En ymmärrä, miksi moottoritiellä ajettaessa monien on pakko ensin ajaa aivan perseeseen kiinni, ennen kuin lähtee ohittamaan, mikäli tilaa on hyvin edessä sekä takana?
Luulevatko jotkut olevansa sellaisia kilpa-ajajia, että tarvii hyödyntää edellä menevän imu ennen ohitusta?
Moottoritiellä kaistaa voisi mielestäni vaihtaa reilusti jo ajoissa ja ilmaista ohitusaikeensa.
Silloin tietysti, jos joku tulee kovempaa takaa, on syytä tehdä tilaa. Se vasta ottaa päähän, kun jotkut ajavat ohituskaistalla alinopeutta.
Olisi kiva kuulla tällaisen ihmisen perusteluja.
Myös moottoritiellä voi tulla eteen äkillinen este, jolloin joutuu lukkojarruttamaan. Tällöin perässä roikkuvalle käy huonosti.
Vilkunkin käyttö on sallittua.
Luulevatko jotkut olevansa sellaisia kilpa-ajajia, että tarvii hyödyntää edellä menevän imu ennen ohitusta?
Moottoritiellä kaistaa voisi mielestäni vaihtaa reilusti jo ajoissa ja ilmaista ohitusaikeensa.
Silloin tietysti, jos joku tulee kovempaa takaa, on syytä tehdä tilaa. Se vasta ottaa päähän, kun jotkut ajavat ohituskaistalla alinopeutta.
Olisi kiva kuulla tällaisen ihmisen perusteluja.
Myös moottoritiellä voi tulla eteen äkillinen este, jolloin joutuu lukkojarruttamaan. Tällöin perässä roikkuvalle käy huonosti.
Vilkunkin käyttö on sallittua.
Vastaukset 7
Vanhimmat
On menny rahat hukkaan, turhan kallis henkilöllisyykortti. Mutta kun joku lähestyy tuolla tavalla takaa niin mitä muuta voit kuin väistää ohituskaistalle että hän ei aja perään? Vitsi vitsinä että onneksi me ei toimita yhtä tyhmästi.
Vastauksena sinulle kiteytettynä. ÄLÄ KYSY TUOLLAISIA :( Voit vain arvailla mistä sekin johtuu.
Jotain järjen köyhyyttä kertoo sekin että:
Kehä III:lle tulevien (paikkaa sen tarkemmin erittelemättä) on pakko kiilata kehä:llä ajava tai ainakin ajaa sitten eteen puolen metrin päähän. Liityntäkaistaa on yli KILOMETRI! Kehälle oli tulossa rekka ensimmäisenä ja perässä kaksi henkilöautoa ja niitten perässä pakettiauto. Rekka mahtuu ongelmitta tulemaan, hän oli sovittanut vauhtinsa että voi ajaa minun etupuolelle ilman ongelmia. Mutta muut, ei uskomatonta, pakko päästä ajaa rekan perässä yhtä aikaa kehä III:lle. No ei voi muuta kuin vaihtaa itse kaistaa saamarin junttien takia. Tilaa olisi ajaa vaikka venäjälle asti mutta ei. Juu ja kukaan ei osannut käyttää edes vilkkua että voisi osoittaa aikeensa kun vaihtaa kaistaa, silloin voisin joustaa vähän paremmin. No taisi pakettiautoilijalla vilkkua vilahtaa ja oli hirveä kiire päästä eteeni kun kaista loppuu jo kilometrin päässä. Liikenteessä on aivan uskomattoman ajotaidoidotonta porukkaa, ei voi kuin ihmetellä miten ne selviää, muitten armosta kaiketi selviävät liikenteessä. Ruuhkan aikaan saamiseksi tarvitaan pari kolme autoa!
Että tällästä se on liikenteessä, en suosittele :)
Autokoulussa voisi opettaa myös moottoritiellä ajamista enemmän. Sitä ei ainakaan omana autokouluaikanani opetettu paljoa edes teoriassa. No ehkä mainittiin muutamalla sanalla.
Autokoulussa ajettin vain kaupungissa, mikä on toki hyödyllistä, mutta suurissa nopeuksissa ne tuhoisimmat onnettomudet kuitenkin tapahtuvat.
Vilkun käyttökin monilta "unohtuu". Vasta sitten se laitetaan päälle, kun ratti on jo kääntynyt. Onko se vilkun nuppi jossakin autossa oikeasti niin raskas, että sitä ei jaksa joka kerta vääntää?
On siellä liikenteessä kyllä kaikenlaista "tallaajaa"...rekalla pitäis melkein ajaa, kun ei mee heti ruttuun vaikka joku ajaa perään.
Johtuu jostakin muusta asiasta. Kun liikenteessä liikkuu niin huomaa kyllä että vilkkua käytetään mutta aika harva käyttää sitä oikein. Eli todella monet kytkee vilkun ihan turhaan kun sen käyttö myöhästyneenä ei enää aja asiaansa. Kääntyvien kaistalla missä periaatteessa ei tarvita suuntavilkkua, poikkesena kyllä kevyt liikenne osaa huomioida kääntyviä paremmin kun ilmaisevat aikeensa kääntyä vielä suuntavilkun kanssa. Osa vaan tälläisessäkin paikassa laitta vilkun päälle samalla kun kääntää rattia, siinä kohtaa vilkku kytketään jo pois päältä.
...että sulle käy ko tilanteessa huonommin kuin peräänajajalle. Niskavammat ovat aika yleisiä siinä etummaisessa autossa istuvalle.
Sekö sitten oikeuttaa toisen ajamaan perään kiinni, että edessä ajavalle siinä vain käy huonosti?
Jos esimerkiksi tiehen on tullut suuri painauma, ja sen takia joudun painamaan jarrua, se oikeuttaa perässä roikkujan ajamaan perään, koska minulle siinä käy huonosti?
"että sulle käy ko tilanteessa huonommin kuin peräänajajalle."
Tottakai siinä voi käydä huonommin minulle. Siksi kaikkien täytyisi pitää turvaväli.
JUmalauta pitäkää ne turvavälit!
Moottoritiellä ajamisessa parantamista myös ohituksen jälkeen.Mikä siinä on kun pitää tulla ohitetun eteen "nokkaa hipoen"kun edessä ei ole minkään näköistä ruuhkaa!SITÄ VOISI AJAA MUUTAMIA KYMMENIÄ METRIÄ ETEENPÄIN VIELÄ OHITUSKAISTALLA!.Onko vallalla jokin pakkomielle asiasta.Vallankin kosteat kelit tuntuvat olevan psykopaatti ohittajilla hallussa."Paras temppu" on sitten koukata heti perään oikealle pois moottoritieltä.
Näin rampeilla/motareilla ja kehillä päivittäin ajavana voi todeta että väliin survomiseen pakottaa ns. karavaani-ilmiö oikealla kaistalla.
Tilaa olisi aivan oikein, vaikka Turkuun tai Pietariin saakka, mutta oikealla kaistalle ja rampille pääsyn estää "turvallisten" kuljettajien 75km/h nopeutta kulkeva, ja n. metrin turvavälin pitävä kilometrin pituinen kolonna.
Pakko survaista vilkulla johonkin väliin jos aikoo mennä rampista, satoi tai paistoi, ilman mitään muiden kiusaamista.
Rampille pitää vain päästä ja kaistoja on monta. Menee enemmän autoja katsos kun ajaa kahta kaistaa ja antaa tilaa tarvittaessa. Lasitkin voivat ajossa joskus paskaantua.