Anteeksianto

Hei kaikki uskottomuuden kanssa taistelevat uskottomat ja uskolliset sankarit!

Mieheni petti minua 2 vuotta sitten. Kyse oli pitkäaikaisesta pettämisestä, ja parisuhteemme kariutui siihen. Vannoin etten ikinä anna miehelle anteeksi. Vihasin ja halveksin häntä.

Nyt kahden vuoden jälkeen annoin hänelle anteeksi täysin käsittämättömästä syystä. Olin vihannut häntä riittävän kauan, ja halusin vapautua vihasta. Annoin hänelle anteeksi. Sanoin että en hyväksy sitä mitä hän teki, mutta ymmärrän ja hyväksyn sen tapahtuneeksi tosiasiaksi, jonka annan anteeksi. Minä päätin itse vapautua vihastani, ja samalla minä päätin antaa anteeksi, koska se oli ainoa ratkaisu.

Ei, en ota enää miestä takaisin. Ei, en aio jatkaa suhdetta enää missään muodossa. Ei, en aio enää pitää yhteyttä. Ja kyllä, minä aion nyt jättää menneen taakseni ja aloittaa paremman elämän. Hän saa joka tapauksessa ansionsa mukaan.. Jos hän on katunut, niin jopa hänellä on oikeus saada syntinsä anteeksi. Jos nyt aivan tarkkaan muistan, niin minullakin on joskus ollut samanlaisia syntejä tunnollani..

Niin että teille kaikille ohjeeksi uskottomuudessa:
-rakastakaa toistanne eniten kuin hän vähiten sitä ansaitsee
-voi vain rakastaa ja rakastaa vieläkin enemmän
-älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi eli sillä mitalla millä te mittaatte, sillä myös teidät mitataan

Antakaa anteeksi ja rakastakaa toisianne, mutta älkää olko kivisydämiä älkääkä pettäkö.

Jokainen täällä tietää mitä on uskottomuus, mutta kuka on tehnyt parannuksen? Kertokaa minulle niistä. Näitä kauniita kertomuksia jää niin usein täällä paitsi.
4893
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kirjoitit todella asiaa. Antaessaan toiselle anteeksi vapautuu itse!
Minä olin se pettäjä, mutta tein totaalisen parannuksen asiassa ja se koski minuun niin kovasti, että päätin, etten koskaan enää moiseen alentuisi - pettämiseen. Sillä löin kaikkein eniten sitä, joka minua aarteenaan piti.
Ero tuli jossain vaiheessa muista syistä ja sitten löysin uuden miehen. Rakastin häntä mielettömästi! Olisin ollut valmis tekemään lähes mitä vain rakkaudesta häneen,,,kunnes selvisi, että hän pettää minua entistensä ja ties kenen kanssa...
En aio alkaa vihaamaan, rakastan häntä yhä, mutta hän ei halua käsitellä asiaa, joten minulle se puhuu sitä, että hän mieluimmin jatkaa elämää entiseen tyyliin. parisuhde ei oikeasti merkitse hänelle mitään sitoutumista.
Enpä siis jää elämääni pilaamaan miettimällä miten mahdottoman saisi mahdolliseksi. Minun on lähdettävä - ihan oman mielenterveyteni takia.

Äänestä
  • Jos toinen on niin paatunut, ettei edes ymmärrä tekevänsä väärin, niin sitä ei kannata jäädä hänelle opettamaan. Olet vastuussa itse omasta elämästäsi. Elämä sinällään opettaa pettäjää hänen tiellään. Pettäjästä on aivan aiheellista vapautua sekä henkisesti että fyysisesti, sillä petoksen uhri vammautuu muuten tuossa leikissä aivan varmasti. Ja kaiken lisäksi..saat pitää ylpeytesi ja rakkautesi, jonka voit antaa sen arvoiselle ihmiselle.
    Minulla on sellainen tunne, että onnistut vapautumaan..Onnea uuteen elämääsi:-))

    Äänestä

Viha ei kannatakaan, se kääntyy itseään vastaan. Mutta anteeksiantamisesta ei myöskään pidä tehdä pääasiaa, ei pidä pakottaa itseään liian äkisti johonkin, mitä tietää toisen tahtovan. Sen aika tulee aikanaan, jos tulee. Pettäjä tietenkin toivoisi anteeksiantoa ja unohdusta mahdollisimman pian, mutta kuinka tilanne voisi olla uusiutumatta, jos syitä sille ei selvitetä?

Anteeksiantaminen on helpompaa, jos toinen ilmiselvästi katuu ja on pahoillaan. Anteeksianto ei kuitenkaan tarkoita, että teko pitää unohtaa kokonaan tai sitä ei enää sen jälkeen puida - tottakai pettäminen jättää jälkensä.

Äänestä
  • Minun mies petti eikä ole kovin paljon katunut. Joitain yrityksiä oli joskus hänen puoleltaan takaisin tulemisesta, mutta minä en enää häntä pettämisen jälkeen ottanut takaisin.

    Minä annoin anteeksi asian, koska viha oli jo tehnyt tehtävänsä. Pääsin sen avulla irti ihmissuhteesta, joten vasta sitten aito anteeksi antaminen oli mahdollista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihan totta! kirjoitti:

Hei kaikki uskottomuuden kanssa taistelevat uskottomat ja uskolliset sankarit!

Mieheni petti minua 2 vuotta sitten. Kyse oli pitkäaikaisesta pettämisestä, ja parisuhteemme kariutui siihen. Vannoin etten ikinä anna miehelle anteeksi. Vihasin ja halveksin häntä.

Nyt kahden vuoden jälkeen annoin hänelle anteeksi täysin käsittämättömästä syystä. Olin vihannut häntä riittävän kauan, ja halusin vapautua vihasta. Annoin hänelle anteeksi. Sanoin että en hyväksy sitä mitä hän teki, mutta ymmärrän ja hyväksyn sen tapahtuneeksi tosiasiaksi, jonka annan anteeksi. Minä päätin itse vapautua vihastani, ja samalla minä päätin antaa anteeksi, koska se oli ainoa ratkaisu.

Ei, en ota enää miestä takaisin. Ei, en aio jatkaa suhdetta enää missään muodossa. Ei, en aio enää pitää yhteyttä. Ja kyllä, minä aion nyt jättää menneen taakseni ja aloittaa paremman elämän. Hän saa joka tapauksessa ansionsa mukaan.. Jos hän on katunut, niin jopa hänellä on oikeus saada syntinsä anteeksi. Jos nyt aivan tarkkaan muistan, niin minullakin on joskus ollut samanlaisia syntejä tunnollani..

Niin että teille kaikille ohjeeksi uskottomuudessa:
-rakastakaa toistanne eniten kuin hän vähiten sitä ansaitsee
-voi vain rakastaa ja rakastaa vieläkin enemmän
-älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi eli sillä mitalla millä te mittaatte, sillä myös teidät mitataan

Antakaa anteeksi ja rakastakaa toisianne, mutta älkää olko kivisydämiä älkääkä pettäkö.

Jokainen täällä tietää mitä on uskottomuus, mutta kuka on tehnyt parannuksen? Kertokaa minulle niistä. Näitä kauniita kertomuksia jää niin usein täällä paitsi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu