https://www.verkkouutiset.fi/a/hs-sairaalakriisi-pahenee-ensin-lahtivat-hoitajat-nyt-laakarit/#cd8cce68
Tilanne on johtanut siihen, että kiireettömiä leikkauksia lykätään hätätapauksien hoitamiseksi.
Jonot eivät myöskään ole helpottamassa lähiaikoina. Suunnitelmissa on lisää säästöjä jopa kymmenien miljoonien eurojen edestä, joista päätökset tehdään loppuvuodesta. Esimerkiksi Tornisairaalan sydänteho-osastoa on esitetty siirrettäväksi osaksi Siltasairaalaa.
Tornisairaalassa muutokset ovat kuitenkin herättäneet huolta. Vaarana onkin, että siirto johtaa samanlaiseen henkilökunnan joukkopakoon kuin Siltasairaalassa.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Vartiaisella on hanskat hukassa.
Vartiainen bongattu ORTOTOKSISEN KIRKON JUMALANPALVELUKSESSA TÄNÄÄN ! TV kuva ei valehtele . Menninkäinen seisoi riskin ukon takana hartaan syntejään katuen 🙏🙏🤔
Sanokaapa , miten helevatasa tämä herra on paikkaansa istutettu?
liikkeet on kuin käsinukella ja toimiiko pää?
Hehhehh.. jos joku kirjuuttaa, että tuolla plösöllä on "homma hanskassa", niin on varmasti sen sukulainen.
Näkihän sen jo minkälainen nyhjäke on, kun istu eduskunnassa. Ei kateeksi käy stadilaisia, kun tuommoinen plösö nyhjäke on kaupungin "isä".
vartiaisella on pään sisällä vain tyhjää
En tiedä? Kävin eilen Helsinki Korkeasaari 9.10.23 Kun ilmaispäivä.Siellä sivulla ihan korkeasaaren reunaa ja merellä oli kova metelli.Kun rakentavat meren yli Kruunuvuoren siltaa. pika ratikkaa varten.Valmistuu 2027. Eiköhän Helsinki sillan maksu rahat olisi olut parempiakin kohteita? Parempaan kotihoiton,terveyskeskus palvelut.Eläimillä parempi kuulo kuin ihmisillä.Joten melu on eläin rääkkäystä.Pika ratkikka linjan olisivat maantetse vain laittaneet ,rakentaneet.Silä rahalla myös Hsinki tuknnut Heelsingin kaupungin asumista Heka.Vuokra nousee pilviin 2024 ja todella ihmiset ovat sen jälkeen ahdingossa,