OLEM KUKA OLEM (se tylsä Kouvola- jakso)!

Mustavalkoinen maisema avautuu Kouvolan matkakeskuksen asemalaiturilta, 50- luvun elokuvassa "Lentävä Kalalukko". Nainen kiirehtii maitohinkkeineen junaan - toinen rahaa vastahakoisia lapsiaan kauimmaiseen vaunuun. Junan veturi päästää höyrynsä ulos ja viheltää terävästi ja alkaa pikkuhiljaa madella kohti Kuopiota. Junan jo häivyttyä horisonttiin asemalaiturille astuu kauhtuneessa, harmaassa virkapuvussaan, pyylevä junanlähettäjä, jota esittää Peter von Bagh ja hihkaisee kuuluvasti savon murteella: "Onko Mikkeliin mänijöitä? Juna män justiinsa!"

Minä olen puolestaan taidemaalari Antti Sotareikä ja maalaan työkseni kuvia nötköttipurkeista. Tai en itse maalaa, mutta minulla on palkolliset ja tehdas, jossa näitä kuvia valmistetaan.

Kävin hiljan ensimmäistä kertaa tässä elämässäni Kouvolassa ja kerron, mitä taiteelliseen, herkkään sieluuni tarttui tuolta matkalta. Tiesin, että paikan epävirallinen nimi on "kouvostoliitto" ja odotukseni olivat alhaalla.

Onnibussi ei ajanut keskustaan, vaan jätti kauppakeskus Veturiin. Kouvolasta ei kulje bussiliikennettä edes Helsinkiin, paitsi tuo pari kertaa päivässä kaupungin matkan päästä ohittava Onnibussi. Kävele pysäkiltä parisataa metriä Puhjontietä ja käänny oikealle, kävelytielle - keskusta on vajaan kolmen kilsan päässä.

Pian alkoi neuvosto- vaikutteiset kerrostalot ilmestyä näkökenttään kaikkialla. Kiersin koko kaupungin ja ainoa asuinrakennus, joka poikkesi tästä tyylisuunnasta oli hotelli Vaakuna. Ravintolat ja kahvilat olivat ruokaloita, joilla ei ollut nimeä, vaan järjestysnumero. Kouvolan Lakritsin tehtaanmyymälän vieressä oli esimerkiksi ruokala numero 57 - tätä järjestelmää käytettiin myös DDR:n suurissa kaupungeissa.

Kaupungissa oli kauppahallikin, mutta siellä oli tilat vain yhdelle kauppiaalle. Hän möi lihaa. Liikennevalopylväät pitävät myös Kouvolassa piipitystä, mutta se on paljon hiljaisempi, mutta huomattavasti korkeampi ääni, kuin muualla on totuttu. Painikkeita ei valopylväissä tarvi painaa, paitsi lähellä urheilupuistoa olevassa risteyksessä, jossa on 70- luvulta peräisin olevat kyltit ohjeistamassa asiasta.

Ainut esoteerisesti kaunis asia kaupungissa oli pesäpallostadion ja se uutuuttaan kiiltävät kuppi- istuimet, jotka esiintyvät savolaisten maakuntaväreissä eli mustassa ja meripihkankeltaisessa. Suurin osa paikallisista on mustia.