Tämä on nyt vähän tabu-aihe... kaikkihan tietävät, että toiselle naiselle käy aina huonosti: mies palaa aikanaan vaimonsa luo. Tai jollei palaa ja eroaa, suhde toiseen naiseen ei kestä menneisyyden taakkoja.
Onko yhtään toisen naisen tarinaa, jossa olisi onnellinen loppu?
Onko yhtään toisen naisen tarinaa, jossa olisi onnellinen loppu?
Vastaukset 11
Vanhimmat
onnellinen loppu kenelle?
meidän isä petti ainakin viisi vuotta äitiä, toinen nainen soitteli kotiin kuinka haluaa lapsia. hänen alastonkuvia löytyi isän taskuista. lopulta isä lähti, kun oli pakko.
nyt heillä on kolme lasta, me neljä jäätiin ilman isää. onnellinen loppu naiselle mutta mitäs kävikään meille ja äidille 30vuoden avioliiton jälkeen? isäkin puhuu miten on joutunut vaan oppimaan elämään virheidensä kanssa, sen kanssa että me kaikki lapset halveksutaan sitä.
Joo, todella onnellisia ollaan.Mies jätti sairaan vaimonsa ja lähti matkaani.Nyt olen ollut jo seitsemän viikkoa onneni huipulla.Rakkaani firma on menossa nurin, hänen vaimonsa kanssa puoliksi omistama talo myyntiin,mistä ei jää velkojen jälkeen kuin kusilätäkkö jäljelle, lapset inhoavat isäänsä.Uskon että tästä vielä selviän.Ihania nämä VARATUT miehet!Suosittelen sotkeutumaan heihin :D
Mahtoiko kukaan teistä lapsista ajatella, että isänne ja äitinne suhde oli heidän välisensä asia. He erosivat, koska eivät olleet onnellisia yhdessä. Isällänne oli oikeus onneen. Näet asian rumana ja karkeana. Eivät lapset voi vaatia, että vanhempien on oltava onnellisia keskenään. Lapset eivät tiedä koko totuutta vanhempiensa suhteesta. He näkevät vain sen, minkä halutaan näkyvän.
Mielestäsi te menetitte isän. Isä menettei teidät, koska ette hyväksyneet hänen valintojaan. Miksi vanhempien on hyväksyttävä lasten valinnat, mutta lasten ei tarvitse hyväksyä vanhempien valintoja? Itsekkyyttä. Olisit hyväksynyt isäsi valinnan ja ollut hänen rinnallaan siitä huolimatta. Luulet kai ettei hän välittänyt teistä. Oletko itse yrittänyt välittää ihmisestä, joka halveksuu valintojasi, elämäntapaasi ja sinua? Hiukan vaikeaa, sanoisin. Ei kai isäkään päätään seinään hakkaa jos te annatte hänelle vaihtoehdot. Kiristätte, että jos valitsee äidin sijaan toisen naisen, isä menettää teidät. Ehkä te todellakin olette menettäneet isän, mutta se on ollut teidän päätöksenne ja valintanne. Teillä olisi ollut mahdollisuus vanhempienne erosta huolimatta rikkaaseen ja ihanaan elämään, mutta halusitte pitää kiinni lapsellisesta asenteestanne. Toivottavasti isänne uudet lapset ovat avarasydämisempiä, eivätkä hylkää isäänsä silloinkaan kun elämä heittelee.
Olen samaa mieltä,lapsena nämä asiat läpikäyneenä.Muistan kyllä kotini ilmapiirin,joka oli ankea ja kylmä kun vanhemmat olivat vieraantuneet.Isäni lähti sitten kodistamme.Muistan että oli outoa nähdä isäni ja hänen uusi kumppaninsa halaavan ja suukottelevan,en koskaan ollut nähnyt äidin ja isän tekevän sellaista.Äitini myös löysi myöhemmin uuden miehen,mutta se päättyi eroon.Nykyään hänellä on kumppani,mutta eivät asu yhdessä.Isäni on uusissa naimisissa,hänellä on sama kumppani ollut koko ajan.Molemmat vanhempani vaikuttavat paljon onnellisemmilta näin.Ero ei välttämättä ole siis paha asia,vaikka se laittaakin elämän sekaisin joksikin aikaa.Siitä kaaoksesta kuitenkin sitten järjestyy aina jotain muuta.Katkeruudelle ei vain kannata antaa liikaa valtaa,se tunne tuhoaa kaikki loppujen lopuksi.
Mä aloin olla varatun miehen (yhden 5-vuotiaan lapsen isä) kanssa, kun mies oli vakuuttanut, ettei heillä ole avokin kanssa mitään yhteistä. Vaimo ei ymmärtänyt, komenteli ja valitteli vaan ja touhusi kotihommia. Olin varsinainen pelastaja siis miehelle.
No ei se suhde kyllä kestänyt, kun mulle selvisi, miksi vaimo oli ollut tyytymätön. "Kuherruskuukausien" jälkeen musta tuli sen miehen pyykkäri ja ruuanlaittaja. Ei laittanut mies tikkua rsitiin. Olisi pitänyt arvata, miksi se valitti vaimostaan. Musta tuli nimittäin ihan samanlainen eli vika olikin ollut miehessä. Meniköhän tää nyt aiheen vierestä hiukan.
Kyllä mäkin olisin toivonut, että se on mahdollista ja ihan varmasti on mahdollista. Onhan niin paljon kuitenin eronneitten uusia liittoja, jotka kestävät.
Mun virhe vain oli, että lähdin sellaisen miehen matkaan, jolla oli asiat ihan kesken ja joka oli aika pihalla loppujen lopuksi. Hänellä oli pari niin pientä lasta, ettei hän oikein tiennyt, mikä todellinen suhde vaimon kanssa oli. Olivat eläneet ilmeisesti aikamoista hullunmyllyä. Kun sitten aloitimme suhteen, mies oli kuitenkin kiinni perheessä, lapsissa ja loppujen lopuksi vaimossakin. Mies myös ikävöi vanhaa elämää vaikkei sitä tunnustanutkaan. Mulla oli olo, että hän yritti rakentaa meille samanlaista elämää kuin oli vaimon ja perheen kanssa ollut. Suhteemme oli koko ajan jotenkin puolinainen, oli kyllä rakkautta ja kaikkea hyvää mutta ei kuitenkaa sillai sataprosenttisesti. Ero tuli vuoden suhteen jälkeen. Kurjinta, että ehdin kiintyä ihaniin lapsiin.
Uskon, että suhde on mahdollinen, jos mies on selkeästi eronnut (avo)vaimostaan, ei ole mitään tunteita enää. Parasta olisi myös, ettei olisi lapsia, ne mutkistavat asioita. Ilman lapsia toisesta naisesta voi tulla varmasti menestyksekäs uusi vaimo. Tsmeppiä mutta myös kylmää järkeä.
että loppu olisi ollut onnellinen sen varatun miehen kanssa, vaan onni on tullut lähinnä siitä, että moisesta on päästy eroon. Ehkä ennen sitä on uskottu tulevaisuuteen, menty naimisiin ja tehty lapsia, mutta pettäminen ei lopu, ellei sen aiheuttaja katoa.
Varatut miehet... niillä kun on se vaimo, joka kuitenkin on aina ykkönen. Moni vaan luulee toisena naisena, että kyllähän heillä on jotain ihmisarvoa, vaan ei.
minä olin alkuun toinen nainen...noin vuoden verran..sitten mies muutti omaan kämppään ja otti eron..
nykyään olemme olleet yhdessä 5 vuotta ja neljä reilu neljä vuotta samankaton alla...
vaikeuksia on ollut...riitaa...epäilystä, mustasukkaisuutta...yms.
Mutta me ainakin olemme onnellisesti yhdessä :)
miehellä on 6 vuotias lapsi..jonka kanssa tulen erinomaisesti toimeen, ja tykkäämme kovasti viettää aikaa yhdessä..yhteinen lapsi myös vuoden ikäinen..ja elämä hymyilee :)
että tässä tapauksessa näin..
Teille joille kävi hyvin ja huonosti, miten lapset suhtautuivat teihin? Ukkomiehelläni on kolme alle 10-vuotiasta lasta. Onko toivoa koskaan luoda luonnollinen suhde heihin?
Miten ympäristönne suhtautui teihin? Kerroitteko täyden totuuden siitä, miten tutustuitte? Jos olitte rohkeita ja kerroitte, oliko helpotus? Kuinka monta tuttavaa kaikkosi prosessissa? Vaikeinta on minusta kertoa asiasta omalle (ei kovin avarakatseiselle) äidilleni. Suhdetta on jatkunut jo 2 vuotta, mutta en halua kuormittaa häntä ainakaan tässä vaiheessa, kun en ole vielä täysin varma, miten käy. Ja vaikka kävisikin niin, että aloittaisimme uuden elämän yhdessä, en tiedä, pystynkö siltikään kertomaan täyttä totuutta asiasta.
Syyllisyydentunto on vähentynyt tässä kahden vuoden aikana, mutta kyllä se vieläkin painaa. Lasten takia.
tarinahan ei ole vielä lopussa ;)
Minulle kävi kai hyvin, onnellinen loppu, eli mies jätti vaimonsa ja perheensä. Meillä oli ihanaa yhdessä ainakin aluksi. Mies halusi heti perheen kanssani ja se tuntui tosi hyvältä. Tulin nopeasti raskaaksi ja olimme iloisia uudesta perheestä. Kun vauva oli puolivuotias mies alkoi olla poissa paljon ja juoda. Me erottiin, kun lapsi oli 1-vuotias. Sama tarina siis toistui miehen elämässä. Nyt sillä on taas uusi nainen ja uudet kujeet. Hohoijaa.