Intialainen kenraali tietää - venäjän luisu alkanut

Maailman toiseksi väkirikkaimman maan armeijan kenraali ei voi olla väärässä. Siispä venäjä todellakin luisuu kohti tuhoaan iranin, pohjoiskorian ja muiden terroristivaltioiden joukkoon. Kiinakin tämän tietää. Kohta alkaa kiinan erikoisoperatsijooni siperiassa ja venäjän pilkkominen alkaa. Lopulta venäjästä on jäljellä tynkä, johon kuuluu vain moskovan alue.
6171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pessimisti?

Äänestä

Näin tuo tulee menemään. Kiinan keisari Xi on jo aikaa sitten tajunnut, että Siperia on helppo nakki ottaa haltuun.

Äänestä

Siperia kuuluu historiallisesti Kiinalle. Jos jossakin vaiheessa venäjän kaaoksen vuoksi Kiinalle tulee tarve turvata siperian väestöä ottamalla alue haltuun, niin siinähän ottaa.

Äänestä

Kiina tarvitsee elintilaa.
Siperia on asukkaista miltei tyhjiö, mutta ei luonnonrikkauksista.
Siperiassa on asukkaita jotain 30 milj. ja Kiinassa pienemmällä alueella 1300 milj.
Intiassa on vielä pienemmällä alueella myös 1300 milj. asukasta.
Tyhjiö täyttyy enemmin tai myöhemmin.

Äänestä
  • Voi olla että putin luvannut kiinalle Ukrainan kunhan se ensin on puhdistettu ukrainalaisista aliihmisistä. Mistä tuota tietää vaikka myös suomen alueet on Kiinalle luvannu.

    Noihan piirtelee uutta mailmanjärjestystä isolla pensselillä

    Äänestä

😅😅olet kyllä huvittava.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Maailman toiseksi väkirikkaimman maan armeijan kenraali ei voi olla väärässä. Siispä venäjä todellakin luisuu kohti tuhoaan iranin, pohjoiskorian ja muiden terroristivaltioiden joukkoon. Kiinakin tämän tietää. Kohta alkaa kiinan erikoisoperatsijooni siperiassa ja venäjän pilkkominen alkaa. Lopulta venäjästä on jäljellä tynkä, johon kuuluu vain moskovan alue.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu