Julkinen terveydenhuolto ei ole vain vastanottoja

Suomalaisia kyykytetään. Isojen kaupunkien ulkopuolelta terveyspalveluita lopetetaan, siirretään yksityiselle puolelle, jossa rahalla saa ja hevosella pääsee.

Erityisesti kerätään valtion kassaan rahoja köyhiltä, sairailta, lapsilta, vanhuksilta, heikoilta, ja pienituloisilta ja pätkätyöläisiltä. Työttömiltä.
Ei Suomessa ole mitään parempaa kohdetta josta säästää! Heikoimmat ovat nyky-Suomen sankareita, he tasapainottavat valtiontalouden!

Olemme muuttuneet nykyisen hallituksen aikan kurjimmasta kurjimmaksi valtioksi, takapajuiseksi villin lännen maaksi, jossa heikot ain kuolee. Eikä kukaan välitä.

Julkisen terveydenhuollon korkea taso on perustunut koulutukseen, tieteeseen, tutkimukseen ja kehitykseen.
Yksityisen puolen tehtävä on tuottaa voittoa. Eivät he kouluta, tutki tai kehitä. He vievät voittonsa pois Suomesta.

Taannumme kehitysmaatasolle. Korruptio leviää, harmaa talous, rikolllisuus kasvaa , ihan niinkuin muissakin kurjissa maissa, joissa ihmisen kunnioitusta ei tunneta!
1147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sanna teki sysipaskan soten.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomalaisia kyykytetään. Isojen kaupunkien ulkopuolelta terveyspalveluita lopetetaan, siirretään yksityiselle puolelle, jossa rahalla saa ja hevosella pääsee.

Erityisesti kerätään valtion kassaan rahoja köyhiltä, sairailta, lapsilta, vanhuksilta, heikoilta, ja pienituloisilta ja pätkätyöläisiltä. Työttömiltä.
Ei Suomessa ole mitään parempaa kohdetta josta säästää! Heikoimmat ovat nyky-Suomen sankareita, he tasapainottavat valtiontalouden!

Olemme muuttuneet nykyisen hallituksen aikan kurjimmasta kurjimmaksi valtioksi, takapajuiseksi villin lännen maaksi, jossa heikot ain kuolee. Eikä kukaan välitä.

Julkisen terveydenhuollon korkea taso on perustunut koulutukseen, tieteeseen, tutkimukseen ja kehitykseen.
Yksityisen puolen tehtävä on tuottaa voittoa. Eivät he kouluta, tutki tai kehitä. He vievät voittonsa pois Suomesta.

Taannumme kehitysmaatasolle. Korruptio leviää, harmaa talous, rikolllisuus kasvaa , ihan niinkuin muissakin kurjissa maissa, joissa ihmisen kunnioitusta ei tunneta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu