Mitä jos vaan

Alkaisin lähettelemään niitä kuvia netissä ja lopulta jopa kännykän välityksellä? Piirtää sille pistesilmät ja hymyilevän suun. Pikkuruinen knalli päähän. Vähän niinkuin Cartman kun se teeskenteli kätensä olevan J. Lopez. Olisikohan naisilla huumorintajua sellaista kujeilua kohtaan 😄? Ainakin ajatuksen tasolla se kuulostaa hauskalta. Sieltä tuuletusraosta se sitten kurkkisi vähän väliä että mitä kuuluu kukkuluuruu :). Sehän ei ole millään tavalla kinkyä verrattuna siihen että joku valkkaisi tinderistä itselleen hoidon ja ryhdyttäisiin heti hommiin. Ties mikä murhamies voi tarttua sieltä mukaan. Monet ihmiset todella, todella luottavat tuntemattomiin. Minä taas en oikeastaan keneenkään. Taitaa olla syy sinkkuuteeni. Onko se pelkoa? En tiedä. Olisin luultavasti vielä enemmän peloissani jos olisin nainen höystettynä epäluuloisuudella.
5202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Epäluuloa? Tervettä olla aluksi vähän varuillaan, mutta eteen päin on vaikeaa päästä, ellei paljasta itseään... siis persoonaansa, ei Johnsoniaan.

Äänestä

Siis mitä kuvia?
Onhan se nykyään arpapeliä jos
treffeille lähtee että onko toinen
millainen vaiko tälläinen,
saatika tuollainen.
Mutta jos ei ota koskaan riskejä
missään, saattaapi jäädä ilman
jotain...

Äänestä

Näytä ne sun genitaalit.

Äänestä

Niistä kuvistahan saa vastaanottaja nykyään oikeuden kautta rahaa, että ei kai sitä pahaks pistettäis jos sellasen sais.

Äänestä

Kappas, aloitukseeni on kuin onkin vastattu. Sitten kun joudun raastupaan niin todisteeksi siitä että mistä on kyse minun täytyisi lätkäistä vehkeet tuomarin edelle tiskiin. Sitten hänellä olisi sellainen puunuija ja hän murskaisi minut sanan varsinaisessa merkityksessä langettaessaan minulle vankilatuomion 🤣. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis. Entä jos pitäisin yllä siveysvyötä ilman avaimia siellä oikeudessa, niin kutsuttaisiinko lukkoseppä tiirikoimaan? Jos tiirikointi ei onnistuisi niin pitäisi kokeilla rajumpia toimenpiteitä. Vaarana olisi ettei mitään jäisi jäljelle. No, saisin sentään ilmaisen sukupuolenvaihdoksen siinä kylkiäisiksi. Mikäs siinä, sehän on muotia tätä nykyä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Alkaisin lähettelemään niitä kuvia netissä ja lopulta jopa kännykän välityksellä? Piirtää sille pistesilmät ja hymyilevän suun. Pikkuruinen knalli päähän. Vähän niinkuin Cartman kun se teeskenteli kätensä olevan J. Lopez. Olisikohan naisilla huumorintajua sellaista kujeilua kohtaan 😄? Ainakin ajatuksen tasolla se kuulostaa hauskalta. Sieltä tuuletusraosta se sitten kurkkisi vähän väliä että mitä kuuluu kukkuluuruu :). Sehän ei ole millään tavalla kinkyä verrattuna siihen että joku valkkaisi tinderistä itselleen hoidon ja ryhdyttäisiin heti hommiin. Ties mikä murhamies voi tarttua sieltä mukaan. Monet ihmiset todella, todella luottavat tuntemattomiin. Minä taas en oikeastaan keneenkään. Taitaa olla syy sinkkuuteeni. Onko se pelkoa? En tiedä. Olisin luultavasti vielä enemmän peloissani jos olisin nainen höystettynä epäluuloisuudella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu