Voi jee....

Ollaan seurusteltu kolme vuotta ja risat poikaystävän kanssa. Nyt on sitten alkanu vaivata taas moni asia, ehkä ihan turhakin.. Viikonloppuna kävin kaverin kanssa baarissa ja tapasin tosi suloisen miehen. Oli kuulemma nähnyt mut aiemminkin siellä tanssimassa. Kaikinpuolin mahtavan olonen jätkä.

Yritin olla niin etten anna hälle kuvaa että olisin erityisen kiinnostunut, mutten halunnu olla ilkeäkään. Se ei kysyny olenko varattu, ja mä en sanonu. Ehkä oli myös kiva huomata että mutkin joku on huomannu. Ja vieläpä aiemminkin. Mitään muuta ei tehty kun juteltiin vaan.

Nyt en saa sitä jätkää mun mielestä.
Tietenkään. Täähän olis liian helppoo muuten.

Siinä oli sekin, kun mä tykkäisin niin tanssia, paljon. Poikaystävä haukkuu kaikki jätkät jotka erehtyy tanssilattialle. Tämä jätkä siellä baarissa taas kertoi että on harrastanutkin ihan ja näytti osaavan ja tykkäävän ittekkin. Mitä nyt siinä työkaverinsa kanssa pyörähtelivät :).

Onko muita jotka on kokenu pienen ihastumisen vaikka ittse seurusteelekin? Kertokaa omia tarinoitanne, miten kävi yms.

Voikun voisin sanoa tälle jätkälle että hän on kaikin puolin mahtava, ja haluaisin lähtee sen kanssa tanssimaan.. mutta en vaan voi.

T: "diiva" ;)
8924
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

joo

Äänestä

Mulla on nyt TÄYSIN sama tilanne... tuntu kuin olisin lukenut omaa tarinaani...

olen seurustellut 3 vuotta ja nyt olen iskenyt silmäni mua vähän vanhempaan mieheen... En vaan saa häntä pois mielestäni vaikka kuinka yritän.. vai yritänkö edes unohtaa???

Sen katse on niin ihana ku se katsoo mua... aivan ihana.. ajattelen sitä taukoomatta!
Olen myös kuullut, että hän on kiinnoostunut minusta, mutta tietää varmaankin minun seurustelevan...

Toisaalta tekis mieli erota parisuhteesta, ja ns. elää.. mut järki pistää vähän vastaan!!!

tää on kauheeta... mut onneks ei olla ainoita! :>

Äänestä

AIKUISTUKAA!

Ihastuksia tulee ja menee, ja suurimmaksi osaksi ne ovat oman mielikuvituksen kehittelemiä, suurempia kuin oikeasti olisivatkaan.

Ne täytyy vaan jättää omaan arvoonsa, ajatella elämään, parisuhteeseen kuuluviksi!

Mitähän mieltä olisit jos poikaystäväsi olisi samanlainen tuuliviiri kuin itse?

Äänestä

Itse olen useamman kerran (sanotaan nyt että varmaan joku kolme tai neljä kertaa) ollut ihastunut johonkin toiseen neljä vuotta kestäneen suhteeni aikana. Mielestäni se ei kuitenkaan merkkaa mitään, koska ihminenhän ihastuu ennen muuta omiin mielikuviinsa toisesta ei niinkään siihen toiseen todella. Tällä tarkoitan sitä, että tuskin kukaan tietää ihastuessaan siitä toisesta ihmisestä mitään kovinkaan arkista, joten on helppo kuvitella, että tämä ihastuksen kohde on se herra Täydellinen. Todennäköisesti arki hänenkin kanssaan olisi kuitenkin aivan tavallista. Näin ollen sun on varmasti parasta sanoa sille niin kuin ajattelit ja sen jälkeen ehkä vähän aikaa pysyä poissa sellaisista paikoista, joissa kyseistä jätkää tapaat...Eiköhän se ihastus aikoinaan laannu...

Äänestä
  • mut toisaalta, jos toista TODELLA rakastaa... niin miksi sitten ihastuu toiseen???
    Mun mielestä se ei kuulu parisuhteeseen... Sillä minun mielestä toinen pitää hyväksyä sellaisena kuin se on, vaikka arki tulisikin vastaan...

    Jos vain miettii ihastusta eikä omaa miestään... niin eikö se kuulosta aika oudolta??
    Ehkä silloin ei ole vielä valmis sitoutumaan???

    Äänestä

  • joo... kirjoitti:

    mut toisaalta, jos toista TODELLA rakastaa... niin miksi sitten ihastuu toiseen???

    Ihastuminen on arkisen tavallinen ilmiö jokaisen ihmisen elämässä, myös parisuhteessa. Ei sen kokeminen/kokemattomuus siitä riipu kuinka "TODELLA" toista rakastaa. Rakastaminen ja ihastuminen on kaksi eri asiaa, niinkuin ketjun aikaisemmissa viesteissäkin on jo todettu.

    Kokonaan toinen juttu on sitten se, miten toimii ihastumisen tunteensa suhteen (yrittääkö viedä ihastusta pidemmälle vai ei). Tässäkin tosin ikä tehnee tehtävänsä; ohimeneviin ihastuksen tunteisiin ei viitsi enää kovin vakavasti suhtautua (saati ruveta sellaisen takia oman parisuhteen mielekkyyttä analysoimaan!), kun tietää kokemuksesta, että kyseessä on mitä todennäköisemmin ohimenevä juttu, joka perustuu itsetuotettuihin mielikuviin toisesta eikä "unelmakumppanin" todellisiin ominaisuuksiin.

    Äänestä

  • höpö kirjoitti:

    ITselläni ainakin on sellainen olo, että ajattelen sitä toista taukoomatta... Olkoon sitten ihastumista, mutta ei se eilulta kuitenkaan tunnu miestäni kohtaan!
    Itselläkin tosi tyhmä olo... En vain voi sille mitään!
    Tiedän, että ihastumisessa sen toisen luullaan olevan muka "TÄYDELLINEN", vaikkei sitä olekaan...

    Tähän saakka en ole voinut edes katsoa "sillä silmällä" muita miehiä päin, mutta NYT.
    Tämä on aivan käsittämätön tunne (minulle niin vieras!)

    Lienmeekö siihen sitten syy se, että en ole seurustellut nuoren ikäni aikana kuin yhden kanssa... olen siis nyt vasta 18...

    olisiko viisaampien/kokeneempien neuvoja?

    Äänestä

  • joo... kirjoitti:

    mut toisaalta, jos toista TODELLA rakastaa... niin miksi sitten ihastuu toiseen???
    Mun mielestä se ei kuulu parisuhteeseen... Sillä minun mielestä toinen pitää hyväksyä sellaisena kuin se on, vaikka arki tulisikin vastaan...

    Jos vain miettii ihastusta eikä omaa miestään... niin eikö se kuulosta aika oudolta??
    Ehkä silloin ei ole vielä valmis sitoutumaan???

    Ihastuminen on lähtökohtaisesti tunne, ei tietoinen valinta. Itse rakastan miestäni aivan mielettömästi enkä koskaan voisi tehdä mitään sellaista, mikä loukkaisi häntä. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö voisi tuntea sellaisia tunteita, joista hän saattaisi loukkaantua. En meinaan lähtökohtaisesti kiellä itseltäni yhtään tunnetta, koska tunteilla on AINA tärkeä informaatioarvo. Ne kertovat jotakin tilanteesta (esim. pelko kertoo joko rationaalisesta tai irrationaalisesta uhasta). Tästä syystä en rupea valitsemaan tunteitani varsinkin kun tunteen kieltäminen johtaa usein paljon pahempaan toimintaan kuin tunteen tiedostaminen. Näin ollen myönnän itselleni, jos tunnen ihastusta jotakin ihmistä kohtaan. Sen sijaan alan kyllä systemaattisesti ajattella sellaisia mielikuvia, jotka lieventävät ihastumista.

    Mitä taas mieheeni tulee...Hyväksyn hänet täysin sellaisena kuin hän on ja olemme hyvin onnellisia yhdessä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

näkymätön nainen kirjoitti:

Ollaan seurusteltu kolme vuotta ja risat poikaystävän kanssa. Nyt on sitten alkanu vaivata taas moni asia, ehkä ihan turhakin.. Viikonloppuna kävin kaverin kanssa baarissa ja tapasin tosi suloisen miehen. Oli kuulemma nähnyt mut aiemminkin siellä tanssimassa. Kaikinpuolin mahtavan olonen jätkä.

Yritin olla niin etten anna hälle kuvaa että olisin erityisen kiinnostunut, mutten halunnu olla ilkeäkään. Se ei kysyny olenko varattu, ja mä en sanonu. Ehkä oli myös kiva huomata että mutkin joku on huomannu. Ja vieläpä aiemminkin. Mitään muuta ei tehty kun juteltiin vaan.

Nyt en saa sitä jätkää mun mielestä.
Tietenkään. Täähän olis liian helppoo muuten.

Siinä oli sekin, kun mä tykkäisin niin tanssia, paljon. Poikaystävä haukkuu kaikki jätkät jotka erehtyy tanssilattialle. Tämä jätkä siellä baarissa taas kertoi että on harrastanutkin ihan ja näytti osaavan ja tykkäävän ittekkin. Mitä nyt siinä työkaverinsa kanssa pyörähtelivät :).

Onko muita jotka on kokenu pienen ihastumisen vaikka ittse seurusteelekin? Kertokaa omia tarinoitanne, miten kävi yms.

Voikun voisin sanoa tälle jätkälle että hän on kaikin puolin mahtava, ja haluaisin lähtee sen kanssa tanssimaan.. mutta en vaan voi.

T: "diiva" ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu