Maailma järkyttyi uutisista Hamasin iskuista Israeliin. Terrori-iskut siviilejä kohtaan ovat järkyttäviä ja tuomittavia. Kaikki tuki tulisi antaa siviileille ja uhreille.
Israel on kuitenkin tämän konfliktin yllyttäjä.
Israel on länsimaiden tuella ahtauttanut yli 2 miljoonaa ihmistä pienelle kaistaleelle elämään betoni seinien sisälle ilman omaa satamaa tai lentokenttää, Israel on vallannut palestiinalaisten maat ja tehnyt kaikkensa vaikeuttaakseen palestiinalaisten elämää. Kyseessä on Israelin johtama totaalinen kansanmurha.
Israel on hyökännyt palestiinalaisiin kouluihin, sairaaloihin ja naapurustoihin. Israel on tappanut palestiinalaisjournalisteja, siviilejä ja lapsia, Israel on tappanut tuhansia palestiinalaisia. Miksi Suomen hallitus ja Euroopan unioni tukevat Israelin hallintoa? Onko siitä sovittu Nato sopimuksessa vai mitä ihmettä? Miksi media ei uutisoi Israelin terroriteoista Palestiinaa kohtaan, samalla magnitudilla kuin Hamasin teoista?
Kenenkään ei tulisi tukea Israelin tämänhetkistä terroristihallintoa.
Israel antoi Pohjois-Gazassa asuville ihmisille 24 tuntia aikaa evakuoida sotakoneistonsa alta. Israel katkaisi Gazan alueelta veden, ruoan ja bensiinin toimitukset sekä sähkön, Israel kertoi myös pommittavansa kaikki avustusrekat Egyptistä Gazan alueelle.
Israel on myös pommittanut kulkureittejä, joita pitkin piti olla turvallista kulkea Gazan eteläosiin turvaan. Israel on sulkenut internet-yhteyden Gazan alueella, jotta siellä olevat siviilit ja journalistit eivät saa jaettua Israelin tekemiä terroritekoja. Israel osoittaa toimillaan, että se ei halua rauhaa. Israel haluaa tuhota Palestiinan ja palestiinalaiset kuten Natsit.
Israelin propagandakoneisto tekee ylitöitä levittämällä valheita Hamasin ja palestiinalaisten teoista, minkä avulla se muokkaa narratiivia sopimaan omiin hyökkäyksiinsä syyttömiä palestiinalaissiviilejä kohtaan. Kenenkään ei tulisi tukea Israelin tämänhetkistä terroristihallintoa.

Vastaukset 48
Vanhimmat
Tottakai Suomi palvoo Usan kamua?
Ei palvo! Tarkkispoika palvoo sen sijaan Venäjän kamua nimeltä Hamas!
Palestiinalaiset ovat Hamasin takana. Jos Hamas on syyllinen terroristi iskuihin Israelilaisia vastaan niin silloin kaikki Palestiinalaiset kärsivät.
"Palestiinalaiset ovat Hamasin takana."
Tuollako puolustelet 3500 palestiinalaisen lapsen tappamista?
Palestiinalaiset aloittivat iskut.
Israel miehittää palestiinalaisalueita, sortaa ja ylläpitää "maailman suurinta avovankilaa", Gazaa.
Tästä johtuu Hamasin radikalisoituminen.
Hamasin isku on tuomittu, mutta Israel saa jatkaa palestiinalaissiviilien teurastamista lännen tuella.
Puolet Gazan uhreista on ollut lapsia!!!
Suomeen tunkeneille muslimeille on myös osoitettava käytöstavat
Maassa maan tavalla, jos keväällä ei musut laula suvivirttä, tai jouluna ole pöydässä kinkkua ,niin ulos maasta.
Aloitukseen oli kirjoitettu huomionarvoisesti 'terroristivaltiota kuten Israelia'. Jos Israelia ei olisi mainittu aloituksessa suurin osa viestin lukijoista olisi ajatellut automaattisesti ja syystäkin että terroristeilla tarkoitetaan Hamasia ja heidät valtaan päästämiä Palestiinalaisia.
Israel ei ole terroristivaltio.
Kaikkia islamia vastaan taistelevia ihmisiä tulee puolustaa.
Islam on pahan, pimeyden ja valheen Isän diabolinen kuolemankultti.
Sitten viimeistään kun näiltä lähi-idän valtioilta loppuu öljytulot., loppuu myös pahin terrorin ja sotimisen hinku. Ainoa huono puoli on se, että silloin sieltä kaikki hinkuvat pakolaisiksi eurooppaan. Ja taas on pyhä sota menossa.
Hamas on brutaali kansanmurhaa harjoittava terroristijärjestö. Tavoitteena on Israelin valtion tuho ja israelilaisten kansanmurhaaminen.
https://www.youtube.com/watch?v=zf_tCV43FEI
Hamasin tavoitteena on juutalaisten joukkotuho
Terroristijärjestö haluaa nähdä Israelin tuhon ja kuoleman.
https://www.verkkouutiset.fi/a/hamasin-tavoitteena-on-juutalaisten-joukkotuho/
Israelilainen sotilas kertoo omakohtaisen kokemuksen siitä kuinka hän joutui kantamaan pois Be'erin kibbuzilta lapsen jonka pään Hamasin terroristit olivat leikanneet pois.
https://www.i24news.tv/en/news/israel-at-war/1698319384-i-carried-beheaded-baby-in-my-hands-says-kibbutz-be-eri-rescuer
Katso videolta kuinka terroristijärjestö Hamas aivopesee ja kouluttaa nuoria lapsia terroristeiksi koulutusleireillä. Video on koottu Hamaksen itsensä sosiaalisen median kanavilta.
https://www.youtube.com/watch?v=G_qOZCxvmNg
Hamasin hännystelijät ulos Suomesta.
Hamas on TÄYSIN SAAMANVEROINEN PAHIS KUIN ISRAEL!
Tarkkispoika on äärimmäisen epäuskottava, kun ei huomioi molempien osapuolten tekoja lähes samaan aikaan!
Punakaarti ja muut hörhöt kiljuu iskulauseitaan aatteenpalossa naama ja silmät yhtä punaisena kuin kommunistinen aatteensa. Aivan turhaan. Hamas nitistetään silti.
Jopas taas vääntelet! Me suomalaiset emme pidä sotakiimaisesta itänaapurista, joka hyökkäsi Suomeen 30.11.1939 ja. Ukrainaan 24.2.2022!
GAS GAS GAS threatment would eliminate Palestinian problems.
Go to hell Israel!
Dmitry Medvedev pari tuntia sitten X-alustalla:
”Israel lykkää edelleen maaoperaatiotaan Gazassa. Tämä johtuu enimmäkseen Yhdysvaltojen painostuksesta ja peloista globaalin etelän meteliä kohtaan.
Ei kuitenkaan pidä joutua harhaan. Maaoperaatio tapahtuu, ja seuraukset ovat kovat ja veriset. Molokki vaatii jatkuvasti lisää uhrauksia, ja vastavuoroisen väkivallan mekanismi tulee jauhamaan vuosia.
Sitä paitsi länsi on todella kyllästynyt Ukrainaan ja tukee nyt innokkaasti Israelia. Jopa uusi edustajainhuoneen puhemies Michael Jackson (anteeksi, Mike Johnson, mutta sillä ei ole paljon merkitystä) asetti Tel-Avivin auttaminen ensisijaiseksi tavoitteeksi.
Eikö olisi parempi elvyttää Lähi-idän rauhanprosessi ja yrittää noudattaa YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa 242 (1976)? Tai jopa noudattaa alkuperäistä Palestiinan jakosuunnitelmaa, joka hyväksyttiin YK:n yleiskokouksen päätöslauselmalla 181 (1947)?
Nämä ovat kaikki tietysti retorisia kysymyksiä. On paljon hauskempaa jakaa taikina muiden sotaa varten kaukana Yhdysvalloista. Sodan on jatkuttava…”
Arabiterroristien puhe on juurtunut syvälle valitettavasti myös Suomessa.
Höpö höpö jude.
Höpö, höpö.
Kyllä ne uskonsodat suvakit saa Suomeenkin!
Vihaatko Israelia?
Siellä missä on islam siellä on terrorismi. islamin henki on pimeyden kuilusta.
Länsi on teoillaan vaikuttanut terrorismin syntyyn: uskonnolliset ristiretket eli ns. miekkalähetys, siirtomaasodat ja lopuksi Usan öljysodat.
Ilman lännen sekaantumista riiston ja taloudellisten voittojen sekä ylivallan saamiseksi näissä maissa ei koko terrorismiongelmaa olisi syntynyt.
Tiltut ovat ääri-islamilaisia venäläisiä.
Tarvittaisiin joku tarpeeksi jämäkkä neuvottelija, jolla olisi tarpeeksi laaja ja yhtenäinen tuki. Nyt ei taida niin olla.
Terroristien nitistys kytketään kaikkeen valtiokehityshistoriaan, ja historialla jotkut ryhmät yrittävät sivuuttaa sen tai vähentää huomiota, että lapsia on murhattu.
Hamas on kuin venäläisnatsi Butsassa.
Ainakaan EU-tukea tuonne alueelle ei pidä antaa enää penniäkään, kunnes Hamas on poistettu. Jos viemäriputkista askarrellaan rakettien runkoja yms. niin ties minkä omaisuuserän väärinkäyttöä tulee tapahtumaan. Ruoka, juoma ja lääkkeet ovat jees.
Kyllä se Israelinkin harrastama maarosvousasia pitää ratkaista. Ihan kuten Kalsarinmyrkyttäjän maarosvousasia.
Kuuleha sie ap.paukapää.Israel puolustaa maataan ja kansaansa,niiinkuin tekee Ukrainakin,mitä helkutin terroria on poistaa tuollainen vihaporukka viimeiseen murhaajaan.Siviiliuhreilta ei voi välttyä missään sodassa!
Jos tavallinen ihminen kostaisi siviileille niin siitä joutuisi vankilaan. Poliitikot voivat määrätä sotilaita tappamaan käytännössä rajattomasti ja mihinkään vastuuseen poliitikot eivät joudu.
Ihminen on kumma olento. Koston oikeutusta ei vaadita tavalliselle ihmniselle mutta koston oikeutus annetaan poliitikoille.
Israelilla on oikeus puolustaa kansalaisiaan. Hamas tappoi 1500 israelilaista heidän omissa kodeissaan Ongelma on vain siinä miten se tehdään.
Siis siviilien tappaminen on oikeutettua ainakin Israelissa?
Tänäänkin taitaa kuolleita pikkulapsia olla ainakin 200. Slava Israel.
Palestiinalaiset aloitti. Nyt keräävät tekojensa hedelmiä.
Slava Israel!
Israelia vaaditaan käyttäytymään kuin demokraattinen maa rauhan aikana. Ongelmana vain on, että Israelilla ei vielä ole ollut rauhaa, ainoastaan pitempiä tai lyhyempiä aselepoja. Hamas hyökkäsi 7.10. kaikkia sodan ja rauhan sääntöjä rikkoen, joten Israel voi toimia Gazassa kuten terroristeja vastaan toimitaan.
Kyllä 8000 naisen ja lapsen tappamisen pitäisi riittää.
Lännen kaksinaismoralismi kukoistaa taas, Israelia ei tuomita, missä boikotit yms
Missä boikotit kun Hamas vetää vauvoilta kauloja poikki? Israel ei koskaan tee niin.
Eihän se ole terroristivaltio.
Israel haluaa olla vain rauhassa. Eräät ei hyväksy sitä
Israelilla maan anastajana ei ole mitään oikeuksia Palestiinassa.
ON TOKI, KUN ISRAELIN VALTIO SIJAITSEE SIELLÄ EIKÄ HAMAS SITÄ KYKENE AJAMAAN POIS!
Ne pommitukset, joissa on lyhyen ajan sisällä kuollut lähes 3500 gazalaista lasta, ovat Usa:n ja Eu:n hyvän ystävän tekemiä. Eihän niitä siis sovi tuomita, pakotteiden asettamisesta puhumattakaan.
Uskomatonta, että näillä palstoilla löytyy vielä puolustelijoita Israelin raakalaismaisille pommituksille siviileihin, lapsiin kohdistuen.
Samaan aikaan eri puolilla maailmaa ja varsinkin Euroopan ja Usa:n kaupungeissa on järjestetty suuria mielenosoituksia Israelin toimintaa kohtaan, joka täyttää täysin sotarikosten tunnusmerkit.
Hamasin isku on lännessä tuomittu, mutta kymmenkertaisesti siviiliuhreja aiheuttanutta Israelin hyökkäystä ei ole tuomittu.
SINÄ ITSE ET HAMASIN ALOITUSISKUA EDES TIEDOSTA SAATI SITTEN TUOMITSE?
Sotauutisointia pitää miettiä, ettei uskoisi toisarvoisia uutisia.