Helsingin katu- ja tietöiden ajoitus näyttää suunnitelmalliselta, eikä se tarkoita sitä että olisi pyritty minimoimaan haittoja vaan pikemminkin maksimoimaan ne.
Näyttävät ihan tahalliselta kaupungin infrastruktuurin tuhoamiselta.
Nämä rakennustyöt tekevät päivittäisen kulkemisen Helsinkiin vaikeaksi. Taustalla on vihreiden ja vasemmistonkin johtajien oivallus että kauempana keskustasta mukavasti ja väljästi asuvat ihmiset eivät äänestä punavihreitä puolueita. Siispä ihmiset on yritettävä saada pysymään keskustan lähialueiden pienissä kerrostaloasunnoissa.
Tämä on vasemmistojohtajille tärkempää ja todellisempi syy vastustaa autoilua kuin esimerkiksi päästöjen vähentäminen.
Lisäksi, monilla vihreiden johtajilla on vasemmisto ja jopa kommunistitaustaa. Kremlin oppeihin viittaa myös mustan vääntäminen valkoiseksi eli väite että tässä muka "rakennetaan maailman toimivinta kaupunkia." Katuverkossa kulkevat raitiovaunut ei ole toimiva ratkaisu vaan liikenteen sabotointia. Toimiva liikenne vaatii eritasoratkaisuja, siltoja ja tunneleita.

Vastaukset 1
Vanhimmat
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18048017i
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞