Putinilla ydinasesalkku mukana Kiinassa

Pelkääkö Putin että ilman sitä ei pääse takaisin Venäjälle vai miksi sitä pitää esitellä Kiinassa?

PUTININ ydinasesalkku tunnetaan nimellä Tsheget. Kutsumanimi viittaa Kabardino-Balkariassa Venäjällä sijaitsevaan vuoreen. Alkujaan Neuvostoliitossa alettiin kehittää vastinetta Yhdysvaltain presidentin ydinasesalkulle 1980-luvulla.

Reutersin mukaan ydinaselaukku on turvattu kommunikointiväline, joka yhdistää Putinin Venäjän armeijan johtoon ja sitä kautta ohjusvoimiin.

Myös Venäjän puolustusministerillä Sergei Shoigulla kerrotaan olevan ydinaselaukku. Reutersin mukaan laukku saattaa löytyä myös Venäjän pääesikunnan päälliköltä Valeri Gerasimovilta.

Vuonna 2019 venäläinen Zvezda-televisiokanava näytti kuvaa, jonka se sanoi olevan laukun sisältä. Laukusta löytyy televisiokanavan kuvan mukaan erilaisia nappeja.
28518
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Varavaippoja niissä salkuissa kannetaan.

1Äänestä

Oliko myös lankaa ja hakaneuloja, joiden avulla niiden ompeleminen onnistuu?

1Äänestä

Bidenilläkin on salkku mukana, mutta kun mies on sekaisin kuin seinäkello, on epävarmaa, onko siellä koodeja.

Äänestä

Siellä on myös Putinin tärkeät lääkkeet, Punaisia ja sinisiä pillereitä. Punaiset aamulla, siniset illalla.

Näyttää siltä että otti väärän pillerin koska on heti aamusta aivan jäykkänä.

Valtiomiehen elämä on vaikeaa.

1Äänestä

Ydinaseen venäläiset kopioivat jenkeiltä ja salkkukin piti sitten kopsata.

1Äänestä
  • Nyt on putin ollut kiireinen kun ei ole ehtinyt metsälle, ilman paitaa tietysti , varmaan täytyy myös kurkia ohjata moottoriliitimellä ? Miten voi olla naurettava pelle, valtion johtajana ?

    1Äänestä

Putinin salkkumiehet kerää hädän tullen ulosteet talteen.
Putin pelkää ettei sairauksia tutkita pökäleestä.Kiina myös vaati ettei mies jätä ulosteita saastuttamaan heidän maaperää.

1Äänestä
  • "Kiina myös vaati ettei mies jätä ulosteita saastuttamaan heidän maaperää."
    Siksi onkin hyvä että putte seurueineen poistuu Kiinan maaperältä.

    1Äänestä

Globalistirikollisten maine tiedetään ja se ettei niihin voi luottaa missään asiassa.
'Siksi ydinase laukaisukoodit pitää olla aina mukana.

Äänestä

Aika vaarallista, kun salkun kantajana on harhainen itä diktaattori.

1Äänestä

Kiinalainen salkku jonka Putin sai nyt lahjaksi.
Kun sen aukaisee niin valot vilkkuu ja sisällä on myös FM-radio, muoviset käsiraudat ja sheriffin merkki sekä pamppu.

1Äänestä

Hyvä olla. Jos natossa sekoovat,voi naton tuhota!

Äänestä

Toisessa salkussa on juomat ja eväät, Putin ei luota vieraiden tarjoiluun. Tämä on varsin järkevää ja monien salamurhaa pelkäävien diktaattorien vakiintunut käytäntö.

Toiseen kerätään kaikki jätökset mitä Putin tuottaa, sillä ulosteet, virtsa, veri, hiki ja jopa pierut paljastaa terveystietoja antajastaan kuten kaikki tiedämme.

Salkut ovat aina lähettyvillä, sillä niitä käytetään päivittäin useita kertoja. Toisinaan ne ovat menneet sekaisin saman ulkonäön vuoksi, mutta sillä ei ole ollut vaikutusta Putiniin.

1Äänestä
  • ... olet sitä mitä syöt.

    1Äänestä

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/fac43860-cfdd-4e32-bc8c-bb9a8dd40515
🫶 🙏
Tiedemiehet loivat aseita Pyhittäjä Serafim Sarovilaisen suojeluksessa, koska Jumalan sanoinkuvaamattoman kaitselmuksen ansiosta nämä aseet luotiin Sarovin luostarissa.

Kymmeniä ortodoksisia pappeja on lähetetty Ukrainaan tukemaan Venäjän joukkoja.

Huhtikuussa Kirill perusti uuden kirkon viran valvomaan Venäjän kirkon toimintaa Ukrainan alueilla, jotka Venäjä on miehittänyt.

Venäjän kirkko ehdotti vuonna 2020 uutta ohjeistusta, joka neuvoisi pappeja olemaan siunaamatta ydinaseita ja muita joukkotuhoaseita. Toukokuussa 2022 Kirill sanoi, että edelleen luonnosvaiheessa oleva ohjeistus ”ei millään tapaa” muuttaisi käytäntöä🤘

Äänestä

Kerrotaan, että Putinin ulosteet otetaan talteen, ettei vieraan maan turvallisuuspalvelut pääse niitä tutkimaan, sillä niistä saattaisi paljastua paljonkin terveydelle tärkeää .

1Äänestä

Salkku on täynnä euroja sekä dollareita.

Jos pitää ottaa ns häivemoodi päälle matkalla eikä palata lähtöruutuun.

Ruplia pitäisi olla rekallinen joten se on hankalaa.

1Äänestä

Putinilla ja Venäjällä ei ole mitään muuta esiteltävää. Luulisi venäläisten olevan raivoissaan, kun Putin on tehnyt maastaan Kiinan ja P-Korean puudelin.

1Äänestä
  • Venäjä on kehittynyt valtavilla harppauksilla Putinin presidenttiyden alusta, kaikista pakotteista huolimatta.
    Jeltsinin jälkeen maa oli tosi surkeassa jamassa, nyt se kukoistaa ja talous kasvaa.
    Venäjä itsenäisenä maana vaurastuu, globalistijohtoiset maat ovat kohta historiaa ja rapistuvat.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Venäjä on kehittynyt valtavilla harppauksilla Putinin presidenttiyden alusta, kaikista pakotteista huolimatta.
    Jeltsinin jälkeen maa oli tosi surkeassa jamassa, nyt se kukoistaa ja talous kasvaa.
    Venäjä itsenäisenä maana vaurastuu, globalistijohtoiset maat ovat kohta historiaa ja rapistuvat.

    Tämä oli varmaan tarkoitettu vitsiksi 😁🤣😂

    "Venäjä on kehittynyt valtavilla harppauksilla Putinin presidenttiyden alusta, kaikista pakotteista huolimatta."

    Kehitysmaa joka on menettänyt kaikki parhaat ulkomaan markkinansa joiden pohja rakennettiin jo Neuvostoliiton aikana ...kaikki tuhottu .

    "Jeltsinin jälkeen maa oli tosi surkeassa jamassa, nyt se kukoistaa ja talous kasvaa."

    Vientitulot pudonnut viimeisen puolentoistavuoden aikana puoleen maa on sotataloudessa jopa polttoaineet on säännöstelyn piirissä köyhien määrä räjähtänyt hallitsemattomaksi pienentyneestä budjetista yli kolmannes menee sotimiseen eikä valoa tunnelin päässä näy.

    Venäjä itsenäisenä maana vaurastuu, "

    Tosiasia taitaa nyt kuitenkin olla niin että venäjän itsenäisyys on mennyttä venäjä on täydellisesti Kiinan sylissä ja Kiinan vasalli jos pekingissä halutaan tänään ettei venäjää enään huomenna ole niin ei sitä huomenna ole ...venäjä on tällä hetkellä juuri se mitä Kiina haluaa ja päättää.

    1Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Venäjä on kehittynyt valtavilla harppauksilla Putinin presidenttiyden alusta, kaikista pakotteista huolimatta.
    Jeltsinin jälkeen maa oli tosi surkeassa jamassa, nyt se kukoistaa ja talous kasvaa.
    Venäjä itsenäisenä maana vaurastuu, globalistijohtoiset maat ovat kohta historiaa ja rapistuvat.

    Venäjä on alkanut kehittymään vasta sodan alettua.
    Ennen vuotta 2022 Venäjä ei kehittynyt, koska esim. EU tuki Venäjää monissa kohteissa. Jätehuoltoa, vesipuhdistamoja, puhtaan-ja jäteveden uusimista, jopa maanteiden parantamista..... On hyvä, jos Venäjä on tosiaan nyt vaurastunut, sillä maaseudun infra on paikoin kun meillä oli 60 vuotta sitten. Ja eihän lännen enää huoli tukea tulevaisuudessakaan Venäjää.

    Äänestä

Natopellet ilkkuvat Venäjän ydinasesalkkua.
Sepä heille suotakoon.

Venäläiset eivät ilku Suomen ydinasesalkkua.
Se ero on näissä kansakunnissa - toinen ilkkuu sitä mitä toisella on ja toinen ei ilku sitä mitä toiselta puuttuu.

Mitähän ne muut (kuin Venäjä) mahtavat meistä taas ajatellakaan?
Se klassinen huonon itsetunnon omaavan kysymys.

Äänestä
  • "Mitähän ne muut (kuin Venäjä) mahtavat meistä taas ajatellakaan?
    Se klassinen huonon itsetunnon omaavan kysymys."

    Sinähän sitä kyselet 😁

    Yksinkertainen Tiltu ei vain ole vielä sisäistänyt että sotilaallisessa mielessä emme ole enään suinkaan pelkkä Suomi vaan NATO joten sen kun olen sisäistänyt voit yrittää uudestaan raapustaa jotakin jos enään sen jälkeen on mitää asiaa 😉

    1Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    "Mitähän ne muut (kuin Venäjä) mahtavat meistä taas ajatellakaan?
    Se klassinen huonon itsetunnon omaavan kysymys."

    Sinähän sitä kyselet 😁

    Yksinkertainen Tiltu ei vain ole vielä sisäistänyt että sotilaallisessa mielessä emme ole enään suinkaan pelkkä Suomi vaan NATO joten sen kun olen sisäistänyt voit yrittää uudestaan raapustaa jotakin jos enään sen jälkeen on mitää asiaa 😉

    Höpsistä kukkuu.
    Suomi ei ole Nato.
    USA on Nato.
    Suomi on vain jenkkien juoksupoika, jota komennetaan ja ohjaillaan rapakon takaa.
    Suomi on täysin rähmällään laardiperseiden suuntaan.

    Natopelletkin kyllä ovat sen jo sisäistäneet, kuten Niinistökin väärän valintansa, mutta sen tunnustaminen ottaa voimille.

    Jos ja kun Suomi saa ydinaseen niin Suomen presidenttiä tai sotavoimien komentajaa ei päästetä lähellekään niitä nappuloita, joista atomipommit saadaan liikkeelle.
    Norfolkin kihot päättävät, käytetäänkö Suomen ydinaseita vai ei.
    Suomalaisilta sitä ei kysellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Tiltun tyhmyys taas loistaa täydellä kympillä ja vitutus käyrä on punaisella kun alkaa yksinkertainen pää sisäistämään että sotilaallisessa mielessä venäjän raja Suomen kohdalla on Natoraja 😉

    Eikö tällainen peruuttamaton asia teekin kädettömän olon Tiltulle joka on kusi sukassa 😁

    1Äänestä

Siinä salkussa nyt ei ole kuin Ladan korjausopas ja kaalimehu tölkki

1Äänestä

Omat eväät mukana, kaviaaria ja paahtoleipää, skumpan kera.💃

Äänestä
  • ...niinpä, kun pelkää sitä myrkytystä. Ja toisessa on ne jätökset.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Pelkääkö Putin että ilman sitä ei pääse takaisin Venäjälle vai miksi sitä pitää esitellä Kiinassa?

PUTININ ydinasesalkku tunnetaan nimellä Tsheget. Kutsumanimi viittaa Kabardino-Balkariassa Venäjällä sijaitsevaan vuoreen. Alkujaan Neuvostoliitossa alettiin kehittää vastinetta Yhdysvaltain presidentin ydinasesalkulle 1980-luvulla.

Reutersin mukaan ydinaselaukku on turvattu kommunikointiväline, joka yhdistää Putinin Venäjän armeijan johtoon ja sitä kautta ohjusvoimiin.

Myös Venäjän puolustusministerillä Sergei Shoigulla kerrotaan olevan ydinaselaukku. Reutersin mukaan laukku saattaa löytyä myös Venäjän pääesikunnan päälliköltä Valeri Gerasimovilta.

Vuonna 2019 venäläinen Zvezda-televisiokanava näytti kuvaa, jonka se sanoi olevan laukun sisältä. Laukusta löytyy televisiokanavan kuvan mukaan erilaisia nappeja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu