Mustavalkoinen maisema avautuu Kouvolan matkakeskuksen asemalaiturilta, 50- luvun elokuvassa "Lentävä Kalalukko". Nainen kiirehtii maitohinkkeineen junaan - toinen rahaa vastahakoisia lapsiaan kauimmaiseen vaunuun. Junan veturi päästää höyrynsä ulos ja viheltää terävästi ja alkaa pikkuhiljaa madella kohti Kuopiota. Junan jo häivyttyä horisonttiin asemalaiturille astuu kauhtuneessa, harmaassa virkapuvussaan, pyylevä junanlähettäjä, jota esittää Peter von Bagh ja hihkaisee kuuluvasti savon murteella: "Onko Mikkeliin mänijöitä? Juna män justiinsa!"
Minä olen puolestaan taidemaalari Antti Sotareikä ja maalaan työkseni kuvia nötköttipurkeista. Tai en itse maalaa, mutta minulla on palkolliset ja tehdas, jossa näitä kuvia valmistetaan.
Kävin hiljan ensimmäistä kertaa tässä elämässäni Kouvolassa ja kerron, mitä taiteelliseen, herkkään sieluuni tarttui tuolta matkalta. Tiesin, että paikan epävirallinen nimi on "kouvostoliitto" ja odotukseni olivat alhaalla.
Onnibussi ei ajanut keskustaan, vaan jätti kauppakeskus Veturiin. Kouvolasta ei kulje bussiliikennettä edes Helsinkiin, paitsi tuo pari kertaa päivässä kaupungin matkan päästä ohittava Onnibussi. Kävele pysäkiltä parisataa metriä Puhjontietä ja käänny oikealle, kävelytielle - keskusta on vajaan kolmen kilsan päässä.
Pian alkoi neuvosto- vaikutteiset kerrostalot ilmestyä näkökenttään kaikkialla. Kiersin koko kaupungin ja ainoa asuinrakennus, joka poikkesi tästä tyylisuunnasta oli hotelli Vaakuna. Ravintolat ja kahvilat olivat ruokaloita, joilla ei ollut nimeä, vaan järjestysnumero. Kouvolan Lakritsin tehtaanmyymälän vieressä oli esimerkiksi ruokala numero 57 - tätä järjestelmää käytettiin myös DDR:n suurissa kaupungeissa.
Kaupungissa oli kauppahallikin, mutta siellä oli tilat vain yhdelle kauppiaalle. Hän möi lihaa. Liikennevalopylväät pitävät myös Kouvolassa piipitystä, mutta se on paljon hiljaisempi, mutta huomattavasti korkeampi ääni, kuin muualla on totuttu. Painikkeita ei valopylväissä tarvi painaa, paitsi lähellä urheilupuistoa olevassa risteyksessä, jossa on 70- luvulta peräisin olevat kyltit ohjeistamassa asiasta.
Ainut esoteerisesti kaunis asia kaupungissa oli pesäpallostadion ja se uutuuttaan kiiltävät kuppi- istuimet, jotka esiintyvät savolaisten maakuntaväreissä eli mustassa ja meripihkankeltaisessa. Suurin osa paikallisista on mustia.
OLEM KUKA OLEM (se tylsä Kouvola- jakso)!
4
611
Vastaukset 4
Kouvola on savolaisille portti paratiisiin.
"Juna vislas just poes Kouvvolasta
ja se jytkyttelj Kuopijoon päin
vaunun sillalla yhtä tyttölasta
minä jututtammaan jootessain jäin
Niin hohtavat olj helemet niin kaalalla sen
Ja se punavärj olj huulilla luonnollinen
Niin kaanis oli ilima
mutta kaaniimpi oli Hilima
niin hempeesti helema sillä tuulessa heilahtelj
Voe voe kun sais tuntee
nuo tuhannet tunteet
jotka silloin minun sielussain aelahtelj
Juna Kuopijoon kun tulj asemalle
siinä tillaukset tehtiin myö niin
jotta puistoon sen ison koevun alle
huomenillalla suavuttaisiinj
Mutta Hilima, tuo Hilima ei tullunnakkaan
minä iteksein sain jiähä vua uottelemaan
Niin kaanis oli ilima
mutta kaaniimpi oli Hilima
niin hempeesti helema sillä tuulessa heilahtelj
Voe voe kun sais tuntee
nuo tuhannet tunteet
jotka silloin minun sielussain aelahtelj."
https://www.youtube.com/watch?v=n0gjivMzgrI- Anonyymi
On sitä tässä maassa kurjempiakin paikkoja kuin Kouvola.
Vuosi sitten matkustin Kouvolan juna-aseman ohitse autolla ja tuli ihan spontaanisti ajatus että onpa täällä rumaa, jotenkin se vain pomppasi silmille.
Harmaata ja kolkkoa. No mutta missäpä ei olisi, jos ihan rehellisiä ollaan.
Kouvola on kuitenkin paremmalla sijainnillla kuin monet muut kaupungit ja kyläset, ja onhan sekin suhteellista että mikä itselle sitten onkaan se paras ja hyvä sijainti.
Mutta näin omasta näkökulmasta ok sijainti. - Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
❤️ Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://www.ero4.fun/girl4love
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu611630- 291255
- 851098
- 43915
- 67845
- 92824
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15789Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131735Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19735- 116701
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �151659- 4632
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31625Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t76603- 43601
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45580- 19566
- 46558
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä25551Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke19512
