Olemme eronneet pari vuotta sitten. Selvisi myöhemmin, että exällä oli toinen nainen. Ex jäi asumaan meidän kanssa samalle paikkakunnalle, mutta nyt on muuttamassa satojen kilometrien päähän. Eli minulle jäisi nyt yksinhuoltajuus. Tämä toinen nainen asuu satojen kilometrien päässä ja ovat pitäneet etäsuhdetta yllä nämä muutamat vuodet. Exäni väittää, ettei muuta naisen luo vaan ihan muuallepäin suomea ja jatkaa etäsuhdetta naiseen. No, en nyt ihan purematta niele tätä tarinaa…
Kertokaa millä saisin tuon exän tajuamaan, että hänellä on täällä kaksi ala-ikäistä lasta ja että hän heräisi tuosta sekopäisestä käyttäytymisestä ja alkaisi elämään isän lailla? Tuntuu, että hänelle on ihan turha tästä sanoa mitään, hän on nyt vaan päättänyt, että haluaa viettää sen naisen kanssa aikaa ja muusta viis. Suurimmat kärsijät tässä ovat lapset.
Eron jälkeen isä luopuu huoltajuudesta, kohtalotovereita?
49
2415
Vastaukset
- Anonyymi
Eikös jo laki määrää isän velvollisuuden jälkikasvuaan kohtaan.
Ts. hän ei voi livistää pakoon omaa hankkimaansa velvollisuuttaan, vaikka kuinka haluaisi. Tuollaisia ihmisiä varten on lait laadittu.
Yhteydenpidosta hän voi ehkä kieltäytyä, mutta taloudellisesti hänellä on vastuu lasten hyvinvoinnista ja lasten kasvamiseen ja kehitykseen vaadittaviin rahallisiin menoihin.
Ellette kahdestaan voi sopia KIRJALLISESTI ( siis ei niin että minä sanoin, hän sanoi...) taloudellisesta puolesta, nyt on välittömästi aika ottaa yhteyttä lainoppineisiin.
Saattaa olla sinulle ja lapsillenne helpotus päästä tuon tason oliosta eroon. Nyt sinä voit yksin kiinnittää kaiken rakkautesi, opetuksesi, ohjauksesi ja huolenpitosi lapsiisi. Ilman henkistä pahaaoloa koko ajan taustalla.- Anonyymi
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
❤️ Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
No toista vanhempaa ei voi pakottaa tapaamaan lastaan, vaikka kyseessä onkin lapsen oikeus tavata vanhempiaan.
Ehdotan kuitenkin, että yritätte järjestää lapsille jonkinlaisen mahdollisuuden tavata isäänsä vaikka lomalla tai joskus viikonloppuna.
Jos isä ei halua tavata lapsiaan ollenkaan, on se pidemmän päälle hänen tappionsa ja tulee takaisin viimeistään vuosien päästä. Myöskin uusi nainen saattaa jossain vaiheessa herätä huomaamaan, että liitto on alkanut petoksella (jos aavistelusi pitävät paikkansa) ja hänen miehensä on sellainen limanuljaska, että on valmis jättämään lapsensa.
" Exäni väittää, ettei muuta naisen luo vaan ihan muuallepäin suomea ja jatkaa etäsuhdetta naiseen. No, en nyt ihan purematta niele tätä tarinaa…"
Sillä ei pitäisi tässä vaiheessa olla mitään väliä uskotko tarinaan vai et.
"Tuntuu, että hänelle on ihan turha tästä sanoa mitään, hän on nyt vaan päättänyt, että haluaa viettää sen naisen kanssa aikaa ja muusta viis."
Hän tuntuu olevan tuollainen huumaantuja ja sellainen piirre on monelle naiselle mieleinen. Mies jättää kaiken muun saadakseen viettää aikaa rakkaansa kanssa. Tässä kuitenkin nähdään, että kaikella on kääntöpuolensa.- Anonyymi
true:)
- Anonyymi
Kääntöpuoli on varmaan se, mihin mies hullantuikin. Vihdoin hän saa kääntöpuolta, kun exä ei antanut kuin silakkalooraa kerran kuussa.
- Anonyymi
Et mitenkään. Mikään mahti maailmassa ei voi pakottaa häntä olemaan yhteydessä lapsiinsa, jos hän ei halua. Ikävä kyllä se menee noin. Lapsella on oikeus tavata vanhempaansa, mutta ei sitä oikeutta valtion toimesta ylläpidetä, jos vanhempi kieltäytyy niistä tapaamisista. Se on mahdollista, että hän katuu tuota myöhemmin, mutta se on sen ajan murhe.
- Anonyymi
Lisään ... Parasta mitä voit nyt tehdä on ottaa heti yhteys lastenvalvojaan jne. ja järjestää tapaaminen sinne. Hoidatte elatusasiat kuntoon ja samalla lastenvalvoja puhuu niistä tapaamisista. Pidät itse suusi kiinni siitä asiasta etkä painosta. Vieraan sanomana asia voi mennä paremmin perille. Jos ei mene, niin sitten annat miehen tehdä mielensä mukaan. Riitelemällä ja painostamalla sä et ainakaan sitä tilannetta muuta, mutta antamalla tilaa toinen saa itse miettiä onko tämä se mitä hän oikeasti haluaa.
Sä et kerro minkä ikäisistä lapsista on kyse, mutta jos ovat riittävän isoja, niin anna lapsille mahdollisuus pitää itse yhteyttä isäänsä. Kysyt, että kai lapset nyt sentään saavat soittaa isälleen jne. etkä mene itse sotkeutumaan lainkaan niihin puheluihin. Pidät teidän vanhempien välit pelkästään asiapohjalla, puhutte elatusjutut juuri kuten laki ne määrää (et yritäkään soveltaa mitään omaa) ja muuten olet itse eksääsi yhteydessä vain jos on jokin sellainen asia, jota et voisi päättää ilman hänen lupaansa. Tosin jos hän oikeasti luopuu kokonaan huoltajuudestaan, niin sitten sellaisia asioita ei ole ja usko pois, se on helpompaa kun välimatkaa kerta on. Ja tosiaan ainut mitä yrität noista tapaamisjutuista itse sopia on, että lapset saavat olla esim. puhelimitse yhteyessä isäänsä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisään ... Parasta mitä voit nyt tehdä on ottaa heti yhteys lastenvalvojaan jne. ja järjestää tapaaminen sinne. Hoidatte elatusasiat kuntoon ja samalla lastenvalvoja puhuu niistä tapaamisista. Pidät itse suusi kiinni siitä asiasta etkä painosta. Vieraan sanomana asia voi mennä paremmin perille. Jos ei mene, niin sitten annat miehen tehdä mielensä mukaan. Riitelemällä ja painostamalla sä et ainakaan sitä tilannetta muuta, mutta antamalla tilaa toinen saa itse miettiä onko tämä se mitä hän oikeasti haluaa.
Sä et kerro minkä ikäisistä lapsista on kyse, mutta jos ovat riittävän isoja, niin anna lapsille mahdollisuus pitää itse yhteyttä isäänsä. Kysyt, että kai lapset nyt sentään saavat soittaa isälleen jne. etkä mene itse sotkeutumaan lainkaan niihin puheluihin. Pidät teidän vanhempien välit pelkästään asiapohjalla, puhutte elatusjutut juuri kuten laki ne määrää (et yritäkään soveltaa mitään omaa) ja muuten olet itse eksääsi yhteydessä vain jos on jokin sellainen asia, jota et voisi päättää ilman hänen lupaansa. Tosin jos hän oikeasti luopuu kokonaan huoltajuudestaan, niin sitten sellaisia asioita ei ole ja usko pois, se on helpompaa kun välimatkaa kerta on. Ja tosiaan ainut mitä yrität noista tapaamisjutuista itse sopia on, että lapset saavat olla esim. puhelimitse yhteyessä isäänsä.Niin ja kuha saat enemmän rahaa lypsettyä siltä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja kuha saat enemmän rahaa lypsettyä siltä
Ei, vaan nimenoman juuri ei noin. Tiukasti se mitä lakipykälät sanovat, soveltamatta mihinkään suuntaa.
- Anonyymi
Anna mennä, et voi enää pitää lieassa miestä vaikka on lapset. Lapset voivat vierailla isänsä luona vaikka asuu kauempanakin. Maksaa todennäköisesti kuitenkin elatusmaksut. Jos etääntyy lapsistaan, ei ole sinun päänsärkysi vaan hänen sitten myöhemmin. Ymmärrätkö?
- Anonyymi
Täysin samaa mieltä antaa hänen mennä
- Anonyymi
Minkälaiset isän ja lasten suhde nykyään? Minkä ikäisiä lapset ovat osaavatko yhtää itse kertoa mitä haluavat?Ovatko olleet molemmilla saman verran tähän asti. Et nyt oikein mitenkään voi vaikuttaa isän päätökseen mutta jos lapset ja isä haluavat voithan tukea tapaamis mahdollisuuksia ja kannustaa niihin ettei kokonaan vieraannu. Voihan olla että hän katuu ratkaisua myöhemmin. Tuo toinen nainen on mielestäni sivuseikka koko asiassa. Loppujen lopuksi itse isä ratkaisunsa tekee
- Anonyymi
Isä ratkaisunsa teki kun siitti lapsen. 💩
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Isä ratkaisunsa teki kun siitti lapsen. 💩
Itsekään en voi ymmärtää kuka pystyy hylkäämään lapsensa. Mutta onhan noita. Mummoni kasvanut esim. Ilman isää.
- Anonyymi
Ei ole lastesi arvoinen. Parempi heille ilman.
- Anonyymi
Elatusvelvollisuudesta ei ainakaan pääse noin vaan. Sen sijaan vanhempaa ei voi pakottaa tapaamaan lasta. Mutta lapsen voi pakottaa tapaamaan vanhemman. Koska Suomessa nämä menee aina vanhempien halujen ja tarpeiden mukaan. Lasten etu jää aina toiseksi. Vanhemmalla on oikeus lapseen mutta lapsella ei ole oikeutta vanhempaan. Lapsilla on Suomessa enemmän velvollisuuksia kuin vanhemmilla.
- Anonyymi
Jep. Yksin lapsista huolehtimaan jäävän kannattaa panostaa siihen mitä on. Nauttia lasten seurasta, ottaa apua vastaan sieltä mistä sitä turvallisesti saa. Elämä on hyvää myös yhden vanhemman talouksissa, kun korjaa omat tavoitteet tosiasioiden mukaiseksi.
- Anonyymi
Ei voi pakottaa, jo 12 vuotias saa päättää, haluaako nähdä vanhempansa vai ei. Sitä en tiedä,onko kuntakohtainen vai normi joka paikassa. 12 vuotiasta kuunnellaan, mutta käsittääkseni ei voi pakottaa nuorempaakaan, mutta ehkä valvotusti.
- Anonyymi
Kaikenlaisia luusereita sitä räiskiikin lapsia maailmaan. Ja tällä tarkoitan vastuunpakoilijaa.
- Anonyymi
Panomies
- Anonyymi
Minä asuin lasteni kanssa samalla paikkakunnalla kuin exä, mutta ei lapset silti häntä tavanneet kuin satunnaisesti, hänen uusi muijansa kun ei lapsistamme tykännyt. Ei toista vanhempaa voi pakottaa lasta tapaamaan, sellaista lakia ei ole olemassa. Nyt kun lapset ovat aikuisia, eivät ole kovin halukkaita isäänsä tapaamaan, ja tapaavatkin vain tyyliin jouluna ja lastenlasten synttäreillä. Varsinkaan nuorempi lapsistani ei kunnioita tai arvosta isäänsä yhtään, eikä ole syytäkään, vanhempi on hiukan pehmeämpi isäänsä kohtaan. Olen varma, että nyt vanhuksena exä katuu laiminlyöntejään, mutta aikaa kun ei takaisin saa on mokaa mahdotonta korjata.
- Anonyymi
Miten tämän kauniisti sanoisin.... anna mennä, anna sekoilla, anna mokata. Itselläni alkoi elämisen arvoinen elämä, kun tuon päätöksen eksäni suhteen tein. Lapset näki jo meidän liiton aikoina kuka heistä huolehtii, joten meillä on kaikki helpottunut tuon päätöksen jälkeen.
- Anonyymi
Ota uusi mies itsellesi mutta valitse sellainen joka on lapsille ystävällinen joten jos ennen kuin muuttatte yhteen niin lastenkin tulee ilmaista sinulle jos he tykkäävät hänestä,
- Anonyymi
Tämmöisiä luonnevikaisia ei saa milloinkaan tajuamaan, että niillä on myös velvollisuudet. He eivät piittää siitä pätkäkään. Oletko koskaan miettinyt, että hänen teko oli etukäteen suuniteltu, että rikkoa sinun rakkaus, elämä, energeetikka? Oletko koskaan lukenut psykoppaatti- narsissistista? Kovin samanlainen piitämätön kylmänverellinen käytös näyttää olevaan. Houkutella uhri loukkoon, mieliskelemällä voittaa luottamus, sen saadessasi jättää uhri avuttoman tilaan, että sinulle iskisi pelko, miten yksin pärjäät ja jäisit häntä kaipamaa. Sitten hänellä on niin hyvä mieli, että joku rakastaa häntää, kaipaa, että hän on niin haluttu. Ja sitten hän onkin jo seuraavaan uhrin kimpussa tai edellisen, kenestä tule seuraava jätetty. Ennen vaan hankittaan lapsi/ lapset, sitten sattuu enemmän. Sadomasohhisteja ovat, nsuttivat toisten satuttamisesta, elämän tuhoamisestaSinun tapaus tuntuu niin samanlaiselta. Jos meni, antaa mennää. Älä ikina ota takaisin, katkaisee kaikki välit, hanki uusi ystävä. Näyttää, että pärjäät paremmin kun hänen kanssa. Se kolhii hänen omaatuntua ja voikin ilmestyä takaisin nopeammin kun luulit. Älä missään nimessä ota takaisin enää. Katkaisee kaikki välit hetkessä ja ikuiseksi, että hän enää ei pääsisi vahingoittaman sinua lisää. He tuhoavat elämää ja rakkauttaa. He juoksevat sinne, missä sitä on tarjolla, hyvåksikäyttävät sitä, tuhoavaat ja juoksevat seuraavan luokse tekemän sitä samaa seuraavan kanssa. Olet vaan niinkuin palanen ketjussa. Myönnä tappio, laastaroi sielunhaavat, nosta pää pystyyn ja jatkaa elämää. Olet enemmän väärti ja parempaa. Kyllä tapaat sen oikeamman joskus. Nautikaa lasten kanssa elämästä.
- Anonyymi
Ei se niin vain käy vaan asunto muuttuu kämpäksi ulos heitettäessä. Heitellähän pitää aina jotain. Melko kliffaa
- Anonyymi
No ota yhteyttä lastenvalvojaan, että voitte neuvotella elatusavun uusiksi. Tämä tuntuu sitten tuntuvasti exäsi kukkarossa. Ei yhteiset lapset, perheestä lähtijälle ole suinkaan ilmaisia.
- Anonyymi
Et taida edes tietää, miten ja mistä elatusavut lasketaan? Oletan, ettei tässä tapauksessa kuitenkaan ole kyseessä miljonääri-isä vaan tavallinen duunari tai työtön. Laki määrää jo jonkun osuuden ja jos toinen on varaton, maksaa kela verovaroista ja se ei ole tonneja/kk. Ei kannata yrittää edes rahan toivossa hankkiutua raskaaksi.
- Anonyymi
Vie lapset isällensä ja lähde vetämään.
- Anonyymi
mutta muutto toiselle paikkakunnalle ja luopuminen huoltajuudesta ei anna hänelle vapautusta elatusmaksuista:) muista jotta lapset kasvavat ja muistavat kuka on heidän tukenaan. ymmärrän jotta olet nyt hieman tunteikas mutta elämä jatkuu
- Anonyymi
Kuulostaa rankalta mutta anna exäs tehdä virheensä ja maksaa niistä aikanaan,se on varma jos lapset jää sivuun.Olen eronnut mies 3 lasta ja jos miehes sekoo noin naisesta ja laittaa jonkun naisen lasten edelle on hän arvoton mies.Ja maksaa siitä joskus.Ja rankalla kädellä.Anna sen olla idiootti jos sitä haluaa näköjään.Älä sääli sitä vähääkään.
- Anonyymi
Mitä sä lässytät?!Olen eronnu mies,mutta tossahan sä syytät lasten äitiä,eli mitä ..ttua länkytät!?
- Anonyymi
Kenelle länkytät?
- Anonyymi
Entäpä jos sinä sattuisit vaikka kuolemaan. Kuka sitten lapsista huolehtii. Vai olisiko siinäkin tilanteessa parempi, että lapset joutuisivat jonkun muun kuin isänsä hoiviin.
Ikävä ajatus, mutta tällaisiakin kannattaa miettiä.- Anonyymi
Sivusta totean, että se on ihan sama kuinka paljon sitä asiaa miettii. Jos toinen jotain haluaa ja on sen niin päättänyt, niin ei se toisen yksipuolisella miettimisellä mihinkään muutu. Sitten pitää vain sopeutua tilanteeseen ja pohtia tuokin mahdollisuus etukäteen ja se miten tuolloin toimitaan.
- Anonyymi
Onko alottaja valmis ottamaan miehensä takasin jos mies haluaa tulla kotiin häntä koipien välissä?
- Anonyymi
Taitaa olla kova menijä sängyssä tämä nainen.
- Anonyymi
Jättää lapset löytää uuden onnen
- Anonyymi
Lapset kysyy missä isi
- Anonyymi
Niinpä. Siinä on äidillä seliteltävää, ett isi nyt on päättänyt ettei lapset kuulu hänen uuteen elämään ja isi muuttaa kauemmaksikin lapsistaan, eikä välitä heistä enää.
Oikeasti käy ne lapset sääliksi, eihän ne ymmärrä asioista niin paljoa, kokevat isänsä hyljänneet heidät. Lasten äidillä on kova työ lapsia lohdutellessa, kun itkevät isänsä perään ja jos se idioottimies sitten myöhemmin päättää, ett haluaakin olla osa lastensa elämää, niin lapset hämmentyy, eivät pysty luottamaan isäänsä enää.
- Anonyymi
Varsinainen veijari tuo mies et kai turhaan haikaile komistuksen peräänmissä on se narsismi kun sitä tarvitaan?
- Anonyymi
Löytyisikö täältä palstalta myös tasapainoisia aikuisia eikä vaan niitä
"kaikkien alojen asiantuntijoita" antamassa päteviä neuvoja. - Anonyymi
Eiköhän mies edestään löydä mitä taakseen jättää. Nyt vaan lakimiehen luo ja teet kirjallisen sopparin elatusmaksuita ja lasten tapaamisista. Älä itse alennu haukkumaan lasten isää heille, vaikka kuinka veettäisi. Se kostautuu vain sinulle. Uskon että sinulle on tulossa jotain paljon parempaa. Voit löytää uuden rakkauden ja isäpuolen lapsille. Elä onnellisena elämääsi. Kaikkea hyvää.
- Anonyymi
Olen aikuinen nainen, kasvanut ilman isää. Joskus sain lupauksia tapaamisesta, jota ei järjestynyt.
Säästä lapsesi tuollaisen(isä nimitystä hän ei ansaitse) äijän vaikutukselta. Menköön sen uuden luo, se ei sinulle kuulu.
Olet saanut neuvoksi ottaa yhteyttä lastenvalvojaan, se on ainoa oikea neuvo.
Kasvata lapsistasi rehellisiä ihmisiä, heidän ei tarvitse sitä miestä nähdä koskaan.
Kumpa lastesi elämässä olisi edes yksi miesoletettu joka välittää, minulta se puuttui. - Anonyymi
Mahtaako lapset olla edes exsän?jospa on tajunu että onkin IP. Tehny dna testin ja tietää totuuden.
- Anonyymi
No sitten se on hänelle parasta, laita elarit perään ja jatkat yksinhuoltajana.
Se on lapsillesi parasta. Ei vanhemmaksi voi ketään pakottaa.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631423Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491215Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241179Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2111100- 1261061
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk315981- 42929
- 72895
- 73889