Muslimilapset hyppi sankarivainajien haudoilla

Ja keino puuttua asiaan on lisätä kotoutusrahaa
9183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Muslimit ei kotoudu kun savimajoissa laittaa söhöuuniin Puita ja paperia ja sittenpalamaan😂😇 ikkunat on niin paskaset ettei läpi näy asunnosta tulee niin kauhee paskan haku kun paskan tavat viemäriin kun pitää kulma olla reikä mihin paskantaa ja kusee että voi samalla huuhtoa perseensä ei kotoudu ei sitten millään SUOMEEN. 👿😂😂😂😂😂😂😂😂😂

Äänestä

Järkyttävää. Räkivät veteraanien haudoille ja huusivat että vitu n Jeesus. Ekaluokkalainen. Sellainen pieni natiainen. Tässä tapauksessa matulapsi. Pilattuja ja tuhottuja jo 6-vuotiaana! Kun lapsi saa tuollaiset arvot kotipiirissään niin niitä ei mikään poista. Ne seuraa ja jämähtää aikuisuuteen saakka.

Äänestä
  • Mistä tiedät, että oli ekaluokkalainen? Lehdessä sanottiin, että oli alakoululaisia ja se käsittää1-6 luokat, joten tekijät voivat olla yli kymmenvuotiaita.

    Äänestä

Musut opetetaan jo pienestä islamiin ja halveksimaan maata ja sen kantakansalaisia. Syljeskelivät ja pomppivat sankarihaudoilla Maasta ulos mokomat paskaläjät! Ja viekööt Suomen yhteiskunnan varoin jo omat haudattunsa mennessään!

Äänestä

Siitä kohti katujengejä noi vihaa kristinuskoa mutta suvakki Suomi ei piittaa

Äänestä

Samaa mieltä, apinan pennut perheineen omiin maihinsa.

Äänestä

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7a1ffb8b-39ab-45af-a2aa-e01661475177

Ei uutisissa kuitenkaan sanottu, että mulimilapset olisivat tässä tapauksessa olleet sivistymättöntä ja vähä-älyistä roskaväkeä, joka eivät ymmärrä, että juuri näiden veteraanien takia heidän sukunsa on tullut Suomeen paremman elämän perässä. Hieman kryptinen uutinen jätti tilaa mahdollisuudelle, että suomalaisten pellavapäiden, Eetun, Oliverin, Eliaksen ja Leon historian tunneilla ei vielä ole käsitelty sitä mitä isoisän isät ja äidit heidän vuokseen ovat joutuneet kokemaan. Niin tai näin, mutta nämä lapset pitäisi lähettää opintoleirille talven ajaksi johonkin Itä-Ukrainan rintamaa lähellä olevaan kylään ihonväristä riippumatta. Sen jälkeen alkaisi paremmin se räkä pysymään suussa ja kiinalainen lenkkari osuisi tarkemmn keskelle hautausmaan hiekkapolkuja.

Äänestä
  • Koska se on muka mainittu että tunkeutujat asialla..

    Äänestä

Niinpä. Iltalehti vihjasi ja antoi ymmärtää, mutta ei uskaltanut kirjoittaa. Juuri tämä on se mekanismi miksi mm. Ruotsin lähiöissä tapetaan nyt ihmisiä. Pyhimyksiä näyttelevät todellisuuspakoiset sievistelijät pitäisi viedä jonnekin realismikoulutukseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ja keino puuttua asiaan on lisätä kotoutusrahaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu