C.S. Lewis oli suuri kristillinen ajattelija

https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/09fc0df8-525d-4f1d-b19d-c1886ff2c563/content
"Lewisin mukaan kristinuskoa ei voi ymmärtää, eikä siinä oikeastaan olisi mitään ymmärrettävää, mikäli siitä puuttuisi ikuisen elämän toivo. Se onko elämä ikuista vai rajallista vaikuttaa myös siihen, millaiset asiat ihmisen elämässä ovat tärkeitä. Kristinuskon ydin on siinä, että Kristuksen sovitustyön ansiosta ihminen voi lopulta Taivaassa tulla sellaiseksi kuin Jumala on alunperin tarkoittanut."
2330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Lewisin mukaan ihminen oli ensin vain eläin, jota Jumala muovasi paremmaksi pitkän ajan kuluessa, jotta tästä voisi kerran tulla Jumalan kuva. Ihminen oli vain eläin siksi, että hänen kaikki toimintansa suuntautui kohti luonnollisia päämääriä. Eläin oli varsin älykäs, sillä oli näppärät kädet ja elimistö, joka kykeni tuottamaan puhetta. Lopulta Jumala antoi ihmiselle uudenlaisen tietoisuuden, jonka avulla se kykeni tiedostamaan itsensä ja Jumalan ja kykeni ymmärtämään esimerkiksi sellaisia käsitteitä kuin totuus ja hyvyys."

Äänestä

Kaikkivaltiaasta kristillisten Jumalasta luopuneet ovat samalla luopuneet HEISTÄ kolmesta sillä HE ovat YHTÄ:

'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

Seuraus yllä olevasta:
Johanneksen mukaan: 10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Äänestä
Anonyymi
2023-09-10 15:43:06

Jokainen ei ole niinkuin tekstissäsi ilmaiset itse.
Kumoat kristillisen Kaikkivaltiaan Jeesuksen opit ja muka olet Hänen seuraajana maailman kristittyjen uskovaisista joka on olevinaan järkevin ja oikeudettu muka arvostelemaan toisia:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
'Meillä ei ole ymmärrystä'
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/09fc0df8-525d-4f1d-b19d-c1886ff2c563/content
"Lewisin mukaan kristinuskoa ei voi ymmärtää, eikä siinä oikeastaan olisi mitään ymmärrettävää, mikäli siitä puuttuisi ikuisen elämän toivo. Se onko elämä ikuista vai rajallista vaikuttaa myös siihen, millaiset asiat ihmisen elämässä ovat tärkeitä. Kristinuskon ydin on siinä, että Kristuksen sovitustyön ansiosta ihminen voi lopulta Taivaassa tulla sellaiseksi kuin Jumala on alunperin tarkoittanut."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu