On päivänselvää, että poliittisessa vallassa on aina valehtelevat rosvot.

Ihmiset ovat erilaisia ja haluavat eri asioita. Toisessa ääripäässä ahneus ja epärehellisyys ohjaavat ihmisen koko elämää, toisessa ääripäässä Veikko Hurstin kaltaisille elämän tarkoitus on muiden auttaminen. Me kaikki olemme ahneuden ja epärehellisyyden ominaisuuksiltamme näiden ääripäiden välissä, kuka enemmän ja kuka vähemmän jommalla kummalla laidalla.

Veikko Hurstin kaltaiset eivät yksinkertaisesti koe tarvetta päästä valtaan päättämään muiden asioista. He haluavat tehdä käytännön työtä muiden auttamiseksi ja voivat jopa kokea vastenmielisenä ajatuksen, että kuulusivat pieneen ryhmään, jonka vallan alle koko kansa on alistettu. Vastaavasti Kataisen, Stubbin, Häkämiehen, Niinistön, Valtosen, Henrikssonin, Ahon, Sipilän, Soinin, Purran, Halla-ahon, Lipposen, Rinteen, Marinin, Anderssonin jne. kaltaiset erityisen ahneet, vallanhimoiset ja epärehelliset ihmiset pyrkivä, sekä pääsevät poliittiseen valtaan, koska he tekevät kaikkensa sen saavuttamiseksi. Tällöin kieroimmat ja uskottavimmat valehtelijat menestyvät. Katainen yksi onnistuneimmista.

Huomattavaa on myös se, miten ahneus ja rikollisuus yhdistävät poliitikot puolueesta riippumatta puhaltamaan ns. yhteiseen hiileen. Vain tällä tavalla läpeensä korruptoitunut valtakoneisto, missä kaikki suuret ja keskisuuret puolueet ovat mukana, voi tuottaa vallassa oleville ja sinne pyrkiville parhaat mahdollisuudet tyydyttää ahneutensa tarpeita, joko heti, tai myöhemmin.

Kun esim. seuraamme eduskunnan kyselytuntia TV:stä tai netistä, on se teatteria missä kansaa huijataan uskomaan, että jokainen puolue edustajineen pyrkii palvelemaan tätä maata ja kansaa. Teatteria pyöritetään, jotta ihmiset uskoisivat demokratiaan, vaikka kansa elää useiden eri nimillä toimivien rosvojoukkioiden yhteisvallan alla. On myöskään turhaa kuvitella, että tämä asia voisi nopeasti muuksi muuttua, koska nykyinen demokratia toimii väistämättä juuri näin, johtuen siitä millaisia me ihmiset olemme.
099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ihmiset ovat erilaisia ja haluavat eri asioita. Toisessa ääripäässä ahneus ja epärehellisyys ohjaavat ihmisen koko elämää, toisessa ääripäässä Veikko Hurstin kaltaisille elämän tarkoitus on muiden auttaminen. Me kaikki olemme ahneuden ja epärehellisyyden ominaisuuksiltamme näiden ääripäiden välissä, kuka enemmän ja kuka vähemmän jommalla kummalla laidalla.

Veikko Hurstin kaltaiset eivät yksinkertaisesti koe tarvetta päästä valtaan päättämään muiden asioista. He haluavat tehdä käytännön työtä muiden auttamiseksi ja voivat jopa kokea vastenmielisenä ajatuksen, että kuulusivat pieneen ryhmään, jonka vallan alle koko kansa on alistettu. Vastaavasti Kataisen, Stubbin, Häkämiehen, Niinistön, Valtosen, Henrikssonin, Ahon, Sipilän, Soinin, Purran, Halla-ahon, Lipposen, Rinteen, Marinin, Anderssonin jne. kaltaiset erityisen ahneet, vallanhimoiset ja epärehelliset ihmiset pyrkivä, sekä pääsevät poliittiseen valtaan, koska he tekevät kaikkensa sen saavuttamiseksi. Tällöin kieroimmat ja uskottavimmat valehtelijat menestyvät. Katainen yksi onnistuneimmista.

Huomattavaa on myös se, miten ahneus ja rikollisuus yhdistävät poliitikot puolueesta riippumatta puhaltamaan ns. yhteiseen hiileen. Vain tällä tavalla läpeensä korruptoitunut valtakoneisto, missä kaikki suuret ja keskisuuret puolueet ovat mukana, voi tuottaa vallassa oleville ja sinne pyrkiville parhaat mahdollisuudet tyydyttää ahneutensa tarpeita, joko heti, tai myöhemmin.

Kun esim. seuraamme eduskunnan kyselytuntia TV:stä tai netistä, on se teatteria missä kansaa huijataan uskomaan, että jokainen puolue edustajineen pyrkii palvelemaan tätä maata ja kansaa. Teatteria pyöritetään, jotta ihmiset uskoisivat demokratiaan, vaikka kansa elää useiden eri nimillä toimivien rosvojoukkioiden yhteisvallan alla. On myöskään turhaa kuvitella, että tämä asia voisi nopeasti muuksi muuttua, koska nykyinen demokratia toimii väistämättä juuri näin, johtuen siitä millaisia me ihmiset olemme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu