kaasuputki/merikaapeli?

vikoja havaittiin lauantain ja sunnuntain vaisena yönä? Tuolloinhan suomenlahdella oli kova myrsky. Joten tuskinpa pinta-aluksilla mitään vaurioita on millekään aiheutettu, varsinkaan niillä joissa on ollut AIS päällä. Aluksia menee vuorokaudessa tuon putken yli kymmeniä.
Mitään räjähdyksiä ei ole rekisteröinyt tuona aikana alueelta Suomen eikä Viron seismologian laitokset.
Voisiko itse myrsky aiheuttaa vaurioita putkeen ja tietoliikennekaapeliin? Ehkä jos olisivat matalassa vedessä.
Jos tekijää ei tiedetä, oikeusvaltioperiaatteeseen kuuluu ettei ketään syytellä ennen kuin tutkitaan ja lopullinen päätös tulee sitten oikeusistuimista.
34412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

>>Jos tekijää ei tiedetä, oikeusvaltioperiaatteeseen kuuluu ettei ketään syytellä ennen kuin tutkitaan ja lopullinen päätös tulee sitten oikeusistuimista.>>

Kyllä tekijät tiedetään. Venäjä räjäytti vuosi sitten syyskuussa omat NordStream kaasuputkensa. Tällä haluttiin kiristää Eurooppaa talven lähestyessä.

Venäjä on jo vuosia sittemn tutkinut ja kartoittanut joka ikisen Itämeren alla kulkevan tietoliikennekaapelin ja putken sijainnin.
Nyt sama väki on räjäytellyt Suomen ja Viron välisen putken ja tietoliikennekaapelit.

Äänestä
  • Pietarin trollitehdas yrittää peittää kaasuputken rikkojan

    Utta Jäljet johtavat Venäjälle taas...

    Äänestä

  • ei väittämästäsi ole mitään näyttöä, sen sijaan aihetodisteet viittaavat vahvasti usaan nordstreamin kohdalla. Eliä juttusi on samalla tavalla mutuhöpinää, jolla ei ole oikeudellista merkitysä.

    Äänestä

  • Miten tiedetään? Ja mitä tiedetään?
    Nord Stream putken räjäyttäjää ei tiedetä, ja ei tulla tietämään niin kauan kuin puolueetonta tutkimusta ei voida tehdä.
    Syyttelyä tietysti riittää ja Venäjää syytetään kaikesta täysin järjettömästi ja yhtä järjettömästi näytään sitten uskottavankin kaikkia syytöksiä.

    Äänestä

  • niinpä, usa ilmoitti tekevänsä homman, jos putt hykkää ukrainaan (aihetodiste). Sen sijaan Venäjää vastaan ei ole mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Miten tiedetään? Ja mitä tiedetään?
    Nord Stream putken räjäyttäjää ei tiedetä, ja ei tulla tietämään niin kauan kuin puolueetonta tutkimusta ei voida tehdä.
    Syyttelyä tietysti riittää ja Venäjää syytetään kaikesta täysin järjettömästi ja yhtä järjettömästi näytään sitten uskottavankin kaikkia syytöksiä.

    Venäjä on harjoitellut vedenalaista sabotaasia mm. Huippuvuorilla. Ei voi olla sattumaa, että North Streamin räjähdyskohdan lähellä nähty "tutkimusalus" nähtiin ennen vuodon toteamista myös Baltic Connectorin lähellä.

    Äänestä

  • Miten kiristää räjäyttämällä oma kaasuputkensa? Ehyellä putkella olisi voinut kiristää rajoittamalla tai katkomalla kaasuntoimituksia, tuhotulla putkella ei kiristetä ketään.
    Ajatuksesi on typerä.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Miten kiristää räjäyttämällä oma kaasuputkensa? Ehyellä putkella olisi voinut kiristää rajoittamalla tai katkomalla kaasuntoimituksia, tuhotulla putkella ei kiristetä ketään.
    Ajatuksesi on typerä.

    Kun ei ole tietoa, niin ei ole.

    Äänestä

Aikalailla tulee mieleen terroristivaltio idässä , jonka diktaattori johtaja pyyhkii perseensä maailman rauhaan ja saattaa vahvasti olla suurin ja ainut epäilty.
Kuinka puskaryssästä on tullut kaasuputkiryssä?

Äänestä

"Aluksia menee vuorokaudessa tuon putken yli kymmeniä."

Ja nyt spekuloidaan kun venäläjinen alus oli ollut lähistöllä SYYSKUUSSA :D :D

Äänestä
  • Käykääs kaiken kiireen keskellä kannattamassa tuota kahden sähkömittarin aloitetta, että kämpässä saa olla pörssisähkömittari ja se nykyinen. Niillä voi sitten saada sitä, joka on halvempaa sähköä. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12663

    Äänestä

Myrsky voi olla aivan hyvin syynä putkirikkoon. Pääministeri on puhunut hieman liikaa.

Äänestä

Samaan aikaan sattumoisin, veroparatiisi-sote-IHMISKAUPPAA, oikeusministerin pestistä mahdollistaneen, EU:n vakavia varoituksia eläkeläisväestön, puuttuvasta taloudellisesta oikeusturvasta, ylimielisen piittaamattomasti laiminlyöneen, äärifasisti-Rkp:n KorruptioHenrikssonin "kirjaa", markkinoidaan EK-medioissa. Todella todella mautonta.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17855490/aarioikeistorkphenriksson-laiminloi-oikeusministerin-velvollisuudet#comment-120832870

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16699088/keita-ekn--quotbusiness-finlandinquot-jasenia-peter-nygardin-lahipiireissa-vieraillut-karibialla#comment-120824650

ÄärioikeistoRkp rampannut porukalla, tuolla Nygårdin raiskaamo-ihmiskauppasaarella, ja on muka huolissaan samasta aiheesta, voiko teennäisempää enää olla ja vastuuttomampaa.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17168811/elakelaiskoyhyys-on-koko-koyhyysongelman-ydinta--ikarasismia-nais-vammais-sairausvihaa

Äänestä

Tiedotustilaisuus YLE 1 klo 17.30.

Äänestä

Aloittajalle.....saa olla melkoinen hirmumyrsky että kaapeleita ja kaasuputkia vaurioittaa, vähintään 20 ricterin maanjäristys alueella pitää olla.

Äänestä
  • jas sinulle tiedoksi että juuri olleessa tiedotuslaisuudessa asiantunija kertoi että merikaapeleita korjataan aika ajoin ja yhtenä vaurioitten aiheuttajana on sää. Kaasuputki voi nousta ylös osittain kovassa merenkäynnissä, silloin se voi katketa.
    Kaasuputkialueella on varmaankin myös ankkuroinikielto, varmaan tuollaisen pikkuputken voi laivan ankkurillakin vetää poikki, joko tahallisesi tai tahattomasti, vaikka sen päällä on soraa (joka paikassa?).
    Mutt merkittävää oli tuo merikaapelista ja säästä anettu lausunto.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    jas sinulle tiedoksi että juuri olleessa tiedotuslaisuudessa asiantunija kertoi että merikaapeleita korjataan aika ajoin ja yhtenä vaurioitten aiheuttajana on sää. Kaasuputki voi nousta ylös osittain kovassa merenkäynnissä, silloin se voi katketa.

    Laita kuule ämpäriin vettä ja puhalla siihen hiustenkuivaimella. Onko siellä ämpärin pohjalla myrsky?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    jas sinulle tiedoksi että juuri olleessa tiedotuslaisuudessa asiantunija kertoi että merikaapeleita korjataan aika ajoin ja yhtenä vaurioitten aiheuttajana on sää. Kaasuputki voi nousta ylös osittain kovassa merenkäynnissä, silloin se voi katketa.
    Kaasuputkialueella on varmaankin myös ankkuroinikielto, varmaan tuollaisen pikkuputken voi laivan ankkurillakin vetää poikki, joko tahallisesi tai tahattomasti, vaikka sen päällä on soraa (joka paikassa?).
    Mutt merkittävää oli tuo merikaapelista ja säästä anettu lausunto.

    Merikaapeli tuhoutui Viron talousalueella. Merikaapeli tuhoutui todennäköisesti ankkurin takia joko tahallaan tai tahattomasti.

    Kaasuputki tuhoutui Suomen talousalueella. Kaasuputken tuhoutumisen aikaan rekisteröitiin Suomenlahdelta poikkeuksellista seismistä toimintaa, joka voisi viitata esim. pieneen n. 10 kg räjähdyspanokseen. Kaasuputki tuhottiin todennäköisesti räjähteillä.

    Äänestä

Kyseinen putki kestää tuolloisen myrskyn kymmenkertaisenakin.

Mutta tahallista rikkomista se ei kestä.

Äänestä

Meren pohjassa myrsky🥸

Äänestä
  • Jännä ilmiö tuo merenpohjan myrsky.😂

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Jännä ilmiö tuo merenpohjan myrsky.😂

    joo, vesi liikkuu syvällä myös allokon seurauksena. On hylkyjä jotka ovat siirtyneet pitkiäkin matkoja meren pohjassa. Kaasuputken kysessä ollen voi päällä oleva murske häipyä ja putki liikahdella ja katketa.
    Noin yleisesti ottaen putkilinjat eivät ole mitään ikuisia, olipa sitten kyse kaasusta tai nesteestä.
    https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_pipeline_accidents

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    On se hyvä että kerrot putken rakentaneille insinööreille tuon!

    He eivät olisi tienneet olenkaan kuinka merenalainen putki rakennetaan ilman sinua!

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    joo, vesi liikkuu syvällä myös allokon seurauksena. On hylkyjä jotka ovat siirtyneet pitkiäkin matkoja meren pohjassa. Kaasuputken kysessä ollen voi päällä oleva murske häipyä ja putki liikahdella ja katketa.
    Noin yleisesti ottaen putkilinjat eivät ole mitään ikuisia, olipa sitten kyse kaasusta tai nesteestä.
    https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_pipeline_accidents

    Voi pohjalla heijastusliikettä olla, mutta ei todellakaan myrskyä.

    Äänestä

Jännästi näitä vaurioita löytyy, kun venäläisiä tutkimusaluksia seilaa alueella.

Äänestä

Jos putin väittää, ettei he myrkyttäny ketään eikä nakelleet ketääån ikkunoista alas, niin kuka uskoo. Jos he sanovat, ettei he katkonu vedenalaisia putkia ja kaapeleita, eivätkä ampuneet sitä matkustajakonetta Ukrainassa alas, niin vieläkö joku kehtaa lässyttää että putinin konklaavi ei niitä tehny .

Äänestä

Samaa mieltä. Tuskin siellä myrskyn keskellä mitkään sukellusveneetkään ovat liikkuneet.

Äänestä
  • Pahvi subit liikkuu pinnan alla kun myrskyää.

    Äänestä

Mä havainnu yhtään mitään, nukuin todella sikeästi.

Ukrainan sodasta en tietäisi tuon taivaallista ellen lukisi lehtiä.

Media siis luo nää katastrofit meille. Se mitä et tiedä ei sinua haittaa. Jos olisin tehnyt kauppaa venäläisten kanssa, niin olisin sanut tiedon pakotteista, nyt en tarvitse koko sodasta mitän tietoa, ei kiinnosta pätkäkään.

Äänestä

Listataan faktoja:

1. Kaasuputki tuhoutui Suomen talousalueella. Ei Viron talousalueella.

2. Datakaapeli tuhoutui Viron talousalueella. Ei Suomen talousalueella.

3. Viron viranomaiset puhuu mahdollisesti ankkurin aiheuttamasta tuhosta.

4. Suomen viranomaiset kiistää räjähdyksen.

5. Norjassa seismologisesti havaittiin Suomenlahdelta poikkeuksellinen tapahtuma kaasuputken hajoamisen aikaan, joka tutkijoiden mukaan voisi johtua pienemmästä räjähdyspanoksesta kuin Nordstreamin tuhonnut räjähdys.

6. Tuhottu kaasuputki, Balticconnector, on paljon NordStreamia pienempi kaasuputki.

Äänestä
  • Todennäköisimmältä vaikuttaa, että

    A. Datakaapelin tuhosi laivan ankkuri myrskyssä joko tahallaan tai tahattomasti.

    B. Kaasuputken tuhosi räjähdyspanos. Tuskin ainakaan vahingossa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

vikoja havaittiin lauantain ja sunnuntain vaisena yönä? Tuolloinhan suomenlahdella oli kova myrsky. Joten tuskinpa pinta-aluksilla mitään vaurioita on millekään aiheutettu, varsinkaan niillä joissa on ollut AIS päällä. Aluksia menee vuorokaudessa tuon putken yli kymmeniä.
Mitään räjähdyksiä ei ole rekisteröinyt tuona aikana alueelta Suomen eikä Viron seismologian laitokset.
Voisiko itse myrsky aiheuttaa vaurioita putkeen ja tietoliikennekaapeliin? Ehkä jos olisivat matalassa vedessä.
Jos tekijää ei tiedetä, oikeusvaltioperiaatteeseen kuuluu ettei ketään syytellä ennen kuin tutkitaan ja lopullinen päätös tulee sitten oikeusistuimista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu