Niin tuskin muu maailma hyväksyisi tätä sotaa, mitä siellä tällä hetkellä käydään Gazalaisia kohtaan.
USA ja Israel ovat käytännössä ainoita maita maailmassa, jotka saavat sotia miten haluavat, säännöistä välittämättä. Muut samaa yrittävät leimataan heti terroristeiksi.
Melkoista touhua. On eri asia puolustaa itseään, kuin pommittaa koko Gaza maan tasalle, jo yli kolmasosa rakennuksista on siellä vaurioitunut. Kauanko tämän annetaan jatkua? Israelin johto ei edes tunnusta Jeesusta Messiaana, Talmudin oppeja pikemminkin seuraavat.
Jos Israel ei olisi Raamatun maa ja Jeesuksen synnyinmaa
97
1043
Vastaukset
- Anonyymi
Mitäs se HOMOS poika siellä huutelee?
Israel vieläkin jostain syystä seuraa sotimisen sääntöjä tuota eläin-joukkoa vastaan.
Mites kun HOMOS alkoi ampumaan rakettejaan ja hyökkäsi kibbutseille/musiikkijuhlille. Antoiko ennakkoilmoituksen, "koputuksen" tai mahdollisuutta väelle evakuoitua?
Israel ennen rakennuksen tuohoamista ampuu katolle "tyhjän" ohjuksen jotta väki osaa paeta; antoivat myös kehoituksen evakuoitua alueelta ennen isompaa hyökkäystä.
En vain tajua miksi; se että Palestiinalaisia ei olisi missään ei ole keneltäkään pois.
Ja ketä saavat tuosta kiittää? HOMOS järjestön teroja.
Palestiinalaisilla olisi mukava elämä kun lopettaisivat teroilut.- Anonyymi
Israel on ampunut Gazaan 4500 ohjusta ja rakettia.
Muttä tätä yhtä kuuluisaa se ei varkulla ampunut. Ihan tosi, uskokaa nyt. - Anonyymi
Kommenttisi kertoo juuri sen miksi uskonnon ja politiikan yhdistamisestä on aina seurannut sokeutta, vainoa ja kuolemaa uskonnosta riippumatta.
On äärimmäistä älyllistä epärehellisyyttä sanoa että kumpikaan olisi oikeassa uskontonsa takia kuten sinä nyt teet.
Rauha ei synny ennen kuin asiaa katsotaan uskonnosta riippumatta.
Israelin siirtokuntien perustaminen on vastoin kv-sopimuksia, samoin huollon katkaiseminen siviileiltä. Hamasin rikokset ovat toinen asia ja asteikolla vielän pahempia.
Siirtokunnat pilkkovat palestiinalaisalueet ja romuttavat kahden valtion mahdollisuuden. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommenttisi kertoo juuri sen miksi uskonnon ja politiikan yhdistamisestä on aina seurannut sokeutta, vainoa ja kuolemaa uskonnosta riippumatta.
On äärimmäistä älyllistä epärehellisyyttä sanoa että kumpikaan olisi oikeassa uskontonsa takia kuten sinä nyt teet.
Rauha ei synny ennen kuin asiaa katsotaan uskonnosta riippumatta.
Israelin siirtokuntien perustaminen on vastoin kv-sopimuksia, samoin huollon katkaiseminen siviileiltä. Hamasin rikokset ovat toinen asia ja asteikolla vielän pahempia.
Siirtokunnat pilkkovat palestiinalaisalueet ja romuttavat kahden valtion mahdollisuuden.Mitä hittoa...!!!
Jos kerron että Israel on ampunut Gazaan raketteja niin mitä helvetin uskonnollisuutta siinä on???
Pitääkö minunkin kutsua Hamasia HOMOSEKSi saadakseni hyväksyntäsi tauno..???? Anonyymi kirjoitti:
Mitä hittoa...!!!
Jos kerron että Israel on ampunut Gazaan raketteja niin mitä helvetin uskonnollisuutta siinä on???
Pitääkö minunkin kutsua Hamasia HOMOSEKSi saadakseni hyväksyntäsi tauno..????Tuossa on kiva kuva kun Israel on ampunut pikku pommin Gazaan:
https://mvlehti.net/2023/10/23/raportti-israelin-julistama-sota-hamasia-vastaan-uhkaa-laajeta-alueelliseksi-sodaksi/- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israel on ampunut Gazaan 4500 ohjusta ja rakettia.
Muttä tätä yhtä kuuluisaa se ei varkulla ampunut. Ihan tosi, uskokaa nyt.Ei niin, kun siitä jäi sellainen säälittävä kolo pihalle ja pari autoa paloi.
Sotilasräjähde olisi tehnyt selvästi isomman kuopan, hajottanut ikkunoita yms.
Parkkipaikalla paloi pääosin kotitekoisen ohjuksen polttoaine. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommenttisi kertoo juuri sen miksi uskonnon ja politiikan yhdistamisestä on aina seurannut sokeutta, vainoa ja kuolemaa uskonnosta riippumatta.
On äärimmäistä älyllistä epärehellisyyttä sanoa että kumpikaan olisi oikeassa uskontonsa takia kuten sinä nyt teet.
Rauha ei synny ennen kuin asiaa katsotaan uskonnosta riippumatta.
Israelin siirtokuntien perustaminen on vastoin kv-sopimuksia, samoin huollon katkaiseminen siviileiltä. Hamasin rikokset ovat toinen asia ja asteikolla vielän pahempia.
Siirtokunnat pilkkovat palestiinalaisalueet ja romuttavat kahden valtion mahdollisuuden.Missä kohtaa tuossa on uskonto?
Totesin että toinen noudattaa sodan sääntöjä ainakin jollain tasolla, ennakkovaroittaa jne. Ja toinen ei.
Missä kohtaa tuossa lauseessa on uskonto?
Palestiinalaisvaltio Israelin rinnalla olisi toteutunut jo vuosikymmenet sitten jos Palestiinalaiset toimisivat kuin sivistyneet ihmiset. Terrorismilla ei saa kuin sen mitä ansaitsee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä kohtaa tuossa on uskonto?
Totesin että toinen noudattaa sodan sääntöjä ainakin jollain tasolla, ennakkovaroittaa jne. Ja toinen ei.
Missä kohtaa tuossa lauseessa on uskonto?
Palestiinalaisvaltio Israelin rinnalla olisi toteutunut jo vuosikymmenet sitten jos Palestiinalaiset toimisivat kuin sivistyneet ihmiset. Terrorismilla ei saa kuin sen mitä ansaitsee.Joka kohdassa vai kerrotko ettet ole uskovainen kristitty?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joka kohdassa vai kerrotko ettet ole uskovainen kristitty?
Ai sää oot näitä tällasia.
Et sitten osannut vastata mitään älyllistä?
Haluatko käytettyjä kenkiä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai sää oot näitä tällasia.
Et sitten osannut vastata mitään älyllistä?
Haluatko käytettyjä kenkiä?Kun ääntelee kuin ankkaa, kävelee kuin ankka ja näyttää ankalta niin se on ankka.
Argumentoit kuten kristityt Israelista ja sitä et löydä kv-tutkijoiden parista, jotka eivät sotke analyysin uskontoa muuten kuin avatakseen eri ryhmien uskonnollisia motiiveja.
Sinähän hauskat olet jos väität päätyneesi kristilliseen näkemykseen tieteellisen analyysin kautta. Oliko sinulla muuta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommenttisi kertoo juuri sen miksi uskonnon ja politiikan yhdistamisestä on aina seurannut sokeutta, vainoa ja kuolemaa uskonnosta riippumatta.
On äärimmäistä älyllistä epärehellisyyttä sanoa että kumpikaan olisi oikeassa uskontonsa takia kuten sinä nyt teet.
Rauha ei synny ennen kuin asiaa katsotaan uskonnosta riippumatta.
Israelin siirtokuntien perustaminen on vastoin kv-sopimuksia, samoin huollon katkaiseminen siviileiltä. Hamasin rikokset ovat toinen asia ja asteikolla vielän pahempia.
Siirtokunnat pilkkovat palestiinalaisalueet ja romuttavat kahden valtion mahdollisuuden.Niin ja jos ei olis uskontoja joiden mukaan vielä tällä vuosisadalla erään elävät niin maailma olisi rauhallinen paikka elää jokaiselle . Uskonnon sijasta voisi olla rakkaus ihmiseen , sillä nämä ainaiset maiden väliset riidat kertovat karua totuutta miten raakoja ihmiset voivat olla toisia kohtaan. Kun näkee pieniä itkevoäiä lapsia raunioissa niin se ottaa kovasti sydämmeen lapsi ressukat jotka ovat sodan jaloissa , ja millaiset traumat heille jää toisilta viattomilta lapsilta on mennyt jalka ja ei enää koskaan pysty kävelemään kuten ennen sotaa . Eikö aikuiset miehet osaa sopia asioita tapaamalla sivistyneesti ilman että on ammuttava toisten koteja ja viattomia lapsia jotka eivät ole tehneet mitään pahaa kenellekkään .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä kohtaa tuossa on uskonto?
Totesin että toinen noudattaa sodan sääntöjä ainakin jollain tasolla, ennakkovaroittaa jne. Ja toinen ei.
Missä kohtaa tuossa lauseessa on uskonto?
Palestiinalaisvaltio Israelin rinnalla olisi toteutunut jo vuosikymmenet sitten jos Palestiinalaiset toimisivat kuin sivistyneet ihmiset. Terrorismilla ei saa kuin sen mitä ansaitsee.Älä tuomitse koko palestiinaa. He ovat pääosin tavallisia, köyhiä ihmisiä. Laittakaa katse korkeassa virassa oleviin, seteliniput taskuissa kulkeviin. Joka maan kolkassa lähes, roope ankat hallitsee sodissa. Viattomat siviilit kärsivät.
- Anonyymi
Mitäs se HOMOS poika siellä huutelee?
Kyllä on typerä kommentti!
Mikä se on kun älyä ei ole sinulle tuon enempää suotu? - Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
💋 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
- Anonyymi
Israelin feikkijuutalaisilla ei ole minkäännäköisiä historiallisia sukujuuria Palestiinaan, vaan he ovat käännynnäisiä, entisiä sotaisia raakalaisia Itä-Venäjältä, Georgiasta ja Ukrainasta.
- Anonyymi
Joe-setä istui paskalla ja huusi seinän taakke ettei Israel ampunu ainaskaan juuri sitä ohjusta tai rakettia.., kyllä mää tiedän!
Nyky"venäläisiä" kun katselee niin nämähän ne näyttävät olevan kovin vinosilmäisen näköisiä, liekö siis jotain mongoliperäisiä raakalaisia.
Nykyjuutalaisten ns. kasaarialkuperä"teorian" on perinnöllisyystieteellinen tutkimus kaatanut aikaa sitten.- Anonyymi
kekek-kekek kirjoitti:
Nyky"venäläisiä" kun katselee niin nämähän ne näyttävät olevan kovin vinosilmäisen näköisiä, liekö siis jotain mongoliperäisiä raakalaisia.
Nykyjuutalaisten ns. kasaarialkuperä"teorian" on perinnöllisyystieteellinen tutkimus kaatanut aikaa sitten.Ei anneta todellisuuden tälläkään kertaa pilata mehevää salaliittoteoriaa.
Oikeiksi Juutalaisiksi on tarjottu tunnetusti kaikkea Mustalaisista Afrikkalaisiin. Anonyymi kirjoitti:
Ei anneta todellisuuden tälläkään kertaa pilata mehevää salaliittoteoriaa.
Oikeiksi Juutalaisiksi on tarjottu tunnetusti kaikkea Mustalaisista Afrikkalaisiin.On kyllä mustiakin juutalaisia, turkkilaisia juutalaisia, jopa kiinalaisia juutalaisia.
Toivotaan että tästä tulee kunnon rähinä kun Iran saadaan vedettyä mukaan.
Nythän puhutaan vain tuhansista rättipäistä.
Vietnamissa USA sentään sai teurastettua 3 000 000 killisilmää, se oli pojat meininkiä se..!- Anonyymi
Taidat laskea yhteen molempien puolien uhrit.
Jos meininkiä kaipaat niin venäjällå todettiin jo että 20% väestöstä jotka eivät kannata putinia pitäisi tuhota eli 30 000 000.
- Anonyymi
Kyllä, kyllä, toivokaamme oikein suurta rähinää, jotta täällä Suomessakin sotaa manguvat evakkojätökset ja niiden aivopestyt jätökset löytävät uuden kodin Slussenilta, sinne vaan Tukholmaan muiden mamujen kanssa tappelemaan ja taistelemaan reviireistä.
Suursuomittaja evakothan CCCP karkotti mailtaan Länsi- ja Itä-Suomeen suomalaisten vaivoiksi.
Kovia ovat evakot ja niiden jätökset varastelemaankin.- Anonyymi
Olikos se Vikikin niitä evakkojen "jätöksiä" sitten?
Pystyisitkö sanomaan päin naamaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olikos se Vikikin niitä evakkojen "jätöksiä" sitten?
Pystyisitkö sanomaan päin naamaa?Persekärpäsen päätoiminen työ on Vikin nostaminen esiin.
Kovaa duunia mokomalta jätökseltä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persekärpäsen päätoiminen työ on Vikin nostaminen esiin.
Kovaa duunia mokomalta jätökseltä.Se nyt vaan on mun duuni, jonkun sekin on tehtävä nääs.
Viki on päällikkö ja kuningas, älkää unohtako sitä.
- Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/38a8c3d2-b2b2-4aff-9d33-19de3e72d030
21:07
Israel vaatii YK:n pääsihteerin eroa
Israelin YK-lähettiläs Gilad Erdan vaati tiistaina YK:n pääsihteeri António Guterresia eroamaan tehtävästään. Syynä on Guterresin aiemmin tiistaina antama lausunto, jonka mukaan Hamasin ”vastenmielinen hyökkäys” Israelissa 7. lokakuuta ei oikeuta ”palestiinalaisten kollektiivista rankaisemista”. Asiasta kertoo brittilehti Guardian.
Erdan julkaisi vaatimuksen myös X:ssä (ent. Twitter).
– YK:n pääsihteeri, joka osoittaa ymmärrystä lasten, naisten ja ikääntyvien massamurhalle, ei ole pätevä johtamaan YK:ta. Vaadin häntä eroamaan välittömästi, Erdan sanoi.
Guterres sanoi YK:n tiloissa New Yorkissa olevansa syvästi huolissaan ”kansainvälisen humanitaarisen lainsäädännön selvästä rikkomisesta, jollaista nähdään Gazassa”.
– YK:n polttoainevarannot Gazassa loppuvat vain päivien kuluessa. Se tulee olemaan jälleen uusi katastrofi. Jotta eeppistä kärsimystä voidaan helpottaa, jotta apua saataisiin perille ja jotta panttivankien vapautuminen olisi mahdollista, vaadin jälleen välitöntä humanitaarista tulitaukoa, Guterres sanoi.
Guterresin mukaan lokakuun 7. päivän hyökkäys ei tullut tyhjästä, ja että palestiinalaiset ovat olleet 56 vuotta ”tukahduttavan miehityksen” kohteena.
----------
16:14
YK-järjestö saattaa joutua lopettamaan avustustoimintansa Gazassa – "Jos emme saa polttoainetta”
Yhdistyneiden kansakuntien (YK) palestiinalaisista pakolaisista vastaava järjestö UNRWA on varoittanut, että se joutuu mahdollisesti lopettamaan avustustyönsä Gazan kaistalla, mikäli järjestö ei saa kiireellisesti lisää polttoainetta.
– Jos emme saa polttoainetta, meidän on pakko lopettaa toimintamme Gazan alueella huomisesta (keskiviikko) illasta alkaen, järjestön edustaja Juliette Touma kertoo brittiläiselle BBC Radio 4 -kanavalle. Tavallisen israelilaisen näkökulma Lähi-Idän pitkälliseen konfliktiin. Tietenkään noin lyhyeen videoon ei mahdu kaikki, mutta siinä on olennaiset faktatiedot, ja perusteltuja näkemyksiä, esitetty kiihkoilematta.
https://www.youtube.com/watch?v=R-x-cRReI1A- Anonyymi
Katson videon aikanaan, mutta antaisitko viiden rivin tiivisteen tuosta?
Anonyymi kirjoitti:
Katson videon aikanaan, mutta antaisitko viiden rivin tiivisteen tuosta?
Videon kuvauksesta viisi riviä:
"0:00 - Intro
3:15 - Palestinians and colonialism
6:58 - Palestinian refugees
12:56 - The occupation
14:20 - The settlements"- Anonyymi
kekek-kekek kirjoitti:
Videon kuvauksesta viisi riviä:
"0:00 - Intro
3:15 - Palestinians and colonialism
6:58 - Palestinian refugees
12:56 - The occupation
14:20 - The settlements"Tässä on lista pidemmältä ajalta.
https://en.wikipedia.org/wiki/Time_periods_in_the_Palestine_region
Miksei ne Palestiinalaiset olleet kiinnostuneita omasta valtiosta 1800 luvulla? Anonyymi kirjoitti:
Tässä on lista pidemmältä ajalta.
https://en.wikipedia.org/wiki/Time_periods_in_the_Palestine_region
Miksei ne Palestiinalaiset olleet kiinnostuneita omasta valtiosta 1800 luvulla?Ei tuossa listassa taideta palestiinalaisia kansana mainitakaan.
Samarialaiset mainitaan kyllä, joskus Bysantin aikoihin.
- Anonyymi
Historiaa tuosta sionistien nykyisin hallitsemasta maasta:
https://www.bitchute.com/video/3WPCdVOKDNKD/
Sionisti = Kainin sukupuuta olevat valejuutalaiset, jotka palvelevat Baalia.
Juutalaiset = Abrahamin sukupuuta olevat alkuperäiset juutalaiset. - Anonyymi
Hamasin peruskirjan mukaan niiden päämääränä on tuhota Israel! Miksi? Muslimit vihaavat juutalaisia. Juutalaiset eivät vihaa muslimeja. Sodan alkusyy on vain ja ainoastaan muslimien. Muslimien moskeijoissa ja kouluissa lietsotaan sairasta vihaa juutalaisia kohtaan. Muslimaissa raivopäiset joukkiot ( pelkkiä miehiä) huutavat kuolemaa Amerikalle ja Israelille. Ovatko nämä vakavasti otettavia ihmisiä, ainakin hyvin sairaita.
- Anonyymi
Ja se ei ole Maailmalta mitenkään pois jos noi kaikki poistetaan.
Mitään hyödyllistä eivät tee. - Anonyymi
Olisiko syytä jättää sanataiteilut pois ja katsoa vain tekoja ja palestiinan alueen demografiaa sadan viime vuosisadan ajalta. Alkaa selvitä monta asiaa, joita ei sanamagiasta selviä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisiko syytä jättää sanataiteilut pois ja katsoa vain tekoja ja palestiinan alueen demografiaa sadan viime vuosisadan ajalta. Alkaa selvitä monta asiaa, joita ei sanamagiasta selviä.
Mitäs jos katsotaankin viimeisen 5000 vuoden ajalta?
- Anonyymi
Israel käyttää härskisti hyväntahtoisten hölmöjen uskoa "valittuun kansaan". Se lienee jonkun antiikin ajan fariseuksen keksintöä.
- Anonyymi
Oletko ihan varma että ymmärrät termin "fariseus" merkityksen?
Koska sinun kommenttisi on sellaiselta kotoisin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko ihan varma että ymmärrät termin "fariseus" merkityksen?
Koska sinun kommenttisi on sellaiselta kotoisin.Nykyjuutalaisuus on fariseusten uskon jälkeinen.
Näin on.
Jos YK:n turvallisuusneuvostossa ei olisi veto-oikeutta, sen painoarvo olisi paljon nykyistä suurempi, sillä nämä P5-maat eli Kiina, Venäjä, Yhdysvallat, Britannia ja Ranska voivat kaataa veto-oikeudellaan minkä tahansa turvallisuusneuvoston päätöksen. Ei hyvää päivää :(
Tässä luetteloa asian tiimoilta:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_veto-oikeuden_käytöstä_Yhdistyneiden_kansakuntien_turvallisuusneuvostossa- Anonyymi
Se on kyllä varsin irvokasta kun Kiina ja Venäjä käyttää käteenveto-oikeuttaan ihan puolijulkisella paikalla.
- Anonyymi
Jostain syystä eliitilla on jokin fiksaatio tuota nykyistä Israelin maata kohtaan. Mitään pyhää sinne ei kuitenkaan oikeesti liity koska koko konsepti Jeesuksineen on alunperin lainattu Egyptista.
Ehkä vasta pitkälti AD ajalla kun kristinusko alkoi ottaa todellista jalansijaa valtauskontona luotiin tuollainen tarina pyhästä maasta ja sen valitusta kansasta jonka "historiallinen" perintö on nykyisin nähtävissä kulminoituen Israelin valtion perustamiseen Palestiinaan.- Anonyymi
Oletko aineissa vai mistä kyse?
Juutalaiset eivät ole Kristittyjä, vaan perustavat oikeutensa alueen asukkaiksi Abrahamin aikoihin.
Jeesuksella ei ole asian kanssa mitään tekemistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko aineissa vai mistä kyse?
Juutalaiset eivät ole Kristittyjä, vaan perustavat oikeutensa alueen asukkaiksi Abrahamin aikoihin.
Jeesuksella ei ole asian kanssa mitään tekemistä.Kristityille Jeesus on juutalainen joten kristityillä on ihan omat intressit Israelia kohtaan. Todennäköisesti koko juutalaisuus on AD peräinen kristinuskon synnyttämä innovaatio tukemaan uuden testamentin tarinaa Jeesuksesta. Koska kun kristinusko oli ottamassa valta-asemaansa katsottiin että tälle liikkeelle on myös oltava kunnolliset vuosisatoja jopa tuhansia kestävät perustukset.
Täytyy ymmärtää että nämä kirjauskonnot ovat kuin yrityksiä tai niiden tuotteita jotka jalostuvat ajan kuluessa. Myös Islam on todennäköisesti samasta lähteestä. Siinä se pyhä kolminaisuus oikeastaan onkin kristinusko-juutalaisuus-islam. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristityille Jeesus on juutalainen joten kristityillä on ihan omat intressit Israelia kohtaan. Todennäköisesti koko juutalaisuus on AD peräinen kristinuskon synnyttämä innovaatio tukemaan uuden testamentin tarinaa Jeesuksesta. Koska kun kristinusko oli ottamassa valta-asemaansa katsottiin että tälle liikkeelle on myös oltava kunnolliset vuosisatoja jopa tuhansia kestävät perustukset.
Täytyy ymmärtää että nämä kirjauskonnot ovat kuin yrityksiä tai niiden tuotteita jotka jalostuvat ajan kuluessa. Myös Islam on todennäköisesti samasta lähteestä. Siinä se pyhä kolminaisuus oikeastaan onkin kristinusko-juutalaisuus-islam.Mitä helvettiä sä selität?
Juutalaisuus on Kristinuskoa selvästi vanhempi uskonto, perustuen Vanhan Testamentin oppeihin; eikä edes tunnusta Uutta Testamenttia.
Islamilaisuus on noista nuorin, Kristinuskoa myöhemmältä ajalta; kehittyen molemmista aiemmista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä helvettiä sä selität?
Juutalaisuus on Kristinuskoa selvästi vanhempi uskonto, perustuen Vanhan Testamentin oppeihin; eikä edes tunnusta Uutta Testamenttia.
Islamilaisuus on noista nuorin, Kristinuskoa myöhemmältä ajalta; kehittyen molemmista aiemmista.Tuo on se yleinen käsitys. Mutta ei mikään ole miltä näyttää. Vanha testamenttikan ei ole mikään taivaasta pudonnut valmis eepos. Se on itse asiassa tainnut muodostua nykyisekseen vasta joskus ensimmäisen ristiretken aikoina. Tuolloinhan kristinuskossa alkoi olla jo vankka usko Jeesuksen elämästä pyhällä maalla ja pyhiinvaelluksia alkoi tapahtua.
Juutalaisuuskin on kirjauskonto joten nämä kolme kirjauskontoa ovat kaikki todennäköisesti huomattavasti jkr. luomuksia ja todennäköisesti kaikki samasta lähteesta. Juutalaisuuteen yleensä liitetään niitä varhaisempia babylonian aikaisia uskomuksia ja kultteja mutta samoin myös kristinusko ja islam muodostuvat niistä. Varhain ei kuitenkaan ollut vielä mitään varsinaisia raamattuja koraaneja tai tooria joten näiden kirjauskontojen lähteet johtavat todennäköisesti suoraan sylttytehtaalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on se yleinen käsitys. Mutta ei mikään ole miltä näyttää. Vanha testamenttikan ei ole mikään taivaasta pudonnut valmis eepos. Se on itse asiassa tainnut muodostua nykyisekseen vasta joskus ensimmäisen ristiretken aikoina. Tuolloinhan kristinuskossa alkoi olla jo vankka usko Jeesuksen elämästä pyhällä maalla ja pyhiinvaelluksia alkoi tapahtua.
Juutalaisuuskin on kirjauskonto joten nämä kolme kirjauskontoa ovat kaikki todennäköisesti huomattavasti jkr. luomuksia ja todennäköisesti kaikki samasta lähteesta. Juutalaisuuteen yleensä liitetään niitä varhaisempia babylonian aikaisia uskomuksia ja kultteja mutta samoin myös kristinusko ja islam muodostuvat niistä. Varhain ei kuitenkaan ollut vielä mitään varsinaisia raamattuja koraaneja tai tooria joten näiden kirjauskontojen lähteet johtavat todennäköisesti suoraan sylttytehtaalle.Olet metsässä kuin lumiukko.
Juutalainen uskonto ei perustu siihen Vanhaan Testamenttiin jonka sinä tiedät, vaan vanhempiin Toora nimisiin kirjarulliin joita Eurooppalaiset eivät kirjoittaneet.
Kristinuskon Vanha Testamentti on noista käännetty vuosisatojen kuluessa; kuten mainitset.
Tässä kohtaa voit vaikkapa tutustua "Kuolleen Meren Kääröihin". Kyllä juutalaisuudessa on selviä muinaisesta Egyptistä opittuja tapoja ja käytäntöjä.
Ympärileikkaus on selvästi egyptiläisiltä lainattua.
Samoin sian syönnin karttaminen.
Myös ihmisuhrien kieltäminen (muinaisessa Kaanaan maassa ihmisiä uhrattiin).
VT:ssa on myös kirjoituksia jotka on lainattu egyptiläisestä "viisauskirjallisuudesta".
Kristinuskon ylösnousemusoppi ei ole kovinkaan omaperäinen keksintö, vaan Lähi-Idässä oli yleisesti maanviljeskulttuuriin liittyviä oppeja joissa palvottiin kuolevaa ja manalasta ylösnousevaa jumalaa (Adonis ym.).- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet metsässä kuin lumiukko.
Juutalainen uskonto ei perustu siihen Vanhaan Testamenttiin jonka sinä tiedät, vaan vanhempiin Toora nimisiin kirjarulliin joita Eurooppalaiset eivät kirjoittaneet.
Kristinuskon Vanha Testamentti on noista käännetty vuosisatojen kuluessa; kuten mainitset.
Tässä kohtaa voit vaikkapa tutustua "Kuolleen Meren Kääröihin".VT ja toorako ei sitten ole sama asia. Niin on ollutkin vanhempia kirjoituksia mutta missä vaiheessa niistä tehtiin jokin varsinainen kokoonpano. Luultavasti vasta joskus selvästi ajanlaskun jälkeen.
Ei kristinuskon syntyaikoina ollut vielä mitään valmiita kirjauskontoja joten on ihan loogista että niistä on muodostunut sellaisia vasta melko myöhäisessä vaiheessa. Juutalaisuus on näistä kolmesta ehkä jopa kaikkein uusin sellaisenaan jona se nykyisin tunnetaan.
Juutalaisuus perustuu useammasta varhaisemmasta kultista ja sen takia meillä on myös käsitykset että juutalaisuus synnytti kristinuskon ja islamin. Mutta tuon takia onkin myös vähemmän yllättävää jos vt/toora kirjoitettiinkin puhtaaksi vasta jälkeenpäin jotta koko sekavalle tarinalle ja profetioille saatiin enemmän järkeä ja selityksiä.
Täytyy muistaa että kyse on uskonnosta eli ei mistään maailman tarkimmista faktoista. Tällöin ei voida lähteä siita että vanhan tai uuden testamentin henkilöt olisivat olleet todellisia vaan heidät on nähtävä enemmän osana tarinan kerrontaa johon vain liittyy todellinen historia. Sen takia onkin loogista että heidät on enemmän tai vähemmän keksitty vasta jälkeen päin.
Kaikki on perusteltavissa etenkin poliittisista syistä jotta kaikkia näitä kolmea uskontoa voidaan kontrolloida eikä uskonto ole milloinkaan ollut erillään politiikasta. Näin ollen ei ole enää niin yllättävää etta kaikki nämä ovat viime kädessä saman tahon luomuksia. - Anonyymi
kekek-kekek kirjoitti:
Kyllä juutalaisuudessa on selviä muinaisesta Egyptistä opittuja tapoja ja käytäntöjä.
Ympärileikkaus on selvästi egyptiläisiltä lainattua.
Samoin sian syönnin karttaminen.
Myös ihmisuhrien kieltäminen (muinaisessa Kaanaan maassa ihmisiä uhrattiin).
VT:ssa on myös kirjoituksia jotka on lainattu egyptiläisestä "viisauskirjallisuudesta".
Kristinuskon ylösnousemusoppi ei ole kovinkaan omaperäinen keksintö, vaan Lähi-Idässä oli yleisesti maanviljeskulttuuriin liittyviä oppeja joissa palvottiin kuolevaa ja manalasta ylösnousevaa jumalaa (Adonis ym.).Kadonneen aarteen metsästäjissä liiton arkki löytyi Egyptistä eikä mistään Israelista. Samoin viimeisessä ristiretkessä graalin malja löytyi Jordaniasta. Ei edelleenkään mistään "pyhältä maalta". Spielberg ei taatusti tee mitään sattumia elokuvissaan. Egyptistä ne juutalaisuuden tai krisinuskon jutut on alunperin tai jopa Intiasta. Monista paikoista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
VT ja toorako ei sitten ole sama asia. Niin on ollutkin vanhempia kirjoituksia mutta missä vaiheessa niistä tehtiin jokin varsinainen kokoonpano. Luultavasti vasta joskus selvästi ajanlaskun jälkeen.
Ei kristinuskon syntyaikoina ollut vielä mitään valmiita kirjauskontoja joten on ihan loogista että niistä on muodostunut sellaisia vasta melko myöhäisessä vaiheessa. Juutalaisuus on näistä kolmesta ehkä jopa kaikkein uusin sellaisenaan jona se nykyisin tunnetaan.
Juutalaisuus perustuu useammasta varhaisemmasta kultista ja sen takia meillä on myös käsitykset että juutalaisuus synnytti kristinuskon ja islamin. Mutta tuon takia onkin myös vähemmän yllättävää jos vt/toora kirjoitettiinkin puhtaaksi vasta jälkeenpäin jotta koko sekavalle tarinalle ja profetioille saatiin enemmän järkeä ja selityksiä.
Täytyy muistaa että kyse on uskonnosta eli ei mistään maailman tarkimmista faktoista. Tällöin ei voida lähteä siita että vanhan tai uuden testamentin henkilöt olisivat olleet todellisia vaan heidät on nähtävä enemmän osana tarinan kerrontaa johon vain liittyy todellinen historia. Sen takia onkin loogista että heidät on enemmän tai vähemmän keksitty vasta jälkeen päin.
Kaikki on perusteltavissa etenkin poliittisista syistä jotta kaikkia näitä kolmea uskontoa voidaan kontrolloida eikä uskonto ole milloinkaan ollut erillään politiikasta. Näin ollen ei ole enää niin yllättävää etta kaikki nämä ovat viime kädessä saman tahon luomuksia.Vittu sä oot aineissa.
"Ei kristinuskon syntyaikoina ollut vielä mitään valmiita kirjauskontoja"
Ne Toorat ja Juutalaisuus oli jo olemassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vittu sä oot aineissa.
"Ei kristinuskon syntyaikoina ollut vielä mitään valmiita kirjauskontoja"
Ne Toorat ja Juutalaisuus oli jo olemassa.Et vain tiedä mitään. Itkumuurilla jossa juutalaiset rukoilevat ei ole Solomonin temppelin vaan roomalaisen linnakkeen jäänneistöä. Mitään kunigas Solomonia kun ei ollut olemassakaan. Se on pelkkää uskonnollista folkloriikkaa. On todennäköisempää etta roomalaiset kehitti kaikki nuo Abrahamilaiset uskonnot ja niitä koordinoidaan yhä samasta osoitteesta. Kaikki tiet vievät Roomaan sen luulis jokaisen kuulleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et vain tiedä mitään. Itkumuurilla jossa juutalaiset rukoilevat ei ole Solomonin temppelin vaan roomalaisen linnakkeen jäänneistöä. Mitään kunigas Solomonia kun ei ollut olemassakaan. Se on pelkkää uskonnollista folkloriikkaa. On todennäköisempää etta roomalaiset kehitti kaikki nuo Abrahamilaiset uskonnot ja niitä koordinoidaan yhä samasta osoitteesta. Kaikki tiet vievät Roomaan sen luulis jokaisen kuulleen.
Ei tarvitse lisää vakuuttaa, sun tilanne selvisi jo.
Mä joskus ajoin Kehä III päästä päähän mutten käynyt Roomassa.
Kaikki tiet siis EIVÄT vie Roomaan.
Australiassa, muun muuassa, on myös KAIKKI tiet sellaisia joista ei pääse Roomaan.
Ja pysytään keskustelun aiheessa, on yhdentekevää oliko Salomonia vai ei; Toorat joissa asiasta kerrottiin olivat ja Kuolleen Meren Kääröt on tästä hyvä todiste, vanhimmat niistä on todettu muistaakseni noin 300BCE ikäisiksi; eli vanhempia kuin Kristinuskon syntymä; jonka kirjoitettu muoto ilmaantui vasta useita satoja vuosia tuon 300BCE jälkeen; kenties luokkaa puoli tuhatta. Tässähän keskusteltiin siitä koska Juutalaisuus oli kirjallisessa muodossa olemassa; ja etteivät Eurooppalaiset niitä kirjoitelleet.
Juutalaisuus, kirjallisena muotona, on siis ainakin 500 vuotta vanhempi kuin Kristinuskon kirjallinen muoto; ja siitä mennään vielä hyvinkin pari sataa tuotta Islamin kirjalliseen muotoon.
Myös nuo kirjalliset muodot oli aivan eri kielillä toteutettu.
Muistuttaisin myös että Roomalaisethan valloitti Jerusalemin vasta 63BCE. - Anonyymi

Muistuttaisin myös että Roomalaisethan valloitti Jerusalemin vasta 63BCE.Ne Kuolleen Meren Kääröt löydettiin vasta Israelin perustamisen aikoina joten se herättää jo itsessään riittävästi epäilyksiä aitoudesta tai että ne "löydettiin" vasta tuolloin. Todennäköisesti ne on kuitenkin feikkejä tai ehkä osa jotain suunnitelmaa koska Vatikaani on joka tapauksessa häärännyt koko ajan koko Israel-hankkeen takana.
Anonyymi kirjoitti:
VT ja toorako ei sitten ole sama asia. Niin on ollutkin vanhempia kirjoituksia mutta missä vaiheessa niistä tehtiin jokin varsinainen kokoonpano. Luultavasti vasta joskus selvästi ajanlaskun jälkeen.
Ei kristinuskon syntyaikoina ollut vielä mitään valmiita kirjauskontoja joten on ihan loogista että niistä on muodostunut sellaisia vasta melko myöhäisessä vaiheessa. Juutalaisuus on näistä kolmesta ehkä jopa kaikkein uusin sellaisenaan jona se nykyisin tunnetaan.
Juutalaisuus perustuu useammasta varhaisemmasta kultista ja sen takia meillä on myös käsitykset että juutalaisuus synnytti kristinuskon ja islamin. Mutta tuon takia onkin myös vähemmän yllättävää jos vt/toora kirjoitettiinkin puhtaaksi vasta jälkeenpäin jotta koko sekavalle tarinalle ja profetioille saatiin enemmän järkeä ja selityksiä.
Täytyy muistaa että kyse on uskonnosta eli ei mistään maailman tarkimmista faktoista. Tällöin ei voida lähteä siita että vanhan tai uuden testamentin henkilöt olisivat olleet todellisia vaan heidät on nähtävä enemmän osana tarinan kerrontaa johon vain liittyy todellinen historia. Sen takia onkin loogista että heidät on enemmän tai vähemmän keksitty vasta jälkeen päin.
Kaikki on perusteltavissa etenkin poliittisista syistä jotta kaikkia näitä kolmea uskontoa voidaan kontrolloida eikä uskonto ole milloinkaan ollut erillään politiikasta. Näin ollen ei ole enää niin yllättävää etta kaikki nämä ovat viime kädessä saman tahon luomuksia.>>>VT ja toorako ei sitten ole sama asia. Niin on ollutkin vanhempia kirjoituksia mutta missä vaiheessa niistä tehtiin jokin varsinainen kokoonpano. Luultavasti vasta joskus selvästi ajanlaskun jälkeen.<<<
VT käännettiin ainakin suurimmaksi osaksi kreikaksi jo muutama sata v. eKr alkaen. Jotta mitään olisi voitu kääntää, niin täytyi tietysti olla jotain käännettävää, eli alkuperäistekstiä. Sitä kyllä oli.
https://fi.wikipedia.org/wiki/SeptuagintaAnonyymi kirjoitti:
Kadonneen aarteen metsästäjissä liiton arkki löytyi Egyptistä eikä mistään Israelista. Samoin viimeisessä ristiretkessä graalin malja löytyi Jordaniasta. Ei edelleenkään mistään "pyhältä maalta". Spielberg ei taatusti tee mitään sattumia elokuvissaan. Egyptistä ne juutalaisuuden tai krisinuskon jutut on alunperin tai jopa Intiasta. Monista paikoista.
Niin elokuvissa, jälleen!
Ja Tarzan tappelee krokotiilin kanssa, ja heilahtaa kätevästi puusta puuhun.
Mutta liitonarkki todennäköisesti tuhoutui jossain Jerusalemin temppeliä kohdanneessa hyökkäyksessä jo satoja vuosia eKr. Niitä, eli hyökkäyksiä, oli useita.
Kuten VT:ssa kerrotaan, liitonarkki oli kullattua puuta, ja sen sisällä oli vain kivitauluja (ne Mooseksen kivitaulut; olivatkohan muuten versiota 1 vai 2?). Tulipalossa on helposti tällaiset voineet tuhoutua aivan kokonaan, puu palaa, kulta sulaa, ja kivi murentua tulen vaikutuksesta.Anonyymi kirjoitti:
Et vain tiedä mitään. Itkumuurilla jossa juutalaiset rukoilevat ei ole Solomonin temppelin vaan roomalaisen linnakkeen jäänneistöä. Mitään kunigas Solomonia kun ei ollut olemassakaan. Se on pelkkää uskonnollista folkloriikkaa. On todennäköisempää etta roomalaiset kehitti kaikki nuo Abrahamilaiset uskonnot ja niitä koordinoidaan yhä samasta osoitteesta. Kaikki tiet vievät Roomaan sen luulis jokaisen kuulleen.
Se olikin kuningas Salomo! Heh!
Anonyymi kirjoitti:
Ne Kuolleen Meren Kääröt löydettiin vasta Israelin perustamisen aikoina joten se herättää jo itsessään riittävästi epäilyksiä aitoudesta tai että ne "löydettiin" vasta tuolloin. Todennäköisesti ne on kuitenkin feikkejä tai ehkä osa jotain suunnitelmaa koska Vatikaani on joka tapauksessa häärännyt koko ajan koko Israel-hankkeen takana.
Kuolleen Meren kääröt löydettiin itse asiassa ns. palestiinalaisten toimesta...
- Anonyymi
kekek-kekek kirjoitti:
Se olikin kuningas Salomo! Heh!
Salomon on suomennettu nimi, Solomon on ainakin englanniksi.
Jotenka sallittakoon tuon käyttämä kirjoitusasu, itse en siihen puuttunut. - Anonyymi
kekek-kekek kirjoitti:
Niin elokuvissa, jälleen!
Ja Tarzan tappelee krokotiilin kanssa, ja heilahtaa kätevästi puusta puuhun.
Mutta liitonarkki todennäköisesti tuhoutui jossain Jerusalemin temppeliä kohdanneessa hyökkäyksessä jo satoja vuosia eKr. Niitä, eli hyökkäyksiä, oli useita.
Kuten VT:ssa kerrotaan, liitonarkki oli kullattua puuta, ja sen sisällä oli vain kivitauluja (ne Mooseksen kivitaulut; olivatkohan muuten versiota 1 vai 2?). Tulipalossa on helposti tällaiset voineet tuhoutua aivan kokonaan, puu palaa, kulta sulaa, ja kivi murentua tulen vaikutuksesta.Sä nyt et tietenkään näkis illuminati-viestiä vaikka sitä hieroittais suoraan naamaan.
Indiana Jonesissa arkki löytyi Egyptistä joka painottaa että se konsepti on sieltä alunperin mutta ehkä mitään arkkiakaan on oikeasti ollut. Tai sen merkitys on voi olla eri kuin tarinan mukaan. Ark of The Covenantista puhutaan myös Ark of The Testimony. Testimony viittaa siihen mitä on arkin sisällä eli niinhin kivisiin lakitauluihin. Vai oliko ne alunperin pyöreät.
Testimony >> testify >> testicle.
Oikeudenkäynnissä miehen kivekset olivat käytännössä pelissä ja todistajia täytyi olla kaksi kummallekin kivekselle. Ehkä hän oli lain edessä ikään kuin menettämässä niitä jostain syystä. Raamatussa on paljon erilaisia merkityksiä niille konsepteille joita siellä esiintyy. Ne voi kuulostaa oudolta jos ei ymmärrä Raamattua erilaisten symbolisten kaksoismerkitysten mukaan.
Seksi on iso osa Raamattua. Hexagrammi eli "Daavadin tähti" on kuusikulmainen jossa on maskuliinen ja femiininen kolmio. Kuusi = sex (lat.). Kolmio on myös kuin pyramidi eli pyro-mid = fire in the middle viittaa seksuaalienergian purkautumiseen kuten tulivuori. Roomalaisilla oli Vulcan jumala joka vastasi siihen aikaan suurin piirtein Jahvea. Anonyymi kirjoitti:
Salomon on suomennettu nimi, Solomon on ainakin englanniksi.
Jotenka sallittakoon tuon käyttämä kirjoitusasu, itse en siihen puuttunut.Suomessa suomeksi kirjoitettakoon hyvää suomea. Eli siis Salomo.
Anonyymi kirjoitti:
Sä nyt et tietenkään näkis illuminati-viestiä vaikka sitä hieroittais suoraan naamaan.
Indiana Jonesissa arkki löytyi Egyptistä joka painottaa että se konsepti on sieltä alunperin mutta ehkä mitään arkkiakaan on oikeasti ollut. Tai sen merkitys on voi olla eri kuin tarinan mukaan. Ark of The Covenantista puhutaan myös Ark of The Testimony. Testimony viittaa siihen mitä on arkin sisällä eli niinhin kivisiin lakitauluihin. Vai oliko ne alunperin pyöreät.
Testimony >> testify >> testicle.
Oikeudenkäynnissä miehen kivekset olivat käytännössä pelissä ja todistajia täytyi olla kaksi kummallekin kivekselle. Ehkä hän oli lain edessä ikään kuin menettämässä niitä jostain syystä. Raamatussa on paljon erilaisia merkityksiä niille konsepteille joita siellä esiintyy. Ne voi kuulostaa oudolta jos ei ymmärrä Raamattua erilaisten symbolisten kaksoismerkitysten mukaan.
Seksi on iso osa Raamattua. Hexagrammi eli "Daavadin tähti" on kuusikulmainen jossa on maskuliinen ja femiininen kolmio. Kuusi = sex (lat.). Kolmio on myös kuin pyramidi eli pyro-mid = fire in the middle viittaa seksuaalienergian purkautumiseen kuten tulivuori. Roomalaisilla oli Vulcan jumala joka vastasi siihen aikaan suurin piirtein Jahvea.Enhän mä.
En nimittäin olekaan tuollainen vähämielinen.- Anonyymi
kekek-kekek kirjoitti:
Enhän mä.
En nimittäin olekaan tuollainen vähämielinen.Ei sulla mitään asiaakaan täällä ole. Muka lukenut tyyppi mutta mikään ei vain kieli siitä. Pakko vain päästä aina kommentoimaan jotain muka erittäin viisasta ja relevanttia koska on niin sanakontrolloitu käsitys käsitteesta salaliittoeoriat.
Anonyymi kirjoitti:
Ei sulla mitään asiaakaan täällä ole. Muka lukenut tyyppi mutta mikään ei vain kieli siitä. Pakko vain päästä aina kommentoimaan jotain muka erittäin viisasta ja relevanttia koska on niin sanakontrolloitu käsitys käsitteesta salaliittoeoriat.
>>>Ei sulla mitään asiaakaan täällä ole. Muka lukenut tyyppi mutta mikään ei vain kieli siitä. <<<
Lukeneeksi tyypiksi tulee kun lukee tietoja asiallisista lähteistä, esim. asiallisista kirjoista. Se on kaikille mahdollista maamme vielä toistaiseksi laajan kirjastoverkon ansiosta (bestseller-roskaromaanikirjallisuuden kuten Da Vinci koodin ja vastaavat se kyllä saisi jättää ostamatta).
Salkkariksi näköjään tulee kun katselee Harry Pottereita ja lukee netin salkkaripalstoja ja seuraa Youtuben roskakanavia.- Anonyymi
kekek-kekek kirjoitti:
>>>Ei sulla mitään asiaakaan täällä ole. Muka lukenut tyyppi mutta mikään ei vain kieli siitä. <<<
Lukeneeksi tyypiksi tulee kun lukee tietoja asiallisista lähteistä, esim. asiallisista kirjoista. Se on kaikille mahdollista maamme vielä toistaiseksi laajan kirjastoverkon ansiosta (bestseller-roskaromaanikirjallisuuden kuten Da Vinci koodin ja vastaavat se kyllä saisi jättää ostamatta).
Salkkariksi näköjään tulee kun katselee Harry Pottereita ja lukee netin salkkaripalstoja ja seuraa Youtuben roskakanavia.No ompa kummallinen asenne jopa kertomakirjallisuutta kohtaan joka ei edelleenkään osoita hirveästi sivistyneisyydesta. Aivan kuin romaaneissa ei vois olla mitään oikeaa asiaa ja oikeaa tutkimustyötä taustalla vaan kaikki kuin silkkaa mielikuvitushuttua. Ei sen pitäis olla kirjailijan vika jos tarina myy. Ihan kuin best sellerit ois jokin ennalta määrätty roskakategoria.
Tuollainen on varmaankin se mielikuva monilla salateoreetikosta joille sitten haetaan jatkuvasti omaa vahvistusta täältä aivan kuten teoreetikot tekevät. Ehkä esim. kommentoinnilla vain tietyssä aikasyklissä on tärkeä merkitys. Saa ikään kuin kontrolloitua keskusteluja joihin osallistuu ja siten vahvistettua omia käsityksiään. Anonyymi kirjoitti:
Et vain tiedä mitään. Itkumuurilla jossa juutalaiset rukoilevat ei ole Solomonin temppelin vaan roomalaisen linnakkeen jäänneistöä. Mitään kunigas Solomonia kun ei ollut olemassakaan. Se on pelkkää uskonnollista folkloriikkaa. On todennäköisempää etta roomalaiset kehitti kaikki nuo Abrahamilaiset uskonnot ja niitä koordinoidaan yhä samasta osoitteesta. Kaikki tiet vievät Roomaan sen luulis jokaisen kuulleen.
Tiettävästi se itkumuuri on osa Herodes Suuren rakennusprojektia.
https://fi.wikipedia.org/wiki/LänsimuuriAnonyymi kirjoitti:
No ompa kummallinen asenne jopa kertomakirjallisuutta kohtaan joka ei edelleenkään osoita hirveästi sivistyneisyydesta. Aivan kuin romaaneissa ei vois olla mitään oikeaa asiaa ja oikeaa tutkimustyötä taustalla vaan kaikki kuin silkkaa mielikuvitushuttua. Ei sen pitäis olla kirjailijan vika jos tarina myy. Ihan kuin best sellerit ois jokin ennalta määrätty roskakategoria.
Tuollainen on varmaankin se mielikuva monilla salateoreetikosta joille sitten haetaan jatkuvasti omaa vahvistusta täältä aivan kuten teoreetikot tekevät. Ehkä esim. kommentoinnilla vain tietyssä aikasyklissä on tärkeä merkitys. Saa ikään kuin kontrolloitua keskusteluja joihin osallistuu ja siten vahvistettua omia käsityksiään.Roskaromaanibestsellereistä ei nyt ole muuta iloa kuin että tuottavat kustantajille rahaa, jonka ne toivon mukaan ainakin joskus investoivat sellaistenkin laadukkaitten teosten julkaisuun, joiden myynti ei välttämättä kovin suureksi muodostu.
- Anonyymi
kekek-kekek kirjoitti:
Tiettävästi se itkumuuri on osa Herodes Suuren rakennusprojektia.
https://fi.wikipedia.org/wiki/LänsimuuriHeh joo Herodeshan se määräs Jeesus-lapsenkin murhattavaks... Oiskohan se kumminkin vaikka roomalainen Fort Antonia toisin kuin jokin raamatullisen historian jäänne. Saahan sitä toki noinkin kutsua.
- Anonyymi
kekek-kekek kirjoitti:
Roskaromaanibestsellereistä ei nyt ole muuta iloa kuin että tuottavat kustantajille rahaa, jonka ne toivon mukaan ainakin joskus investoivat sellaistenkin laadukkaitten teosten julkaisuun, joiden myynti ei välttämättä kovin suureksi muodostu.
Kustantamoillakos se vastuu tieteellisesta ja laadukkaasta julkaistamisesta sitten on eikä yliopistoilla. Mut älyttömän hyvä idea noin yleensä.. Kuka nyt mitään huuhaa fiktiota tai mitään Shakespearea mihinkään tarttee. Kulttuurista löytyy aina leikattavaa ja persuista kavereita.
- Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/007abade-ae93-4101-848d-8f8f9fbdf293
Päivi Räsänen kiisti jyrkästi hovioikeudessa: ”En missään kytkenyt homoseksuaalisuutta pedofiliaan”
Kansanedustaja Päivi Räsänen kiisti hovioikeudessa linkittäneensä homouden pedofiliaan tai ottaneensa kantaa eheytyshoitoihin.
Päivi Räsäselle vaaditaan hovioikeudessa tuomiota ja 120 päiväsakkoa.
Räsänen myöntää, että kohupamfletin tiedot ovat vanhentuneita, mutta hän seisoo tekstinsä takana.
Hovioikeus antaa tuomionsa marraskuun loppuun mennessä. - Anonyymi
Juutalaisten oppien mukaan maapallon ikä on n.4800 vuotta!Ja kuten osa kristityistä ovat sitä mieltä että kun se sanotaan raamatussa niin se on ainoa totuus.Alueen ongelmat johtuu siitä,että kun maailman kolme väkivaltaisinta ja sotaisinta uskontoa pitää aluetta pyhänä!Kun Israel 1948 perustettiin alueella asui 2/3 arabeja ja vain 30% juutalaisia!Mutta;mitäs enemmistöstä?
>>>Juutalaisten oppien mukaan maapallon ikä on n.4800 vuotta!<<<
Itse asiassa nyt eletään juutalaisen kalenterin vuotta 5784. Eli olet asiassasi liki tuhat vuotta väärässä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Juutalainen_kalenteri
"Anonyymi-ap
2023-10-22 23:42:5
Jos Israel ei olisi Raamatun maa ja Jeesuksen synnyinmaa"
+++++++++++++++
israel ei ole kumpaakaan.
raamattu on kansalliseepos.
Olihan Kalevalassakin :Tuonelan virta.
samalla perusteella raamatussa voi lukea:
luvattu maa.
jeesuksen syntymä perustuu raamattuun ja uskoon.
usko ja Fakta ovat eriasiat.
jeesuksen elämää ei ole todistettu.
Evoluutio on todistettu ja se on Fakta.
jos jeesus olisi olemassa se olisi punikki
eli siis Tasa-arvon kannattaja.- Anonyymi
Mikään ei ole 2000 vuotta sitten valtio kuten nyt. Vai onko puolet euroopasta italialaisten pyhää maata koska oli joskus Rooma?
Jeesus historiallisena henkilönä ja uskonnon luomana hahmona ovat kaksi täysin eri asiaa.
Uskovaiset kuvittelevat että Jeesuksesta löytyvä viite Raamatun ulkopuolelta todistaisi heidän uskonnon sisällön olevan totta. Ei todellakaan.
Vertaileva uskontotiede myös kertoo ettei lopulta kristinuskossa ollut lopulta paljon uutta ja se helpotti sen leviämistä. Ei sitä turhaan sanota että kirkot tehtiin temppeleiden paikoille.
Ylösnoussut Jumala oli vanha uskomus entuudestaan.
- Anonyymi
Jos Suomikaan ei olisi Ruotsin ja Venäjän välissä olisi se jossain muualla.
Voisihan Suomi olla Ruotsin ja Kiinan välissä.
Olihan Suomi (vaikka valtiona ei vielä olemassa ollutkaan) kerran Ruotsin ja mongolien valtakunnan välissä.
Sillä siihen aikaan mitään Venäjää ei ollut olemassakaan. Oli vain mongolien alistamia slaavien ruhtinaskuntia siellä suunnassa.
Ruhtinaat kumarteli ja heittäytyi maahan kaanien edessä. Tätä Putin suuresti ihailee. Onkohan sitten se "kaani" jota Putin haluaa kumarrella, P. Korean pullea poika vaiko Kiinan johtaja.
- Anonyymi
Hamas on tuhottava täysin muista uhreista piittaamatta.
- Anonyymi
Hyvin puhuttu siellä takana!
- Anonyymi
Koska Jumala on sinun puolella?😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska Jumala on sinun puolella?😂
Ei, vaan koska ovat turhia.
Eivät tee mitään tuottavaa.
Vai haluaks sä omaksi naapuriksi sellasia jotka ammuskelee raketteja ja sitten itkee kun menet vetämään turpaan sen takia?
Sinne vain halaamaan sitten.
- Anonyymi
Höpö höpö.sillä ei ole mitään merkitystä.sotahulluja kaheleita koko rättipää sakki.nauttivat tappamisesta varmaan.
- Anonyymi
Toivottavasti Yhdysvaltain alkuperäisväestö aloittaa saman rumban kuin Israel.
Ensin mennään väkipakolla niille alueille, joissa he joskus kauan sitten asuivat ja sitten aletaan ahtaa jenkkejä pienille siirtokunnille.
Oikeastaan USA:n natiiveille olisi siihen kunnon perustelut. Israelílla on vain jokin muinainen höpökirja.- Anonyymi
Mites ne Saamelaiset.
Koskas alkaa keskustelut miten Saamelaisille kohvataan kaikki? - Anonyymi
kekek-kekek kirjoitti:
Entäs jos Venäjän alkuperäiskansat tekisi samoin?
Eikös ne jo ole tapettu viimeistä miestä myöten pois?
Anonyymi kirjoitti:
Eikös ne jo ole tapettu viimeistä miestä myöten pois?
Jos lasketaan kappalemääräisesti niin taitaa olla Venäjän alkuperäiskansojen edustajia runsaasti enemmän kuin on USA:n alueella intiaaneja ja inuitteja kaikenkaikkiaan, vaikka Venäjän väkiluku on USA:ta melkein 200 milj. pienempi.
- Anonyymi
kekek-kekek kirjoitti:
Jos lasketaan kappalemääräisesti niin taitaa olla Venäjän alkuperäiskansojen edustajia runsaasti enemmän kuin on USA:n alueella intiaaneja ja inuitteja kaikenkaikkiaan, vaikka Venäjän väkiluku on USA:ta melkein 200 milj. pienempi.
Eli Venäjä ei olekkaan Venäläisten maa.
Kun noi pojat haluaa, ja siihen ei mene enää kauaa, ollakin itsenäisiä Venäjä lakkaa olemasta valtio.
2033 mennessä tuo on tapahtunut.
- Anonyymi
Ennemmin tai myöhemmin valejuutiloiset tulevat turastamaan kaikki kristityt, mutta siihen päivään asti kristitty siunaa heitä.
Joten mitään toivoa ei ole kristityillä.- Anonyymi
Olit kai tietoinen että Kristitylle kuolema on voitto?
- Anonyymi
Tässä purtavaa ja nieleskeltävää ja asiaa, mikä pistää taas uudelleen järjestämään ajatukset.
Katkelma artikkelista, mikä käsittelee Kazariaaneja.
Jutun alaotsikko on: Secret History of Khazarian Mafia and its evil plan to hijack the whole world now revealed for first time. Julkaistu 25.2.2022.
Asiaa pohjustettu jo vuonna 2014, silloin julkaistua: ”At the Syrian Conference on Combating Terrorism and Religious Extremism, December 1, 2014 … disclosed bublicly for the first time ever that World Terrorism is actually due to a large International Organized Crime Syndicate associated with Israel.”
Konekäännöksestä muokattua suomennosta:
”Kun Rothschild ja Kazarianien Mafia sai oman yksityisen kotimaansa Israelissa vuonna 1947 salaisten poliittisten manipulaatioidensa kautta, he alkoivat salaisesti pitää koko Palestiinaa uutena Khazarianaan ja alkoivat suunnitella, kuinka kansanmurhata/ hävittää kaikki palestiinalaiset ja varastaa koko Palestiina itselleen. Heidän suunnitelmiinsa kuuluu fantasiansa mukaan rakentaa "suurempi Israel" valtaamalla koko Lähi-itä ja manipuloimalla tyhmänä pitämiään amerikkalaisia, joita he kutsuvat nimellä Goyim, saavat heidät taistelemaan ja kuolemaan puolestaan ja viemään kaikki arabimaat Israelille ja Khazarian mafialle (KM), jotta he voivat riistää niiden varallisuudet ja luonnonvarat, erityisesti raakaöljyn.
Äskettäinen Johns Hopkinsin suorittama geneettinen tutkimus osoittaa, että 97,5 prosentilla Israelissa asuvista juutalaisista ei ole yhtään muinaista hebrealaista DNA:ta, joten he eivät ole seemiläisiä eikä heillä ole lainkaan muinaisia verisiteitä Palestiinaan. Sitä vastoin 80 prosentilla palestiinalaisista on muinaista heprealaista DNA:ta ja he ovat siten todellisia seemiläisiä, ja heillä on muinaisia verisiteitä Palestiinaan. Tämä tarkoittaa, että israelilaiset ovat todellisia antiseemiläisiä, jotka varastavat palestiinalaisia maita rakentaakseen Israelin siirtokuntia, ja juuri israelilaiset tyrannisoivat ja joukkomurhaavat viattomia palestiinalaisia.”
Israeliin on valunut amerikkalaisten rahoja mielettömät määrät. Toistuvasti on putkahdellut somessa esille semmoinen maininta, että on syy siihen, miksi israelilaiset pelastetaan viimeiseksi - tuossapa niitä syitä!Vai niin. Ihan kuin "Siionin Viisaiden pöytäkirjojen" kirjoittaja olisi herännyt henkiin uudelle kierrokselle.
- Anonyymi
Vain toistakymmentä jokavuotista Zionistien Congressia myöhemmin, Eurooppa ja Venäjä oli täysin sekaisin.
-28.07.1914 Ensimmäinen maailmansota
-08.03.1917 Venäjän vallankumous (bolsevikkikommari Zionistit)
-29.10.1818 Saksan/Bavarian vallankumous (Zionisti Kurt Eisner SDP, Eisner syntyi juutalaisen tekstiilitehtailijan Emanuel Eisnerin ja Hedwig Levensteinin poikana Berliinissä. Hän toimi sosialistisessa liikkeessä ja oli vuosina 1907–1910 Fränkische Tagespost -lehden päätoimittajana ja sen jälkeen vapaana toimittajana Münchenissä. Eisner siirtyi vuonna 1917 Saksan sosiaalidemokraattisesta puolueesta (SPD) uuteen Saksan itsenäiseen sosiaalidemokraattiseen puolueeseen (USPD).
Eisner organisoi keväällä 1918 vallankumouksen Wittelsbach-sukuista monarkiaa vastaan Baijerissa ja toimi sen tilalle pystytetyn Baijerin vapaavaltion ensimmäisenä pääministerinä 8. marraskuuta 1918 alkaen. )
-Saksan Nazipuolue (Zionisti Emil Maurice, tämä juutalainen isoisä oli Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen varhainen jäsen, Adolf Hitlerin autonkuljettaja, henkivartija ja ystävä. Hän oli SA-joukkojen ensimmäinen johtaja 1920–1921. Vaikka Maurice oli mukana perustamassa SS-joukkoja, hänen uransa hiipui ja hänen korkeimmaksi SS-arvokseen jäi Oberführer.)
IS: Geenitesti vihjaa Hitlerin juutalaisiin ja afrikkalaisiin juuriin
Natsijohtaja Adolf Hitlerin sukulaisten dna-testit kertovat, että Hitlerin perimässä näyttäisi olevan juutalaisia ja afrikkalaisia aineksia.
HS: Natsijohtaja Adolf Hitlerin vaimo Eva Braun on osittain juutalaista syntyperää uusien dna-analyysien mukaan.
Herman Göring oli naimisissa ruotsalaisen juutalaisnainen kanssa.
Lyhyenläntä, tumma, isonenäinen Paul Joseph Goebbels seurusteli ainakin kahden juutalaisnaisen kanssa
Anka Stalhermin äiti oli juutalainen, myös Goebbelsin aikaisempi naisystävä Else Janke oli juutalainen.
Täydellinen Nazisotilas oli juutalainen Werner Goldberg.
Täydellinen Nazi lapsi oli juutalainen Hessy Taft.
https://www.youtube.com/watch?v=eFwGrf980HQ
'Hitler founded Israel' 1933 The Transfer Agreement zionists nazis aka The Haavara Agreement
-01.09.1939 Toinen maailmansota.
-28.02.1941 Germany Must Perish (Zionisti Theodore N. Kaufman)
Kenraali Patton: Tämä on semitismiä, saksalaiset heitetään nyt ulos viroistaan ja heidän omaisuutensa takavarikoidaan, heidät korvataan kaukaasialaisella (Khazaars, ashke-Nazis) kuralla.
By way of deception thou shalt do war : motto of Israeli intelligence service MOSSAD.
Petoksella sinun tulee sotia käymän. ISISrael moSSad.
The elites don't hide their plans-- it's just that evil of that magnitude is hard to
accept... “Conspirators’ Hierarchy: The Story of the Committee of 300,” by Doctor John Coleman, published 1992, page 164
Rikollinen korruptioeliitti, NaZionistit ja Vapaamuurarit, eivät enää edes salaa suunnitelmiaan, koska
90% kerhon on mahdotonta uskoa ja hahmottaa tämän kokoluokan rikosta.
https://m.youtube.com/watch?v=LLCF7vPanrY&pp=ygURYWxsIG51Y2xlYXIgYm9tYnM%3D
A Time-Lapse Map of Every Nuclear Explosion Since 1945 - by Isao Hashimoto>>>Herman Göring oli naimisissa ruotsalaisen juutalaisnainen kanssa.<<<
Tiettävästi Carin Göring ei ollut juutalainen, eikä juutalaista syntyperää.
https://en.wikipedia.org/wiki/Carin_Göring
Myöskään Emmy Göring ei ollut juutalainen, taikka juutalaista syntyperää.
https://en.wikipedia.org/wiki/Emmy_Göring
Niin, että vaatimattomasti kysyisin: mikä on se esoteerinen tietolähde, joka väittää, että Hermann Göring olisi ollut naimisissa "ruotsalaisen juutalaisnaisen" kanssa?>>>IS: Geenitesti vihjaa Hitlerin juutalaisiin ja afrikkalaisiin juuriin
Natsijohtaja Adolf Hitlerin sukulaisten dna-testit kertovat, että Hitlerin perimässä näyttäisi olevan juutalaisia ja afrikkalaisia aineksia.<<<
Tiettävästi Adolf Hitler ei ollut juutalaista sukujuurta.
https://www.jewishvirtuallibrary.org/was-hitler-jewish
Tuo yksi haploryhmä ei todellisuudessa kerro mitään kenenkään mahdollisesta juutalaisuudesta. Ei ole niin, että henkilöltä löytyvän yksittäisen haploryhmän perusteella hänet voitaisiin "etnisesti" luokitella.
https://www.eupedia.com/europe/Haplogroup_E1b1b_Y-DNA.shtml
- Anonyymi
Nykyään voidaan selvittää sukujuuret. Jos haluaa "juderein" puolison, voi toki selvittää asian.
- Anonyymi
Saksan juutalaisnatsit siirtyivät jatkamaan harrastustaan
Palestiinaan
Israelin juutalaiset murhasivat 3 000 ihmistä New Yorkissa!!!!!
http://www.911missinglinks.com/
The Lavon Affair Mossad räjäytteli pommeja Egyptiläisissä,
Amerikkalaisissa ja Englantilaisissa kohteissa tarkoituksena
syyllistää muslimit.
The USS Liberty incident Israel hyökkäsi USS Libertyn kimppuun
hävittäjillä ja torbedoveneillä, tarkoituksena tappaa kaikki
amerikkalaiset ja upottaa laiva, sekä vierittää sitten syy
egyptiläisten niskaan, koska Usan ja Egyptin välit olivat Israelin
mielestä lähentyneet liiaksi.
http://lloydthomas.org/5-SpecialStudies/JewishHostilities.html
1917 juutalainen Rothschildin pankkimafia teki Englannin kanssa
Balfour Declaration-sopimuksen juutalaisvaltion perustamisesta
PALESTIINAAN.
1930 maaliskuu: Englantilaisen Shaw kommission reportin mukaan
juutalaisten massamuutto PALESTIINAAN aiheuttaa maattoman ja
tyytymättömän luokan palestiinalaisia.
1931 huhtikuu: Juutalaiset siionistit perustavat sotilaallisen
terroristijärjestön IRGUNin valloittamaan maat palestiinalaisilta ja
myöskin osia Jordaniasta ja Syriasta.
1933 elokuu: Haavara Agreement, Zionistit tekevat Saksan ashke-Nazien kanssa sopimuksen Saksan juutalaisten siirrosta Palestiinaan, perustamaan juutalaisvaltiota.
1937 heinäkuu: Lordi Peel`sin raportti tekee tilanteesta sen
johtopäätöksen, ettei yhteistyö arabien ja juutalaisten välillä
onnistu Palestiinan valtiossa.
Elokuu: Juutalaiset IRGUN terroristit hyökkäävät arabien linja-
autoihin Palestiinassa.
1939 toukokuu: Englannin hallitus julkaisee tiedonannon jonka mukaa
Palestiinan jako ei onnistu vaan ehdottaa itsenäisen ja roduttoman
Palestiinan valtion perustamista kymmenen vuoden sisällä. Juutalaisten
maahanmuuttoa rajoitetaan 75 000 henkeen seuraavan viiden vuoden
aikana.
Kesäkuu 29: Palestiinassa juutalaiset IRGUN terroristit iskevät
jälleen arabien linja-autoihin tappaen 24 siviiliä.
Marraskuu: Palestiinan tilanteen takia Englannin hallitus perustaa
uuden Sir John Woodheadin johtaman komission, joka yrittää saada
uudellen läpi Peelen komission ehdotusta, jonka mukaan juutalaisilla
olisi 1000 neliökilometrin alue Tel Avivin ympärillä.
1943 lokakuu: Juutalaisten johtaja YITZHAK SHAMIR kirjoittaa
artikkelin "Terror" jossa toteaa mm. "Juutalainen moraali ja
juutalaiset tavat eivät saa olla esteenä terrorin käytölle osana
sodankäyntiä arabeja vastaan"
1946 huhtikuu: Usan presidentin Trumanin painostuksesta Englanti
taipuu sallimaan 100 000 juutalaisen pakolaisen siirtämiseksi
Euroopasta Palestiinaan.
Lokakuu 1: Siionistinen terroristiorganisaatio IRGUN tekee pommi-iskun
Englannin suurlähetystöön Roomaan.
1947 toukokuu 15: YK suosittaa komitean perustamista, komitea
suosittaa Palestiinan jakamista.
Kesäkuu: Juutalaiset terroristit lähettävät kirjepommin Englannin
kapinettiministeriöön.
Heinäkuu: Juutalainen terroristiorganisaatio IRGUN hirttää kaksi
englantilaista kersanttia ja miinoittaa heidän ruumiinsa.
Syyskuu 3: Juutalainen terroristiorganisaatio IRGUN lähettää
pommipaketin Englannin sotatoimistoon, pommi räjähtää postin
lajittelussa Lontoossa haavoittaen kahta.
Marraskuu 29: Siionistien lobbaamisen tuloksena YK päättää Palestiinan
jaosta, yli puolet Palestiinasta muodostaisi tulevan juutalaisvaltion
ja Jerusalemista tulisi kansainvälinen kaupunki.
Joulukuu 11: Juutalaisesta kuorma-autosta heitetään pommi arabien
linja-autoon, 6 arabia kuolee ja 30 haavoittuu; aseistautuneet
juutalaisterroristit murhavat myös 12 arabia rantakylässä lähellä
Haifaa.
Joulukuu 13: Juutalaisen terroristiorganisaation IRGUN Zvai Leumi
murhaa 18 palestiinalaista ja haavoittaa 60 Jerusalemissa, Jaffassa ja
Lyddassa. Jerusalemissa pommit heitettiin torialueelle lähellä
Damaskuksen porttia; Jaffassa pommit heitettiin arabialaisten
kahvilaan; Lyddassa arabit murhattiin kranaateilla ja
automaattiaseilla.
Joulukuu 19: Siionistisen terroristijärjestön Haganah hyökkää
arabikylään lähellä Safadaa, räjäyttäen kaksi taloa, raunioista
kaivetaan 10 palestiinalaisen ruumiit joista 5 oli lapsia.
Joulukuu 29: Damascus Gate in Jerusalem, juutalaiset IRGUN terroristit
heittävät kranaatin taksiin murhaten kaksi englantilaista konstaapelia
ja 11 arabia, 32 haavoittuu.
Joulukuu 30: Juutalaiset terroristijärjestöt Palmach ja Carmel Brigade
tekevät iskun Balad al Sheikh kylään murhaten yli 60 palestiinalaista.
1948 tammikuu 1: Juutalainen terroristiorganisaatio Haganah tekee isku
kylään Mount Carmelin lähellä murhaten 17 ja haavoittaen 33
palestiinalaista.
Vapaaehtoisia muista arabimaista alkaa saapua puolustamaan
palestiinalaisia ja arabikyliä, mutta joutuvat alakynteen, koska
siionistit ovat paremmin aseistautuneita ja järjestäytyneitä.
Tammikuu 4: Englannin armeijan uniformuun pukeutunut Haganah
juutalaisterroristi Jaffan keskustaan ja räjäyttää Serain, arabien
kansalliskomitean käyttämän entisen Turkin hallituksen talon, murhaten
40 ja haavoittaen 98.
Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3097102Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662116- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151327- 1121267
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71186RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411051Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992