Kiirastuli

Esa

Kiirastuli ei esiinny sanana raamatussa, mutta asia joka kuvaa sitä löytyy.

1 Kor 3
10 Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, jolle joku toinen rakentaa. Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa. 11 Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea. 12 Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, 13 aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. 14 Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. 15 Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi.

Myös vertaus rikkaan miehen ja lasaruksen keskustelusta tuonelassa kuvaa kiirastulta.

20

1023

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • katolisuudesta

      Ei niin koska kiirastulioppi on katolisen kirkon keksimä satu ihmisten pelottelemiseksi ja rahastamiseksi. Raamatusta sitä ei todellakaan voi löytää.

      • Totta! "Roomalaiskatolisen opin mukaan kiirastuli, purgatorium, on kuolemanjälkeinen välitila niille sieluille, jotka tosin ovat saaneet anteeksiannon iankaikkisesta rangaistuksesta, mutta eivät ole vielä saavuttaneet täydellisyyttä, vaan tarvitsevat puhdistusta kärsimyksien kautta." Saartio, Rafael. Kristilliset vertauskuvat ja tunnukset. Porvoo 1963.

        Näinhän se on. Eihän kiirastulta suoraan löydy Raamatusta, mutta sanokaas nyt YKSIKIN AINOA kristitty tai kristittyjen yhteisö, joka opissa ja elämässään noudattaa ja pystyy noudattamaan VAIN JA PELKÄSTÄÄN sitä, mikä Raamatussa on suoranaisesti käsketty ja/tai kielletty.

      • Esa
        Epiktetos kirjoitti:

        Totta! "Roomalaiskatolisen opin mukaan kiirastuli, purgatorium, on kuolemanjälkeinen välitila niille sieluille, jotka tosin ovat saaneet anteeksiannon iankaikkisesta rangaistuksesta, mutta eivät ole vielä saavuttaneet täydellisyyttä, vaan tarvitsevat puhdistusta kärsimyksien kautta." Saartio, Rafael. Kristilliset vertauskuvat ja tunnukset. Porvoo 1963.

        Näinhän se on. Eihän kiirastulta suoraan löydy Raamatusta, mutta sanokaas nyt YKSIKIN AINOA kristitty tai kristittyjen yhteisö, joka opissa ja elämässään noudattaa ja pystyy noudattamaan VAIN JA PELKÄSTÄÄN sitä, mikä Raamatussa on suoranaisesti käsketty ja/tai kielletty.

        > Totta! "Roomalaiskatolisen opin mukaan kiirastuli, purgatorium, on kuolemanjälkeinen välitila niille sieluille, jotka tosin ovat saaneet anteeksiannon iankaikkisesta rangaistuksesta, mutta eivät ole vielä saavuttaneet täydellisyyttä, vaan tarvitsevat puhdistusta kärsimyksien kautta." <

        Tätä asiaa on paljon vääristelty ja käytetty hyväksi eri uskontokunnissa, ja se on varmasti väärin.

        Tämä tulee kuitenkin selvästi, eri raamatunkohdista esille, ja siksi en voi sitä kieltää. Jokainen joutuu tuomiolle tekojensa mukaan. Sanoohan ilmestyskirjakin monikossa, kirjat avattiin. Elämänkirja ja kirja mihin oli kirjoitettu teot.

        > Näinhän se on. Eihän kiirastulta suoraan löydy Raamatusta, mutta sanokaas nyt YKSIKIN AINOA kristitty tai kristittyjen yhteisö, joka opissa ja elämässään noudattaa ja pystyy noudattamaan VAIN JA PELKÄSTÄÄN sitä, mikä Raamatussa on suoranaisesti käsketty ja/tai kielletty. <

        En usko että sellaista yhteisöä olisi olemassakaan, mutta sellaisia yksittäisiä uskovia on, ja ne tullaan kruunaamaan tuomiolla. Ne jotka ovat vielä vajaita, vaikka perustus on Jeesus Kristus joutuvat puhdistumaan tulen läpi, mutta he kuitenkin pelastuvat. 1 Kor 3 . ( löytyy keskustelun aloituksesta)

    • Lappuliisa

      Olen kuullut asiaa perusteltavan myös Raamatulla. Lukekaapa Luuk. 20:38. Ja toisaalta kiellettävän samoin Raamatulla Mark. 12:27. Mitäs sanotte?

    • ei Raamatussa

      Jeesus kertoo Lasaruksesta ja rikkaasta miehestä, jotka olivat Tuonelassa. Ei rikkaalla miehellä ollut mitään mahdollisuutta pelastua tuonelasta, vaan hän on siellä yhä tänäkin päivänä kärsimässä ja odottamassa viimeistä tuomiota. Viimeiseltä tuomiolta hän joutuu helvettiin. Myös tuonela heitetään silloin helvettiin.

      Katoliset ovat omaan korvasyyhyynsä keksineet kiirastuliopin. Siihen ei ole mitään raamatullisia perusteita.

      • Esa

        > Jeesus kertoo Lasaruksesta ja rikkaasta miehestä, jotka olivat Tuonelassa. Ei rikkaalla miehellä ollut mitään mahdollisuutta pelastua tuonelasta, vaan hän on siellä yhä tänäkin päivänä kärsimässä ja odottamassa viimeistä tuomiota. Viimeiseltä tuomiolta hän joutuu helvettiin. Myös tuonela heitetään silloin helvettiin. <

        Rikas mies ja lasarus keskustelevat siellä tuonelassa. Jos rikas mies olisi tuomittu helvettiin, silloin hänet olisi jo kadotettu, mitä hyötyä jumalalla olisi puhdistaa sellaista? Sellainen työhän menisi hukkaan.

        Jeesus oli 2 päivää kuolleena, Hän astui alas tuonelaan lunastamaan myös siellä olevat.

        Kiirastuli sana on ihmisten keksimä, mutta asia mitä sillä tarkoitetaan, löytyy raamatusta.

      • kuolevainen!!
        Esa kirjoitti:

        Kuolema on loppu. Ihmisen kuoltua hän ei tiedä mitään. Kuolema on kuin unta jossa ei uneksita. Ihminen on elävä sielu, kun hän kuolee hänestä tulee kuollut sielu. Näin Raamatun mukaan. Välitila oppi ei ole Raamatullinen, se on katolisen kirkon kehittelemä oppi. Katolinen kirkko on saanut lähes koko kristikunnan kahden erheen pauloihin: siulun kuolemattomuus ja sunnuntain pyhyys.

      • propagandaa
        kuolevainen!! kirjoitti:

        Levität adventistipropagandaa. Jos on kaksi epäraamatullista oppia adventistien tai katolisten, miksi valita niistä jompikumpi. Entäpä jos valitsisit raamatullisen vaihtoehdon.

      • kiirastuli
        Esa kirjoitti:

        > Jeesus kertoo Lasaruksesta ja rikkaasta miehestä, jotka olivat Tuonelassa. Ei rikkaalla miehellä ollut mitään mahdollisuutta pelastua tuonelasta, vaan hän on siellä yhä tänäkin päivänä kärsimässä ja odottamassa viimeistä tuomiota. Viimeiseltä tuomiolta hän joutuu helvettiin. Myös tuonela heitetään silloin helvettiin. <

        Rikas mies ja lasarus keskustelevat siellä tuonelassa. Jos rikas mies olisi tuomittu helvettiin, silloin hänet olisi jo kadotettu, mitä hyötyä jumalalla olisi puhdistaa sellaista? Sellainen työhän menisi hukkaan.

        Jeesus oli 2 päivää kuolleena, Hän astui alas tuonelaan lunastamaan myös siellä olevat.

        Kiirastuli sana on ihmisten keksimä, mutta asia mitä sillä tarkoitetaan, löytyy raamatusta.

        Miten niin puhdistaa, ei jumala tuonelassa olijoita puhdistakaan.
        Ei Jeesus mennyt tuonelaan lunastamaan siellä olevia. Hän nosti tuonelan Aabrahamin helmassa olleet taivaaseen ja niinpä Lasaruskin on nyt taivaassa, ei enää Aabrahamin helmassa.
        Tuonelan pahalla puolella Jeesus piti nuhtelusaarnan. Pelastusmahdollisuutta heillä ei ollut eikä ole. Rikas mies ja muut uskomattomat jäivät yhä tuonelan kidutuspuolelle ja jatkavat sieltä viimeisen tuomion kautta ikuiseen helvetin kidutukseen

      • Esa
        kiirastuli kirjoitti:

        En väitäkkään että tuonela olisi kiirastuli, eihän Lasaruskaan siellä joutunut palamaan, vaikka rikas mies joutuikin.

        Tila jossa puhdistetaan tulella kuitenkin löytyy raamatusta. >Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. 14 Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. 15 Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi.<

        Ne jotka ottavat Jeesuksen perustukseksi elämäänsä pelastuvat, mutta jos on rakentanut sen päälle palavasta aineesta, joutuu kohtaamaan tämän tulen puhdistuksen. Eikö rikas mies ollut juuri tällainen, ja Lasarus se joka kruunataan?

        1 Kor 3
        10 Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, jolle joku toinen rakentaa. Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa. 11 Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea. 12 Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, 13 aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. 14 Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. 15 Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi.

      • Esa
        kuolevainen!! kirjoitti:

        Kuolema on loppu. Ihmisen kuoltua hän ei tiedä mitään. Kuolema on kuin unta jossa ei uneksita. Ihminen on elävä sielu, kun hän kuolee hänestä tulee kuollut sielu. Näin Raamatun mukaan. Välitila oppi ei ole Raamatullinen, se on katolisen kirkon kehittelemä oppi. Katolinen kirkko on saanut lähes koko kristikunnan kahden erheen pauloihin: siulun kuolemattomuus ja sunnuntain pyhyys.

        > Ihminen on elävä sielu, kun hän kuolee hänestä tulee kuollut sielu. Näin Raamatun mukaan. <

        Antaisitko jonkun raamatunkohdan mikä tukee ajatustasi?

      • joka on kuolevainen
        Esa kirjoitti:

        > Ihminen on elävä sielu, kun hän kuolee hänestä tulee kuollut sielu. Näin Raamatun mukaan. <

        Antaisitko jonkun raamatunkohdan mikä tukee ajatustasi?

        "Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu".1.Moos.2:7.

        "Katso, kaikki sielut ovat minun: niinkuin isän sielu, niin pojankin sielu - ne ovat minun. Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava". Hes.18:4.

        Tässä pari kohtaa joiden perusteella voisi ajatella näin. Ihmisessä on elämän henkäys, joka kuolemassa lähtee pois Jumalan tykö, joka on sen antanut. Ihmisestä tulee silloin kuollut sielu. Sielu itsessään ei voi elää ja elämän henkäys on Jumalan voimaa, ei mikään henki olento.

      • Esa
        joka on kuolevainen kirjoitti:

        > Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava". Hes.18:4. <

        Raamattu kuvaa eri käännöksissä kahta minää. "Vanha ihminen ja uusi ihminen, ja toinen käännös vanha minä ja uusi minä.

        Vanhan minän pitää kuolla, muuten uusi minä ei voi syntyä. Tämän vanhan minän riisuminen voi tapahtua kokonaan tai osittain täällä elämässä, mutta myös osittain tuonelassa.

        Vanha minä tekee syntiä eikä osaa tehdä oikein ja siksi sen pitää kuolla, mutta uusi minä syntyy ylhäältä Jeesuksen kautta, ja se on täydellinen, ja se saa elää iankaikkisesti. Tämä iankaikkisuus alkaa jo täällä maanpäällä, siltä osin mikä ei ole enää palavaa. Eli se uusi sielu mikä on syntynyt ylhäältä ei tee syntiä, ja siksi se saa elää.

        Tarkoitatko sielulla minää, tai jotakin muuta?

        Jokainen jonka perustus on Jeesus Kristus pelastuu, mutta se joka on rakentanut sen päälle palavasta aineesta, joutuu tulen puhdistettavaksi. Tälle puhdistukselle on ihmiset antaneet nimen kiirastuli.

        1 Kor 3
        10 Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, jolle joku toinen rakentaa. Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa. 11 Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea. 12 Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, 13 aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. 14 Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. 15 Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi.

        En ole katolilaisuuden enkä minkään muunkaan uskontokunnan kannattaja, ja siksi en ota kantaa kenen mielipiteitä tässä tulee esille. Löydän kiirastulta tarkottavan asian kuitenkin raamatusta, ja raamattu on minulle tärkeä kirja. Raamattu sanoo te eksytte koska ette tunne kirjoituksia ja Jumalan voimaa, ja siksi tutkin sanaa joka päivä, ja yritän elää sen mukaan.

    • KTR

      Onko "Tuonela" mahdollisesti tullut raamattuun Kalevala-nimisestä kirjasta?

      Itse en usko rikkaan miehen olevan kidutettavana missään tällähetkellä.

      Jeesus puhui paljon vertauksilla, niinpä tässäkin hän halusi opettaa rikkaille laupeutta vertauskuvin.

      • mahdollista

        Voihan Raamatusta muokata ihan itselleen sopivan teoksen, jos nimeää itselleen epämieluisa kohdat vertauksiksi, taruiksi, sen maailmanajan kulttuuriin kuuluviksi, kirjoitusvirheiksi, käännösvirheiksi jne.

      • KTR
        mahdollista kirjoitti:

        Tuomarien kirjan (9:8-) mukaan puut valitsee itselleen sitten kuninkaan.
        Niin kai sitten?

      • on vertaus
        mahdollista kirjoitti:

        Voihan Raamatusta muokata ihan itselleen sopivan teoksen, jos nimeää itselleen epämieluisa kohdat vertauksiksi, taruiksi, sen maailmanajan kulttuuriin kuuluviksi, kirjoitusvirheiksi, käännösvirheiksi jne.

        VERTAUS RIKKAASTA MIEHESTÄ JA LASARUKSESTA

        Luuk. 16:19-31

        Vertaus on kertomus, jolla valaistaan jotakin asiaa. Kertomus saattaa olla tosi, mutta se voi olla myös keksitty kuvaus.

        Vertauksia ei voida aina ymmärtää kirjaimellisesti, Tuom. 9: 8-15.

        Lue kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, Luuk. 1 6: 19-31. Tätä vertausta ei voida ymmärtää kirjaimellisesti seuraavista syistä:

        A Aabrahamin helma ei ole pelastettujen koti, Hebr. 11: 10, 16. Aabrahamin helma on vertauskuvallinen esitys taivaasta. Samoin tämän vertauksen kuvaus tuonelasta on vertauskuvallinen. Kumpikin on ymmärrettävä joko kirjaimellisesti tai kuvaannollisesti.

        B Taivaassa olevat eivät voi keskustella niiden kanssa, jotka ovat kadotuksessa. Jes. 65: 17 sanoo, että entisiä ei enää muisteta, ja Ilm. 21: 4 sanoo, että kaikki entinen on mennyt.

        C Raamattu osoittaa, että kuolleet, sekä hyvät että pahat, ovat haudoissaan ja kuulevat sinne Jeesuksen äänen ylösnousemuksen aamuna, Joh. 5: 28, 29.

        D Raamattu opettaa, että ihmiset saavat palkkansa Jeesuksen toisessa tulemuksessa eivätkä kuolemassa, Ilm. 22: 11, 12; Matt. 16: 27.

        E Jos kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta olisi ymmärrettävä kirjaimellisesti, silloin Jeesus olisi ristiriidassa itsensä kanssa: Matt. 13: 38-42; Matt. 16: 27.

        Huomaa, että vaikka tämä vertaus ymmärrettäisiin kirjaimellisestikin, se joka tapauksessa torjuisi ajatuksen, jonka mukaan ihmiset olisivat helvetissä ruumiittomina sieluina. Tässä kertomuksessahan puhutaan rikkaan miehen silmistä ja kielestä.

        Tässä vertauksessaan Kristus yksinkertaisesti käytti tuon ajan yleistä käsitystä kuvatakseen sitä totuutta, mikä esitetään Luuk. 16: 31: Jos ihminen kieltäytyy noudattamasta Raamatun opetusta, hänen hyväkseen ei voida tehdä mitään muutakaan.

      • Esa
        on vertaus kirjoitti:

        > C Raamattu osoittaa, että kuolleet, sekä hyvät että pahat, ovat haudoissaan ja kuulevat sinne Jeesuksen äänen ylösnousemuksen aamuna, Joh. 5: 28, 29. <

        Ilmestyskirja sanoo myös että, tuonela antoi omansa. Kuoleman lisäksi myös meri on tässä luettelossa. En tiedä mitä meri tarkoittaa tässä paikassa.

        Ilm 20
        13 Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan.

        Paikka missä ne jotka ottavat jeesuksen perustukseksi, ja ovat rakentaneet sen päälle palavasta aineesta, joutuvat puhdistumaan tulella, kuitenkin löytyy raamatusta. Tuonela kuvataan sellaisena paikkana. Paavali sanoo, kaikki ketkä ovat ottaneet Jeesuksen perustukseksi pelastuvat, mutta osa tulen läpi.

        1 Kor 3
        10 Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, jolle joku toinen rakentaa. Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa. 11 Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea. 12 Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, 13 aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. 14 Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. 15 Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi.

      • -a-

        Tuon lainauksen raamatusta voisi kyllä ymmärtää aivan toisellakin tavalla...

        Katolinen tulkinta tekee Jeesuksen uhrin vajaaksi ja epätäydelliseksi; se ei riitäkään, vaan vielä tarvitaan rukouksia, messuja, katumusharjoituksia, almuja, hyviä tekoja..ja vielä kaupan päälle ns. kiirastulikin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      35
      9654
    2. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      41
      5244
    3. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      43
      4953
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      203
      3811
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3283
    6. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      44
      3118
    7. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      2906
    8. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      44
      2563
    9. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      68
      2504
    10. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      56
      2423
    Aihe