Venäläinen asiantuntija näkee Venäjän romahtavan.

Asiantuntija haukkui Maria Zaharovan juopoksi ja sai kenkää – Ennustaa nyt, että maa romahtaa
Venäläinen asiantuntija näkee Venäjän romahtavan.
Moskovassa sijaitsevan Lähi-idän instituutin pääjohtaja Jevgeni Satanovski ennustaa Kremlin ajautuvan kaaokseen tulevana vuosikymmenenä.

Venäjän propagandistien viestejä ja puheita englanniksi kääntävä War Translated -tili on jakanut X:ssä (entisessä Twitterissä) Satanovskin avautumisen. Hän perustelee ennustustaan hyvin yksinkertaisella asialla: presidentti Vladimir Putinin iällä.

– Romahduksen mahdollisuus on jossain 2030-luvulla, koska Putin ei ole ikuinen. Hän ikääntyy, Satanovski toteaa.

Samalla videolla Satanovski tölväisee Venäjän turvallisuusneuvoston varapuheenjohtajaa, ex-presidenttiä Dmitri Medvedeviä, joka sodan aikana on muuttunut Putinin puolesta räksyttäväksi rakkikoiraksi.

– Kuten aina, vahvoja johtajien jälkeen tulevat heikot johtajat, hän sanoo.

– Putin on erittäin vahva pitämään kiinni vallasta, joskin se, mitä ajattelen hänen tavastaan johtaa maata, on täysin toinen asia. Hän laittaa jonkun pienen, heikon paskahousun paikalleen. Esimerkiksi Medvedevin.

Putin on aiemminkin päästänyt Medvedevin presidentiksi. Vuonna 2008 Medvedev valittiin presidentiksi ja Putin siirtyi pääministeriksi, kun Venäjän silloinen perustuslaki ei sallinut Putinin jatkaa presidenttinä.

Mielenkiintoinen käänne
Satanovski ei ole kuka tahansa asiantuntija, vaan War Translatedin mukaan hän on ollut hyvin tunnettu hahmo venäläisille. Länsimediat ovat viitanneet häneen huomattavana Putinin äänitorvena, joka on aiemmin kailottanut Kremlin propagandaa.

Usein Venäjän valtionmediassa esiintyneen Satanovskin asema näyttää kuitenkin horjuvan. War Translated -tili pitää ”mielenkiintoisena käänteenä”, että Putinin propagandisti on äkillisesti ryhtynyt kritisoimaan maan viranhaltijoita.

Viime viikolla mies arvosteli harvinaislaatuisesti kahta näkyvää hahmoa ulkoministeriöstä, mikä on aiheuttanut kohun Venäjällä.

Putinin pääpropagandistiksi kutsuttu tv-juontaja Vladimir Solovjov ilmoitti erottaneensa Satanovskin kommentaattorin pestistä tämän ulkoministeriön tiedottajasta Maria Zaharovasta ja varaulkoministeri Mihail Bogdanovista antamien sopimattomien kommenttien vuoksi.

Israelilaista toimittajien kanssa keskustellut Satanovski totesi Zaharovan olevan ”juoppo”, joka ei ”oikein pidä juutalaisista eikä voi sietää Israelia”. Myös Bogdanovia Satanovski luonnehti viinamäen mieheksi.

Kohu ei kuitenkaan hillinnyt Satanovskia, joka ennusti edellä mainitun Venäjän romahduksen tiettävästi viikonloppuna jo ollessaan tulisilla hiilillä.

Turun kauppakorkeakoulun professori ja Venäjä-asiantuntija Kari Liuhto arvioi syyskuussa Iltalehdelle, että itänaapurissamme tapahtuu suuria muutoksia seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Suoranaiseen vallankumoukseen Liuhto ei usko, mutta Putinin terveyden pettäminen ennen vuotta 2033 on hänen mukaansa todennäköistä. Hän uskoo Putinin valitsevan itselleen marionettihallitsijan.

– Hän voi istua Kremlissä loppuunsa saakka, mutta jos terveys tai kannatus romahtaa, hän joutuu valitsemaan marionetin, professori sanoo.

Putinin Venäjä natisee jo liitoksistaan – maan romahdus voi johtaa vielä pahempaan painajaiseen
Liuhdon mukaan putinismi jyllää jatkossakin ja Putinin kuoleman jälkeen alkaa silovikien aikakausi.

Brittiläinen turvallisuusalan asiantuntija Edward Lucas näkee Venäjälle synkemmän tulevaisuuden. Hänen mukaansa Euroopan tulisi varautua Venäjän pirstoutumiseen useisiin pienempiin valtioihin.

Toinen brittiläinen asiantuntija, historioitsija Owen Matthews on antanut samansuuntaisia lausuntoja. Hän arvioi Venäjällä kytevän jo nyt vallankumous, joka voi olla ”yhtä kaoottinen ja ruma” kuin vuoden 1917 vallankumous.

Aikanaan Neuvostoliiton romahduksen ainoana Yhdysvaltain hallinnossa ennustanut Paul Goble puolestaan katsoo Putinin laiton hyökkäyssota Ukrainaan asettaneen Venäjän tulevaisuuden vaakalaudalle.

– Ukrainan sota on murentanut Putinin kykyä johtaa maata tehokkaasti, hän arvioi keväällä.

– Puhumme Venäjän valtion kuolemasta ja kaaoksesta, joka seuraa tuosta valtiosta hajoavien osien yrittäessä järjestää asiat ja muodostua (uusiksi valtioiksi).
40575
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Putin on Venäjä. Mitään ei Venäjällä tapahdu Putinin tietämättä. Duumakin on Putinin kumileimasin. Diktaatorin arvostelu on sanktioitu ankarasti.
Luultavasti tuo asiantuntija tulee kokemaan ikävän lopun, kun uskalsi kertoa totuuksia.

2Äänestä
  • Ainut mitä tehdä on sopeutua ilman noita siellä olevia olioita jotka ovat mongolien sekajätteen tulos

    1Äänestä

  • Täälläkään ei tapahdu mitään ilman, että NSA tietäisi siitä. Isoveli valvoo myös länsimaita ja se isoveli ei ole yhtään sen parempi kuin Putin.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Täälläkään ei tapahdu mitään ilman, että NSA tietäisi siitä. Isoveli valvoo myös länsimaita ja se isoveli ei ole yhtään sen parempi kuin Putin.

    Oli helpottavaa kuulla, että taas maanantaina NATOn huippu moderni tiedustelukone lensi pitkin itä-rajaa. On Suomelle myös tärkeää saada selville mitä Venäjällä tapahtuu.
    Virallisesti koneen sanottiin paikallistaneen Muurmankin, ja Pietarin välisiä tutka-asemia.

    1Äänestä

  • Siinä taas yksi Putinin lähimmistä miehistä kertomassa tietojaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ainut mitä tehdä on sopeutua ilman noita siellä olevia olioita jotka ovat mongolien sekajätteen tulos

    Halveeraatko aasialaisten korkeaa älykkyyttä?

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Halveeraatko aasialaisten korkeaa älykkyyttä?

    Mongolit hallitsivat kerran Kiinaakin Marco Polon aikana. Ei mitään tyhmää sakkia.

    Äänestä

Venäjän presidentin Vladimir Putinin nimen kirjoittaminen poliisin salaiseen rekisteriin oli oikea teko tiedot syöttäneeltä poliisimieheltä.
Putin oli myöntänyt venäläiselle Night Wolves moottoripyöräjengin presidentille korkean kunniamerkin. Se huomioitiin Suomen poliisin tiedustelussa, kuten muuallakin maailmassa.
Presidentin jengipomolle myöntämä kunniamerkki pitääkin merkitä poliisin rekisteriin. Lisäksi venäläinen Night Wolves neuvotteli aikoinaan liittymisestä yhdysvaltalaiseen Helvetin enkelit -moottoripyöräjengiin.

Poliisi oli ajanhermolla tuolloin. Rosvo mikä rosvo.

2Äänestä

Ivan tapasi baarissa yrittäjän, joka tekee töitä maailman suurimmalle panssarivaunutehtaalle. Mies rakasti rommia, halveksi Putinia ja on varma siitä, että Venäjä häviää sodan.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009926550.html

2Äänestä
  • Tärkeä virke:

    "Ukraina saa nopeasti ja ilmaiseksi sen, mitä me ostamme kolminkertaisella hinnalla pitkän toimitusketjun kautta.”

    1Äänestä

  • paniikkia ilmassa mahorkan lemun lisäksi

    Äänestä

  • Tässä on sellainen hauska perspektiivivirhe, että Venäjän normaalihan on sellainen elintaso, johon suomalaiset eivät ikimaailmassa suostuisi kuin Nagant ohimolla.

    Jos suomalaiset alistuisivat venäläismalliseen kurjuuteen, valtiomme budjetti olisi hetkessä tasapainossa, kun kaikki hyvinvointiyhteiskunnassa välttämättöminä pidetyt julkiset menot tippuisivat murto-osaan entisestä.

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Tässä on sellainen hauska perspektiivivirhe, että Venäjän normaalihan on sellainen elintaso, johon suomalaiset eivät ikimaailmassa suostuisi kuin Nagant ohimolla.

    Jos suomalaiset alistuisivat venäläismalliseen kurjuuteen, valtiomme budjetti olisi hetkessä tasapainossa, kun kaikki hyvinvointiyhteiskunnassa välttämättöminä pidetyt julkiset menot tippuisivat murto-osaan entisestä.

    "Jos suomalaiset alistuisivat venäläismalliseen kurjuuteen..."

    Venäjällä suomalaisnainen sanoi miehelleen, että jos siellä Suomessa on asiat kerta niin paljon paremmin, niin muuta sitten sinne.

    1Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    "Jos suomalaiset alistuisivat venäläismalliseen kurjuuteen..."

    Venäjällä suomalaisnainen sanoi miehelleen, että jos siellä Suomessa on asiat kerta niin paljon paremmin, niin muuta sitten sinne.

    Ei kaikki ole. Venäjällä saa hakata vaimoaan vapaasti kunhan ei tapa, Suomessa ei lainkaan.

    1Äänestä

  • Kolmen kopeekan H**RA on kovin optimistinen.

    1Äänestä

Valitettava onnettomuus

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009941652.html

IVANOVON kaupungissa noin 300 kilometrin päässä Moskovasta vaikuttanut sodanvastainen aktivisti Olga Nazarenko menehtyi 20. lokakuuta epäselvän tapahtuma­ketjun jälkeen.

Mazurovan ilmoituksen yhteydessä olevasta kommentti­ketjusta käy ilmi, että Nazarenkon kerrotaan pudonneen puusta.

Venäjän median useissa uutisissa putoaminen on ilmaistu ainoastaan niin, että Nazarenko oli ”pudonnut korkealta”. Joissakin uutisissa hänen loukkaantumistaan kutsutaan onnettomuudeksi, mutta joissakin uutisissa viitataan tahallisen väkivallan mahdollisuuteen.

2Äänestä

Putin kaivautuu maakellariinsa niin syvälle ettei edes tryffelikoira löydä häntä.

1Äänestä
  • Puten vesipää paisuu ja sen takia että sillä on kuppa sixi pää on paisunut ja sen kyllä huomaa

    1Äänestä

  • Mutta suomalaisen Putinin peppupaapojan vainu onkin paljon vahvempi kuin tryffelisian.

    1Äänestä

Venäjällä ei tarvitse hymyillä eikä kehua Putinia koska niihin kuluu energiaa.

1Äänestä
  • Onko noi jutut sulle huumetta?

    Äänestä

"20 Vuotta sitten myös joka sanoi .P Korea romahtavan"

Kukahan tuo "joka" mahtoi olla?

1Äänestä
  • Venäjä on ylipäätään tosi paha ennustettava. Kannattaisi ehkä profetoida sen pysyvän ja paranevan kuin Valion viili, sillä Neuvostoliittokin alkoi sortua heti kun Paavo Väyrynen ilmoitti sen olevan ikuinen.

    2Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Venäjä on ylipäätään tosi paha ennustettava. Kannattaisi ehkä profetoida sen pysyvän ja paranevan kuin Valion viili, sillä Neuvostoliittokin alkoi sortua heti kun Paavo Väyrynen ilmoitti sen olevan ikuinen.

    Minä olen huomannut, että kun tuolta terroristi- ja rikollisvaltiolta odottaa aina pahinta, niin ei ole tarvinnut pettyä.

    2Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Minä olen huomannut, että kun tuolta terroristi- ja rikollisvaltiolta odottaa aina pahinta, niin ei ole tarvinnut pettyä.

    Se on juuri noin. Lowered expectations = ei putoo korkeelta. :-)
    Kyse on siis pohjimmiltaan ihan vaan arkirealismista. :-)

    Äänestä

Öljy-yhtiö Lukoilin hallituksen puheen­johtaja Vladimir Nekrasov kuoli yllättäen Venäjällä.

Hänen edeltäjänsä Ravil Maganov kuoli syyskuussa 2022 pudottuaan väitetysti sairaalan ikkunasta Moskovassa.

2Äänestä

A-talkissa asiantuntijat keskustelevat Venäjästä.
Hyvää ja syvällistä debanttia sortuvasta diktatuurista.

2Äänestä
  • Onpas sekava sepustus.

    1Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Onpas sekava sepustus.

    Samoin nämä Venäjän talous tieteilijät. Jotka väittivät toluden romahtavan jo ajat sitten. Taitaa olla niin että joiltain muilta se talous romahtaa.

    Äänestä

  • >Tuo vastaus kertoo paljon siitä, mitä naton kannattajat ymmärtää maailmasta. Ei paljon mitään.

    Painava näkemys tuo, että Naton kannattajia äänestänyt suomalaisten yli 98 % ei ymmärrä maailmasta paljon mitään.

    1Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Samoin nämä Venäjän talous tieteilijät. Jotka väittivät toluden romahtavan jo ajat sitten. Taitaa olla niin että joiltain muilta se talous romahtaa.

    Se nyt vain on niin, että Espanjan kokoluokan talous ei kestä vuosien sotatilaa. Semminkin kun suunnaton pinta-ala asettaa niin siviili- kuin sotilaskuljetuksillekin valtavat ja kalliit haasteet, jotka pahenevat koko ajan.

    Jo WW2:ssa Puna-armeija olisi 1943 pysähtynyt ilman massiivista amerikkalaista ajoneuvoapua. Nyt Kiinalta ei tule sotilaskalustoa lainkaan eikä Pohjois-Korealtakaan kuin varsin krouvia tavaraa.

    1Äänestä

Onhan se suuri huolen aihe, mihin Putinin sotaisa politiikka Venäjän vie. Eilinen televisiokeskustelu toi hyvin esiin Venäjän tulevat ongelmat. Ei mikään maa kestä vuodesta, toiseen sotatataloutta joka vielä jättää yhteiskunnan tuleviin haasteisiin reagoimatta.
Neuvostoliitonkin hajoaminen tuli yllättäen, ja jälkihoito tuli maksamaan läntisille demokratioille melkoisesti. Suuri huoli oli NL:n ydinaseiden joutuminen vääriin käsiin, ja sotilaiden siirtyminen rikollisuuden piiriin. Länsimaiden avulla tätä pystyttiin ehkäisemään. Sotilaille rakennettiin kaupunkeja, infraan, ja työpaikkoihin panostettiin. Tämä osaltaan auttoi Venäjää selviämään murroksesta, jota vielä synkisti KGB:n piilottama varallisuus Neuvostoliiton ajoilta.
Saksa oli silloin Venäjän suuri auttaja. Luultavasti Putinin jälkeiseen Venäjään tullaan suhtautumaan huomattavasti kriittisemmin, jos maa vaipuu samaan tilaan kuin mistä Venäjä aloitti 90-luvun alusta. Kiinalla on itsekkäät pyrkimykset avun suhteen, joten sekään ei tule olemaan hyvä vaihtoehto Venäjälle pitkällä tähtäimellä.

2Äänestä
  • Samoja piirteitä on nyt Venäjällä. Putin oligarkkiystävineen on piilottanut suunnattomat varallisuudet veroparatiiseihin piiloon.
    Jos Venäjällä nähtäisiin tulevaisuus vakaana, niin varat sijoitettaisiin omaan maahan. Nyt ne yritetään piilottaa sinne mihin ne vain voidaan.
    Sotateollisuus, jonka vientimahdollisuudet ovat huonot, ja maine kyseenalainen, eivät innosta sijoittajia.

    2Äänestä

Putininkin käppäilee päivät pitkät kultakönttä paikallaan.

Samoin se on kaikilla muillakin lähipiirin jäsenillä mukana varmuuden vuoksi.

2Äänestä

Neukkula kaatui kun ei jaksanut asevarustelua.

Ei ole oppineet mitään siellä.

1Äänestä

Mitä tarkoittaa "Venäläinen asiantuntija" tällä palstalla?

Äänestä
  • Jotain joka tuntee venäjän ja joka ei ole missään tekemisissä venäjän diktatuurin mielivallan kanssa eikä tätä asiantuntijaa uhkaa välitön vaara mielipiteistään .

    Äänestä

  • Vahva veikkaus ........ Indoktrinoitua, infantiilia ÄÄLIÖTÄ .... joka pelkää henkensä edestä, FSB:tä / GRU:ta.

    -44.Div.-

    Äänestä

https://www.verkkouutiset.fi/a/ukraina-tuki-rauhansuunnitelmalle-kasvaa/
🕊 🕊 🕊
Maltan kokoukseen osallistuu edustajia yli 60 maasta. Venäjä ei ole osallistujamaiden joukossa, mutta Ukrainan presidentti Zelenskyin rauhansuunnittelmaan keskittyvään tapaamiseen osallistuu edustajia konfliktissa puolueettomina pysyttelevistä globaalin etelän maista.

– Ukrainan diplomaattiset ponnistelut tuottavat tulosta, kansainvälisen yhteisön tuki Ukrainan rauhansuunnitelmalle kasvaa. Useiden globaalin etelän maiden osallistuminen kokoukseen on osoitus tästä.

Maltalla tullaan keskustelemaan osasta Ukrainan kymmenen kohdan suunnitelmaa, kuten ydin- ja ruokaturvallisuudesta, vankienvaihdosta ja Ukrainan alueellisen suvereniteetin palauttamisesta ❗️


Venäjän olevan pakko taipua kansainvälisen yhteisön edessä ja hyväksyttävä sille asetetut rauhanehdot❗️

Äänestä
  • Kiinan kannattaisi harkita vakavasti kenen puolella tulee olemaan jatkossa.
    Ukrainan jälleenrakennus tulee olemaan iso urakka, ja se voi nostaa osaltaan maailmantalouden nousuun.
    Tuskin Venäjän puolustelijoilla on mahdollisuuksia saada urakoita Ukrainasta. Ne sadat miljardit, mitkä ovat Venäjältä jäädytettyinä lännen pankeissa olisi tärkeää saada käyttöön, jo alkuvaiheessa. Tässä kohtaa on hyvä unohtaa sääntöpohjainen oikeus, jota lännessä painotetaan kaikkialla. Venäjä on rikkonut kaikkia mahdollisia sääntöjä, ja sopimuksia. Tehnyt sotarikoksia, aiheuttanut pakolaisaaltoja, ja suurta inhimillistä hätää. Rikollinen ei saa hyötyä rikoksistaan. Venäjän aiheuttamiin tuhoihin eivät nuo jäädytetyt varat riitä alkuunkaan, mutta niilläkin saadaan Ukrainan talous hyvään nousuun.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Asiantuntija haukkui Maria Zaharovan juopoksi ja sai kenkää – Ennustaa nyt, että maa romahtaa
Venäläinen asiantuntija näkee Venäjän romahtavan.
Moskovassa sijaitsevan Lähi-idän instituutin pääjohtaja Jevgeni Satanovski ennustaa Kremlin ajautuvan kaaokseen tulevana vuosikymmenenä.

Venäjän propagandistien viestejä ja puheita englanniksi kääntävä War Translated -tili on jakanut X:ssä (entisessä Twitterissä) Satanovskin avautumisen. Hän perustelee ennustustaan hyvin yksinkertaisella asialla: presidentti Vladimir Putinin iällä.

– Romahduksen mahdollisuus on jossain 2030-luvulla, koska Putin ei ole ikuinen. Hän ikääntyy, Satanovski toteaa.

Samalla videolla Satanovski tölväisee Venäjän turvallisuusneuvoston varapuheenjohtajaa, ex-presidenttiä Dmitri Medvedeviä, joka sodan aikana on muuttunut Putinin puolesta räksyttäväksi rakkikoiraksi.

– Kuten aina, vahvoja johtajien jälkeen tulevat heikot johtajat, hän sanoo.

– Putin on erittäin vahva pitämään kiinni vallasta, joskin se, mitä ajattelen hänen tavastaan johtaa maata, on täysin toinen asia. Hän laittaa jonkun pienen, heikon paskahousun paikalleen. Esimerkiksi Medvedevin.

Putin on aiemminkin päästänyt Medvedevin presidentiksi. Vuonna 2008 Medvedev valittiin presidentiksi ja Putin siirtyi pääministeriksi, kun Venäjän silloinen perustuslaki ei sallinut Putinin jatkaa presidenttinä.

Mielenkiintoinen käänne
Satanovski ei ole kuka tahansa asiantuntija, vaan War Translatedin mukaan hän on ollut hyvin tunnettu hahmo venäläisille. Länsimediat ovat viitanneet häneen huomattavana Putinin äänitorvena, joka on aiemmin kailottanut Kremlin propagandaa.

Usein Venäjän valtionmediassa esiintyneen Satanovskin asema näyttää kuitenkin horjuvan. War Translated -tili pitää ”mielenkiintoisena käänteenä”, että Putinin propagandisti on äkillisesti ryhtynyt kritisoimaan maan viranhaltijoita.

Viime viikolla mies arvosteli harvinaislaatuisesti kahta näkyvää hahmoa ulkoministeriöstä, mikä on aiheuttanut kohun Venäjällä.

Putinin pääpropagandistiksi kutsuttu tv-juontaja Vladimir Solovjov ilmoitti erottaneensa Satanovskin kommentaattorin pestistä tämän ulkoministeriön tiedottajasta Maria Zaharovasta ja varaulkoministeri Mihail Bogdanovista antamien sopimattomien kommenttien vuoksi.

Israelilaista toimittajien kanssa keskustellut Satanovski totesi Zaharovan olevan ”juoppo”, joka ei ”oikein pidä juutalaisista eikä voi sietää Israelia”. Myös Bogdanovia Satanovski luonnehti viinamäen mieheksi.

Kohu ei kuitenkaan hillinnyt Satanovskia, joka ennusti edellä mainitun Venäjän romahduksen tiettävästi viikonloppuna jo ollessaan tulisilla hiilillä.

Turun kauppakorkeakoulun professori ja Venäjä-asiantuntija Kari Liuhto arvioi syyskuussa Iltalehdelle, että itänaapurissamme tapahtuu suuria muutoksia seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Suoranaiseen vallankumoukseen Liuhto ei usko, mutta Putinin terveyden pettäminen ennen vuotta 2033 on hänen mukaansa todennäköistä. Hän uskoo Putinin valitsevan itselleen marionettihallitsijan.

– Hän voi istua Kremlissä loppuunsa saakka, mutta jos terveys tai kannatus romahtaa, hän joutuu valitsemaan marionetin, professori sanoo.

Putinin Venäjä natisee jo liitoksistaan – maan romahdus voi johtaa vielä pahempaan painajaiseen
Liuhdon mukaan putinismi jyllää jatkossakin ja Putinin kuoleman jälkeen alkaa silovikien aikakausi.

Brittiläinen turvallisuusalan asiantuntija Edward Lucas näkee Venäjälle synkemmän tulevaisuuden. Hänen mukaansa Euroopan tulisi varautua Venäjän pirstoutumiseen useisiin pienempiin valtioihin.

Toinen brittiläinen asiantuntija, historioitsija Owen Matthews on antanut samansuuntaisia lausuntoja. Hän arvioi Venäjällä kytevän jo nyt vallankumous, joka voi olla ”yhtä kaoottinen ja ruma” kuin vuoden 1917 vallankumous.

Aikanaan Neuvostoliiton romahduksen ainoana Yhdysvaltain hallinnossa ennustanut Paul Goble puolestaan katsoo Putinin laiton hyökkäyssota Ukrainaan asettaneen Venäjän tulevaisuuden vaakalaudalle.

– Ukrainan sota on murentanut Putinin kykyä johtaa maata tehokkaasti, hän arvioi keväällä.

– Puhumme Venäjän valtion kuolemasta ja kaaoksesta, joka seuraa tuosta valtiosta hajoavien osien yrittäessä järjestää asiat ja muodostua (uusiksi valtioiksi).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu