Suomen Profeetta Henri Puumala sanoi tänään, että:
-"Jumalamme Lupasi Aleksis Kiven Päivänämme,Lokakuumme kymmenentenä päivänämme 2023,että Suomemme Helluntaiherätykseemme tulee 70 000 uutta sielua".
-"Jumalamme Lupasi Aleksis Kiven Päivänämme,Lokakuumme kymmenentenä päivänämme 2023,että Suomemme Helluntaiherätykseemme tulee 70 000 uutta sielua".
Vastaukset 22
Vanhimmat
TV7:lla yksi helluntaipastori tunnusti, että vuoden aikana heidän seurakunnassa ei ole tullut yhtään helluntailaisten uskoon.
Ihmiset alkaa ajatella omilla aivoilla ja he lukevat itse, mitä siellä Raamatussa kirjoitetaan.
Pelkän kirjekurssin lukeneet hellarit ovat avuttomia opillisissa kysymyksissä. Eivät tunne Raamattua alkuunkaan. Eivät osaa edes lukea sitä alkukielillä.
Jenkkilahkojen ja muiden salaseurojen suosio romahtaa, koska nyt nettiaikana ei voida enää pitää jäseniä pimennossa pelkkien lahkon johtajien julistamien totuuksien varassa. Ihmiset voivat ja uskaltavat ottaa itse selvää asioista. Se on hyvä kehitys.
Helluntaijohtajat valittelivat että kastealtaat ovat kuivuneet.
Helluntaiseurakunnat myös suurissa taloudellisissa vaikeuksissa.
Kastepaljut ovat kuivannu, sammakon näköiset otukset valittaa siellä akvaariopumpun vieressä.
Ja minä näin lohikäärmeen suusta ja pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähtevän kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista.
Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus.
Tuo Puumalan herra, kuka tai mikä lieneekin, vaikuttaa jo varsin epävakaalta ja laskutaidottomalta.
Montako käännynnäistä saatte Helluntaikirkkoonne?
40 000 vai 70 000? Ylihuomenna profetoi Puumala: "150 000, halelyyjjä!"
A. Laukkanen sanoo, että 1 miljoona.
Enpä taida uskoa kumpaakaan noista (vääristä) "profeetoista".
Sitä en epäile, etteikö Jumala "voisi" nuo kaikki pelastaa. Mutta en siltikään usko, että näin tekisi. Sillä Jeesuksen mukaan vain harvat löytävät tuon pelastuksen Tien ja Portin:
Matteus 7: 13-20
13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
17 Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
18 Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
*
Tässä kohdin suosittelenkin muuatta englantilaista, jo päälle 400 vuotta vanhaa, kalvinistista romaania nimeltä "Kristityn vaellus" (1678-1684). Kirjasta löytyy myös lasten versio "Pikkukristityn vaellus". Tuo lasten versio teki minuun suuren vaikutuksen lapsena, ehkä juuri sen hedelmänä on uskossani myös joitain tiukan kalvinistisia piirteitä. (Huomatkaa sana "uskossani", ei välttämättä "teoissani".)
Tukka pystyssä luin, mitä minun itseni pelastuakseni tulisi tehdä. Tuolloin jo päätin lähteä Kristus-Tielle, mutta helppoa se ei sitten ollutkaan. Oli edessä monta isoa, etenkin harhaoppista kivenjärkälettä. Mutta ne piti vain ylittää / kiertää, kuten Pikku kristittykin teki. Samaten henkilökohtaisia syntiinlankeemuksia. Ne Pikku kristityn ohjeiden mukaan vietiin Ristin juurelle.
https://fi.wikipedia.org/wiki/John_Bunyan
https://koppa.jyu.fi/avoimet/taiku/kirjallisuuden_aikajana/renessanssi/englanti/bunyan-kristityn-vaellus
🌷
Jumalamme Oli Päättänyt Lisätä väkeä kolmellakymmenellä tuhannella.
Ihan realistinen luku.
Suomen väkimäärä kasvaakin pikkuhiljaa.
En usko Jumalaltamme "silmänkääntötemppuihin".
Varmasti herätys alkaa.
Nuo puheet jostakin laajasta "herätyksestä" = kristinuskon ja Kristuksen teot hylkäävistä omavanhurskautta julistavista helluntai-käännynnäisistä, ovat suomalaisten helluntailaisten jo 100-vuotinen kestovalhe.
Raamatussa "herääminen" tarkoittaa sitä kun Jumala herättää perisynnissä hengellisesti kuolleen sielun kasteessa eläväksi sieluksi ikuista elämää varten.
Room. 6:4
Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.
Ef. 2:6 Jumala herätti meidät yhdessä Kristuksen Jeesuksen kanssa ja antoi meillekin paikan taivaassa.
Älkää tyhjiä hokeko,niinkuin pakanat,jotka eivät Jumalaa tunne ja jotka kuvittelevat,että heitä kuunneltaisiin heidän monisanaisuutensa tähden.
Jos joku on tyhmä,hän anokoot Junalaltamme Viisautta.
Jos Viisaasti elät,hyödyt Viisaasta Elämästäsi itse,jos tyhmästi elät,kärsit tyhmästä elämästäsi itse.
Tyhmälle ei sovi helppo elämä,eikä orjalle olo Ylhäisten herrana.
Profeetta näyttää valinneen hyvän osan,Jumalamme ystävänään.
Älkää herroina hallitko,vaan olkaa laumalle esikuvina.
Viisaus on kuin lääke sinun ruumiillesi,intohimot kalvavat ihmisen ruumista,kuin hivuttava tauti.
Jumalaton mies kuolee ennen aikojaan.
Viisaalle kertyy elinpäiviä.
Tyhmän sanat nielee hänen oma suunsa.
Virraksi paisuu Viisauden Lähde.
Vaimon tyhmyyteen talo sortuu.
Naisen ei ole lupa opettaa.
Viisaudella talo rakennetaan,ymmärrys on sen perustus,tieto ja taito täyttävät sen huoneet kaikella kauniilla ja kalliilla.
Hiekalle rakennettu talo sortui viimein ja sen sortuminen oli valtavan suuri.
Kristus-Kalliolle ei myrsky ylety.
Ei löydy Hänen Luotaan vaihteen varjoa.
Eikö näin ole Jumalani edessä minun sukuni laita,lausui eräs Viisas mies.
Salomokin sommitteli mietelauseita.
Nämäkin ovat Viisaiden sanoja.
Tyhmän selkää odoittaa raippa.
Siunattua "Tukholman profetian herätystä" kaikille.
-"Jumalan ystävä"-
adventismi edustaa tyhmyyttä.
Eläkää Viisaudella.
Kun Suomen helluntaiherätykseen alkaa joukkopako Luterilaisesta kirkosta,varsinkin miespappiemme osalta,tämä maailmammekin muuttuu aika tavallammekin.
Helluntaiherätys oli tähdenlento. Jäljelle jäi vain pyrstö.
Katsokaa,kuinka herätys laajenee.
Tämä on aivan IHMEELLISTÄ.
Koko ajan lisää väkeä seurakuntiin.
Näyttäisi tulevan joo.
Tuulikaapin mattokin aivan kurainen.
Kuka tarvitsee liikaa väkeä seurakuntiin?
Kaatuminen Pyhästä Hengestä on normaali ilmiö.
Helluntaiseurakuntien on varottava uusia "Patrick Tiaisia",joita sikiää ev.lut.kirkosta.
Se kirkko kaatuu muutamissa vuosissa.
Jäsentensä rouvien tyhmyyteen.
Pitää paikkansa,luterilainen kirkko hajoaa.
Suomen Profeetta On Jumalamme Nostama.
Helluntaiherätys laajenee.
Jumalamme On Luvannut jo sataviisikymmentä sielua yhteensä,Helluntaiherätykseen.