jos työpaikka sattuskin olee muualla.
Työkkäriltä ei saa minkäänlaisia apuja siihen
Anonyymi-ap
8187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Juu. Ei saanut. Lisäksi verottaja auttoi päätöksen teossa siten, että viikonloppujen kotimatkat sai vähentää halvimman julkisen mukaan vaikka aikataulut eivät oikein sopineet.
Kun maksoin itse oman asumiseni, 5 vrk/vko, en saanut vähentää kustannuksia verotuksesta.
Siis, löin pensselit santaan lopullisesti!
Ei ole ennenkään saanut työkkäristä apuja matkakustannuksiin muuta kuin joskus kauan sitten jos meni työhaastatteluun jonnekin kauas toiselle paikkakunnalle . Itse sain bussiliput Hesassa käyntiin 70-luvun lopulla kun menin työhaastatteluun sinne kun ei kotipaikkakunnalta töitä löytynyt. Välimatkaa yli 250 kilsaa. Aamulla pikavuorolla Hesaan ja ilta-autolla takaisin
Minä sain kahteen hakureisuun kilometrikorvauset. Matkat 150km - 200km.
Ilmeisesti ne avut pitäis tulla vanhemmilta tai sukulaisilta vaan ei taida.
Sain muuttorahaa ja takuuvuokrat ja sitten soviteltuun päivärahaan tuli joku korotus. En muista mikä sen tuen nimi on. Että tämmöstä.
Liikkuvuusavustus oli se tuli,jota sain vielä muuton jälkeen. Muuttorahaa taisin saada 180€. Ja kolmen kuukauden taluuvuokran,koska oon luottotiedoton. Asunto piti etsiä kyllä itse,mutta muutin vain 100km päähän.
Ei tuli vaan tuki.
Liikkuvuusavustus
Liikkuvuusavustusta voidaan maksaa, jos otat vastaan vähintään 2 kuukautta kestävän työsuhteisen työn tai osa-aikatyön, jossa päivittäinen työmatka kestää yli 3 tuntia (osa-aikatyössä 2 tuntia). Avustuksen saa vain toteutuneilta eli tehdyiltä työpäiviltä.
Liikkuvuusavustusta voidaan maksaa myös ulkomailla sijaitsevaa työpaikkaa varten.
Määrä ja maksaminen
Liikkuvuusavustus on saman suuruinen kuin peruspäiväraha ja työmarkkinatuki. Sitä maksetaan niille, jotka saavat ennen työsuhteen alkamista työttömyysetuutta. Avustukseen ovat oikeutettuja myös ne työnhakijat, jotka eivät saa työttömyysetuutta esimerkiksi korvauksettoman määräajan tai odotusajan vuoksi.
Liikkuvuusavustusta maksetaan enintään 5 päivältä viikossa ja enintään työsuhteen päättymiseen asti.
Liikkuvuusavustusta maksetaan:
30 päivän ajan, kun otat vastaan vähintään 2 kuukautta kestävän työn
45 päivän ajan, kun otat vastaan vähintään 3 kuukautta kestävän työn
60 päivän ajan, kun otat vastaan vähintään 4 kuukautta kestävän työn.