Onko Suomessa (tai EU-alueella) tällaisia useamman viikon tai kuukauden "leirejä" johon voisi mennä sillä ajatuksella että on pidemmän aikaa suljetussa ympäristössä jossa on selkeät ruokavaliot ja liikuntamahdollisuudet?
Löysin ulkomailta esim. Thaimaasta mielenkiintoisia kuntoiluretriittejä mutta mahtaisiko Suomesta moisia löytyä? Teen etätyötä niin voisin periaatteessa "jättää" perheeni 1-2 kuukaudeksi ja sulkea itseni moiselle leirille jotta saisin konkreettisesti kunnon startin omalle kymmenen vuotta kestäneelle kamppailulleni painonpudotuksen ja liikunnan kanssa.
Ongelmana se, että olen niin huonossa kunnossa että liikkuminen omaehtoisesti on tuskaa, eli olisi pakko saada itseni sellaiseen paikkaan missä en voi tehdä muuta kuin liikkua (koska se on ohjelmassa automaattisesti) ja toisaalta mitä nopeammin saisin painoa alas, sitä parempi motivaationi olisi liikkua enemmän. Todennäköisesti uniapneanikin korjautuisi ja saisin siitä taas lisäintoa ja -jaksamista liikkua enemmän ja syödä järkevästi. Ja kun en olisi kotona / toimistolla, niin ei tulisi kiusausta käydä ulkona syömässä tai kokkailla jotain roskaruokaa mitä tulee kotona tehtyä.
Saan varmasti negatiivisia kommentteja tyyliin "syö vähemmän ja liiku enemmän" tai "voithan tuota leirille mennä mutta sitten palaat taas vanhoihin tapoihisi kun palaat kotiin". No näin varmasti onkin, mutta pakko alkaa tekemään nyt jotain! Ei tämä voi näin jatkua (herään väsyneenä, ajan autolla töihin, istun töissä, syön, ajan autolla kotiin, syön, istun kotona sohvalla, syön, nukun huonosti... ja toistan tätä päivästä toiseen kun en jaksa tehdä mitään muuta).
Voin vanhana kilpaurheilijana sanoa että ei tämä niin helppoa olekaan enää näin ylipainoisena 50-vuotiaana. Tarvitsen aidosti ympäristön jossa saisin muokattua elintapojani ja rutiinejani kerralla erilaiseksi. Tavoitteena se, että paino tippuisi ja kunto kasvaisi niin että arkiliikunta alkaisi taas tuntumaan mukavalta ja samalla unenlaatu paranisi niin että henkinen jaksaminen laajentuisi työn ulkopuolelle liikuntaan. Nyt kun en aidosti jaksa tehdä mitään muuta kuin käydä töissä ja kotona istua sohvalla; energiat riittää juuri ja juuri siihen.
Boot Camp / painonpudotus"leiri"?
Anonyymi-ap
1
685
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait223047- 402664
Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...381503- 841350
- 631251
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä40999Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.125913- 33829
Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas
Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi29663Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan59621