Jos adventtikirkko olisi jotenkin luvattu kirkko, miksi sen jäsenmäärä vain kutistuu Suomessa? Tuo vienyt ainakin itseltäni motivaation rahoittaa sen toimintaa.
Miksi adventtikirkko on niin pieni eikä kasva?
61
663
Vastaukset
- Anonyymi
Paljon on hyviä julistajia maan mullissa, ikä on tullut monella vastaan. He ovat odottamassa Jeesuksen toista tulemista, jolloin Jeesus herättää omansa kirkastetussa ruumiissa, ja vie heidät 1000 vuodeksi taivaaseen.
Raamatusta luemme: Löytäneekö Jeesus uskoa maanpäältä kun tulee toisen kerran. Uskonnollisuutta kyllä tulee olemaan paljon, mutta todellista uskoa, se onkin sitten eri asia.- Anonyymi
Niin, mihin Jeesus uskoi? Lopun ajan pyhät tunnistaa siitä, että heillä on Jeesuksen usko.
No Jeesus ei uskonut olevansa jumala eikä kolmiyhteinen yhtään mikään. Eikä edes neitsyestä syntynyt. Onko sinulla Jeesuksen usko? Löytäneekö Hän sitä lainkaan...niin hyvin on kirkkoisät ja kirkkokunnat sen muuttaneet. - Anonyymi
1000 vuodeksi taivaaseen OIKEESTI KANNATTAA TARKASTAA OPPINSA 🤡
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, mihin Jeesus uskoi? Lopun ajan pyhät tunnistaa siitä, että heillä on Jeesuksen usko.
No Jeesus ei uskonut olevansa jumala eikä kolmiyhteinen yhtään mikään. Eikä edes neitsyestä syntynyt. Onko sinulla Jeesuksen usko? Löytäneekö Hän sitä lainkaan...niin hyvin on kirkkoisät ja kirkkokunnat sen muuttaneet.Sinä kiellät Jeesuksen ihmisenä ! Olet peto 666 merkkinen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä kiellät Jeesuksen ihmisenä ! Olet peto 666 merkkinen
En tietenkään kiellä. Raamattu ei edellytä uskomaan Jeesuksen olleen jumala eikä neitsyestä syntynyt, pelastuksen eteen. Ja kolminaisuusoppihan on ihan selkeästi ihmisten ihan itse keksimä. Ihan jo kirkkohistoriankin mukaan...mutta myös siksi, että yksikään Raamattuun kirjansa saanut ei opeta kolminaisuusopin teologisia perusteita. Sitä siis ei ollut olemassa vielä edes 90-luvulla jKr.
Mutta on ilahduttava huomata jälleen yksi itseään uskovaisena pitävä, joka luulee omaavansa tuomiovallan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tietenkään kiellä. Raamattu ei edellytä uskomaan Jeesuksen olleen jumala eikä neitsyestä syntynyt, pelastuksen eteen. Ja kolminaisuusoppihan on ihan selkeästi ihmisten ihan itse keksimä. Ihan jo kirkkohistoriankin mukaan...mutta myös siksi, että yksikään Raamattuun kirjansa saanut ei opeta kolminaisuusopin teologisia perusteita. Sitä siis ei ollut olemassa vielä edes 90-luvulla jKr.
Mutta on ilahduttava huomata jälleen yksi itseään uskovaisena pitävä, joka luulee omaavansa tuomiovallan.Kyllä edellyttää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä edellyttää.
Mielipide se on tuokin. Pystytkö osoittamaan sen todeksi Raamatun lauseella? No et tietenkään pysty.
- Anonyymi
Ei ole Jumala mukana siinä adventtikirkon touhussa.
Herra nimittäin antaa sen kasvun, eikä siihen auta, vaikka adventtikirkko kastaisi siellä Afrikassa tai muissa kehitysmaissa luku- ja kirjoitustaidottomia ihmisiä, jotka liittyvät samaan aikaan useampiin lahkoihin saadakseen lahkoista vain hyötyä. He vähät välittävät muuten yhteisöstään joihin ovat liittyneet. Kehitysmaissa liitytään uskonnollisiin yhteisöihin pelkästään siksi, että toivotaan vastapalveluksi niitä 'leipiä ja kaloja', materialista hyvää. Kasteellekin voi mennä vain siksi, koska peseytymässä ei ole tullut käytyä moneen viikkoon.- Anonyymi
Noin olen sen kuullut menevän.
- Anonyymi
Valheesi ei hetkauta.
- Anonyymi
Adventtikirkossa onkin ollut käytäntö, jossa pastori on saanut arvostusta sen mukaan, miten monta 'sielua' hän on saanut kasteelle vaikkapa jossain kokoussarjassaan.
Usein on käynyt myös niin, että yhtään kaste-ehdokasta ei ole ilmaantunut kokoussarjan lähestyessä jo loppuaan. Silloin on turvauduttu keinoon, jossa on haettu joku entuudestaan pastorille tuttu vapaaehtoinen ilman sitoumusta, joka voisi tulla kasteelle vain siksi, että saadaan näyttämään siltä, että jälleen voitiin kastaa joku seurakuntaan ja kokoussarjan tulos ei olisi mennyt ihan perseilleen.
Kyseistä ihmistä ei tietysti sen koomin näy adventtikirkon piirissä.
Varsinkin silloin, jos kokoussarjan pääpuhujana on ollut joku ulkomaalainen henkilö. Silloin on aivan kauheat paineet saada joku kasteelle, koska olisihan se perin kauheaa, jos kukaan ei ilmoittautuisi vapaehtoiseksi.
Myös se, että kun kokoussarjaa mainostetaan, niin adventtikirkko ei uskalla laittaa mainoksiin adventtikirkkoa tilaisuuksien järjestäjäksi, vaan laitetaan joku adventtikirkon sisäinen organisaatio järjestäjäksi, vaikka Etra säätiö tai vastaava.
Näin voidaan alkutilaisuuteen saada edes jonkun verran ulkopuolisia kuulijoita.
Jos heti ilmoituksessa tuotaisiin esiin, että adventtikirkko on järjestävä taho, niin penkit ammottaisivat tyhjyyttään ulkopuolisista kuulijoista salissa.
Tietysti adventtikirkon omat jäsenet tulevat kokoussarjoihin ja heitä oikein kehotetaan tulemaan, että näyttäisi siltä, että onhan tilaisuudessa edes hivenen porukkaa. Jos penkeissä istuisi vain ei adventtikirkkoon kuuluvia, niin ne kokoukset loppuisivat aika lyhyeen kuulijoiden puuttuessa kokonaan.- Anonyymi
Nykyaina etsitään usein vain hurmosta. Hurmos on usein lyhytaikaista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyaina etsitään usein vain hurmosta. Hurmos on usein lyhytaikaista.
Adventtikirkosta et hurmosta löydä. Se on hellarien juttuja se.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyaina etsitään usein vain hurmosta. Hurmos on usein lyhytaikaista.
Joo. Riittää kun meno on villiä. Pääsee tanssia hyssyttämään Jumalan sanan tahdittamana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Adventtikirkosta et hurmosta löydä. Se on hellarien juttuja se.
Tarkoitukseni olikin laittaa, että hellareiden juttuja.
- Anonyymi
Kaste liittyy adventtikirkossa vahvasti maksavien asiakkaiden kalasteluun.
Sitoudut kasteen kautta rahoittamaan yhteisön valtaapitäviä.
Sen kastetun sisaren ja veljen tulee jatkossa maksaa, koska heidän kalastaminenkin on tullut maksamaan. Siksi kasteen yhteydessä kastaja lausuukin:
"Kastan sinut KALLIS sisareni/veljeni isän, pojan ja pyhän hengen nimeen". - Anonyymi
Kannattaa ainakin lompakko ja rahat jättää kotiin, kun menee kasteelle
Lompakko kyllä häviää sillä aikaa, kun käyt pulahtamassa kastealtaaseen. Kokemusta on.
Älkääkä sitten ottako muutenkaan rahaa tai lompakkoa koskaan mukaan, kun menette kirkkoon.- Anonyymi
Hellareissa on myyntikojut heti ovella
- Anonyymi
Rakastava Jumala tietenkin haluaa että ihmiset pelastuvat. Ei Jumala ole sellainen sadisti että ainut pelastava oppi olisi katoamassa maan päältä eikä kukaan haluaisi sitä kuulla. Ei se ole rakastavan Jumalan tahto, vaan muut voimat ovat viemässä kohden tuhoa.
- Anonyymi
Opettelisit lauseenmuodostusta.
- Anonyymi
Meillä adventtikirkossa sapattina mainostetaan oikein puhujakorokkeelta adventtikirkon omaa kirjallisuutta ja varsinkin, kun joku uusi kirjakyhäelmä on tullut saataville. Kirjan voi tilaisuuden jälkeen ottaa mukaan eteisestä pois mennessä ja maksun voi suorittaa heti käteisellä tai sitten myöhemmin, kun ei ole enää sapatti, ettei tarvitse sapattina ostaa ja rahaa käsitellä.
Seurakunnan taloudenhoitajalla on paljon töitä heti sapattikoulun jälkeen. Pitää laskea kassa ja kolehdit, kymmenykset jne.
Mielenkiintoista? - Anonyymi
Mitäs muuta tämä on kun verkostomarkkinointia!
- Anonyymi
Ilman muuta olemme verkostomarkkinointia pahimmillaan.
Ainoa ero rehelliseen verkostomarkkinointiin on siinä, että rehellisessä verkostomarkinoinnissa mukana oleva voi ansaita rahaa alapuoleltaan. Adventtikirkon verkostomarkkinoinnissa mukana oleva jäsen vain menettää rahaa ja paljon, eikä ansaitse latin latia.
Pastorinne keskushallinnosta.
- Anonyymi
Ei Jeesusta ristiinnaulittu sen vuoksi, että vain jotkut hassupäät pelastuisivat omituisella opillaan. Sekään ei olisi rakkautta Jumalalta uhrata ensin Poikansa maailman syntien edestä ja sitten ei pelastuisi kuin muutamat Jumalan käskyjen pitäjät. Ei rakastava Jumala voi olla niin ilkeä ja sydämetön. Ihmislähtöistä hapatusta se, että vain joku jäännös omituisine käsityksineen pelastuu.
- Anonyymi
Eläs nyt!
Eihän Ellen White edellytä profetiaalisella arvovallallaan (lue: verkkovirrallaan) mitään muuta kuin, että uskova saa muutettuaan itse oman luonteensa Kristuksen luonteen kaltaiseksi, jotta voi pelastua. Toisin sanoen, armo kyllä riittää pelastukseen kunhan ensin teet tuon pienen oman osuutesi.
Eikös se nyt ole kuitenkin ihan Raamatun mukaista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eläs nyt!
Eihän Ellen White edellytä profetiaalisella arvovallallaan (lue: verkkovirrallaan) mitään muuta kuin, että uskova saa muutettuaan itse oman luonteensa Kristuksen luonteen kaltaiseksi, jotta voi pelastua. Toisin sanoen, armo kyllä riittää pelastukseen kunhan ensin teet tuon pienen oman osuutesi.
Eikös se nyt ole kuitenkin ihan Raamatun mukaista.Se onkin pikkujuttu muuttua Kristuksen kaltaiseksi. Pitää lopettaa sapattihöpötykset, muiden herjaaminen laittomuuden tekijöiksi, oma farisealaisuus hyljätä sekä uskoa Raamattuun siten kuten se on kirjoitettu eikä siten kuten selitetty.
Helpompi on sorsan oppia ajamaan helikopterilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se onkin pikkujuttu muuttua Kristuksen kaltaiseksi. Pitää lopettaa sapattihöpötykset, muiden herjaaminen laittomuuden tekijöiksi, oma farisealaisuus hyljätä sekä uskoa Raamattuun siten kuten se on kirjoitettu eikä siten kuten selitetty.
Helpompi on sorsan oppia ajamaan helikopterilla.Sapatti tie on kaita tie. Suurta osaa ei kaita tie kiinnosta.
1234567--- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sapatti tie on kaita tie. Suurta osaa ei kaita tie kiinnosta.
1234567---Noi on noita hihhuleiden sananparsia...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se onkin pikkujuttu muuttua Kristuksen kaltaiseksi. Pitää lopettaa sapattihöpötykset, muiden herjaaminen laittomuuden tekijöiksi, oma farisealaisuus hyljätä sekä uskoa Raamattuun siten kuten se on kirjoitettu eikä siten kuten selitetty.
Helpompi on sorsan oppia ajamaan helikopterilla."sekä uskoa Raamattuun"
Ei Jeesus, eivät opetuslapset, eivätkä alkukristityt uskoneet Katolisen kirkon kokoamaan Raamattuun, koska sitä ei ollut edes olemassa silloin.
Vaatimus uskoa Raamattuun Jumalan sanana on Katolisen kirkon keksintöä, jolle ei löydy perusteita mistään muualta. Tämä kannattaisi teidän (muka) sola scripturaan uskonne perustavien protestanttienkin muistaa, sillä Raamattu-uskolle ei löydy perusteita Raamatusta, eikä monille muillekaan asioille, joiden kuvitellaan perustuvan Raamattuun.
Kun kristinuskon perusteita aletaan tarkemmin syynäämään, niin kaikki tiet johtavat lopulta Katoliselle sylttytehtaalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sapatti tie on kaita tie. Suurta osaa ei kaita tie kiinnosta.
1234567---Kiinnostaako hallitseminen yhdessä naispappien kanssa 1000 vuotta taivaassa?
Voi niitä tulevia tasa-arvon ja ilon päiviä, joita ylifariseus ja 1234567--- innolla odottavat! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"sekä uskoa Raamattuun"
Ei Jeesus, eivät opetuslapset, eivätkä alkukristityt uskoneet Katolisen kirkon kokoamaan Raamattuun, koska sitä ei ollut edes olemassa silloin.
Vaatimus uskoa Raamattuun Jumalan sanana on Katolisen kirkon keksintöä, jolle ei löydy perusteita mistään muualta. Tämä kannattaisi teidän (muka) sola scripturaan uskonne perustavien protestanttienkin muistaa, sillä Raamattu-uskolle ei löydy perusteita Raamatusta, eikä monille muillekaan asioille, joiden kuvitellaan perustuvan Raamattuun.
Kun kristinuskon perusteita aletaan tarkemmin syynäämään, niin kaikki tiet johtavat lopulta Katoliselle sylttytehtaalle.Riippuu siitä, mikä itse kullekin Raamattu on...tai oli...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riippuu siitä, mikä itse kullekin Raamattu on...tai oli...
Miksi siihen pitäisi ylipäätään uskoa?
Mitä siitä seuraa, jos ei usko ja millä perusteella? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiinnostaako hallitseminen yhdessä naispappien kanssa 1000 vuotta taivaassa?
Voi niitä tulevia tasa-arvon ja ilon päiviä, joita ylifariseus ja 1234567--- innolla odottavat!En toimi tässäkään maassa naispappien kanssa.
1234567--- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En toimi tässäkään maassa naispappien kanssa.
1234567---No taivaassa sinä ja ylifariseus kuitenkin tulette toimimaan yhdessä naisten kanssa Jumalan ja Kristuksen pappeina, mikäli mielitte päästä sinne taivaaseenne sapatinrikkojien syntejä ynnäilemään.
Ilm.20
6 Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta! Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta.
Herran uskollisina ja nöyrinä palvelijoina iloitsette varmaankin suuresti tästä Jumalan lupaamasta ihanasta tulevaisuudesta, joka teitä odottaa, varsinkin kun vaimostasikin tulee tasavertainen pappi sinun rinnallesi... :-) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sapatti tie on kaita tie. Suurta osaa ei kaita tie kiinnosta.
1234567---Ja kaiken muunkin sinä unohdat? Verkkovirta kuitenkin pätee!
- Anonyymi
Sapatti tie on kaita ja miinoitettu tie, joka lopulta on kuoleman tie.
- Anonyymi
Sapattitietä ei vain ole UT:ssa viitoitettu.
Tai jos sen sieltä löytää, täytyy keksiä aasinsiltoja ja käännösvirheitä että asia edes jonkinlaisen valheen tasolla olisi. Että asian edes jollain tavalla näkee, pitää pystyä valehtelemaan kuin Putin. - Anonyymi
Lahkoista helluntailaiset sinnittelee isoimpana 1:n prosentin kannatuksella ja 50000:n jäsenmäärällä vuosikymmenistä toiseen.
- Anonyymi
Onhan lestojen lahko isompi. Joskin se on lahko lahkon sisällä.
- Anonyymi
Jaa... maailman yli 22 miljoonaa adventistia vasten?
- Anonyymi
Hyvä kysymys.
- Anonyymi
Adventisteja Suomessa jäsenkirjoissa on noin 2700.
Siitä ylivoimaisesti suurin osa on haudan partaalla ja niitä nukkuvia/kuolleita yhteisölleen, joilla on vain jäänyt/jätetty nimi sinne jäsenrekisteriin lojumaan vuosiksi tai vuosikymmeniksi.
Sitten kun mennään ja tutkaillaan todellista aktiivijäsenten määrää, niin puhutaan muutamasta sadasta ja siitäkin joukosta enemmistö on jo haudan partaalla.
Kuka sitä adventtioppia/-tulkintaa on siis jatkossa viemässä eteenpäin?
Se vähäinen nuorisoporukka, joka vielä pörrää löyhästi lahkonsa piirissä "lämmittelee" vain itseään ja "bilettää/pitää hauskaa" ja etsii mahdollista mahdollisesti partneria/yhdyntäkaveria siitä suppeasta valikosta adventtikirkon maksaessa kaikki viulut niiden hautaan kaatuvien kustannuksella, jotka sitä puljua pitää edes jotenkin pystyssä. Ei niistä nuorista ole USA:sta tuotetun bisneksen rahoittajiksi ja sen lahkon myyntimiehiksi. He kuitenkin tajuavat, mistä kaikessa siinä kusetuksessa on kysymys.- Anonyymi
Jäsenkirjoissa on n. 4300 jäsentä. Aktiivisia tietysti vähemmän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jäsenkirjoissa on n. 4300 jäsentä. Aktiivisia tietysti vähemmän.
"Jäsenkirjoissa on n. 4300 jäsentä."
Kaikki ovat kuolleita. Suuri osa fyysisesti ja loput hengellisesti.
Sitä henkeä on turha pumpata sinne adventtikirkkoon, kun se oikea henki puuttuu kokonaan. Voidaanhan sitä jakaa jäsenistölle 'sirkushuveja' ja turhaa ajankuluksi tarkoitettua harrastetoimintaa, mutta ei sillä adventtikirkko tule menestymään koskaan.
Afrikassa 'väkisin' ja paniikissa kastetaan mukamas uusia jäseniä yhteisön piiriin. Ongelma on vain se, että ne afrikkalaiset osaavat vedättää niitä lahkoja, liittymällä kaikkiin mahdollisiin yhteisöihin, joista sitten voi saada taloudellista ja aineellista avustusta arkeen. Afrikkalainen saattaa kuulua yli kymmeneen eri kirkkokuntaan samaan aikaan.
Kaikki on pelkästään teatteria leipien ja kalojen vuoksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jäsenkirjoissa on n. 4300 jäsentä."
Kaikki ovat kuolleita. Suuri osa fyysisesti ja loput hengellisesti.
Sitä henkeä on turha pumpata sinne adventtikirkkoon, kun se oikea henki puuttuu kokonaan. Voidaanhan sitä jakaa jäsenistölle 'sirkushuveja' ja turhaa ajankuluksi tarkoitettua harrastetoimintaa, mutta ei sillä adventtikirkko tule menestymään koskaan.
Afrikassa 'väkisin' ja paniikissa kastetaan mukamas uusia jäseniä yhteisön piiriin. Ongelma on vain se, että ne afrikkalaiset osaavat vedättää niitä lahkoja, liittymällä kaikkiin mahdollisiin yhteisöihin, joista sitten voi saada taloudellista ja aineellista avustusta arkeen. Afrikkalainen saattaa kuulua yli kymmeneen eri kirkkokuntaan samaan aikaan.
Kaikki on pelkästään teatteria leipien ja kalojen vuoksi.Valheesi ei merkitse yhtään mitään.
- Anonyymi
Ja kuitenkin... maailmassa on yli 22 MILJONAA adventistia!
- Anonyymi
Mutta yksikin kahjo netissä riittää.
- Anonyymi
"Miksi adventtikirkko on niin pieni eikä kasva?"
Tästä syystä:
Matt 22,14 "Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja."- Anonyymi
Roskaa. Adventtikirkko ei onnistu edes kutsumaan monia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Roskaa. Adventtikirkko ei onnistu edes kutsumaan monia.
Vaikka yksikin olisi, niin se riittäisi.
- Anonyymi
Onko jotain muuta uskonyhteisöä, jossa tapahtuisi kasvamista ? Olin itse aikoinani adventisti ja koko sen ajan koin henkistä tuskaa. Koin olevani uskonnon kahleissa. Kaikki tuntui ikävystyttävälle siinä uskossa. Sympatia keräsy oli suivaisaa touhua. Kymmenysten maksaminen harmitti,kun palkasta meni ylimääräistä veroa 10 %. Hopeaniemi tuli koettua, samoin kirjatoimi Aitolahdessa sekä toivonlinna ynnä monen paikkakunnan adventtikirkot. Tapahtui siis kyllästyminen koko touhuun. Kaikki alkoi ilmaisesta raamattuleiristä Laukaassa kirjeopiston kautta. Koska en pystynyt elämään kaikkien niitten oppien mukaan vaan elin kaksoiselämää, tuli lopulta seinä vastaan ja oli ymmärrettävä ottaa loparit koko yhteisöstä. Oli sentään yksi asia, mistä olen kiitollinen ja se oli raittius. Terveelliset elämäntavat kiinnostavat edelleenkin ja niiden mukaan eläminen, mikä varmaan on auttanut terveellisenä pysymiseen, siis ei tupakkaa, alkoholia, epäterveellisiä ruokia, kahvia. Teekin oli kuulema kiellettyä, mutta sen käyttöön siirryin jätettyäni kahvin.
Adventismi ei ole läheskään niin vaativa uskonto kuin Jehovalaisuus ja mormonismi ja täytyykin ihmetellä, miten jäsenmäärät näissä ovat noinkin isot, vaikka siellä jäseniltä vaaditaan tosi paljon ja uskonnon harjoitus on kovaa työtä, siis lähetystyö ovelta ovelle.
- Anonyymi
Ei Raamattu voi tarkoittaa vain joitain nettikahjoja. Olisi aika outo kirja jos niin olisi.
- Anonyymi
"Olisi aika outo kirja jos niin olisi."
No onhan se outo kirja.
Vain pölvästit sitä lukevat ja 'onanoivat' sen tekeleen verisiä sadistisia ja väkivaltaisia tarinoita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Olisi aika outo kirja jos niin olisi."
No onhan se outo kirja.
Vain pölvästit sitä lukevat ja 'onanoivat' sen tekeleen verisiä sadistisia ja väkivaltaisia tarinoita.Valheesi ei hetkauta.
- Anonyymi
"Miksi adventtikirkko on niin pieni eikä kasva?"
Kun ei ole verenkiertoa, niin eihän se kasva?
Se tarvitsee paisuakseen verta. - Anonyymi
Turpoo turpoo vaan ei kasva.
Näin se on meillä adventtikirkossa.
Me adventistipastorit louskutamme sitä turpaamme, mutta se mitä siitä turvasta ulos tulee on täysin ihmisen keksimää tyhjänpäiväistä hengetöntä sanan helinää.
Ei sellaisella mitään kasvamaan saa, päinvastoin. - Anonyymi
Ne ovat jääneet hurmahenkien kanssa sylipainissa hopealle. Siitä se aneemisuus.
- Anonyymi
Nuo hurmahenget ovat teidän hellareitten ongelmia...
- Anonyymi
Valo loistaa silloin kaikkein kirkkaimmin, kun on täysin pimeää.
- Anonyymi
"...vaikka siellä jäseniltä vaaditaan tosi paljon ja uskonnon harjoitus on kovaa työtä, siis lähetystyö ovelta ovelle."
Miksi sitä ovelta ovelle kaupustelua edes kutsutaan lähetystyöksi, koska eihän se adventtikirkon ja muidenkaan lahkojen piirissä länsimaissa sellaista ole.
Se ovelta ovelle touhu on pelkästään ja ainoastaan MYYNTITYÖTÄ, jota kirkkokuntien, lahkojen ja kulttien valtaapitävät teettävät alaisillaan.
Siinä touhussa myydään olematonta ja pyritään saamaan yhteisön piiriin maksavia asiakkaita. Mitään muuta tarkoitusta sillä koko touhulla ei ole koskaan ollutkaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2976844Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652069- 1751797
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151287- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71156RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541066Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411031Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982