Miten kestän tämän?

Anonyymi-ap

7 elämäni parhainta vuotta takana elämäni naisen kanssa. On ollut niin ihanaa aikaa, että en ole ehtinyt ees miettiä vastoinkäymisiä. Nyt on viimekuukaudet olleet vaikeita. Toki jokaisessa suhteessa on vastoinkäymisiä, joita meilläkin on ollut, mutta nyt edessä on valtava este.

Avovaimo ollut etäinen muutamia kuukausia. Olen koittanut tivata, että mikä on. Hän on vähän sellainen, että ei tykkää/osaa puhua hankalista asioista. Pari vko sitten puristin sen ulos hänestä. Ei kuulema rakasta mua enää. Mun sydän särkyi ja elämä murtui. Olen niin hukassa ja eksyksissä ja elämä on yhtä sumua.

Koko tämän seitsemän vuoden ajan olen tehnyt kaiken hänen eteensä: olen tuonut kukkia, vienyt treffeille ja koittanut olla romanttinen. Olen hänen epäkohdistaan huolimatta rakastanut häntä rajattomasti ja muuttanut omia näkökulmiani paljon. Hän on muunmuassa a-seksuaali, joka alkuun oli vaikeaa. Rakkaus on kuitenkin niin kova ollut, että erittäin vähäinen seksi ei ole haitannut minua.

Nyt olen jäämässä yksin. Omilla kavereillani on lapsia tai niin paljon kiireitä, että eivät ole vuosiin ehtineet näkemään. Eli jään täysin yksikseni tähän maailmaan.

Kysymys kuuluu: miten selviän tästä? Miten pääsen yli? Tuntuu, etten selviä ilman häntä täällä ja on myös pelottava olo siinä mielessä, koska nyt musta tuntuu ettei ole mitään menetettävää. Viinaan en koske ja urheilen paljon. Urheilu auttaa.

Mulla on yks vaikea ero takana, sen aikainen suhde kesti muutaman vuoden. Silloin exä petti parhaan kaverini kanssa ja lähti tämän matkaan. Voin sanoa, että tämän hetkinen ero tuntuu miljoona kertaa pahemmalta, kuin tuo.

Ehkä vielä joskus löydän onnen. Löydän naisen, jonka voin viedä alttarille, rakentaa talon ja toteuttaa suurimman unelmani, perustaa perheen.


Terveisin järkyttynyt 27-vuotias mies.

2

699

Äänestä

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tv ainakin mainoksissa on tulossa eroneet sinkut.Suomalaine ohjelma.Ala katsoo sitä.Ehkä saat osviittaa toipumiseen sieltä.Paha paikkaei ole mennä erosta terapiaan. Avata lukot siellä ja jatkaa elämää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1540
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      99
      748
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe