Miksi ei voisi lesket Nainen/mies pitää juttutuokioita, varmaankin on.. Kirjutellaan
Puolisonsa menettäneille...
*Leskinainen*
15777
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Hienon ja varmasti monelle tarpeellisen idean toit esille - meitä leskiä(voi, miten inhottava ja vaikea sana...) on paljon. Tunteiden jakaminen helpottaisi ehkä jokaista jatkamaan elämänpolkua eteenpäin....
Winkku, N42
Itsestänikin kuulostaa (hirveälle leski sana), mutta sen kanssa vain pitää oppia elämään..
Mitä Winkkun** elämään kuluu...?
Onhan kiva kun on valoisaa ja suht lämmintä.
kirjutellaan
Kirjoitellaan - surusta, elämästä, selviytymisestä..mistä vain: ).
[email protected]
Kovin on vaisua tämä *leskien* kirjoittelu, ehkä on vaikea tai rohkeneeko sit ajatuksia näin vaihtaa, eikun rohkeasti vaan mukaan..
Olkoon taivaan enkeli se, joka sinua tänään halaa;
ei rakkaipasi luoksesi enää palaa.
Maallisen jäähyväiset,kun aika täyttyy,tehtävä on jokaisen.
Hän matkaa taivaankotiin, ja reunalta pilven hän sinulle hymyilee;
Oi rakkaimpani, mukana laulussa linnun, kuiskaa ja sätein auringon otsaasi hyväilee.
Katso pian taas luonto kukoistaa ja vehreys maan sen todistaa;
Ihan totta, kyllä taivaastakin käsin voi rakastaa.
Sillä niin luonnonlaki on muuttumaton:
Ketju elämän, se jatkuva on.
Voimia eteenpäin
Näinhän se on...!!
Enkeleitä onko heitä....?
Missähän "lesket" kun täälä ei kirjoittajia hyvin ole näkynyt.
Missä lienevät.
Kertokaapa rakkaimpannne menettäneet miten saatte elämänne jatkumaan. Itse menetin rakkaani viime kesänä eikä tämäkään kesä tunnu yhtään miltään. Jotenkin odotin, että kesä lykkii jo vähän eteenpäin, mutta päivät kuluvat yksi kerrallaan ja ikävä on edelleen suuri. En ole mikään "menevä" ihminen, vaikka iloinen ja sosiaalinen olenkin. En juuri kaipaa ihmisiä ympärille, mutta että voikin ihminen olla yksin kun jää yksin. Nyt sitten oottelen mitä elämä tuo tullessaan vai tuoko enää mitään. Lohduton en kuitenkaan ole, mutta surullinen. Kai tämä tunne joskus helpottaa?
Menetin mieheni jokunenvuosi sitten ja ikävä/kaipuu oli pohjaton, musta varjo kulki mukanani toistavuotta, mutta pilven takaa rupesi sittenkin jo valoa näkymään ja aloin harrastamaan liikuntaa/keilailua/uitia ja matkustelen, positiivisuus kantaa elämän virtoja kulkemaan eteenpäin, mitkä oli mieheni sairauden ajan jääneet vähemmälle, kun olin omaishoitaja.
Surra saa jokainen omallatavallaan, aika tekee tetävänsä ja suru muuttaa muotoaan ja siirtyy taaemmakasi, yksisivu kääntyi elämässä ja uusia haasteita elämässä on paljon... Koita jaksaa kyllä se helpottaa.
Minne kadonneet...
Vähän on tälläsivulla näitä "leski-immeisiä" varmaankin on mutta missä, eivätkö rohkene tulla mukaan, ei meidän tarvitse siitä "leskeydestä" puhua, onhan maailmassa paljon muutakin puhuttavaa...!
Tulkaahan mukaan keskustelemaan...
Yksin olen kulkenut monet vuodet ja kyllä tässä elämän jano jo alkaa herätä, olis kiva keskustella asiasta kuin asiasta, rohkeasti mukaan, miksikäs ei miehetkin, eikun mailaamaan.