä toiset kaks palasiksi. ja mielestäni saan todellakin käyttää fyysisiä otteita, jos toinen sen aloittaa (kysymys 2: jos mies lääppii).
mikä jäi epäselväksi?
PS. ai niin, ja pöksyni eivät kostu riitapukareista eivätkä päänaukojista. intellekti on se mikä sytyttää.
En voi olla muuta kuin hämilläni kohdan 2 saamien vastausten takia. Näyttäisi siltä että osa naisista jopa itse kävisi käpälöijään käsiksi, tai alkaisivat soittaan suuta ja sitten tämän jälkeen odottavan seuralaisen puolustavan urhoollisesti heitä. Jos joku noin typerään käytökseen kuin perseestä puristamiseen sortuu, niin eikö olisi viisainta poistu paikalta, tai hakea se poke poistamaan nämä häiriköt (aivan kuten joku ehdotti). Sitten siitä puhumisesta/tivaamisesta niin tuskinpa se tällaisiin häiriköihin auttaa, vaan sieltä voisi tulla jopa nyrkkiä takaisin.
Kiitokset kaikille vastanneille kommenteistanne.