Kenoosis kaataa

ekivaari

Minun on vähän niin kuin pakko ilmaista itseäni täällä Suomi24;llä kun SP terrorisoi kirjoituksiani Netmissionissa. Olen erittäin iloinen, että Petri Paavola on siellä saanut oikean Raamatun ilmoituksen esitettyä Isän ja Pojan välisestä hierarkiasta käytävässä keskustelussa. Olen täysin samaa mieltä Petrin kanssa keskustelussa käydystä asiasta ja Kristuksen Jeesuksen jumaluudesta, jota en ole kieltänyt, olen vain kritikoinut, että se on Isältä Jumalalta saatu.

Keijo sen sijaan näyttää kasvaneen niin tiukasti kiinni Athanasiokseen ja hänen kenoosiinsa, ettei häntä minkäänlaisilla Raamatun perusteluilla voi siitä irrottaa. Minulla on muuten aika paljon harkittu ja vakaa näkökanta siitä, että kenosiin nojaavat kaatuvat lopullisesti selällensä ja pökertyvät pahanpäiväisesti, kun heille lopullisesti selvenee kenoosiksen oikea merkitys.

Kristuksen "tyhjentymisen" perustana käytetään tätä Flp. 2:5-7 olevaa Paavalin opetusta: 5. "Olkoon teillä se mieli, joka myös Jeesuksella Kristuksella oli,
6. joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
7. vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen."

Näitä jakeita katolisuuudesta alkaen on selitetty väärin; ikään kuin Jeesus olisi pyrkinyt tyhjentymään Isän antamasta jumaluuden kirkkaudesta. Ei se sitä tarkoita! Jeesus etsi Jumalan kirkkautta ja pyrki mahdollisimman tehokkaasti täyttymään Isältä saadulla voimalla ja kirkkaudella.

Mutta Kristuksen lihaan tuleminen merkitsi mahdollisimman syvää nöyryytystä Jumalan Pojalle. Hengen lihassa oleminen merkitsee Hengelle orjuutta, se ei ollutkaan enää "leikitsemistä Hänen edessänsä kaikin ajoin", vaan todellisia lihassa olevan ja elävän kiusauksia; nälkä, jano, ja kaikki lihalliset houkutukset sekä niistä nousevat mieliteot ja omat halut.

Kristus ei antanut minkään näistä hallita itseänsä. Hän nöyryytti ja tyhjensi täydellisesti lihallisen luonteensa, ei hän Isän antamaa Jumalan kirkkautta itsestään pyrkinyt tyhjentämään! Tyhjentyminen, kenoosis selitään totaalisesti väärin ja ihan ylösalaisin.

Jumalan tahto on Jumalan kirkkautta, josta Jeesus pyrki mahdollisimman tehokkaasti täyttymään: "Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa." Ja: "Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt." (Jh. 6:38).

Jos ja kun otetaan huomioon evankeliumien kokonaisilmoitus, niin konteksti selvästi opettaa, että kenoosissa on kysymyksessä Jeesuksen omasta tahdosta tyhjentyminen ja luopuminen eikä Jumalan antamasta kirkkaudesta luopuminen.

Petri Paavola, jos satut vierailemaan täällä ja luet kirjoitukseni, kertoisitko mitä mieltä olet minun kenoositulkinnastani?

3

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • >"Hän nöyryytti ja tyhjensi täydellisesti lihallisen luonteensa, ei hän Isän antamaa Jumalan kirkkautta itsestänsä pyrkinyt tyhjentämään! Tyhjentyminen, kenoosis selitetään totaalisesti väärin ja ihan ylösalaisin."<

      Onkohan se nyt näin? Hänestähän sanotaan että hän otti orjan muodon ja hänet havaittiin olennoltaan samanlaiseksi kuin "yksi meistä". Golgatan huipennuksessa hän kokee itsensä jopa Jumalan hylkäämäksi, parahtaessaan "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit!" Ei tässä ole näkyvissä mielestäni mitään jumalallisesta kirkkaudesta ellei sitten ajetella niin että jumalallisuuden ilmenemistä onkin juuri surkeus,kärsimys, voimattomuus, rikkonaisuus, ja jopa Jumalan hylkäämänä oleminen (tässä olisi muuten mielenkiintoinen kysymys: jos Jeesus on/oli Jumala, niin mitä merkitsee Jumalalle Jumalan hylkäämänä oleminen? - mutta olkoon tämä tällä kertaa).

      Voidaan tietysti ajatella, että Jumalan kirkkaus oli Jeesuksessa koko ajan läsnä, vaikkkakin ikäänkuin peitettynä maailmalta, niin että vain muutamat opetuslapset jossakin kirkastusvuorikokemuksessa saattoivat sen hetkeksi huomata. Olisiko silloin kuitenkaan ollut kyse todellisesta tyhjentymisestä?

      Muuten, tuo: "Hengen lihassa oleminen merkitsee Hengelle orjuutta", tuntuisi viittaavan vähän gnostilaiseen suuntaan

      • Jos ja kun otetaan huomioon evankeliumien kokonaisilmoitus, niin asiayhteys selvästi opettaa, että kenoosissa on kysymyksessä Jeesuksen omasta tahdosta tyhjentyminen ja luopuminen eikä Jumalan antamasta kirkkaudesta luopuminen.

        Kristus Jeesus meni ristille omasta vapaasta tahdostaan. Hän olisi kyllä voinut siitä kieltäytyä, mutta hän kielsi itsensä, oman tahtonsa ja valitsi Isän tahdon: "Vai luuletko, etten voisi rukoilla Isääni, niin että hän lähettäisi minulle enemmän kuin kaksitoista legioonaa enkeleitä?" (Mt.26:53).

        Ymmärrän tuon niin, että Jeesuksen omien sanojen mukaan hän olisi voinut kieltäytyä tekemästä Isän tahtoa ja pyytää tarpeeksi suuren joukon enkeleitä avukseen, mutta hän taipui yksin isän tahtoon: "Isäni, jos tämä malja ei voi mennä minun ohitseni, minun sitä juomattani, niin tapahtukoon sinun tahtosi." (Mt. 26:42).

        Jumala antoi arvon Kristuksen täydelliselle alistumiselle. Ap.t. 8:33 suomennettu sana "alentumisensa" on suomennettu kreikan "tapeinosei", yks.datiivi, joka vastaa suomen allatiivia eli ulkotulento "nöyrtymiselle", jonka kautta hänen tuomionsa otetaan pois.

        Ei voida muuta kuin arvailla, mitä olisi tapahtunut, jos Jeesus olisi kapinoinut Isää vastaan!


      • kirjoituksesi, Epiktetos, ja päätin kommentoida tarkemmin sitä Jeesuksen "miksi minut hylkäsit"-kysymystä. Matt. 26:53; "Vai luuletko, etten voisi rukoilla Isääni, niin että hän lähettäisi heti minulle enemmän kuin kaksitoista legioonaa enkeleitä",-lause mielestäni todistaa, ettei Jeesus tyhjentänyt itseänsä Jumalan tahdosta vaan omasta tahdostansa. (Mt.26:42).

        Jos Jeesus olisi tuossa tilanteessa kieltäytynyt ja sanonut Isälle: »Minä en tahdo juoda sitä ristinkuoleman maljaa», niin hän ei olisi ollutkaan se, joka oli luvannut tehdä "sinun tahtosi", (Ps.40:8,9). Jeesuksen kysymys ristillä Isälle ei johtunut Jeesuksen tietämättömyydestä vaan hän vahvisti sillä kysymyksellä; "katso nyt, Isä, minä lupasin tehdä sinun tahtosi mielelläni enkä peru lupaustani, Isä, tapahtukoon sinun tahtosi eikä minun! Sitä varten sinä hylkäsit minut."

        Mielestäni seuraava ajatuksesi on osunut aivan kohdalleen:

        >"Voidaan tietysti ajatella, että Jumalan kirkkaus oli Jeesuksessa koko ajan läsnä, vaikkkakin ikäänkuin peitettynä maailmalta, niin että vain muutamat opetuslapset jossakin kirkastusvuorikokemuksessa saattoivat sen hetkeksi huomata."<

        Paavali sanoi jotenkin siihen tapaan, että Jumalan voima tulee esille ihmisten heikkoudessa, ja "kun miä olen heikko, silloin minä olen väkevä."

        Mitä viittasit gnostilaisuudesta kirjoitukseni johdosta, niin totean vain huomanneeni sitä paljonkin apostolien opetuksissa. Vai mitä sanot esimerkiksisi Rm.7:24, 8:10, 2.Kor.10:3, 2.Pt.1:13, jne.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      436
      6347
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      125
      3659
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      95
      2439
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      25
      1909
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      111
      1271
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      84
      1245
    7. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      63
      1065
    8. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      62
      1048
    9. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      76
      950
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      43
      941
    Aihe