USA:n suojelema terroristivaltio Israel saa mitä ansaitsee.

Israel on terrorisoinut palestiinalaisia vuosikymmeniä ja vallannut koko ajan enemmän ja enemmän alueita palestiinalaisilta. Nyt kun valehtelijat palstalla selittävät palestiinalaisia terroristeiksi, on kyse todellisten terroristien suojelusta, eikä näillä kirjoittajilla ei ole vähäisintä tajua oikeudenmukaisuudesta, tai siitäkään, mitä on terrorismi ja mitä on sen vastustaminen.
144872
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 144

Vanhimmat

Israelin kanssa voi varmasti sopia asioista. Palestiina haluaa vain terrorisoida.

Äänestä
  • Israel ei ole tähänkään asti sopinut mistään. Se on ajanut palestiinalaisia pois omilta asuinalueiltaan, sekä vallannut ne väkivallan ja terrorismin keinoin.

    Äänestä

  • Palestiinan on vaikea neuvotella niiden kanssa, jotka eivät tunnusta edes sen olemassa oloa itsenäisenä valtiona.

    138 maata 193:sta YK:n jäsenvaltiosta on tunnustanut Palestiinan valtion. Mutta tässä maita, jotka EIVÄT tunnusta sitä:
    1. Israel
    2. Yhdysvallat
    3. Suomi
    4. Iso-Britannia
    5. Ranska
    6. Italia
    …

    Itseasiassa Länsimaista vain Ruotsi, Saksa ja Islanti tunnustavat Palestiinan valtion olemassa olon.
    https://en.wikipedia.org/wiki/International_recognition_of_the_State_of_Palestine

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Israel ei ole tähänkään asti sopinut mistään. Se on ajanut palestiinalaisia pois omilta asuinalueiltaan, sekä vallannut ne väkivallan ja terrorismin keinoin.

    Hullu koira netanjahu vauhdittanut siirtokuntien laajennusta

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Palestiinan on vaikea neuvotella niiden kanssa, jotka eivät tunnusta edes sen olemassa oloa itsenäisenä valtiona.

    138 maata 193:sta YK:n jäsenvaltiosta on tunnustanut Palestiinan valtion. Mutta tässä maita, jotka EIVÄT tunnusta sitä:
    1. Israel
    2. Yhdysvallat
    3. Suomi
    4. Iso-Britannia
    5. Ranska
    6. Italia
    …

    Itseasiassa Länsimaista vain Ruotsi, Saksa ja Islanti tunnustavat Palestiinan valtion olemassa olon.
    https://en.wikipedia.org/wiki/International_recognition_of_the_State_of_Palestine

    Palet mahtuvat pienemmällekin alueelle . Gazan voisi siupistaa viidesosaan ja laittaa kunnon muuri ympärille. Siellä voivat sitten myöhytä.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Hullu koira netanjahu vauhdittanut siirtokuntien laajennusta

    vasemmiston tyypillisiä mielipiteitä täällä. Tämä ketju kertoo Suomalaisen vasemmiston äärimmäisestä pahuudesta

    USA:n perseennuolijat ja sen orjat, kuten Suomi, eivät ole voineet tunnustaa Palestiinaa, koska USA-Lucifer on kieltänyt.

    Äänestä

  • Onko ihme. Alistettu kansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Palestiinan on vaikea neuvotella niiden kanssa, jotka eivät tunnusta edes sen olemassa oloa itsenäisenä valtiona.

    138 maata 193:sta YK:n jäsenvaltiosta on tunnustanut Palestiinan valtion. Mutta tässä maita, jotka EIVÄT tunnusta sitä:
    1. Israel
    2. Yhdysvallat
    3. Suomi
    4. Iso-Britannia
    5. Ranska
    6. Italia
    …

    Itseasiassa Länsimaista vain Ruotsi, Saksa ja Islanti tunnustavat Palestiinan valtion olemassa olon.
    https://en.wikipedia.org/wiki/International_recognition_of_the_State_of_Palestine

    Hyvä he !

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Hullu koira netanjahu vauhdittanut siirtokuntien laajennusta

    Oikeassa olet.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Palet mahtuvat pienemmällekin alueelle . Gazan voisi siupistaa viidesosaan ja laittaa kunnon muuri ympärille. Siellä voivat sitten myöhytä.

    Minä suosittelisin että persut laitettaisiin aidan taakse.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    vasemmiston tyypillisiä mielipiteitä täällä. Tämä ketju kertoo Suomalaisen vasemmiston äärimmäisestä pahuudesta

    Ketkään ei ole niin pahoja kuin äärioikeisto.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Palet mahtuvat pienemmällekin alueelle . Gazan voisi siupistaa viidesosaan ja laittaa kunnon muuri ympärille. Siellä voivat sitten myöhytä.

    tai hävitetään ne kokonaan pois, niin eivät tarvi ollenkaan aluetta

    Äänestä

  • Niin. Israelin. Valtiota perustettaessa vain viisi prosenttia Palestiinasta oli juutalaisten hallussa. Nykyisin 95%.
    Palestiinalaiset on ajettu kodeistaan ja maat sekä asujaimistot on annettu Israelille.

    Häpeä länsimaiselle demokratialle, että näin on sallittu toimia.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Palestiinan on vaikea neuvotella niiden kanssa, jotka eivät tunnusta edes sen olemassa oloa itsenäisenä valtiona.

    138 maata 193:sta YK:n jäsenvaltiosta on tunnustanut Palestiinan valtion. Mutta tässä maita, jotka EIVÄT tunnusta sitä:
    1. Israel
    2. Yhdysvallat
    3. Suomi
    4. Iso-Britannia
    5. Ranska
    6. Italia
    …

    Itseasiassa Länsimaista vain Ruotsi, Saksa ja Islanti tunnustavat Palestiinan valtion olemassa olon.
    https://en.wikipedia.org/wiki/International_recognition_of_the_State_of_Palestine

    Länsimaat ovat USN lyheyessä talutusnarussa.
    Pahan akselin muodostaa USA - Israel.

    Onko kenelläkään kysyttävää tai ehkä jotain epäselvälvää.

    Äänestä

Tuhonnut palestiinalaisten taloja laajentanut siirtokuntia jatkuvasti

Äänestä
  • Millä muulla tavalla rankaisisit itsemurhaterroristeja?
    Talojen tuhoaminen on ennalta tiedossa ja oikein terroristeille.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Millä muulla tavalla rankaisisit itsemurhaterroristeja?
    Talojen tuhoaminen on ennalta tiedossa ja oikein terroristeille.

    Aivottomana että halua nähdä todellisia syy ja seuraussuhteita. Teet rikollisesta uhrin ja oikeuksiensa puolesta taistelevasta uhrista rikollisen.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Aivottomana että halua nähdä todellisia syy ja seuraussuhteita. Teet rikollisesta uhrin ja oikeuksiensa puolesta taistelevasta uhrista rikollisen.

    Siviilien, lasten ja vanhuksien teurastaminen ei ole missään muodossa oikein. Ennen näkemätön eläimellinen veriteko tapahtui eilen Israelin kansalsisia vastaan. Raukkamainen teko, sotilas sotii sotilaita vastaan eikä aseettomia aikuisia, lapsia, vauvoja ja vanhuksia vastaan!

    Äänestä

  • Oletko miettinyt mitä pahaa ruotsalaiset ovat tehneet maassa asuvia "pakolaisia" vastaan?
    Mistä syystä arabimaista tulleet turvapaikanhakijat tuhoavat ja toimivat maata, poliisia ja sen lakeja vastaan. Ruotsi antoi heille TURVAPAIKAN. Onko Ruotsi ehkä valloittanut heidään maitaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Oletko miettinyt mitä pahaa ruotsalaiset ovat tehneet maassa asuvia "pakolaisia" vastaan?
    Mistä syystä arabimaista tulleet turvapaikanhakijat tuhoavat ja toimivat maata, poliisia ja sen lakeja vastaan. Ruotsi antoi heille TURVAPAIKAN. Onko Ruotsi ehkä valloittanut heidään maitaan?

    On. Sehän on Allahin maata koko Ruotsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Millä muulla tavalla rankaisisit itsemurhaterroristeja?
    Talojen tuhoaminen on ennalta tiedossa ja oikein terroristeille.

    Kyse on tavallisten palestiinalaisten ihmisten häätämisestä kodeistaan. Tässä on kysymys maakiistoista, jotka olisi pitänyt ratkaista jo yli 50 vuotta sitten - sekä kollektiivisesta palestiinalaisten rankaisemisesta. Israelissa toimii säätiöitä, jotka työkseen yrittävät häätää palestiinalaisia kodeistaan sillä perusteella, että maa oli joskus aikoinaan pari sotaa sitten juutalaisten omistamaa. Israelin äärioikeisto on säätänyt lakeja tämän mahdollistamiseksi.

    Taustalla on myös uskonnollinen ajatus, missä Pyhään Maahan luodaan juutalaisille oma valtionsa. Tämä on pelkkänä ajatuksena on rasistinen, jos se tarkoittaa, että alueella asuvia palestiinalaisia kohdellaan eri säännöin kuin juutalaisia israelin kansalaisia.

    Israelia moitittiin "suurimmasta palestiinalaisten kotien purkamisesta vuosiin"
    https://www.bbc.com/news/world-middle-east-54823660

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Tämä ketju kertoo Suomalaisen vasemmiston äärimmäisestä pahuudesta

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Siviilien, lasten ja vanhuksien teurastaminen ei ole missään muodossa oikein. Ennen näkemätön eläimellinen veriteko tapahtui eilen Israelin kansalsisia vastaan. Raukkamainen teko, sotilas sotii sotilaita vastaan eikä aseettomia aikuisia, lapsia, vauvoja ja vanhuksia vastaan!

    USA hyökkäsi Irakiin v. 2003 ja murhasi tuossa ryöstösodassa pelkästään lapsia noin puoli miljoonaa. Suomen mediat tekivät ihailevia juttuja siitä kuin mahtavat sotavoimat amerikkalaisilla on. Tahallista siviilien ja lasten massamurhaamista ei täällä tuomittu, vaan palvottiin sitä harjoittavaa maanpäällistä Luciferia.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Tämä ketju kertoo Suomalaisen vasemmiston äärimmäisestä pahuudesta

    Hyvin tiivistit. Vasemmisto elää pahuudesta. Pahuus on osa sen olemusta.

    Äänestä

Toivottavasti hizbollah saadaan mukaan taisteluun tukemaan hamasin operaatiota

Äänestä
  • Toki juuri näin. Ja vastineeksi Israel korottaa reserviarmeija liikekannallepanon 100 000 suoraan 500 000 sotilaaseen. Tuohon lisäarvona Israelin jättimäinen aseistus ja sen asereservi. Siinä todella alkaa muslimiukkoa kylmetä. Mutta kyllä, - toivottavasti hizbollah liittyy teurastettavien joukkoon.

    Äänestä

  • Häpeä! Kuinka voit puolustaa siviilien tappajia ja siepoaajia. Sitten kun sinun omaiset ovat terroristien käsissä, tiedät mitä ihmiset kokevat Israelissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Häpeä! Kuinka voit puolustaa siviilien tappajia ja siepoaajia. Sitten kun sinun omaiset ovat terroristien käsissä, tiedät mitä ihmiset kokevat Israelissa.

    Nämä terroristien ihailijat ovat tuosta naapurimaasta ja haaveilevat tekevänsä saman meillekin.
    Onneksi ei nyt vasemmisto juhli, muuten lähetetäisiin Hamasille lisää rahaa ja aseita meiltäkin.

    Äänestä

  • Häpeä.! Ei se Suomessakaan ole kaukana turvapaikan saaneet alkavat toimimaan maata vastaan. Noin ajateltiin Natsi Saksassa.
    Niin valitettavasti ihminen ei ymmärrä ennen kuin tulee paha ja tuntee omissa nahkoissaan.

    Äänestä

  • Saadaan kunnolla kärsimystä Israeliin

    Äänestä

Hullun netanjahun takia kärsii israelilaiset

Äänestä
  • Toivottavasti netanjahu saadaan kiinni hirttosilmukkaan

    Äänestä

  • Netanjahu kuuluu samaan kastiin Saddamin ja Gaddafin kanssa. Sama kohtalo myös?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Toivottavasti netanjahu saadaan kiinni hirttosilmukkaan

    Nyt on niin: Tämä ketju kertoo Suomalaisen vasemmiston äärimmäisestä pahuudesta

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Toivottavasti netanjahu saadaan kiinni hirttosilmukkaan

    Se olisi hyvä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Netanjahu kuuluu samaan kastiin Saddamin ja Gaddafin kanssa. Sama kohtalo myös?

    Toivotaan.kaikki diktaattorit narun jatkoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Nyt on niin: Tämä ketju kertoo Suomalaisen vasemmiston äärimmäisestä pahuudesta

    Mitä jankkaat ?

    Äänestä

Usa varoittanut Israelia siirtokuntia ei pidä laajentaa

Äänestä

Egypti on valtavan laaja maa, missä Israelin rajaa vasten on valtavat alueet erittäin harvaan asuttuja. Israel ei ole koskaan uskaltanut yrittää vallata alueita Egyptin puolelta, koska se tietää että siinä kävisi huonosti. Israel on raukka terroristi, joka piinaa ja rosvoaa alueita pienimmältä kansalta, jolla elintilaa on muutenkin aivan liian vähän.

Äänestä
  • Ai ei ole koskaan uskalatnut yrittää vallata alueita Egyptin puolelta+
    Ilmeisesti sotahistoria ei ole vahvimpia puoliasi?
    Jos olisi, niin varmasti muistaisit/tietäisit ns."kuuden päivän sodan" vuodelta 1967 jossa Israel valtasi Egyptiltä koko Siinain niemimaan (noin 61000km2) ja löi Egyptin sotavoimat lähes täysin.
    Egypti koitti vallata Siinain takaisin itsellensä vuonna 1973 ns."jom kippurin sodassa" joka päättyi taas Israelin sotilalaalliseen voittoon.

    Sittemmin Israel luovutti Siinain takaisin Egyptille 1980 luvun alussa ja vastineeksi Egypti tunnusti ensimmäisenä Arabivaltiona Israelin valtion olemassaolon vuonna 1980-

    Mutta turha sanoa ettei israel ole koskaan... (tai sitten se koskaan on aika lyhyt aika)

    1Äänestä

  • santtu_1975X kirjoitti:

    Ai ei ole koskaan uskalatnut yrittää vallata alueita Egyptin puolelta+
    Ilmeisesti sotahistoria ei ole vahvimpia puoliasi?
    Jos olisi, niin varmasti muistaisit/tietäisit ns."kuuden päivän sodan" vuodelta 1967 jossa Israel valtasi Egyptiltä koko Siinain niemimaan (noin 61000km2) ja löi Egyptin sotavoimat lähes täysin.
    Egypti koitti vallata Siinain takaisin itsellensä vuonna 1973 ns."jom kippurin sodassa" joka päättyi taas Israelin sotilalaalliseen voittoon.

    Sittemmin Israel luovutti Siinain takaisin Egyptille 1980 luvun alussa ja vastineeksi Egypti tunnusti ensimmäisenä Arabivaltiona Israelin valtion olemassaolon vuonna 1980-

    Mutta turha sanoa ettei israel ole koskaan... (tai sitten se koskaan on aika lyhyt aika)

    Israelin ja Egyptin sodissa oli USA suoraan suurella sotilasavulla mukana. Nyt kun Israel on ryöstänyt palestiinalaisten alueita vuosikymmeniä, on USA:n tuki ollut toiminnan hyväksymistä ja Israelin poliittista tukemista, mutta ei sellaista suoraa sodankäyntiapua, mikä mahdollisti Israelin menestymisen Egyptin sodissa vuosina 1967 ja 1973. Ilman USA:n suoraa osallisuutta noissa sodissa, olisi Israel tuskin uskaltanut hyökätä Egyptiin. Ja jos olisikin uskaltanut, olisi se hävinnyt, eikä olisi päässyt kiristämään Egyptiä tunnustamaan tuollaista rosvoavien terroristien ihmisjoukkoa valtioksi.

    Kyllähän sinä edellä kerrotut faktat tiedät, mutta halusit vääristellä totuutta, ihan kuin Israel olisi omin voimin pärjännyt sodissaan Egyptiä vastaan.

    Äänestä

  • Israel ei ole Egptin mailla. 1973 ympäröivät arabimaat hyökkäsivät yhdessä, halusivat tehdä saman, mitä Gazasta tulleet terroristit tekivät eilen.
    Israel voitti sodan ja jäi valloittamaansa Siinain niemimaahan , kunnes palauttivat sen.
    Suomi menetti Karjalan Venäjää vastaan, ei saa takaisin kansainvälisten lakien mukaan. Eikö sama koske kaikkia maita. Vai onko Israelia koskien omat lait? Sen mukaan Siinai kuuluu vieläkin Israelille.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Israelin ja Egyptin sodissa oli USA suoraan suurella sotilasavulla mukana. Nyt kun Israel on ryöstänyt palestiinalaisten alueita vuosikymmeniä, on USA:n tuki ollut toiminnan hyväksymistä ja Israelin poliittista tukemista, mutta ei sellaista suoraa sodankäyntiapua, mikä mahdollisti Israelin menestymisen Egyptin sodissa vuosina 1967 ja 1973. Ilman USA:n suoraa osallisuutta noissa sodissa, olisi Israel tuskin uskaltanut hyökätä Egyptiin. Ja jos olisikin uskaltanut, olisi se hävinnyt, eikä olisi päässyt kiristämään Egyptiä tunnustamaan tuollaista rosvoavien terroristien ihmisjoukkoa valtioksi.

    Kyllähän sinä edellä kerrotut faktat tiedät, mutta halusit vääristellä totuutta, ihan kuin Israel olisi omin voimin pärjännyt sodissaan Egyptiä vastaan.

    Hieman taas valikoivaa tietoa.
    Yhdysvallat on kyllä Israelin pitkäaikainen sotilaallinen ja poliittinen kumppani, mutta kyllä Israelin Armeijan iskukyky on ollut ja on paljolti Israelin omaa ansioita ja työnsä tulosta, tänäpäivänä Israel on yksi maailman eturivin asevalmistajamaista, varmastikkin asukaslukuun suhteutettuna aivan omaa luokkaansa.

    Mutta mennään takaisin näihin 1967 ja 1973 sotiin.
    Esimerkiksi tuossa 1967 käydyssä "kuuden päivän sodassa", missä etenkin Israelin ilmavoimat näyttelivät todella merkittävää roolia, niin Israelin hävittäjävoimien ydinrungon muodostivat ranskalaiset Mirage IIIC monitoimihävittäjät ja panssarivoimien rungon Brittiläiset Centurion tankit yhdessä yhdysvaltalaisten M48A3"patton" vaunujen kanssa.

    Eikä pitä sitten samassa yhteydessä unohtaa 1967 ja 1973 sotien yhteydessä Neuvostoliiton erittäin laajaa aseapua Israelin kanssa sotineille Arabivalloille.
    Etenkin nuo Neuvostoliiton Egyptille antamat S-125 Ilmatorjuntaohjusjärjestelmät (Parasta neuvostokalustoa 1970-luvun alussa) meinasivat kääntää täysin tuon 1973 sodan kulun egyptille, kun isreal ei pystynyt tukemaan omilla koneilla maavoimiaan 1967 sodan tavoin, samoin Niin egypti kuin Syyria saivat Neuvostoliitolta isoin määrin niin T55 kuin T62 vaunuja joten ihan yksipuoliseksi tuota tukea ei kannata määritellä...

    Kyllä. Israel on vahva nimenomaan USA:n ”tuesta” huolimatta.

    Äänestä

  • Kyllä kaikki tietää.Tämä ketju kertoo Suomalaisen vasemmiston äärimmäisestä pahuudesta

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Israel ei ole Egptin mailla. 1973 ympäröivät arabimaat hyökkäsivät yhdessä, halusivat tehdä saman, mitä Gazasta tulleet terroristit tekivät eilen.
    Israel voitti sodan ja jäi valloittamaansa Siinain niemimaahan , kunnes palauttivat sen.
    Suomi menetti Karjalan Venäjää vastaan, ei saa takaisin kansainvälisten lakien mukaan. Eikö sama koske kaikkia maita. Vai onko Israelia koskien omat lait? Sen mukaan Siinai kuuluu vieläkin Israelille.

    200 miljoonaa arabia hyökkäs pikkumaahan ja sai turpiinsa

    Äänestä

  • Näin on.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Kyllä kaikki tietää.Tämä ketju kertoo Suomalaisen vasemmiston äärimmäisestä pahuudesta

    Taasko jankutat ?

    Äänestä

Biden keskustellut hullun koiran netanjahun kanssa

Äänestä
  • Lucifer tapasi ykköspalvelijansa.

    Äänestä

  • Veikkaanpa, että Bidenillä oli pari viestiä:
    1. Yhdysvallat tukee Israelin oikeutta puolustamiseen ja tarjoaa ase sekä muuta apua
    2. Biden muistutti, että vastatoimet pidetään kohtuullisina ja Gazan siviiliuhrien määrän minimoiminen tulee olla tärkeällä sijalla.
    3. Koko Lähi-Idän tilanne on tuliarka. Vaarana on syntyä uusi Israel vastaan muslimimaat -asetelma, mikä olisi iso takapakki Israelin ja Saudi-Arabian välien paranemiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Veikkaanpa, että Bidenillä oli pari viestiä:
    1. Yhdysvallat tukee Israelin oikeutta puolustamiseen ja tarjoaa ase sekä muuta apua
    2. Biden muistutti, että vastatoimet pidetään kohtuullisina ja Gazan siviiliuhrien määrän minimoiminen tulee olla tärkeällä sijalla.
    3. Koko Lähi-Idän tilanne on tuliarka. Vaarana on syntyä uusi Israel vastaan muslimimaat -asetelma, mikä olisi iso takapakki Israelin ja Saudi-Arabian välien paranemiseen.

    palet on shiioja ja saudit sunneja

    Äänestä

Oikein Nobel-palkinnon saivat Oslon sopimusten neuvottelijat.
Pääterroristi Abbas vaan ei haluakaan neuvotella sovitusti.

Äänestä

Aloittaja on oikeassa, Israel saa Gazan!

Äänestä
  • No persuhan on natsi.

    Äänestä

Biden valmis nuolemaan Israelin hanuria

Äänestä
  • Bidenhän tätä rahoitti lahjoittamalla Iranille kuus miljardia.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Bidenhän tätä rahoitti lahjoittamalla Iranille kuus miljardia.

    Kananaivoinen kommenttisi. Tämä ketju kertoo Suomalaisen vasemmiston äärimmäisestä pahuudesta

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Kananaivoinen kommenttisi. Tämä ketju kertoo Suomalaisen vasemmiston äärimmäisestä pahuudesta

    Taas ? Mene töihin jankkaamasta persu.

    Äänestä

Israelin tuhoamiselle laaja tuki

Äänestä
  • Kannatetaan.

    Äänestä

Tekee juuri samaa mitä Putin. Mutta kun lyödään raamatulla päähän arvostelijoita niin toisten maan saa omia. Juutalaisille sallitaan kaikenlainen vääryys koska Hitler.

Äänestä
  • Valtaa toisten maa-alueita koko ajan rakentamalla siirtokuntia toisten maille.
    Tottakai ne luvatta rakennetut kylät tulee hävittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Valtaa toisten maa-alueita koko ajan rakentamalla siirtokuntia toisten maille.
    Tottakai ne luvatta rakennetut kylät tulee hävittää.

    Palestiinalaiset ovat turkkilaisia ja arabeja ja iranilaisia, jordanialaisia ja egyptiläisiä. Palestiinalaisilla olisi kylliksi tilaa ja työtä omissa maissaan, mutta Turkki ja muut maat, joista palestiinalaiset ovat kotoisin, haluavat pitää kansalaisensa Gazassa, jotta voisivat painostaa ja terrorisoida Israelia.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Vaaditko, että ihmisten pitäisi muuttaa pois kotimailtaan, jos he eivät ole samaa uskonnollis-etnistä porukkaa aluetta sotillaallisesti hallitsevan maan suosima väestö?

    Saman logiikan mukaan suomen-ruotsalaisillle ei olisi koskaan pitänyt antaa Suomen kansalaisuutta ja heidät tulisi ajaa Ruotsiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    ongelma on siinä että kiihkoilevat allahu akbar terroristit eivät ole kelvollisia kansalaisia paitsi vassarien mielestä

    Äänestä

Muslimit (palestiinalaiset) ovat vihalla aivopestyjä Iranin pelinappuloita. Heillä on suuret muslimimaat ympärillä, mihin mennä. Ei ole kyse, ettei maa-alueita riittäisi. Israel on naurettavan pieni alue ja sitä nämä terroristit vaativat itselleen. Muslimeilla ei ole mitään oikeudentajua eikä häpyä. Riivattu tuhon vimma ja kuoleman ihannointi ajaa heitä.

Äänestä
  • Aivan sama kuin sanoisit että suomalaisilla on suuret kristityt maat ympärillä joten miksi heidän pitäisi olla Suomessa.

    Äänestä

Juutalaisviha nousee aina ajoittain historian saatossa. Israel on Jumalan silmäterä. Israel antoi Raamatun ja heistä syntyi Kristus, joka on pelastaja ikuiselta helvetiltä. Siksi sielunvihollinen vihaa juutalaisia. Kun juutalaiset kääntyvät joukolla uskomaan Messiaaseenss Jeesukseen, se tulee olemaan väkevä todistus kansoille. Heillä on Elävä Rasmatun Jumala.

Äänestä

toivottavasti tällä kertaa juutalaiset onnistutaan lopullisesti hävittämään

Äänestä
  • Aatulla jäi vähän kesken työ

    Äänestä

  • niin mutta Tämä ketju kertoo Suomalaisen vasemmiston äärimmäisestä pahuudesta

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Aatulla jäi vähän kesken työ

    Hamas jatkaa siitä

    Äänestä

Olet oikeassa Hamas on pahin mahdollinen terroristiorganisaatio. Samanlainen kuin venäjäkin. Haluaa maailmanvalloittajaksi muslimien opillaan kuten olemme nähneet.

Äänestä
  • Tulisit valoon sieltä kellarin pimeästä satumaailmastasi. Israel on se valtio mikä on vuosikymmeniä rosvonnut palestiinalaisten koteja ja maita.

    Äänestä

  • Venäjän ja Hamaksen rinnastaminen ei kyllä lainkaan aukene. Molemmat tekevät tuhojaan siviileistä välittämättä tai jopa siviileitä maalittaen, mutta asema, syyt ja historiat ovat täysin erilaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Tulisit valoon sieltä kellarin pimeästä satumaailmastasi. Israel on se valtio mikä on vuosikymmeniä rosvonnut palestiinalaisten koteja ja maita.

    ei ne osaa mitään rakentaa. kaikki mikä siellä on on jo varastettua

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Tulisit valoon sieltä kellarin pimeästä satumaailmastasi. Israel on se valtio mikä on vuosikymmeniä rosvonnut palestiinalaisten koteja ja maita.

    No persuhan ei ymmärrä mistään mitään.

    Äänestä

miltäköhän 69 söpön mutta monsteri tölkin omaavan tytyn(poika) tuntuisi.
Kerran olen ladyboyn katkarapua imenyt mutta en oikein sisäistänyt, että mikä tässä viehättää

Äänestä

En toivo yhdelläkään kansalaisille olipa se missä tahansa, mitä Israelissa tapahtui eilen. Ennen kuulumaton verilöyly! Kokonaisia perheitä teurastettu omissa kodeissa nuorimmasta vanhimpaan. Ihmiset etsivät omisiaan, eivät tiedä onko heidät kaapattu vai ei. Ovatki elossa vai kuolleet.

Äänestä
  • Hyvin kirjoitettu. Moni tilanteeseen täysin viaton israelilainen joutui järkyttävän agression kohteeksi - satoja kuoli.

    Mutta pysähdymmekö samalla miettimään niitä viattomia palestiinalaisia, jotka tulevat kuolemaan Israelin vastatoimien vuoksi? Heitä on kuollut suunnilleen saman verran. Se, että palestiinalaiset siviilit kuolivat täsmäpommein tehdyn korttelin räjäytyksen ohikulkijoina, ei ehkä hirveästi lohduta sukulaisia tai ystäviä.

    Israelin pääministeri Netanjahu ilmoitti Israelin aloittavan ”kosto-iskut” ja että vihollinen tulee kärsimään paljon enemmän kuin Israel.
    https://www.youtube.com/watch?v=7dhTmHYZtIM

    Äänestä

Huomasin että vain Iranin vanhoillinen papisto tukee Hamasin hyökkäystä.
Hamasin johdossa ei juuri järkeä ole. Tuhota nyt omaa kansaansa hyökkäämällä sotilasmahtia vastaan. Tietysti kansassa on samanlaisia hulluja jotka haluavat uhriutua ja kerjätä myötätuntoa lännestä, kun Hamasin hyökkäys aiheuttaa taatusti kostoiskuja, kuten aina aiemminkin.
Palestiinalaiset ovat kautta historian kärsineet sotaisesta johdostaan, eikä parempaa ole näköpiirissä.

Äänestä
  • Ei tule mitään myötätuntoa.

    Äänestä

  • Tuo on hyvä kysymys. Mikä on Hamaksen motiivi ja tavoitteet?

    Ensisilmäyksellä vaikuttaisi, että kyse on vain kostosta siitä, miten Israel on kohdellut palestiinalaisia. Mutta iskun seurauksena Israel tulee iskemään Gazaan, mikä on taas omiaan lisäämään Hamaksen suosiota. Isku tulee todennäköisesti luomaan lisää kiilaa arabimaiden ja Israelin välille ja kenties pakottaa Länsimaat ottamaan jälleen kantaa ratkaisemattomaan palestiinalaiskysymykseen, joka ei ole enää saanut juuri huomiota.

    Äänestä

Pian ei ole mitään palestiinaa ja hyvä niin.

Äänestä
  • Ei ole kyllä koskaan ollutkaan ja hyvä niin.

    Äänestä

Toivottavasti Israel hävittää nyt koko Palestiinan lopullisesti

Äänestä
  • Toivot kansanmurhaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Toivot kansanmurhaa?

    Tällainen hulluhan on taas päässyt palstalle örveltämään.kukaan normaali ihminen ei halua tapattaa ketään.

    Äänestä

Kyllä Hamasin sotilaallisen siiven taru on kohta loppu, ja hyvä näin. Toivottavasti tilalle tulee neuvotteluihin kykenevä osapuoli, joka myös aloittaisi rauhankasvatuksen. Nythän siellä opetetaan vihaamaan Israelia jo leikkikoulussa.

Äänestä
  • Israel on yrittänyt tuhota Hamasta sotillaallisesti jo vuosikymmenet. Miksi luulet, että se onnistuisi tällä kertaa?

    Ongelma on, että palestiinalaisten tappaminen synnyttää vain lisää nuoria palestiinalaisia, jotka vihaavat israelia ja toivovat sen tuhoa. Koston kierre ei katkea kostamalla.

    Äänestä

  • Ja sama toisinpäin.

    Äänestä

Israel ei terrorisoi eikä ole terroristi valtio. Ei ole toista inhimillisempää armeijaa olemassa kuin Israelin armeija. Ympäröivät valtiot haluavat Israelin mereen, eivätkä jätä hetkeksikään rauhaan. Eiliset tapahtumat eivät olleet Hamasin "sotilaiden" tekoja vaan eläimellistä siviilien ja sotilaiden teurastusta.
En ymmärrä kuinka joku voi puolustaa tuollaisia tekoja. Satoja kuolleita, satoja siepattuja miehiä, naisia, vanhuksia, lapsia raakojen terroristien käsissä. Ei tiedetä ovatko elossa vai kuolleita. Vanhemmat etsivät lapsiaan.
Häpeän olla suomalainen, koska osa suomalaisia puolustaa tuollaista veritekoa.

Äänestä
  • Puolueettomat kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt kuten Amnesty tai Human Right Watch ovat jyrkästi eri mieltä tuosta typerästä valheesta, että Israelin armeija olisi muka jotenkin inhimillinen. Niiden raportit israelilaisten tekemistä törkeistä ihmisoikeusloukkauksista ovat todella pitkiä ja kertovat tuhansista tapauksista.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Puolueettomat kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt kuten Amnesty tai Human Right Watch ovat jyrkästi eri mieltä tuosta typerästä valheesta, että Israelin armeija olisi muka jotenkin inhimillinen. Niiden raportit israelilaisten tekemistä törkeistä ihmisoikeusloukkauksista ovat todella pitkiä ja kertovat tuhansista tapauksista.

    Tuossa vain joitain poimintoja puolueettomien ihmisoikeusjärjestöjen Israelia koskevista raporteista: Siviilien joukkomurhia, kollektiivisia rangaistuksia täysin syyttömille, laittomasti miehitettyjä alueita, paljon tapettuja alaikäisiä lapsia, mielivaltaisia pidätyksiä ja vangitsemisia vuosiksi ilman mitään syytettä ja oikeudenkäyntiä, sekä vankien pahoinpitelyä ja kiduttamista.

    Mites se siis olikaan - Israel ei siis terrorisoi eikä ole terroristivaltio?

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Tässä vielä vähän lisää:

    Israelilssa kuka tahansa siirtokuntalainen voi koska tahansa ampua kenet tahansa palestiinalaisen, jos vain sattuu huvittamaan. Aika usein sattuu huvittamaan. Ankarin rangaistus juutalaiselle palestiinalaisen koulutytön ampumisesta leikkipuistossa on sakot tai yhdyskuntapalvelua. Mutta useimmiten ei tule minkäänlaista rangaistusta.

    Israelin oikeushistoria ei tunne tapausta, jossa palestiinalaisen ampunut siirtokuntalainen olisi tuomittu sakkoja tai yhdyskuntapalvelua ankarampaan rangaistukseen. Kuitenkin siirtokuntalaiset ovat ampuneet toista tuhatta ASEETONTA palestiinalaista, joista kolmasosa on ollut lapsia.

    Sitten ihmetellään miksi palestiinalaiset ovat niin vihaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Aseettoman palestiinalaislapsen ampuminen, mikä on Israelissa suosittu kansanhuvi etenkin laittomien siirtokuntien asukkailla, ei ole Israelissa minkäänlainen rikos. Sitä pidetään vain vähäisenä rikkomuksena, samanlaisena kuin roskaamista. Rangaistuskin on sama kuin roskaamisesta, korkeintaan pieni sakko tai pelkkä nuhtelu.

    Äänestä

  • Ei noita tekoja voi puolustaa. Kyseessä on sotarikos.

    Sinun pitää kuitenkin muistaa kolikon kääntöpuoli eli ratkaisematon palestiinalais-ongelma. Seuraavaksi vuorossa on Gazan massiivinen pommitus ja kenties Israelin massiivinen maaoperaatio sen uudelleen-miehittämiseksi. Tämän jälkeen tulee pohtia, miten Palestiinalaisvaltio saataisiin viimeinkin perustettua ja heille toivoa tulevaisuuteen, jotta terrorismin ja koston kierre saataisiin katkaistua.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Tässä vielä vähän lisää:

    Israelilssa kuka tahansa siirtokuntalainen voi koska tahansa ampua kenet tahansa palestiinalaisen, jos vain sattuu huvittamaan. Aika usein sattuu huvittamaan. Ankarin rangaistus juutalaiselle palestiinalaisen koulutytön ampumisesta leikkipuistossa on sakot tai yhdyskuntapalvelua. Mutta useimmiten ei tule minkäänlaista rangaistusta.

    Israelin oikeushistoria ei tunne tapausta, jossa palestiinalaisen ampunut siirtokuntalainen olisi tuomittu sakkoja tai yhdyskuntapalvelua ankarampaan rangaistukseen. Kuitenkin siirtokuntalaiset ovat ampuneet toista tuhatta ASEETONTA palestiinalaista, joista kolmasosa on ollut lapsia.

    Sitten ihmetellään miksi palestiinalaiset ovat niin vihaisia.

    terroristille kyytiä

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Puolueettomat kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt kuten Amnesty tai Human Right Watch ovat jyrkästi eri mieltä tuosta typerästä valheesta, että Israelin armeija olisi muka jotenkin inhimillinen. Niiden raportit israelilaisten tekemistä törkeistä ihmisoikeusloukkauksista ovat todella pitkiä ja kertovat tuhansista tapauksista.

    Roistovaltio on Israel.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Tuossa vain joitain poimintoja puolueettomien ihmisoikeusjärjestöjen Israelia koskevista raporteista: Siviilien joukkomurhia, kollektiivisia rangaistuksia täysin syyttömille, laittomasti miehitettyjä alueita, paljon tapettuja alaikäisiä lapsia, mielivaltaisia pidätyksiä ja vangitsemisia vuosiksi ilman mitään syytettä ja oikeudenkäyntiä, sekä vankien pahoinpitelyä ja kiduttamista.

    Mites se siis olikaan - Israel ei siis terrorisoi eikä ole terroristivaltio?

    Kyllä on.

    Äänestä

Israelin mitta tulee nyt täyteen. Gazan väki ajetaan Välimereen. Gaza liitetään Israeliin ja asutetaan israelilaisilla. Näin tuo tulee menemään. Paleterrorismi Gazasta loppuu kuin seinään.

Äänestä
  • Luulet, ettei Israel kunnioita ihmisoikeuksia ja on valmis kansanmurhaan?

    Minä veikkaisin, että vaikka Israel tulee iskemään siviiliuhreista juuri välittämättä, niin he eivät kuitenkaan lähde tarkoituksella maalittamaan siviilejä.

    Äänestä

Palestiina on lähes täysin ulkomaisen avun varassa. On myös paljon Israelissa töissä kävijöitä. Nyt varmaan heiltäkin meni työmahdollisuudet.
Eniten ihmetyttää kuka rahoittaa Hamasin ohjushankintoja, kun nekin varat voisi laittaa kansan hyvinvointia palvelemaan. Onko mahdollisesti Iran, ja Pohjois-Korea aseistanut Hamasia.

Äänestä
  • EU, USA & Iran on Hamasin suurimmat rahoittajat ja tuossa järjestyksessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    EU, USA & Iran on Hamasin suurimmat rahoittajat ja tuossa järjestyksessä.

    Höpö, höpö. Eihän EU, ja USA rahoita järjestöä jonka ne ovat luokitelleet terroristijärjestöksi.
    Taloudellista apua kyllä antavat palestiinalaisille, muutenhan ressukat kuolisivat nälkään. Aseita saavat muilta terrorijärjestöiltä ja terroristivaltioilta.
    Palestiinalaisia käy tosiaan paljon töissä Israelissa, ja paljon enemmän kävisi, jos Hamasin terroristit eivät aiheuttaisi jatkuvia välikohtauksia.

    Äänestä

  • Iran on tunnettu Hamasin tukija.

    Äänestä

Et ole sitten oikeen faktoista kiinnostunut. Hyväähän tässä on se, että Hamasin valtakausi on vihdoin ohi.

Äänestä

Väkivalta ruokkii väkivaltaa ja epäoikeudenmukaisuus ruokkii vihaa ja katkeruutta. Hamas on vastenmielinen terroristijärjestö, mutta Israel on omilla toimillaan sitä jatkuvasti ruokkinut ja nauttii nyt omien toimiensa seurauksista.

Äänestä
  • On surullista katsoa israelilaisten hätää. Ja kun tähän päälle tulee joku Netanjahu puhumaan kosto-iskuista ja siitä, miten vihollinen tulee kärsimään jopa israelilaisia enemmän, niin olo ei ole lainkaan parempi. Koston kierrettä on vaikea katkaista.

    Äänestä

Toivottavasti Israelilaisten kärsimys jatkuu edelleen pitkään

Äänestä

Lopunaikoja pitelee.

Äänestä

Olemme saaneet iloita siitä

Äänestä

Kun rasismin tinkimättömästä vastustamisesta Nobelin rauhanpalkinnon saanut, maailmanlaajuisesti arvostettu arkkipiispa Desmond Tutu kävi Israelissa ja näki paikalliset olosuhteet, hän sanoi olevansa todella pahoillaan ja surullinen siitä että "Israelista on tullut julma apartheid-valtio". Etelä-Afrikan väkivaltaisessa rotusorrossa ja apartheid-valtiossa kasvanut arkkipiispa taatusti tiesi tasan tarkkaan mistä puhui.

Tätä kristittyä arkkipiispaa on aika turha yrittää epätoivoisesti syyttää joksikin israelin ja kristittyjen vihaajaksi.

Äänestä
  • Arabeillahan on Israelissa useampi puolue, ja Israel on alueen ainoa demokratia.
    Naapureissa ei ole ainuttakaan maata, jossa edes sananvapaus toteutuisi. Ja onhan Israelin elitaso aivan jotain muuta kuin alueen muissa maissa, vaikka öljyrikkaudet ovatkin arabien puolella.

    Äänestä

  • Löysikö Tutu Israelista mustilta kielletyn vessan?

    Äänestä

Jom kippur- sodasta on tasan 50 vuotta.

Äänestä

Rauha Israeliin? Vasta kun Jerusalemissa ei ole kiveä kiven päällä.

Äänestä

Kyllä on. Rasismia ei ole pidetty saavutettuna etuna, eikä kukaan tervehdi että ylpeyden voima kanssanne. Vai kuinka?

Äänestä

Paras rättipää on kuollut!

Äänestä

Jos toi mölisevä porukka olisi meidän rajanaapuri, niin mikäköhän olisi tilanne....helppo moittia israelilaisia täältä käsin. En tajua miten vassarit jaksavat puolustaa tota porukkaa kun islamilaisissa kulttuureissa naisella on koiran osa. Saatanalliset säkeet kuvaa tuota ideologiaa hyvin.

Äänestä

"USA:n suojelema terroristivaltio Israel saa mitä ansaitsee."

Jaa?, No Suomen presidentti ja ulkoministeri monien muiden valtioiden edustajien ohella tuntuivat olevan sitä mieltä että terrorismi on aina tuomittavaa, myös silloin kun sitä harjoittaa "palestiinan" pikkulutuset.

Nythän on jo kuultu että Israeliin livahtamaan päässeet palestiinalaiset asemiehet pyrkivät joukkomurhien tekemiseen, ja ovat siinä muutamin paikoin jo onnistuneetkin. Mikä tarkoittaa että yritteillä on ihka aito Holocaust 2.0.

Äänestä

"Nyt kun valehtelijat palstalla selittävät palestiinalaisia terroristeiksi... eikä näillä kirjoittajilla ei ole vähäisintä tajua oikeudenmukaisuudesta, "

Uutinen 9.10.23 oikeudenmukaisuudesta Hamasin tapaan: Muutaman kilometrin päässä Gazan kaistan ja Israelin raja-aidasta Reimin kibbutsin lähistöllä oli käynnissä yön yli kestävät reivit eli elektronisen musiikin festivaalit. Sunnuntai-iltana Israelin pelastuspalvelu Zaka kertoi, että festivaalialueelta on löydetty ainakin 260 ruumista.

Siis vähintäänkin 260 siviiliä tapettiin Hamasin toimesta festivaalissa, joko se oli terroria ja epäoikeudenmukaista? Ja jos Israel tuohon massamurhaan reagoi niin se sitten yhä on hyi hyi? Ja tämän ketjun aloittajan parku kuuluu että: "Ei saa palestiinalais lutusia sortaa ne kun on aina kaikkeen niin viattomia."

Äänestä

Näinhän se on.

Äänestä

Tämä laajenee 3 maailman sodaksi, se ratkaisee muslimi- ja vasemmisto-ongelman.

Äänestä

Hamasin hyökkäys tulee nostamaan öljyn hintoja, siitäkin huolimatta ettei palestiina ja Israel ole oljyvaltioita.
On suuri onnettomuus, että suurimmat öljyntuottajamaat ovat lähes kaikki erilaisia diktatuureja. Niillä on keinot saada lännen demokratiat polvilleen, ja tukea Venäjän, ja Kiinan tapaisia valtioita. Norja lähes ainoita tuottajamaita, joka on järkevästi rahastoinut energian myyntitulonsa, ja koittaa täydentää lähi-idän epävakaita markkinoita.

Äänestä
  • Varmaan vähän asian vierestä mutta pitäisi ehkä miettiä miten moni öljyntuottajamaa tukee suorasti tai epäsuorasti Hamasia jonka viimepäivien teot ovat saaneet väkivallan kierteen aikaan. Kyllä, öljyntuottajamaat persianlahdella ja Aasiassa sekä Venäjä. Ja öljynhinta nousee. Alkaako kohta olla yhtälö selvillä?

    Kun Palestiinaa puolustavat maailmanparantajat huomaavat että he ovat olleet mitään muuta kuin suurten öljyvaltioiden puolella joka kerta kun he kääriytyvät uhriutuvasti mukavassa kodissaan suomalaisessa hienostokaupunginosassa palestiinan lippuun he ehkä ymmärtävät mikä palestiinan tehtävä koko kuviossa ja Arabien maailman järjestyksessä on.

    Ja öljyn hinta nousee. Ja Arabit hyötyy.

    Äänestä

Toivottavasti saadaan ydinisku Israelia vastaan

Äänestä
  • Tuo on moraalittoman punikin toive.

    Äänestä

Usa auttaa terrorivaltioita luvannut apua

Äänestä

Israel saa mitä ansaitsee eli uusia alueita siirtokuntalaisille. Hei hei muslimit

Äänestä

Muslimeilla ei ole minkäänlaista oikeudentajua. Iran pyrkii tuhoamaan juutalaisvaltion. Muslimit raivoavat tuhoa Amerikalle, tuhoa Israelille, tuhoa kristityille. Miksi? Islamin jumala on epäjumala. Israel on Jumalan silmäterä. Se, joka siunaa Israelia saa siunauksen, se, joka kiroaa Israelia saa kirouksen. Näin on Jumala säätänyt. Muslimien rehentely Israelia vastaan tulee päättymään.

Äänestä

Israel tykkää tappaa lapsia ja nuoria naisia

Äänestä

Raamattuahan sinun ei kannata enää avata lainkaan.

Äänestä

Israelin valtio kostaa arabeille sen, mitä natsit tekivät heille.

Äänestä

YK Päätöksen mukaan Israelille tuli kuulua nykyinen Israelin alue + Jordania!

YK omalla päätöksellään ilman neuvotteluja teki Jordaniasta alueen "palestiinalaisten" eli arabien maaksi!

Israelin aluetta pienenettiin!

Israelin alue on nyt entisen Uudenmaan Läänin kokokoinen maa-ala ja siellä asuu noin 9 miljoonaa Israelin asukasta!
Tuossa Israelin maa-alassa ei ole mitään jaettavaa!

Äänestä

Uutislähetykset mielenosoituksista kertovat paljon arabien ja juutalaisten mielenlaadun eroista.
Palestiinan puolesta osoittavissa joukoissa on paljon arabeja jotka käyttäytyvät uhkaavasti, ja ovat hyökkäilleet mm. poliiseja kohtaan, särkeneet paikkoja.
Juutalaisten kokoontumiset mitä maailmalta on nähty, ovat olleet rauhallisia. Vihaa toista puolta vastaan ei esiinny, vaan tuetaan Hamasin iskuissa menehtyneiden perheitä, ja kaappauksen uhreja.
Juutalaiset ovat sopeutuneet hyvin kaikkialle, heistä ei ole ollut ongelmia, toisin kuin muslimeista. Antisemitismi on lisääntynyt kaikkialla, ja juutalaisuuden merkit, vaikkapa pukeutumisessa on unohdettava jos kaupungille uskaltautuu.

Äänestä
  • juutalaiset eivät ole sopputuneet Palestiinaan, vaan ryöstivät/ryöstävät paikallisilta asukkailta ja kohtelevt heitä pahemmin kuin eläimiä.

    Äänestä

"USA:n suojelema terroristivaltio Israel saa mitä ansaitsee"

Siellä taitaa kyllä saada ihan joku muu.

Äänestä

Joo, niin saa. USA lähettää lisää aseita. Suomikin vain hyssyttelee ja medialle on laitettu kuolaimet suuhun.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Israel on terrorisoinut palestiinalaisia vuosikymmeniä ja vallannut koko ajan enemmän ja enemmän alueita palestiinalaisilta. Nyt kun valehtelijat palstalla selittävät palestiinalaisia terroristeiksi, on kyse todellisten terroristien suojelusta, eikä näillä kirjoittajilla ei ole vähäisintä tajua oikeudenmukaisuudesta, tai siitäkään, mitä on terrorismi ja mitä on sen vastustaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu