Hauskoja faktoja Iranista.

Vallankumouksen jälkeen siellä on:

- Peruskoulun päättäneiden tyttöjen osuus noussut 36 prosentista 99 prosenttiin.
- Yliopistoissa naisten osuus on noussut kolmesta prosentista noin 60 prosenttiin (tänä vuonna hyväksytyistä 61 % oli naisia).
- Naisten keskimääräinen synnytysmäärä on tippunut kuudesta kahteen.
- Naisten keskimääräinen elinikä on noussut 58 vuodesta 78 vuoteen.

Ja ei, en tarkoita että siellä oltaisiin tasa-arvoisia. Naisten osuus työelämässä on edelleen vain 20% luokkaa, mutta tuokin oli shaahin aikaan puolet pienempi. Mutta aikamoista kehitystä on tapahtunut, kun se narratiivi on, että vallankumous syöksi naisten aseman maanrakoon. Nykyisten länsivasurien mielestä tietenkään mitään kehitystä ei ole tapahtunut, ellei siellä transut ole pyörittämässä persettään lapsille. Jotenkin hauskaa, kun tollot laittelee kuvia jostain Iranin 70-luvun läpeensä hemmotellusta yläluokan pellettärestä minihameessa, todisteena naisten mahtavasta asemasta 70-luvun Iranissa.

Oikeasti Iranin suunnan päättivät britit+USA vuonna - 53, kun syöksivät Iranin viimeisen demokraattisesti valitun pääministerin vallasta. Höpötyyppi kun oli sitä mieltä, että öljytulojen tulisi kuulua Iranin kansalle. Britit olivat kuitenkin sitä mieltä, että se on HEIDÄN öljyä. Ja tässäpä sitten ollaan.
21318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Kun Iran nyt on tapetilla...

Äänestä

Mistäs napsit nuo "faktat"? Papiston islamvallan vuosikirjastako? Heh!

Äänestä

Kaikki tuollainen kehitys lyö ilman muuta kuoleman niittiä Iranin pappisvallan päälle.

Iranilainen Tehran Times lehti oikein makustelee, kun yliopistojen teknisiä aineita opiskelevista opiskelijoista jo 70% on naisia.
https://www.tehrantimes.com/news/486261/Iran-witnessed-increase-in-number-of-literate-educated-women

Koko Iranissa on sisällä valtava yhteiskunnallinen painekattila, joka purskahtaa ennemmin tai myöhemmin ylitse. Pappisvallan aikakausi maassa loppuu, ja siirrytään paljon lähemmäksi Länsimaista yhteiskuntaa.

Iranilaisista 90% haluaa nimenomaan lähentyä Lännen kanssa, ei suinkaan Kiinan tai Venäjän kanssa.

Äänestä

>Heh, joopa joo. Siksikö, että länsi voisi taas istuttaa sinne jonkin
>raa'an diktaattorin sortamaan kansaa ja siirtämään luonnonvarat
> länsiyhtiöille?

No eihän tällaiste tee kukaan muu kuin Venäjä. Se valtasi Ukrainan itäosat, ja aloitti välittömästi ryöstämään alueen viljelijäväestön viljasiiloja.

Venäjä on varastanut ainakin 3 miljardin dollarin edestä viljaa Ulrainan itäosien viljasiiloista. Se myydään maailmalle "venäläisenä viljana", vaikka ryöstösaalista se kaikki on.

Äänestä
  • Mahtavia siiloja, oikeita Sampo Ilmarisen takomia joista vaan pursuaa viljaa koko ajan kesät talvet.
    Ehkä vilja olis pitänyt jattää siiloihin.
    Mutta kuka omisti sen viljan?
    Ettei vaan pörssiyhtiö Euroopasta joka oli sen halvalla viljeliältä ostanut?


    viljelijäväestön viljasiiloja ja hah

    Äänestä

Iranin vasemmisto aikoinaan tuki uskon johtajia man johtoon heillä oli isommat ase voimat 70-luvun lopussa mutta antoivat vallan ajatollahille tämä jälkeen ajatolah teloitti koko iranin vasemmiston.

Historia: Iranin ja Israelin konflikti (Bijan Rezai Jahromi) | Puheenaihe

https://www.youtube.com/watch?v=JTZPraaoTZY

Äänestä
  • Ei ajatolloilla olisi ollut mitään palaa, ellei usa+uk olisi yhteistyössä juuri niiden ääriuskovaisten kanssa kaataneet iranin demokratiaa vuonna -53. Lopulta ne ääriuskovaiset sitten kaatoivat lännen tukeman sadistisen diktaattorin, kun demokratia oli pelkkä muisto vain. Kaikki palautuu tuolla päin aina länsimaiden sikailuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ei ajatolloilla olisi ollut mitään palaa, ellei usa+uk olisi yhteistyössä juuri niiden ääriuskovaisten kanssa kaataneet iranin demokratiaa vuonna -53. Lopulta ne ääriuskovaiset sitten kaatoivat lännen tukeman sadistisen diktaattorin, kun demokratia oli pelkkä muisto vain. Kaikki palautuu tuolla päin aina länsimaiden sikailuun.

    Sattumoisin se Iranin yhdinohjelmakin käynnistettiin shaahin aikaan, USAn tukemana. USA toimitti Iranille reaktorin ja uraania.

    Äänestä

Asiat ovat tietysti aina suhteellisia. Kyllähän Natsi-Saksassakin 30-luvulla saksalaisten elintaso nousi, kun mm. juutalaisten varat ja omaisuus takavarikoitiin valtiolle ja Hitler rakennutti armeijalleen autobahneja, jotka loivat kylkiäisenä uusia työpaikkoja. Myös kommunistisessa Neuvostoliitossa luku-ja kirjoitustaito tavallisten kansalaisten joukossa nousi huomattavasti verrattuna Tsaarin Venäjään, jossa lähinnä rikkaat ja ylempi keskiluokka osasivat lukea ja kirjoittaa. Mutta vaikka diktatuuri saisikin aikaan joitain yksittäisiä hyviä asioita, niin ei se silti poista diktatuurin ongelmia.

Äänestä

Kun nyt taas on tapetilla...

Äänestä

Ihan hyvä muistutus asioiden todellisesta laidasta Iranissa.

Hyvine ja huonoinen puolineen.

Toivotaan, ettei sota tee Iranista 90 miljoonan ihmisen suur-Isisiä.

Äänestä

Iranissa ei rekisteröidä lainkaan tyttölapsien raiskauksia, se kuuluu kuulemma kulttuuriin.

Äänestä

Täällä ja muissakin länsimaissa suvakkifemakot hehkuttaa heitä ja osoittaa mieltään musulmanian puolesta. Haalien musuja meillekin taannuttamaan, raiskaamaan ja tuhoamaan länsimaat.

Äänestä
  • Suvakkifemakot on aina "vähä" yksinkertaisempia kuin kantavalkoiset miehet. Siksi naisia ei pitäis ylipäätään eduskunnassakaan istua kuin niiden miesten koulimien ja viisaammiksi opetettujen naisyksilöiden.

    Äänestä

Onpa muuten kiinnostava tieto, kiitos kertomisesta! Todella aivan erilaisen kuvan saa diskurssista jota tästäkin hajanaisesti käydään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vallankumouksen jälkeen siellä on:

- Peruskoulun päättäneiden tyttöjen osuus noussut 36 prosentista 99 prosenttiin.
- Yliopistoissa naisten osuus on noussut kolmesta prosentista noin 60 prosenttiin (tänä vuonna hyväksytyistä 61 % oli naisia).
- Naisten keskimääräinen synnytysmäärä on tippunut kuudesta kahteen.
- Naisten keskimääräinen elinikä on noussut 58 vuodesta 78 vuoteen.

Ja ei, en tarkoita että siellä oltaisiin tasa-arvoisia. Naisten osuus työelämässä on edelleen vain 20% luokkaa, mutta tuokin oli shaahin aikaan puolet pienempi. Mutta aikamoista kehitystä on tapahtunut, kun se narratiivi on, että vallankumous syöksi naisten aseman maanrakoon. Nykyisten länsivasurien mielestä tietenkään mitään kehitystä ei ole tapahtunut, ellei siellä transut ole pyörittämässä persettään lapsille. Jotenkin hauskaa, kun tollot laittelee kuvia jostain Iranin 70-luvun läpeensä hemmotellusta yläluokan pellettärestä minihameessa, todisteena naisten mahtavasta asemasta 70-luvun Iranissa.

Oikeasti Iranin suunnan päättivät britit+USA vuonna - 53, kun syöksivät Iranin viimeisen demokraattisesti valitun pääministerin vallasta. Höpötyyppi kun oli sitä mieltä, että öljytulojen tulisi kuulua Iranin kansalle. Britit olivat kuitenkin sitä mieltä, että se on HEIDÄN öljyä. Ja tässäpä sitten ollaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu