Sukupuutot kaatoivat kreationismin jo 1800-luvulla.

Anonyymi-ap

Kristinusko syntyi vuoden 100 paikkailla ja Genesiksen luomiskertomus otettiin osaksi kristittyjen raamattua viimeistään 300-luvulla. Ja luomiskertomusta luettiin niin kuin se oli kirjoitettu: Jumala loi lajeittain kaiken elävän, katsoi luomustaan ja totesi, että niin oli hyvä. Syntyi käsitys staattisesta biosfääristä, jossa ovat ne eliöt jotka siinä aina ovat olleet ja tulevat aina olemaan.

Kun paleontologia alkoi kehittyä 1700-luvun lopulla ja 1800 luvun alussa alkoi löytyä kummallisten eläinten luita, kuten mammutteja ja dinosauruksia. Raamatun mukainen ajatus elokehän pysyvyydestä oli niin syvässä, että näitä eläimiä alettiin etsimään. Pidettiin itsestään selvänä, että jos niitä on elänyt joskus, niin niitä elää edelleen. Esimerkiksi USA:n silloinen tuleva presidentti Thomas Jeffersson rahoitti retkikunnan etsimään eläviä mammutteja USA:n ja Kanadan vähän tutkituista osista. Ei löytynyt.

Pikku hiljaa alkoi tulla käsitys, että eläinlajeja voi kuolla sukupuuttoon. Se oli suuri muutos ajattelutavassa ja vakava isku luomiskertomukselle, niin kuin sitä oli 1500 vuotta luettu ja sukupuuttoja yritettiin selittää vedenpaisumuksella, joka sekin oli vaikeaa, kun vedenpaisumuskertomuksessa kaikki maaeläimet otettiin arkin suojiin. Ainoana mahdollisuuttena kuitenkin pidettiin jotain yksittäistä katastrofia, joka olisi hävittänyt osan luoduista ja aiheuttanut siis kaikki sukupuutot.

Kun sukupuuttojen todellinen luonne ja yleisyys alkoi selvitä oli pakko todeta, että ne eivät sopineet Raamatun luomiskertomukseen eikä muihin Raamatun kertomuksiin. Kun geologit olivat jo aikaisemmin todenneet maapallon vähintään kymmeniä miljoonia vuosia vanhaksi eikä tuhansia, kuten Raamatun mukaan oli, niin Raamatun luomiskertomus oli kumottu - jo ennen evoluutioteoriaa.

32

832

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itse asiassa paleontologia osoittaa, että n. 99 % kaikkina aikoina eläneistä eläimistä on joko kuollut sukupuuttoon tai muuttunut uusiksi lajeiksi. Pahimmat sukupuuttoaallot tappoivat yli 90 % kaikista maaeläimistä.

      Kreationismi on uskonnollinen uskomus. Luonnontieteiden kanssa kreationistien väitteillä ei ole mitään tekemistä.

      • Anonyymi

        Nyt tiedämme tämän, mutta avauksen pointti oli, että jo 1800-luvulla alkoi selvitä, että sukupuutot olivat toistuva ilmiö, mikä oli SOVITTAMATTOMASSA RISTIRIIDASSA sen kanssa, miten Genesiksen luomiskertomusta oli AINA tulkittu.

        Kreationismin perusteet kaatuivat siis ennen kuin nykymuotoinen kreationismi edes syntyi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hauska nyanssi on myös se, että kreationistien ehkä painajaismaisin tieteellinen löydös eli evoluutioteoria oli vielä tuolloin keksimättä. Kreationismi on tyrmätty ennen tuota. Nykyisinkin tälläkin palstalla on näitä evoluutioteorian "kaatajia" luimistarullaan, vaikka koko luomistaru on osoitettu taruksi ennen 1800 -luvun puolta väliä.

        Niinpä.

        Kreationismi on ristiriidassa kaikkien luonnontieteiden kanssa.

        Syy siihen, että kreationistit keskittyvät evoluutioteoriaan on tietenkin se, että se kyseenalaistaa ihmisen alkuperän Jumalan näköispainoksena ja luomakunnan kruununa. Uskonnollisuuden ytimessä on omahyväisyys.

        Tämä erottui hyvin ROTin teksteistä, jossa hän näki itsensä luomakunnan huippuna. Hän auliisti väitti kuinka hänen lapsensa ovat rappeutuneita huonommaksi. Kun puhe vietiin hänen vanhempiinsa niin tuli hiljaisuus.
        Hänen mukaansa ihminen rappeutuu pian sukupuuttoon.

    • Anonyymi

      Niin tai sitten Jumala on jekuttanut meitä!Hassunkurinen Jumala!

    • Anonyymi

      Raamatun muuttumaton totuus on siitä vänkä asia, että se muuttuu uskovien tarpeiden mukaan.

      Tuo ajatus sukupuuttojen mahdottomuudesta (edes koko käsitettä ei ollut) on hyvä esimerkki. Kristityt olivat 1500 vuotta varmoja siitä, että Raamattu kertoo elokehän olevat staattinen: ne lajit, jotka kerran on luotu ovat olemassa aina maailmanloppuun saakka. Kun vastaisia todisteita tuli, niin jotenkin kummasti huomattiin, että Raamattu ei enää väittänytkään elokehää staattiseksi.

      • Anonyymi

        Toistuuhan tuo ennen ja nyt. Olihan maa kaiken keskus pitkään Raamatun tulkinnan mukaan ja maa lepäsi pilareilla niin, että sen reunalta saattoi tippua. Näitähän täälläkin selitellään 500 vuotta myöhemmin uusin tulkinnoin, jotenkin häpeillen. Samoin kretut ehkä 100 vuoden päästä selittelee tämän päivän uskovaisten käsitystä evoluutiosta jollain samalla tyylillä, peitellen näitä tämän päivän naiiveja käsityksiä. Mutta tiede etenee, ja Raamatun selittäjät yrittää pysyä jotenkin perässä.

    • Nykyisen ekokatastrofin ja ihmisen aiheuttaman sukupuuttoaallon aikana kannattaa lukea kirja "Elolliset". Se on esikoiskirjailija Iida Turpeisen loistava kuvaus Stellerin merilehmästä joka löydettiin 1741 Beringinmereltä ja tapettiin sukupuuttoon metsästämällä seuraavan n. 30 vuoden aikana. Kirjaa ollaan kääntämässä yli kymmenelle kielelle ja veikkaan että siitä tulee kansainvälinen menestys. Varma Finlandiaehdokas?

      Stellerin merilehmän sukupuutto oli ensimmäinen kerta, kun alettiin tajuta, että ihminen voi tappaa eläinlajeja sukupuuttoon ja aiheuttaa näin peruuttamatonta tuhoa ympäristölleen. Se oli itu josta alkoi kasvaa ymmärrys siitä, että ihmisen on suojeltava ympäristöään ihmisen itse aiheuttamalta tuholta. No kovin hyvin asiaa ei ole ymmärretty vielkään, mutta suunta on oikea.

      • Anonyymi

        Nythän tuosta kirjasta tuli Finlandia-ehdokas.
        Hyvä valinta!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nythän tuosta kirjasta tuli Finlandia-ehdokas.
        Hyvä valinta!

        Pysäyttävin kohta kirjassa on jälkilause / kiitokset, jossa kerrotaan, että kirjan kirjoitusprosessin aikana (4-5 vuotta?) noin neljäsataa (400) tunnettua eläinlajia kuoli sukupuuttoon. Kuinka monta sellaista, jota ei ehditty edes tieteelle määrittelemään?

        Kuudes sukupuuttoaalto.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Iida Turpeinen kirjoitti kirjaansa seitsemän vuotta. Eli tuo 400 sukupuuttoa on about sukupuutto per viikko.

    • Anonyymi

      Raamatun totuudet ovat ikuisia, mutta tulkintaa on vain pakko muuttaa sen mukaan kun tietämys lisääntyy.

      Luomiskertomuksessa lukee, että elokehä luotiin kerralla valmiiksi muutamalla taikasanalla, mutta fossiiliaineisto kertoo, että elokehä on kokenut useita totaalisia mullistuksia ja entiset valtalajit trilobiiteistä dinosauruksiin ovat kukin vuorollaan kukoistaneet ja kadonneet. Tämä ei MITENKÄÄN sovi Raamatun luomiskertomukseen, mutta jotenkin selittelemällä ja käsiä heiluttelemalla yritetään selittää, että luomisusko ei olisi kokenut totaalista konkurssia.

    • Anonyymi

      Sukupuutot ja fossiilit.

    • Anonyymi

      Kaikki syntyy Auringon ja Maan liitosta. Aurinko tuo olentoon uuden hengen, eli elämän, Maa antaa fyysiset ainekset. DNA on Auringon ja Maan liitosta syntynyt koodi.

      Dinosaurukset ym. muinaisolennot on Auringon ja Maan varhaisempia lapsia. Kun synnytetään uusi lapsi, niin vanha lapsi on kuin muotti, jonka sisältä syntyy uusi henkisempi, elävämpi olento. Miksi ihmeessä vanhat muotit jäisi tallustelemaan tänne, kun uudet Auringon ja Maan lapset ilmestyvät tänne?

      Samasta syystä myös Maa kohoaa, tulee tulvia jne, koska maapallo on kuin maatuskanukke, joka synnyttää itsestään uudet pienemmät lajit. Aineen osuus vähenee hengen eli elämän osuuden kasvaessa. Dinot oli kuin hidastetusta filmistä.

      • Anonyymi

        Taas on vedetty väkeviä aineita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas on vedetty väkeviä aineita.

        Aina nuo samat vanhat länkytykset. Olet kuin muinainen dino, joka ei omaksu uusia asioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aina nuo samat vanhat länkytykset. Olet kuin muinainen dino, joka ei omaksu uusia asioita.

        Niin, minusta todellisuus on niin kiehtovaa, että haluan elää siinä joka hetki. Sinä et, mikset?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, minusta todellisuus on niin kiehtovaa, että haluan elää siinä joka hetki. Sinä et, mikset?

        Tietysti elän todellisuudessa. Minussa vaikuttaa Aurinko, Maa ja vieläpä Kuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietysti elän todellisuudessa. Minussa vaikuttaa Aurinko, Maa ja vieläpä Kuu.

        Meillä on hyvin erilainen käsitys todellisuudesta. Minun todellisuudessani Maan kohoaminen ja tulvat eivät johdu siitä, että "maapallo on kuin maatuskanukke, joka synnyttää itsestään uudet pienemmät lajit", kuten tuossa esität. Tulee mieleen tuhansien vuosien takaisten ihmisten käsitykset vaikkapa siitä, että komeetat ovat viestejä jumalilta ja ennakoivat aina onnettomuutta.

        Veikkaan, että sinun todellisuus on joku kirjaviisaus ilman mitään kokonaiskäsitystä asiasta ja itsestäsi. Olet kuin joku irrallinen mistään kotoisin oleva satunnainen mutatoitunut möykky ilman yhteyttä itsessäsi vaikuttaviin voimiin.

        Auringon, hengen eli elämän voima synnyttää hengellisiä aistimuksia, joihin uskonnot perustuu.

        Jos jotenkin vedät maapallon pois tästä yhtälöstä omiin jämähtäneisiin todellisuuskäsityksiisi perustuen, niin se on vain sinun ahdasta todellisuuskäsitystäsi.

        "Auringon, hengen eli elämän voima synnyttää hengellisiä aistimuksia, joihin uskonnot perustuu. "

        Auringon synnyttämät hengelliset aistimukset ovat uskonnottomalle ihmiselle tuntemattomia - siksi en tiedä mistä puhut. Monen muun uskonnon edustajat saattavat kyllä olla tuosta kanssasi eri mieltä. Miksi juuri minun todellisuuskäsitykseni on jämähtänyt, ja sinun ei? Minunhan elää koko ajan sitä mukaa kun tiede selvittää universumin arvoituksia. Todellisuuskäsitykseni on universumin kokoinen, en itse koe sitä ahtaana.
        Mistä tiedät, että juuri sinulla on yhteys itsessäsi vaikuttaviin voimiin ja tiedät, mitä ne ovat? Millainen on kokonaiskäsitys itsestä? Mitä tietää, että se on kokonainen?

        Et voi kokea olevasi osa kokonaisuutta, koska olet täyttänyt mielesi tieteellisellä humpuukilla.

        En jaksa enempää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et voi kokea olevasi osa kokonaisuutta, koska olet täyttänyt mielesi tieteellisellä humpuukilla.

        En jaksa enempää.

        Huuharilla ei ole mitään vastauksia kysymyksiin, joten hanskat tippuu lattiaan :D

        Tieteteellinen humpuuki. Voi jeebus sentään. Kaikki, aivan kaikki tieto, teknologia ja hyvinvointi on kehitetty tieteellisen menetelmän avulla. Sinun huuhailuillasi ei yhtään mitään. Sen jo luulisi kertovan jotain. Mutta turha toivo huuharin kuten kreationistien kohdalla.

        Toisaalta eikö ilmaisun "hanskat tippuu lattiaan" voisi myös tulkita siten, että vastapuoli ei enää leiki, vaan antaa palaa täysillä. Nyrkkeilyottelussahan hanskoja (paksusti pehmustettuja) käytetään estämään vastustajan loukkaantumista, mutta kun vastapuoli tiputtaa hanskat ja painaa päälle paljain nyrkein...

    • Anonyymi

      Luomiskertomuksen maailmankuva sijoittuu pronssikauden loppuun tai rautakauden alkuun. Silloin kuviteltiin, että maailma on luotu kerralla valmiiksi. Nyt Genesiksen luomiskertomusta ei enää voi puolustaa kuin räikeästi valehtelemalla sekä tieteen tuloksista että siitä mitä Raamatussa todellisuudessa lukee. Mutta tähänhän kreationisteilla intoa riittää.

      • Anonyymi

        Vaikea käsittää miten kretut selittävät itselleen todellisuuden ja uskomustensa välisen ristiriidan? Salaliittoteorialla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikea käsittää miten kretut selittävät itselleen todellisuuden ja uskomustensa välisen ristiriidan? Salaliittoteorialla?

        Jumala sanoi, että "näin oli hyvä", mutta ainakin 98% luoduista oli sutta ja sekundaa jota yksikään ihminen ei ole nähnyt elossa.

    • Anonyymi

      Sukupuutot ovat taas yksi esimerkki siitä, miten Raamatun totuudet ovat "ikuisia".

      KAIKKI lukivat Raamattu 2000 vuotta niin, että elokehä on luotu kerralla valmiiksi. Tähän kuvaan toistuvat joukkosukupuutot eivät sovi. Mutta kun tiede todisti, että joukkosukupuuttoja on tapahtunut, niin ei se jotenkin enää olekkaan Raamatun vastaista.

      Raamatun tulkinnat muuttuvat käärmeen notkeudella kun uutta tietoa paljastuu.

      • Anonyymi

        Entinen tyttöystäväni sanoi, että hänen rakkautensa on pysyvvää, mutta lisäsi myöhemmin, että kohde toki vaihtelee.

        Raamatun kanssa on sama. Raamattu on muuttumaton totuus. Se mikä muuttuu on tulkinta siitä, mitä Raamatussa oikeastaan tarkoitetaan.

    • Anonyymi

      Älykkäästi suunnitellut eliöt, joista 999 tuhannesta on kuollut sukupuuttoon kreationistien uskomassa alle 10.000 vuodessa on täysin epälooginen ja epäuskottava väite..

    • Anonyymi

      Raamattua ei näköjään osata lukea ilman tieteen apua:
      Maapallo oli Raamatun mukaan universumin liikkumaton keskipiste, kunnes tiieteen käsitys siitä, että ei ole hiljalleen hyväksyttiin ja jotenkin sekin sopi Raamatun "muuttumattomaan totuuteen".
      Aivan samoin elokehä luotiin lajeittain kerralla valmiiksi, mutta kun tiede selvitti, että elokehä on kokenut useita peräkkäisiä mullistuksia ja sukupuuttoaaltoja niin sekään ei jotenkin ole ristiriidassa Raamatun kanssa vaikka ilmiselvästi onkin.
      Ja hyväksyväthän monet kirkkokunnat (kuten Suomen ev-lut-kirkko) evoluutioteoriankin vain pienellä (ja perustelemattomalla) teistisellä kuorutuksella.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5299
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3460
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2870
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      58
      2686
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      173
      2365
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      25
      2157
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      1899
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1865
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1771
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1401
    Aihe