'Kristillinen sionismi' on vilkkaan mielikuvituksen tuotetta.

Kirkkolaki määrää, että luterilaisen papin vihkimisen edellytyksenä on seurakunnan kutsu ja yliopistossa suoritettu teologian maisterin tutkinto. Yliopistoon ja tieteelliseen intressiin ei kuulu lahko-oppien julistaminen.

On HYVIN harvinaista, että pappi pitäisi tosina VT:n ajan leirinuotiolla kerrottuja tarinoita. Erityisesti eivät papit pidä totena, että Jumala olisi lahjoittanut Aabrahamille perinnöksi maita ja mantuja, siitä yksinkertaisesta syystä, että mainittua Aabrahamia ei ollut edes olemassa.

Sekä Israelin valtion että 'kristillisen sionismin' harjoittamalta 'Jumala on antanut perinnöksi' -ideologialta putoaa kokonaan pohja. Lahkolaiset ovat vaatineet, että meidän olisi taivuttava heidän ideologiaansa, mutta emme näe syytä taipua. 🌹👀

164

957

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuo pitää paikkansa:
      "On HYVIN harvinaista, että pappi pitäisi tosina VT:n ajan leirinuotiolla kerrottuja tarinoita"

      Tuostahan nykyinen luterilaisen kirkon alennustila juuri johtuukin. Papit eivät usko Jumalan sanaan ja ovat vain yliopistollisen tutkinnon johdosta hakeutuneet virkaan. Heillä ei ole enää juuri mitään annettavaa ihmisten sielun hätään vaan yrittävät maallisten oppirakennelmien avulla hoitaa sieluja.
      Piispat etunenässä halveksivat Raamatun sanomaa ja ovat näin näyttämässä tietä luopumukseen. Muutaman kymmenen vuoden kuluttua koko kirkkolaitosta ei enää tarvita. Raamattu on ennustanut tuollaisen kehityksen:
      "Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman."

      • Anonyymi

        Ourro tarkoittaa varmaan, että kaikki VT:n profeetat olivat kristillisen siionismin kannattajia:
        Jer 31
        "Kiittäkää Herraa, kaikukoon kaikkialla huuto:
        »Nyt sinä, Herra, pelastat kansasi,
        kaikki, jotka ovat jäljellä Israelista!»
        Minä tuon heidät takaisin
        pohjoisesta maasta,
        kokoan heidät maailman ääristä asti!
        Heidän joukossaan ovat myös sokeat ja rammat,
        raskaana olevat ja synnyttävät.
        Suurena joukkona he kaikki palaavat tänne.
        He tulevat itkien, hartaasti rukoillen,
        ja minä itse johdatan heitä."

        Outoa, että ateisti alkaa mitätöimään Raamatun ennustuksia ja lupauksia Israelille. Jos ne ovat hänen mielestään satua, niin miksi vaivautuu kommentoimaan niitä. Taitaa hänenkin puserossaan hiipiä pelko, että jos ne sittenkin ovat Jumalan sanoja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        <<Ourro tarkoittaa varmaan, että kaikki VT:n profeetat olivat kristillisen siionismin kannattajia:..<<

        <<Outoa, että ateisti alkaa mitätöimään Raamatun ennustuksia ja lupauksia Israelille.<<

        <<Jos ne ovat hänen mielestään satua, niin miksi vaivautuu kommentoimaan niitä.<<

        Me yliopistokoulutuksen saaneet ja omaksuneet noudatamme todennettua tietoa. Lahkolaiset taas pitävät tietona, mikä on heidän vääntyneen mielensä mukaisesti miellyttävää. Profeetat eivät tunteneet Jeesusta, eivätkä edes voineet noudattaa harhaoppia nimeltä kristillinen sionismi.

        Kommentoin näitä siksi, että lahkolaiset pyrkivät luterilaiselle palstalle. Huonon kuntoni takia en enää usein pystykään, mutta nyt, kun erityisesti tarvitsee, on menossa spurtti. Siitä muuten olen ilokseni aivan varma, että tämä lahko on pienenemässä.

        Pienen lahkon tapa nimittää ateisteiksi normaaleja ihmisiä ansaitsee syvän halveksunnan. 🌹👀

      • ouro kirjoitti:

        Tuotakoon uudelleen esiin seikka, jota 'kristilliset sionistit' yrittävät salata viimeiseen asti. Juutalaiset INHOAVAT heitä kuin pahaa kulkutautia, vaikka nämä pyrkivät salaamaan identiteettiään.

        Juutalaisille he ovat iljettävä lähetysjärjestö. Jo jos tulee tiedoksi, että joku juutalainen on antautunut edes tekemisiin heidän kanssaan, hän joutuu muiden juutalaisten hyljeksimäksi ja halveksimaksi.

        Olen tuonut tämän esille ennenkin, enkä ole saanut siihen YHTÄÄN kommenttia. Miksi? Onko asia 'Israelin ystäville' vaikea?

        Tarkoitin laittaa nämäkin 🌹👀, mutta lienen painanut lähetysnappulaa emojinappulan sijaan.

        Siitä muuten tuli mieleeni todellinen ilonaihe. Takana on aika on aika, jolloin kirkkokin julisti kammottavia ja kahlitsevia oppeja, erityisesti mustaakin mustempaa seksuaalimoraalia. Vapaus ja ilo on pitkän harharetken jälkeen Jeesuksen hengessä voittanut.

        Tämä harharetki on vertauskuvallisesti kerrottu myös Raamatussa, Israelin vaellus Mooseksen ja Joosuan, Nunin pojan, johdolla. Nimi tunnetaan myös kreikan kautta tulleessa muodossa, Jeesus. Meidän johtajamme on Joosua-Jeesus. Hän tuo meidät läpi autiomaan kivikoiden ja vie perille

        Jeg har hørt om en stad

        https://www.youtube.com/watch?app=desktop&v=TPCYPBGP7eU

        https://www.youtube.com/watch?v=bUuCS1DCH8o 🌹👀

        Niin, kertomuksen Mooses ei vielä päässyt perille, sai vain nähdä Kaanaan maan, mutta Joosua vei kansan perille. Väkevää kerrontaa, jolla on syvä hengellinen sanoma. 🌹👀

      • Anonyymi

        Sinä uskot teologian luomaan kristinuskoon, etkä sitten uskokaan sitä mitä se sama teologia sanoo?!

      • Anonyymi

        Teologeilla ei ole mitään annettavaa uskovan 'sielun hätää', sanot?!

        Ei kristinuskoon kuulu sielu - ruumishan vain siunataan viimmeisen päivän fyysiseen ylösnousemuksen odotukseen, ei hautajaisissa sanota sanaakaan sielusta.

        Ja olisihan se karmea ajatuskin, jos haudsssa odotettaisiin fyysistä ylösnousemusta sielun kanssa!

        <<Teologeilla ei ole mitään annettavaa uskovan 'sielun hätää', sanot?!<<

        Näin en ole sanonut, enkä tarkoittanut, enkä sano tulevaisuudessakaan. Vain sinisellä nikilläni ouro ovat minun kirjoittamiani. Jos joku on tehnyt PÄÄTELMIÄ sanomisistani ja tuonut ne julkisuuteen, en ota niitä omikseni. 🌹👀

      • Anonyymi

        Voitko todistaa eläväsi kaikessa elämässäsi Raamatun Kirjoituksissa kerrotulla tavalla, vai oletko luopunut Raamatun totuudesta?
        Itse en tiedä ja/tai tunne ketään sellaista ihmistä, joka kirjaintakaan muuttamatta noudattaisi Raamatun Kirjoituksia kaikessa elämässään, sellaisia toki löytyy jotka kohkaavat miten toisten pitää noudattaa.

      • Anonyymi

        No ei RABBITKAAN kovin Jumalalle kelpaavia ole et se siitä . Helluntaiseurakunta nimeltä SION Töölössä siion.fi sopii juutalaisille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ourro tarkoittaa varmaan, että kaikki VT:n profeetat olivat kristillisen siionismin kannattajia:
        Jer 31
        "Kiittäkää Herraa, kaikukoon kaikkialla huuto:
        »Nyt sinä, Herra, pelastat kansasi,
        kaikki, jotka ovat jäljellä Israelista!»
        Minä tuon heidät takaisin
        pohjoisesta maasta,
        kokoan heidät maailman ääristä asti!
        Heidän joukossaan ovat myös sokeat ja rammat,
        raskaana olevat ja synnyttävät.
        Suurena joukkona he kaikki palaavat tänne.
        He tulevat itkien, hartaasti rukoillen,
        ja minä itse johdatan heitä."

        Outoa, että ateisti alkaa mitätöimään Raamatun ennustuksia ja lupauksia Israelille. Jos ne ovat hänen mielestään satua, niin miksi vaivautuu kommentoimaan niitä. Taitaa hänenkin puserossaan hiipiä pelko, että jos ne sittenkin ovat Jumalan sanoja.

        Kyllä judet jättää lukematta ne ikävät kohdat toorasta missä Jahve kertoo näkevänsä heidän synnit.

      • Anonyymi
        ouro kirjoitti:

        Tuotakoon uudelleen esiin seikka, jota 'kristilliset sionistit' yrittävät salata viimeiseen asti. Juutalaiset INHOAVAT heitä kuin pahaa kulkutautia, vaikka nämä pyrkivät salaamaan identiteettiään.

        Juutalaisille he ovat iljettävä lähetysjärjestö. Jo jos tulee tiedoksi, että joku juutalainen on antautunut edes tekemisiin heidän kanssaan, hän joutuu muiden juutalaisten hyljeksimäksi ja halveksimaksi.

        Olen tuonut tämän esille ennenkin, enkä ole saanut siihen YHTÄÄN kommenttia. Miksi? Onko asia 'Israelin ystäville' vaikea?

        Sionisteja on vain vapaamuurareita ja helluntaiseurakunnissa jokunen lahko vapaakirkossa arkki.fi

      • Anonyymi
        ouro kirjoitti:

        <<Teologeilla ei ole mitään annettavaa uskovan 'sielun hätää', sanot?!<<

        Näin en ole sanonut, enkä tarkoittanut, enkä sano tulevaisuudessakaan. Vain sinisellä nikilläni ouro ovat minun kirjoittamiani. Jos joku on tehnyt PÄÄTELMIÄ sanomisistani ja tuonut ne julkisuuteen, en ota niitä omikseni. 🌹👀

        Ketä on imaamit ja rabbit auttanut ikinä ???

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä judet jättää lukematta ne ikävät kohdat toorasta missä Jahve kertoo näkevänsä heidän synnit.

        Ei ole asiallista käyttää kansanryhmästä alentavaa nimitystä, 'judet'. Rasistista, hylättävää. 🌹👀

      • Anonyymi
        ouro kirjoitti:

        Tuotakoon uudelleen esiin seikka, jota 'kristilliset sionistit' yrittävät salata viimeiseen asti. Juutalaiset INHOAVAT heitä kuin pahaa kulkutautia, vaikka nämä pyrkivät salaamaan identiteettiään.

        Juutalaisille he ovat iljettävä lähetysjärjestö. Jo jos tulee tiedoksi, että joku juutalainen on antautunut edes tekemisiin heidän kanssaan, hän joutuu muiden juutalaisten hyljeksimäksi ja halveksimaksi.

        Olen tuonut tämän esille ennenkin, enkä ole saanut siihen YHTÄÄN kommenttia. Miksi? Onko asia 'Israelin ystäville' vaikea?

        Mitä tuohon voi kommentoida? Olet päättänyt että juutalaiset on pahoja. Kaikkia ei kiinnosta jauhaa antisemitistista paskaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voitko todistaa eläväsi kaikessa elämässäsi Raamatun Kirjoituksissa kerrotulla tavalla, vai oletko luopunut Raamatun totuudesta?
        Itse en tiedä ja/tai tunne ketään sellaista ihmistä, joka kirjaintakaan muuttamatta noudattaisi Raamatun Kirjoituksia kaikessa elämässään, sellaisia toki löytyy jotka kohkaavat miten toisten pitää noudattaa.

        Outoa ettei tuo anonyymi kaima 2023-11-03 04:03:42, ole jo todistanut itse noudattavansa Raamatun Kirjoituksia kirjaintakaan muuttamatta väkevästä kirjoituksestaan huolimatta.
        Muiden luopumuksesta kohistaan ja jätetään itsekin noudattamatta.
        Voitaisiinko ajatella sellaisen olevan Jumalanpilkkaa, että väittää rakastavansa Jumalaa yli kaiken, eikä kuitenkaan vaivaudu noudattamaan Herran antamia käskyjä jotka eivät ole raskaat.
        Muistaen tietenkin yhdenkin kohdan rikkomisen tarkoittavan kaikkien kohtien rikkomista.

      • ouro kirjoitti:

        <<Ourro tarkoittaa varmaan, että kaikki VT:n profeetat olivat kristillisen siionismin kannattajia:..<<

        <<Outoa, että ateisti alkaa mitätöimään Raamatun ennustuksia ja lupauksia Israelille.<<

        <<Jos ne ovat hänen mielestään satua, niin miksi vaivautuu kommentoimaan niitä.<<

        Me yliopistokoulutuksen saaneet ja omaksuneet noudatamme todennettua tietoa. Lahkolaiset taas pitävät tietona, mikä on heidän vääntyneen mielensä mukaisesti miellyttävää. Profeetat eivät tunteneet Jeesusta, eivätkä edes voineet noudattaa harhaoppia nimeltä kristillinen sionismi.

        Kommentoin näitä siksi, että lahkolaiset pyrkivät luterilaiselle palstalle. Huonon kuntoni takia en enää usein pystykään, mutta nyt, kun erityisesti tarvitsee, on menossa spurtti. Siitä muuten olen ilokseni aivan varma, että tämä lahko on pienenemässä.

        Pienen lahkon tapa nimittää ateisteiksi normaaleja ihmisiä ansaitsee syvän halveksunnan. 🌹👀

        ”Lahkolaiset taas pitävät tietona, mikä on heidän vääntyneen mielensä mukaisesti miellyttävää. Profeetat eivät tunteneet Jeesusta, eivätkä edes voineet noudattaa harhaoppia nimeltä kristillinen sionismi.”

        Vaikka en käytäkään ilmaisua ”lahkolainen” vaan mieluummin puhun eri suunnista tai suuntauksista, niin todellakin on havaittavissa tietyissä yhteisöissä juuri tuollaista enemmän mielikuvituksen luomaa kuvaa pidettävän jotenkin totuutena.

        Kristillinensionismi on uusi oppi ja se on ehdottomasti vankimmin sekoitus tietystä poliittisesta ideologiasta.

      • Anonyymi

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

        😋 ­N­y­­m­­f­­o­m­a­a­­­n­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    • Anonyymi

      Miksi, jos uskoo, kuten teologia sanoo - Jeesus kuoli syntien puolesta ristillä, niin tällä uskolla kuuluu hokea olevansakin läpikotaisin syntinen, eikö siinä ole epälooginen ristiriita?

      • Anonyymi

        Vai kuuluuko tämä syntisyyden hokeminen vain lahkolaispiireihin, koska 'Jeesuksen henki on voittanut', ja hän ei opettanut mitään synnistä, vaan käski tehdä mielenmuutoksen pois koko syntiajattelusta (parannuksen teko on väärä käännös)?

      • Anonyymi

        Vai onko tuo 'puolesta' termi väärä? Jos se kuuluu ollakin syntisyyden takia? Täytyykin tarkistaa Augsburgin tunnustuksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai onko tuo 'puolesta' termi väärä? Jos se kuuluu ollakin syntisyyden takia? Täytyykin tarkistaa Augsburgin tunnustuksesta.

        Siellä lukee Jeesus Kristuksena (tosi Jumala) on 'uhri perisynnin ja muidenkin syntien tähden, ja että sovittaisi Jumalan vihan'. Ei siellä lue syntien puolesta, vaan niiden takia/tähden. Varsin tulkinnanvaraista.

        Miten Jumala voi olla vihainen, ja miten Jumalan viha leppyy itsemurhalla, kun ihminen muuttuukin läpikotaisin syntiseksi, jos itse päästi Saatanan paratiisiin houkuttelemaan viatonta ihmistä, niin että paratiisissa syntyi perisynnin kautta synti koko maailmaan?!

      • Anonyymi

        Ihmisen syntisyyttä ei tarvitse hokea eikä siihen tarvitse uskoa. Se on meille syntisille ihmisille realiteetti
        Minä olen syntinen ja monella tapaa epätäydellinen ja keskeneräinen, mutta olen kuitenkin Jumalan rakastama tällaisenakin. Ei ole mitään ristiriitaa eikä epäloogisuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä lukee Jeesus Kristuksena (tosi Jumala) on 'uhri perisynnin ja muidenkin syntien tähden, ja että sovittaisi Jumalan vihan'. Ei siellä lue syntien puolesta, vaan niiden takia/tähden. Varsin tulkinnanvaraista.

        Miten Jumala voi olla vihainen, ja miten Jumalan viha leppyy itsemurhalla, kun ihminen muuttuukin läpikotaisin syntiseksi, jos itse päästi Saatanan paratiisiin houkuttelemaan viatonta ihmistä, niin että paratiisissa syntyi perisynnin kautta synti koko maailmaan?!

        Ja tähän uskova hokeekin sitten olevansa läpikotaisin syntinen?!

        Tosi Jumala uhrataan Jeesuksen Kristus -nimeen vihaisen Jumalan vihan lepyttämiseksi perisynnin ja syntien TÄHDEN - takia, vuoksi.

        Minkä tähden ostit uuden auton? Sen tähden, että pääsen paremmin liikkumaan. Minkä tähden vaihdoit työpaikkaa? Sen tähden, että saan parempaa palkkaa.

        Tämähän on suoraan Paavalin Roomalaiskirjeen 7. luvusta, kun juutalainen Paavali kertoo tekevänsä sitä pahaa mitä vihaa, mutta ei pysty olemaan tekemättä, ja kiittää sitten Jeesusta Kristusta, että nyt pelastuikin palvelemaan lihalla synnin lakia.

        Jeesus ristiinnaulittiin Raamatun mukaan syntiseksi pelastumisen TÄHDEN, ei sovittamaan mitään tai kenekään syntisyyksiä ja pahoja tekoja.

        Tästä syystä Paavalia uskovat muuttuvatkin juuri läpikotaisin syntisiksi.

        Kristinuskon teologia Raamattuun juutalaisen oppiin sopien opettaa pelastumista synnin (pahan) tekemiseen.

        Miksihän ouro vaivautuu hyökkäämään kristinuskoa ja Jeesuksen sovintotyötä vastaan, jos ne hänen mielestään ovat vain kamelinajajien satuja?
        Taitaa se omatunto hänelläkin syyttää ja hän kuvittelee, että hyökkäys on paras puolustus.

        Kuvitteleekohan hän olevansa ainoa, joka on saanut yliopistokoulutuksen?
        "Me yliopistokoulutuksen saaneet ja omaksuneet noudatamme todennettua tietoa"???

        Kyllä meitä on tälläkin palstalla useita muitakin, itsellänikin on tohtorin tutkinto, mutta meillä on sen verran nöyryyttä ja järkeä, että tajuamme tietomme olevan vajavaista ja kirjatieto ei KOSKAAN voi ratkaista
        sielun syöväreitten salaisuuksia ja Kaikkivaltiaan salattua viisautta.
        Eiköhän se ourokin siitä rauhoitu, kun se viimeinen portti tulee vastaan ja omat eväät loppuvat.

        Ja mikähän se 'sovintotyö' nyt sitten oli?!

        LUE EDELTÄ MITÄ SIINÄ LUKEE!

        Jukolavita, kehtaat edes sanoa omaavasi muka tohtoritutkinnon, mutta aivot eivät toimi edes edellä luettuun tai ajatteluun?!

        Noin selvästi se tyhmyys tulee esiin, kun joku uskaltaa olla eri mieltä. Onkohan vika aivoissa?

        Tohtoritutkintoja ei suoriteta mielipiteillä, eikä sitä myöskään ole teologia, kuten ouro selittää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tohtoritutkintoja ei suoriteta mielipiteillä, eikä sitä myöskään ole teologia, kuten ouro selittää.

        On aivan eri asia, mitä esitetään teologisina tietoina. Historia- ja kielitieteelliset ovat varmimpia. Dogmatiikka helposti erehtyy pitämään tutkimaansa totena vaikka tutkittavan aineiston totuusarvo on samanlainen kuin kirjallisuuden.

        Kirjallisuudentutkimus on tiedettä vain ja ainoastaan, jos se ei erehdy pitämään jotakin tutkimusalueestaan totena. Samasta syystä dogmatiikka on yleensä silkkaa filosofista roskaa, ajatusjätettä. 🌹👀

      • Anonyymi

        Jeesus on just hyvä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä lukee Jeesus Kristuksena (tosi Jumala) on 'uhri perisynnin ja muidenkin syntien tähden, ja että sovittaisi Jumalan vihan'. Ei siellä lue syntien puolesta, vaan niiden takia/tähden. Varsin tulkinnanvaraista.

        Miten Jumala voi olla vihainen, ja miten Jumalan viha leppyy itsemurhalla, kun ihminen muuttuukin läpikotaisin syntiseksi, jos itse päästi Saatanan paratiisiin houkuttelemaan viatonta ihmistä, niin että paratiisissa syntyi perisynnin kautta synti koko maailmaan?!

        Vapaamuurarit kiroilee vittu sanaa hirveästi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tähän uskova hokeekin sitten olevansa läpikotaisin syntinen?!

        Lestat on lahko heillä on omat harhansa. Kuin hellareissa omat. Synagogalla ei osata Jeesus juttua vain tooraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mikähän se 'sovintotyö' nyt sitten oli?!

        LUE EDELTÄ MITÄ SIINÄ LUKEE!

        Niin kun Jeesus tuli kaikki muuttui. Armo on suureksi tullut !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin kun Jeesus tuli kaikki muuttui. Armo on suureksi tullut !

        No ei se nyt kovin suuri ole, jos se Lutherin mukaankin on vain siinä, että pääsee juutalaisen Paavalin teille lupaamasta helvetistä pois, kun poisti katolisen kirkon anekaupan,

        Ootko muuten lukenut Lutherin teosta Juutalaisista ja heidän valheistaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei se nyt kovin suuri ole, jos se Lutherin mukaankin on vain siinä, että pääsee juutalaisen Paavalin teille lupaamasta helvetistä pois, kun poisti katolisen kirkon anekaupan,

        Ootko muuten lukenut Lutherin teosta Juutalaisista ja heidän valheistaan?

        (Ja juutalainen nauraa partaansa.)

      • Anonyymi
        ouro kirjoitti:

        On aivan eri asia, mitä esitetään teologisina tietoina. Historia- ja kielitieteelliset ovat varmimpia. Dogmatiikka helposti erehtyy pitämään tutkimaansa totena vaikka tutkittavan aineiston totuusarvo on samanlainen kuin kirjallisuuden.

        Kirjallisuudentutkimus on tiedettä vain ja ainoastaan, jos se ei erehdy pitämään jotakin tutkimusalueestaan totena. Samasta syystä dogmatiikka on yleensä silkkaa filosofista roskaa, ajatusjätettä. 🌹👀

        Eli siis suoritetaan tohtoriväitöksiä mielipiteillä. Ymmärretty.

        Mutta onko sen väliä - helvetistäkin pelastuu tänä päivänä vain kuvitellulla uskolla, kun aikaisemmin siitäkin oli maksettava katoliselle kirkolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vapaamuurarit kiroilee vittu sanaa hirveästi

        En tiedä mitä.kiroilevat, mutta muista kuin eilisen päiivän heidän hätäkokouksen Seinäjoella, kun kulissit kaatuivat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä mitä.kiroilevat, mutta muista kuin eilisen päiivän heidän hätäkokouksen Seinäjoella, kun kulissit kaatuivat.

        Kirjoittaisinkohan joku päivä kirjan kaikesta siitä mitä tiedän?! Se on ollut viime aikoina niin suosittua. Kuten kirja Matti Nykäsestäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoittaisinkohan joku päivä kirjan kaikesta siitä mitä tiedän?! Se on ollut viime aikoina niin suosittua. Kuten kirja Matti Nykäsestäkin.

        Tiemme kerran kohtasivat - olin siepattuna kolme vuorokautta ilman valoa, ruokaa, vettä ja vessaa. Ystävänä pelkkä betoni lattia.

        Olin satavarma, että ne alkavat seuraavaksi kiduttamaan.

        Oli lohduttava ajatus tajuta - se ei edes ole mahdollista, ei tarvinnut enää kuin hyttysen pistää , niin lähti taju.

        Pelastuminen oli konkreettinen ihme - ihmisen nimi ihan oikeasti joka sen teki, oli Ihme.

    • Tuolla edellä joku ymmärsi, että olisin maininnut yliopisto-opinnot jonkinlaisena auktoriteettina tai itsekehuna. Oikea selitys on kuitenkin, että koska yliopisto pyrkii TIETEELLISYYTEEN, viittaus yliopisto-opintoihin kertoo, että olen niuha saduille.

      KAIKKIEN pappien on täytynyt lain mukaan suorittaa maisterintutkinto. Se on jättänyt meihin jälkensä ennen kaikkea sen kautta, että olemme saaneet TUTKITTUA tietoa. 🌹👀

      • Anonyymi

        No tähän minäkin juuri myös edellä puutuin! Tämän päivän ihmiset ovat sitä mieltä, että mielipiteillä voi kuitata ihan mitä tahansa - ja mielipide on jo muuttunut jopa tiedoksi.

    • Anonyymi

      Ilm.22:11 Biblia (1776) Joka paha on, se olkoo vielä paha, ja joka saastainen on, se tulkoon vielä saastaiseksi, mutta joka vanhurskas on, se tulkoon vielä hurskaaksi, ja joka pyhä on, se tulkoo vielä pyhäksi.

      • Anonyymi

        Ja muistamme jälleen, että vanhurskas sanan oikea käännös on sana 'oikeudenmukainen'.

      • Anonyymi

        1700 luvulla KASAKAT raiskaili ryösteli pitkin metsiä rantoja jopa astioita kirveet kädessä siitä meillä on muistona myös Tappara jääkiekko. Wikipedia KASAKAT

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja muistamme jälleen, että vanhurskas sanan oikea käännös on sana 'oikeudenmukainen'.

        Ja vanhurskas uudessa liitossa tarkoittaa JUMALALLE KELPAAVA kuten Jeesus on meidän edestä kelpaava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja vanhurskas uudessa liitossa tarkoittaa JUMALALLE KELPAAVA kuten Jeesus on meidän edestä kelpaava.

        Luojajumala teki ikuisen liiton kaiken luomansa kanssa, ja uusi liitto tehdään juutalaisten Salomon ja Mooseksen uhrikulttijumalan kanssa Jeesuksen verellä, jonka Jeesus Raamatussa sanoo olevan Saatana.

        Edelleen vanhurskaus faktana - ja jo uudessa raamatunkäännöksessä on oikeudenmukaisuus..

        Se on sitten toinen asia, että kuka haluaa olla 'kelpaava' Jeesuksen sanomalle Saatanalle palvomalla häntä teurastettuna, viattomana uhrilampaana ja tosi Jumalana ristille kirottuna.

    • Muistuttelin taas seikasta, että 'kristillistä sionismia' inhotaan Israelissa kuin ruttoa, mutta KOSKAAN en ole saanut näihin mainintoihini pienintäkään kommenttia.

      Hiipii epäilys, että lahkolaisilla on jotakin peiteltävää, suuri hengellinen salaisuus, kuten entisellä papilla, joka taputteli mahaansa, kun piispa kyseli, mistä johtuu seurakunnan niin suuri hurskaus, että ehtoollisviininkin kulutus on kaksinkertainen. 🌹👀

      • Anonyymi

        Olisikohan kommentoimattomuuteen syynä se, että et perustele miksi sitä niin vihattaisiin kuin ruttoa? Mikä on logiikka?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olisikohan kommentoimattomuuteen syynä se, että et perustele miksi sitä niin vihattaisiin kuin ruttoa? Mikä on logiikka?

        Ei ollut tarkoitus etsiä syitä inholle, teologina ne hyvin tiedän, vaan tuoda esiin, että 'kristilliset sionistit' selvästi pyrkivät antamaan kuvan, että heistä pidettäisiin Israelissa. Ei todellakaan pidetä, vaan inhotaan ja halveksitaan syvästi.

        Edelleen kysyn, mikä saa ko. lahkolaiset karttamaan tätä aihetta aivan totaalisesti, kemiallisen puhtaasti. Mikä on salaamishalun syy? 🌹👀

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisikohan kommentoimattomuuteen syynä se, että et perustele miksi sitä niin vihattaisiin kuin ruttoa? Mikä on logiikka?

        Eikös Israelissa käännytystyö ole kiellettyä, juutalaisia ei saa käännyttää kristityiksi, eivät edes nämä tekojuutalaiset Israelin ystävät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös Israelissa käännytystyö ole kiellettyä, juutalaisia ei saa käännyttää kristityiksi, eivät edes nämä tekojuutalaiset Israelin ystävät.

        Israelin kristityistä muuten 3/4 on arabikristittyjä, vaikka palstalla huomiota saavat vain messiaaniset juutalaiset.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikös Israelissa käännytystyö ole kiellettyä, juutalaisia ei saa käännyttää kristityiksi, eivät edes nämä tekojuutalaiset Israelin ystävät.

        Kun käännyttäminen on kielletty, monet israelilaiset ovat herkkiä havaitsemaan piilokäännyttämistä. Tässä asiassa israelilaiset ovat haistaneet aivan oikein.

        Eräältä piilolähetyssaarnaajalta, kristityltä sionistilta, joka läsnäolonsa peitteeksi jakoi kirjallisuutta, sain arabiankielisiä evankeliumien painatteita, joiden takia jouduimme koko perhe erityistarkastukseen. Valtavan suuri matkustajakone odotteli kiltisti kentällä, kunnes hidas ja perusteellinen tarkastus oli ohi, meidät siirretty koneeseen, ja kone sai pahoin myöhästyneenä lähtöluvan.

        Kun olen myöhemmin lukenut paljon lisää kristillisestä sionismista, olen myös entistäkin tarkemmin ruvennut näkemään syyt sekä heidän vaiteliaisuuteensa että israelilaisten herkkänahkaisuuteen. 🌹👀

        Näin on. Arabikristityt noudattavat perinteistä kristillistä oppia. 🌹👀

        Äärijuutalaiset esittivät muuten taannoin lakiesitystä, jonka mukaan kristityt käännyttäjät pitäisi laittaa pariksi vuodeksi vankilaan.

        Palstalla tätä asiaa ei ole noteerattu, Yhdysvalloissa evankeliset saivat kyllä sydärin. Mutta meillä aitouskovatkin vaan hys hys. Mutta jos joku muu taho ehdottanut samaa niin kyllä olisi vaino-kortti taas heilunut näkyvästi. Juutalaisen kohdala ollaan paljon paljon sallivampia.

        Ei taida juutalaiset haluta kaverata kristittyjen kanssa sen enempää kuin muslimien kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei taida juutalaiset haluta kaverata kristittyjen kanssa sen enempää kuin muslimien kanssa.

        Totuus alkaa poltella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totuus alkaa poltella.

        Totuus nimittäin juutalaisten uhrikultille on kristittyjen hallussa ei muslimien.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äärijuutalaiset esittivät muuten taannoin lakiesitystä, jonka mukaan kristityt käännyttäjät pitäisi laittaa pariksi vuodeksi vankilaan.

        Palstalla tätä asiaa ei ole noteerattu, Yhdysvalloissa evankeliset saivat kyllä sydärin. Mutta meillä aitouskovatkin vaan hys hys. Mutta jos joku muu taho ehdottanut samaa niin kyllä olisi vaino-kortti taas heilunut näkyvästi. Juutalaisen kohdala ollaan paljon paljon sallivampia.

        Ongelma kun omassa uskon perustassa juutalaisen luomana kristinuskona.

      • Anonyymi
        ouro kirjoitti:

        Ei ollut tarkoitus etsiä syitä inholle, teologina ne hyvin tiedän, vaan tuoda esiin, että 'kristilliset sionistit' selvästi pyrkivät antamaan kuvan, että heistä pidettäisiin Israelissa. Ei todellakaan pidetä, vaan inhotaan ja halveksitaan syvästi.

        Edelleen kysyn, mikä saa ko. lahkolaiset karttamaan tätä aihetta aivan totaalisesti, kemiallisen puhtaasti. Mikä on salaamishalun syy? 🌹👀

        Miksi et sitten kerro teologina niitä syitä, jotka kerrot hyvn tietäväsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi et sitten kerro teologina niitä syitä, jotka kerrot hyvn tietäväsi?

        Mitä ja miksi sinun teologina, ouro, pitää jotakin salata ja siltten kysellä muiden kannanottoja?

      • Anonyymi

        Sulla satusetä (? tai täti) on jäänyt levy päälle noissa harhoissasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulla satusetä (? tai täti) on jäänyt levy päälle noissa harhoissasi.

        Älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi, sanoi joku viisas muinoin. Meiltä puuttuvat edelleenkin vielä ne perustelut. Ennen niitä emme voi päättää mistään harhoista - varsinkaan tällä palstalla, jossa useat kuulevat Jumalankin puhuvan.

        Eräs aivoammattilainen on todennut, että kaikki on hyvin, niin kauan kuin puhut Jumalalle, mutta jos tämä vastaa sinulle, on syytä etsiä apua.

        Toisaalta - olen täällä huomannut myös sen muusta keskustelusta poiketen, että todisteet tarkoittavatkin sitä, että olet väärässä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei taida juutalaiset haluta kaverata kristittyjen kanssa sen enempää kuin muslimien kanssa.

        Kyllä ainakin vanhat juutalaiset tulivat hyvin toimeen arabien kanssa. Varmaan pääosa nykyisraelilaisistakin haluaisi, mutta juutalaisten käännyttämistä ja edes käännyttämisen 'kelvotonta yritystä', kuten juridiikassa sanotaan, ei katsottu suopeasti. 🌹👀

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös Israelissa käännytystyö ole kiellettyä, juutalaisia ei saa käännyttää kristityiksi, eivät edes nämä tekojuutalaiset Israelin ystävät.

        Käännyttää parannukseen tietysti kuuluu kaikkia kääntyvää pois pahuudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israelin kristityistä muuten 3/4 on arabikristittyjä, vaikka palstalla huomiota saavat vain messiaaniset juutalaiset.

        Kyllä arabian kielisiä kristittyjä on aika paljon ja myös heitä on lisäksi eri lahkoissa kuten helluntailahkoissa jonkun verran muissa ja jopa muutamia lestoissa.Arabeilla on myös omat mohamettinsaa ja niissä eri lahkoista Bahia uskonto on muslimien myös tataarit.Mutta Arabiassa on myös budhan uskontoisia paljon.Heitä on tullut Intiasta Thaimaasta Kiinasta tuoneet uskonnon mukanaan.

      • Anonyymi
        ouro kirjoitti:

        Kun käännyttäminen on kielletty, monet israelilaiset ovat herkkiä havaitsemaan piilokäännyttämistä. Tässä asiassa israelilaiset ovat haistaneet aivan oikein.

        Eräältä piilolähetyssaarnaajalta, kristityltä sionistilta, joka läsnäolonsa peitteeksi jakoi kirjallisuutta, sain arabiankielisiä evankeliumien painatteita, joiden takia jouduimme koko perhe erityistarkastukseen. Valtavan suuri matkustajakone odotteli kiltisti kentällä, kunnes hidas ja perusteellinen tarkastus oli ohi, meidät siirretty koneeseen, ja kone sai pahoin myöhästyneenä lähtöluvan.

        Kun olen myöhemmin lukenut paljon lisää kristillisestä sionismista, olen myös entistäkin tarkemmin ruvennut näkemään syyt sekä heidän vaiteliaisuuteensa että israelilaisten herkkänahkaisuuteen. 🌹👀

        Arabian kieliset evankeliumit onkin arabeille HEBREAN KIELISET evankeliumit on juutalaisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äärijuutalaiset esittivät muuten taannoin lakiesitystä, jonka mukaan kristityt käännyttäjät pitäisi laittaa pariksi vuodeksi vankilaan.

        Palstalla tätä asiaa ei ole noteerattu, Yhdysvalloissa evankeliset saivat kyllä sydärin. Mutta meillä aitouskovatkin vaan hys hys. Mutta jos joku muu taho ehdottanut samaa niin kyllä olisi vaino-kortti taas heilunut näkyvästi. Juutalaisen kohdala ollaan paljon paljon sallivampia.

        No evankeliumi onkin hyvää sanomaa pahoille ihmisille jotka pahuudesta ilkeydessä ahkeroivat siinä mielessä sitä ei tarvi pelätä tietysti rikolliset pelkää että Jumala näkee synnit kuten näkeekin mutta joutuu tunnustamaan ne vielä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No evankeliumi onkin hyvää sanomaa pahoille ihmisille jotka pahuudesta ilkeydessä ahkeroivat siinä mielessä sitä ei tarvi pelätä tietysti rikolliset pelkää että Jumala näkee synnit kuten näkeekin mutta joutuu tunnustamaan ne vielä.

        Ja jälleen ... JUMALA EI LIITY MITENKÄÄN SYNTIIN. Miten näin yksi kertainen asia voikin olla niin vaikea. SYNTI LIITTYY SAATANAAN.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja jälleen ... JUMALA EI LIITY MITENKÄÄN SYNTIIN. Miten näin yksi kertainen asia voikin olla niin vaikea. SYNTI LIITTYY SAATANAAN.

        Sen takiahan Jeesus on tosi Jumalana Saatanalle uhri Augsburgin tunnustuksessa. - tosi Jumala on uhri vihaisen Jumalan lepyttämiseksi.

        Ei syntiuhreja ole Jumalalle uhrattu VT:ssa, vaan Saatanalle.. Jumala kieltää viattoman veren vuodattamisen. Jeesus ei opettanut synnistä, kun opetti taivasten valtakunnasta. Teillä on kyllä iloisesti hyvä ja paha täysin sekaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käännyttää parannukseen tietysti kuuluu kaikkia kääntyvää pois pahuudesta.

        Mihin paranukseen, jos Jeesuksen sanoin Jumalana on Saatana, miten siitä 'parannutaan'?

        Sen takiahan kristinuskolla pelastitaan palvelemaan LIHALLA SYNNIN LAKIA.

        Voisitteko te vihdoinkin lukea se kristinuskon teheen juutalaisen tärkeimmän opetuskirjeen luvun - kirje Riomalaisille, luku 7, kun se sanotaan siinä selvällä suomen kielellä!

        Lisäystä - että tää voi olla raivostuttavaa, kun on selvää faktaa olemassa.

        (Ja juutalaiset nauraa partaansa).

      • Anonyymi
        ouro kirjoitti:

        Kun käännyttäminen on kielletty, monet israelilaiset ovat herkkiä havaitsemaan piilokäännyttämistä. Tässä asiassa israelilaiset ovat haistaneet aivan oikein.

        Eräältä piilolähetyssaarnaajalta, kristityltä sionistilta, joka läsnäolonsa peitteeksi jakoi kirjallisuutta, sain arabiankielisiä evankeliumien painatteita, joiden takia jouduimme koko perhe erityistarkastukseen. Valtavan suuri matkustajakone odotteli kiltisti kentällä, kunnes hidas ja perusteellinen tarkastus oli ohi, meidät siirretty koneeseen, ja kone sai pahoin myöhästyneenä lähtöluvan.

        Kun olen myöhemmin lukenut paljon lisää kristillisestä sionismista, olen myös entistäkin tarkemmin ruvennut näkemään syyt sekä heidän vaiteliaisuuteensa että israelilaisten herkkänahkaisuuteen. 🌹👀

        🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Kuten juutalaiset Raamatun Israelin heimona, kun laitoin aloitukseen faktat Raamatus, lähti aloitus vauhdilla roskiin. Näin näitä uskon 'totuuksia' hoidellaan.

      • Halventavan nimen käyttö kansanryhmästä, kuten *****, on hylättävää ja sikamaista. 🌹👀

    • Eräs kommentaattori oli viitannut kristillisten johtajien lausumaan 'kristillistä sionismia' vastaan, mutta kommentti oli jo poistettu. Lahkolaisten pyynnöstä vai moderoinnin tahdosta.

      Takavuosina vapaittenkin suuntien johtajat ymmärtämättömyyksissään elättelivät käenpoikaa, mutta heräsivät sitten näkemään, mihin se johtaa, elävän julistuksen kaventumiseen kovan politiikan ylistämiseksi.

      Sellaisesta julistuksesta ei ole ravinnoksi. Jos meno jatkuisi, se johtaisi siihen, että koko kristinuskon sanoma katoaa ja tilalle tulee hirviömäinen ja sydämetön politiikka. 🌹👀

      • Anonyymi

        Tarkoitat siis juutalaisuutta, sano vaan ihan reilusti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitat siis juutalaisuutta, sano vaan ihan reilusti.

        No juutalaiset , eivät ihan suorastaan inhoa kristinuskoisia mutta jos totta puhutaan emme ole paljoa kovemmassa kurssissa kuin muslimit. Syy löytyy historiasta, ketjun aloittaja ouro tuon tietänee.

        Toki meistä kristityistä on sittemmin tullut kiltimpiä ja ekumenia valtaa alaa ja toki he mielellään ottavat rahat mitä turistit sinne tuovat. Juutalaisten käännytys on kuitenkin asia mitä ei kannata kokeilla ei ihan siksikään että se on Israelissa rikos ja toisekseen en ole koskaan kokeillut mutta ihmiset tuskin ovat kovin vastaanottavaisia sille.

      • Anonyymi

        Tilalle tulisi hirviömäinen, sdämetön politiikka?! Ajattelitko jotakin sellaista kuin noitaroviot, giljotiinit, inkvisiition kidutus, häpeäpaalut ja jalkapuut?

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        No juutalaiset , eivät ihan suorastaan inhoa kristinuskoisia mutta jos totta puhutaan emme ole paljoa kovemmassa kurssissa kuin muslimit. Syy löytyy historiasta, ketjun aloittaja ouro tuon tietänee.

        Toki meistä kristityistä on sittemmin tullut kiltimpiä ja ekumenia valtaa alaa ja toki he mielellään ottavat rahat mitä turistit sinne tuovat. Juutalaisten käännytys on kuitenkin asia mitä ei kannata kokeilla ei ihan siksikään että se on Israelissa rikos ja toisekseen en ole koskaan kokeillut mutta ihmiset tuskin ovat kovin vastaanottavaisia sille.

        Ei kannata välittää näistä jotka teitä syrjii. Kaikki eivät ajattele samalla tavalla eivätkä kaikki juutalaiset missään nimessä vihaa myöskään muslimeja.
        Ääriajattelijat ovat erikseen ja heitä löytyy joka uskontokunnasta. Heillä riittää vihaa kaikille, MYÖS OMILLE.

    • Anonyymi

      Siis voiko todellakin olla totta, että vuonna 2023 ihmiset kuluttavat aikaansa ja aivojaan joihinkin satuolentoihin ja mielikuvituksen tuotteisiin, kuten esimerkiksi maailman suurimpaan satukirjaan, Raamattuun ja sen päästaraan Jeesukseen?

      • Anonyymi

        Entä televisio ?

      • Anonyymi

        Mihin sinä kulutat aikaasi ja ’aivojasi’?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä televisio ?

        Ihan oikeasti - muuten - voi näistä Raamatun asioista oikeastikin joutua sen television väkivaltakohtauksen pääroolin uhriksia, toivoa totisedti, että Jeesus oikeasti oli olemassa ja tapahtuisi ihme. Älä aliarvioi..

    • Anonyymi

      Ihan turhaan peität korvasi kuulemasta, kasvosi näkemästä. Demokratia on sinun kirouksesi Suomi.

    • Pakkokäyttäytyvä, väittelyriippuvainen kverulantti tietää, ettei kantsi käyttää mitään runsaista nikeistään, koska ymmärtää, etten useinkaan vastaa.

      Mutta ei hän saa tulosta myöskään näykkimällä ja anonyymiksi naamioitumalla, sillä kun hän kuitenkin paljastaa itsensä tyylillään, keskustelu kuivuu, eikä hän saa synnytettyä haluamaansa väittelyä.

      Kuin virvatuli häntä ajaa takaa koko elämänsä ajan KYLTYMÄTÖN VÄITTELYPAKKO, joka ei jätä häntä hetkenkään rauhaan. Hän on kuin alkoholisti, jolla on PYSYVÄT vieroitusoireet. 🌹👀

      • Anonyymi

        Ja minä mokasin, loin edellä vahingossa väärän mielikuvan, eikä sensuuri anna sitä korjata!!! Miksi ei??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja minä mokasin, loin edellä vahingossa väärän mielikuvan, eikä sensuuri anna sitä korjata!!! Miksi ei??

        Palsta haluaa selvästi päästä seiskapäivälehteen - ouro, mitä me teemme, kun päädymme lopulta sinne?!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palsta haluaa selvästi päästä seiskapäivälehteen - ouro, mitä me teemme, kun päädymme lopulta sinne?!

        Armahtakaa nyt Don Quijote, joka on ansiokkaasti kaatanut jo monta tuulimyllyä! Se liittyi Jean d'Arc:iin, ei tietenkään Matti Nykäseen!

      • Anonyymi
        ouro kirjoitti:

        Vain yksin Jeesus, hän mulle riittävi, vain hänen luonaan tyyntyy syömeni. :,: Vain luona ristin hiljaa vartoen saan kaiken hältä, mä mitä tarvitsen. :,:

        https://www.google.com/search?q=vain yksin jeesus sanat&rlz=1C1GEWG_fiFI980FI980&oq=vain yksin jeesus &gs_lcrp=EgZjaHJvbWUqBwgBEAAYgAQyCggAEEUYFhgeGDkyBwgBEAAYgAQyBwgCEAAYgAQyBwgDEAAYgAQyBwgEEAAYgAQyBwgFEAAYgAQyCAgGEAAYFhgeMggIBxAAGBYYHtIBCjM4NDkyajBqMTWoAgCwAgA&sourceid=chrome&ie=UTF-8#fpstate=ive&vld=cid:b7ce719a,vid:HO4lH_h-Crk,st:0 🌹👀

        Ristille kirottuna, teurastettuna ja syötynä vai miten?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ristille kirottuna, teurastettuna ja syötynä vai miten?

        Minulle Jeesus merkitsee älykästä opettajaa. Hänen älykkyyteensä vastaa Albert Einsteinin tasoa (en nyt perustele, että mistä sen huomaa)

        Hänen kerrotaan lähetetyn tuomaan tietoa ihmisille pelastukseksi liittyen ihmeisiin, jotka hänen kerrotaan luvanneen opettaa seuraajilleen - ja tämä vastaa tämän päivän tiedettä.

        Näin ihmistä ei pystytä alistamaan rahan valtaan (ilm.13).

        Hänen opetuksensa vastaavat myös yksi yhteen psykologista tietoa hyvästä elämästä.

        Hänen kiduskuolemansa palvonta vastaa itselleni kaiken tyhmyyden, bruutaaliuden ja käsittämättömyyden ääripäätä - äärimmäistä narsismia yhdistyttynä psykopatiaan.

        Ja väitän olevani oikeassa Raamatun Luojajumalan sanojen mukaan, kun ihminen tuli tiedolla jumalien kaltaiseksi, eikä Paavalin petollisella valhetarinalla perisynnistä Saatanan kaltaiseksi.

        Löytyy 1.Moos.3:22

      • Anonyymi
        ouro kirjoitti:

        Siihen nimittäin saattais rakastuu, jos ei ois rakastunu jo ennestään. 🌹👀

        Olet objektiseksuaalinen.

        Objektiseksuaalisuus on aika harvinaista, mutta se ei ole asiantuntijoiden mukaan lunnotonta eikä sairaus.

        Pe.ku

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitat mitä?

        Lisäystä - siis haluatko mitätöidä Jean d'Arcin kokemat näyt joksikin poliittiseksi propagandaksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäystä - siis haluatko mitätöidä Jean d'Arcin kokemat näyt joksikin poliittiseksi propagandaksi?

        Joitakin vuosia sitten on jopa suomeksi julkaistu hänen kuulustelupöytäkirjansa, ennen kuin kirkko päätti polttaa hänet noitana roviolla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet objektiseksuaalinen.

        Objektiseksuaalisuus on aika harvinaista, mutta se ei ole asiantuntijoiden mukaan lunnotonta eikä sairaus.

        Pe.ku

        <<"Olet objektiseksuaalinen. Objektiseksuaalisuus on aika harvinaista, mutta se ei ole asiantuntijoiden mukaan lunnotonta eikä sairaus."<<

        Myös Englannissa kuuluu harrastettavan kuivaa huumoria. 🌹👀

    • Anonyymi

      "Te eksytte, koska ette tunne Jumalan Sanaa ja voimaa". Kristinusko ilman Pyhän Hengen voimaa on pelkkää uskonnollisuuden harjoitusta. Vanha Testamentti on yhtälailla Jumalan Sanaa kuin Uusi Testamentti; molemmat ovat Jumalan ilmoitusta.

      • Anonyymi

        Jumalan ilmoitus löytyy vain 1.Moos.3:22 - tämän jälkeen tarinassa esiintyy lukematon määrä Jumalia, ja myös Saatana esiintyy Jumalan nimellä.

        Paholainen jopa vetäisee lampaan taljan päälleen, ja julistaa Pyhän hengen voimalla uudestisyntymää niin, että uskoja saa jopa deminitkin nmkimppuunsa.

        ja Lutherkin vakuuttaa, ettei ole mitään hyötyä asettaa lapselle palava kynttilä käteen tai puhaltaa kasvoihin, kun kasteella asetetan Perkele ihmisen kimppuun koko tämän elämän ajaksi (Luthet, Vähä katekismus liitteet).

        Mikähän tuota ouroa puristaa, kun vaatimalla vaatii vastauksia typeriin väitteisiinsä. Ilmeisesti se on se VÄITTELYHALU, jota hän morkkaa:
        "Pakkokäyttäytyvä, väittelyriippuvainen kverulantti tietää, ettei kantsi käyttää mitään runsaista nikeistään"????

        Jumalan sana antaa hänellekin hyvän vastauksen:
        San 24
        " Älä vastaa tyhmää hänen tyhmyytensä jälkeen, ettes myös sinä hänen kaltaiseksensa tulisi."

        Outoa, että ouro kuitenkin turvautuu paljon parjaamansa lahkolaisen, Kale Vaijan kirjoittaman laulunsanoihin: "Vain yksin Jeesus, hän mulle riittävi."

        Jotenkin sekavalta tuntuu ouron touhu.

        Moi vaan. Vetelin tytöillä on hyvää sanomaa jo aamusta.

        https://www.youtube.com/watch?v=9dkEgh-ORAc 🌹👀

      • ouro kirjoitti:

        Moi vaan. Vetelin tytöillä on hyvää sanomaa jo aamusta.

        https://www.youtube.com/watch?v=9dkEgh-ORAc 🌹👀

        Sanat ovat ihanaa evankeliumia alusta loppuun, mutta ehkä nostaisin esiin: Hän kyllä tietää, kun meitä sietää, millaista lastaan hän rakastaa.

        Ja vielä iskelmän sanoin: Voiko ihanammin aamun enää alkaa?

        Siunattua päivää! 🌹👀

        No olisi se vähän parempi voinut olla. Hautausmaalla kun vaimon kanssa käytiin tuossa aikaisin aamulla niin vettä tuli vaakaan. Ei siinä rehellisesti heti mieleen tullut että Herralle kiitos.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        No olisi se vähän parempi voinut olla. Hautausmaalla kun vaimon kanssa käytiin tuossa aikaisin aamulla niin vettä tuli vaakaan. Ei siinä rehellisesti heti mieleen tullut että Herralle kiitos.

        Kiitä ilmavallan hallitsijaa kaikista säistä

      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        No olisi se vähän parempi voinut olla. Hautausmaalla kun vaimon kanssa käytiin tuossa aikaisin aamulla niin vettä tuli vaakaan. Ei siinä rehellisesti heti mieleen tullut että Herralle kiitos.

        Olen vakavasti sairas. Noustessani tänään, oli hiukan tavallista siedettävämpi olo. Sorruin kai aiheettomaan iloon. Anteeksi nöyristelevästi, sulimmasti ja matelevasti. ☹

        No tuo nyt oli tuollainen toteamus vain. Kyllähän sitä kiitollinen pitää silti olla monestakin asiasta . Huono ilma nyt kuitenkin on loppujen lopuksi melko pieni ongelma.

      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        No tuo nyt oli tuollainen toteamus vain. Kyllähän sitä kiitollinen pitää silti olla monestakin asiasta . Huono ilma nyt kuitenkin on loppujen lopuksi melko pieni ongelma.

        Vaikka nyt olen jo nelisen vuotta joutunut olemaan kokonaan kotona, on meilläkin kokemusta huonosta ilmasta. Menimme KESÄKUUSSA mökille, mutta vettä satoi solkenaan, oli pistävän raaka vaakasuuntainen tuuli ja lämpöä vain 5 astetta. Pakko oli keskeyttää mökkireissu.

        Naureskeltiin kymmenkunta vuotta myöhemmin MARRASKUUSSA, kun oli paljon leppeämpi ilma, syksyistä mutta tuuletonta ja lämmintä. 🌹👀

      • Anonyymi
        ouro kirjoitti:

        Sanat ovat ihanaa evankeliumia alusta loppuun, mutta ehkä nostaisin esiin: Hän kyllä tietää, kun meitä sietää, millaista lastaan hän rakastaa.

        Ja vielä iskelmän sanoin: Voiko ihanammin aamun enää alkaa?

        Siunattua päivää! 🌹👀

        Ouro sekoilee pahemman kerran, kun nyt kehuu Vetelin tyttöjä, jotka ovat hänen parjaamiaan helluntailaisia.
        Mistäpäin tuuli nyt puhaltaa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ouro sekoilee pahemman kerran, kun nyt kehuu Vetelin tyttöjä, jotka ovat hänen parjaamiaan helluntailaisia.
        Mistäpäin tuuli nyt puhaltaa?

        Eräs käyttämäsi himoväittelytaktiikka on, että yrität provosoida minua puolustautumaan, kun kerrot minun muka sanoneen jotakin, mitä en ole sanonut. Et onnistu, vaikka kuinka väittelyttää. 🌹👀

      • Anonyymi
        ouro kirjoitti:

        Eräs käyttämäsi himoväittelytaktiikka on, että yrität provosoida minua puolustautumaan, kun kerrot minun muka sanoneen jotakin, mitä en ole sanonut. Et onnistu, vaikka kuinka väittelyttää. 🌹👀

        No onneksi saat kuitenkin lohtua Vetelin tyttöjen lauluista, Niissä on oikeaa sanomaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No onneksi saat kuitenkin lohtua Vetelin tyttöjen lauluista, Niissä on oikeaa sanomaa.

        Mistä noita Vetelin tyttöjen lauluja voisi saada CD-levyllä?
        Ovat niin ihania.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä noita Vetelin tyttöjen lauluja voisi saada CD-levyllä?
        Ovat niin ihania.

        Tarkoittaakohan ouro ja mummonmuori, että Jeremia oli kristillinen siionisti,:
        "Kristillinen sionismi' on vilkkaan mielikuvituksen tuotetta."???

        Jeremiahan ennusti juutalaisten paluun omaan maahansa ja Jeesuksen syntymisen:
        Jer 33
        "»Aika tulee», sanoo Herra, »jolloin minä täytän Israelin ja Juudan heimoille antamani lupauksen. Kun se aika koittaa, Daavidin suvusta nousee Vanhurskas Verso.(JEESUS)
        Hän saattaa maassa voimaan oikeuden ja vanhurskauden. Niinä päivinä Juuda saa avun, ja Jerusalem elää turvassa. Häntä kutsutaan tällä nimellä: ’Herra on meidän vanhurskautemme’.»
        "Näin sanoo Herra: Vielä kerran kuullaan tässä paikassa, josta te sanotte: 'Se on oleva rauniona, vailla ihmisiä ja eläimiä.' Juudan kaupungeissa ja Jerusalemin autioilla kaduilla, joilla ei ihmistä, ei asukasta, ei eläintä ole,

        ".Minä käännän Juudan kohtalon ja Israelin kohtalon ja rakennan heidät muinaiselleen.
        .Ja minä puhdistan heidät kaikista heidän pahoista teoistansa, joilla he ovat rikkoneet minua vastaan, ja minä annan anteeksi kaikki heidän pahat tekonsa, joilla he ovat rikkoneet minua vastaan ja minusta luopuneet.

        .Ja tämä kaupunki on oleva minulle kunniaksi ja iloksi, ylistykseksi ja kirkkaudeksi kaikkien maan kansojen edessä, jotka kuulevat kaiken sen hyvän, minkä minä sille teen; he peljästyvät ja vapisevat kaikkea sitä hyvää ja kaikkea sitä onnea, jonka minä sille annan.

        .Näin sanoo Herra: Vielä kerran kuullaan tässä paikassa, josta te sanotte: 'Se on oleva rauniona, vailla ihmisiä ja eläimiä.' Juudan kaupungeissa ja Jerusalemin autioilla kaduilla, joilla ei ihmistä, ei asukasta, ei eläintä ole,"

        11.riemun ja ilon huuto, huuto yljälle ja huuto morsiamelle, niiden huuto, jotka sanovat: 'Kiittäkää Herraa Sebaotia, sillä Herra on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti', ja niiden, jotka tuovat Herran huoneeseen kiitosuhreja. Sillä minä käännän maan kohtalon muinaiselleen, sanoo Herra.

        ”Tarkoittaakohan ouro ja mummonmuori, että Jeremia oli kristillinen siionisti…”

        En ainakaan minä tarkoita. Jeremian käyttämä kuvakieli on sellaista, mistä on helppoa tehdä kaikenlaisia tulkintoja. Toisekseen, tuolloin ei vielä ollut ylipäätään mitään kristittyjä ja vielä vähemmän poliittista kristinuskoa.

    • ”Kristillinen sionismi' on vilkkaan mielikuvituksen tuotetta.”

      Kristillistä sionismia on eniten Yhdysvalloissa evankelikaalien joukossa. Israel sietää sitä, sillä Yhdysvaltojen avustukset ovat tärkeitä, niin sotilaallisesti kuin muutenkin. Esim. Trump oli heidän ”lähettiläänsä”. Nyt alkaa olla vastatuulta jo Yhdysvalloissakin Israelin sodan vuoksi palestiinalaisten epäoikeuden mukaisen kohtelun vuoksi.

      Maaliskuussa tekivät ultraortoksisen juutalaiset lakiehdotuksen kristittyjä ja etenkin kristillisiä sionisteja varten:
      ”Israelin parlamentissa ehdotetun lakimuutoksen myötä kristityt voisivat saada rangaistukseksi jopa kaksi vuotta ehdotonta vankeutta, jos he yrittävät käännyttää muita ihmisiä uskoonsa. Lakimuutos myös kieltäisi kristityiltä uskonnollisten keskustelujen aloittamisen juutalaisten kanssa.”

      ”…Knesset , harkitsi lakiesitystä, joka kieltäisi yritykset saada ihmiset harkitsemaan uskonsa muuttamista, mukaan lukien online-lähetys, postitse ja kaikki muut keinot. Tuomittuja käännynnäisiä uhkaa jopa kahden vuoden vankeustuomio.”
      washingtontime, 23. maaliskuuta 2023

      ”Ehdotus on luonut kitkaa Amerikan evankelisen yhteisön kanssa, joka on Israelin vahva tukija. Haaretzin mukaan johtavat evankeliset kristityt kehottavat julkisesti pääministeri Benjamin Netanjahua rikkomaan lainsäädäntöä.
      ”Ilmeisesti Netanyahu ja hänen liittolaisensa ovat julkisesti ja yksityisesti korostaneet evankelikaalisen tuen tärkeyttä, kun Yhdysvaltain juutalaiset ovat alkaneet arvostella yhä enemmän Israelin siirtymistä oikealle.”
      HRWF 23. maaliskuuta 2023

      Vaikka Netanyahu on ultraortodoksien ja äärioikeiston puolella, hän ei uskaltanut hyväksyä tätä lakia tukien menettämisen pelossa.

      • Anonyymi

        Niin, ettehän te liberaaliteologit usko muitakaan Jumalan sanan ennustuksia, saatikka sitten Israelille annettuja lupauksia. Miksihän te yleensä yritätte esiintyä kristittyinä, kun mikään Raamatun ennustus tai ohje ei sido teitä.
        Wikipedia ja muut liberraliteologien mielipiteet ajavat Jumalan Sanan edelle ja kohta varmaan Raamattu voidaan poistaa käytännöstä. Eiväthän tavalliset seurakuntalaisetkaan enää lue itä.
        Tottakai ääriortodoksit ovat samoilla linjoilla kuin tekin, että kaikki Messiaaseen viittaavat ennustukset pitää kieltää.
        Lue nyt kuitenkin vielä esim Jer 31 jossa kerrotaan ihanasti siitä, miten Israel ennallistetaan Jumalan alkupeäisen suunnitelman mukaan.
        Raksuttaisikohan se yhtään liberaaliteologin päässä?

        ”Niin, ettehän te liberaaliteologit usko muitakaan Jumalan sanan ennustuksia, saatikka sitten Israelille annettuja lupauksia. ”

        Tämä on niin uusi oppi (kristillinen sionismi) ettei sitä hyväksy yksikään perinteisempi kirkko ja hyvin moni vapaista suunnistakaan ei sitä hyvällä katso.

        Se, että keksittiin yhdistää VT:n kohtia tähän oppiin tai ideologiaan, ei tarkoita sitä, että ei muinaisia ennustuksia voisi tulkita toisinkin.

        Kukaan ei kiistä sitä, etteikö juutalaisilla olisi oikeutta omaan valtioon.

        ”Miksihän te yleensä yritätte esiintyä kristittyinä, kun mikään Raamatun ennustus tai ohje ei sido teitä.”

        Kenenkään ei pidä Raamatun avulla hyväksyä mitään väkivaltaa tai silmitöntä tappamista, eikä muutakaan sellaista valtion toimintaa, mikä on silkkaa pahuutta ja ahneutta.

        Jeesuksen sana erityisesti sitoo meitä kristittyjä, eikä missään Raamatun kohdassa Hän sano, että saa sotia ja tappaa aivan mielivaltisesti.

        ”Wikipedia ja muut liberraliteologien mielipiteet ajavat Jumalan Sanan edelle ja kohta varmaan Raamattu voidaan poistaa käytännöstä.”

        Vinkkinä sinulle, että internetistä voi hakea todella monipuolista ja laajaa tietoa sellaisella hakukoneella kuin esim. Google, Bing tai Yandex, Yahoo jne. Sinne kun kirjoitaa muutamia hakusanoja, saa paljon mielenkiintoisia linkkejä. Ei siis sinunkaan tarvitse tyytyä pelkkään Wikipediaan.

        Ei meitä missään kehoteta siihen, että mitään tietoa ei saa olla tai jokainen ratkaiskoon mielikuvituksella sen, mitä tosiasioita on ja mitkä eivät ole totta.

        ”Lue nyt kuitenkin vielä esim Jer 31 jossa kerrotaan ihanasti siitä, miten Israel ennallistetaan Jumalan alkupeäisen suunnitelman mukaan. Raksuttaisikohan se yhtään liberaaliteologin päässä?”

        En ole teologi mutta tutustuin tekstiin. Oikein hyvä on lukea Olavio Peltolan ”Jeremian kirja”, Löytöretki Vanhaan testamenttiin., joka löytyy nettiversiona. Vaikka luin toki Raamatustakin, ymmärrän, ettei VT:n Israel tarkoita samaa kuin Israelin maallinen valtio.
        Ei siinäkään sanota mitään, että tappakaa lapsia, naisia ja vanhuksia mielin määrin, että saatte heidän maansa anastaa itsellenne.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Mummonmuori: "Se, että keksittiin yhdistää VT:n kohtia tähän oppiin tai ideologiaan, ei tarkoita sitä, että ei muinaisia ennustuksia voisi tulkita toisinkin."

        Miten toisin sinä tulkitsisit nämä Raamatun lupaukset Israelille:
        Hes 36
        "Minä pyhitän suuren nimeni, joka on häväisty pakanakansain seassa, jonka te olette häväisseet heidän keskellänsä. Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, sanoo Herra, Herra, kun minä osoitan teissä pyhyyteni heidän silmäinsä edessä. Minä otan teidät pois pakanakansoista ja kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne. "
        "Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne. Niin te saatte asua maassa, jonka minä annoin teidän isillenne; ja te olette minun kansani, ja minä olen teidän Jumalanne. "
        Jer 31
        "Auta, Herra, kansaasi, Israelin jäännöstä'. Katso, minä tuon heidät pohjoisesta maasta,
        kokoan heidät maan perimmäisiltä ääriltä.Heissä on sokeita ja rampoja
        ynnä raskaita ja synnyttäväisiä ,suurena joukkona he palajavat tänne.
        Itkien he tulevat,ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen."

        Nyky Israelilaiset eivät ole Raamatun Israelin kansa jotka hylkäsivät maansa lähtien asumaan muualle.

        Et tainnut tajuta, mitä edellä kirjoitettiin?

        No, sitähän se tyhmyys saa aikaiseksi.

        Kenen kanssahan Jumala teki IANKAIKKISEN LIITON?

        Palestiinanalaisinko?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mummonmuori: "Se, että keksittiin yhdistää VT:n kohtia tähän oppiin tai ideologiaan, ei tarkoita sitä, että ei muinaisia ennustuksia voisi tulkita toisinkin."

        Miten toisin sinä tulkitsisit nämä Raamatun lupaukset Israelille:
        Hes 36
        "Minä pyhitän suuren nimeni, joka on häväisty pakanakansain seassa, jonka te olette häväisseet heidän keskellänsä. Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, sanoo Herra, Herra, kun minä osoitan teissä pyhyyteni heidän silmäinsä edessä. Minä otan teidät pois pakanakansoista ja kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne. "
        "Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne. Niin te saatte asua maassa, jonka minä annoin teidän isillenne; ja te olette minun kansani, ja minä olen teidän Jumalanne. "
        Jer 31
        "Auta, Herra, kansaasi, Israelin jäännöstä'. Katso, minä tuon heidät pohjoisesta maasta,
        kokoan heidät maan perimmäisiltä ääriltä.Heissä on sokeita ja rampoja
        ynnä raskaita ja synnyttäväisiä ,suurena joukkona he palajavat tänne.
        Itkien he tulevat,ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen."

        Miksihän mummonmuori vaikenee?
        Hävettääkö häntä omat mielipiteensä?

        ”Miten toisin sinä tulkitsisit nämä Raamatun lupaukset Israelille:”

        Ja mitä merkitystä noilla on? Raamatuun uskomisesta seuraa paljon julmuutta ja pahuutta.

        Miten tulkitsisit alla olevan Raamatun ohjeen? Jos se on mielestäsi hyvä ohje, niin miten oma uskomuksesi on yhtään sen parempi kuin joidenkin muslimien usko Pyhään Sotaan ja vihollisten armottomaan tappamiseen?

        5. Mooseksen kirja 25: Amalekilaisten kohtelu
        ”Kun Herra, teidän Jumalanne, on antanut teidän päästä rauhaan kaikista ympärillänne olevista vihollisista siinä maassa, jonka hän antaa omaksenne, pyyhkikää pois maan päältä amalekilaiset ja heidän muistonsakin. Älkää unohtako tätä.”

        Uskonto on myrkkyä moraaliselle ajattelulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksihän mummonmuori vaikenee?
        Hävettääkö häntä omat mielipiteensä?

        tuo sama hellari on koko ajan mummimuorin kimpussa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tuo sama hellari on koko ajan mummimuorin kimpussa

        Hävettääkö sinuakin mummonmuorin kirjoitukset?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hävettääkö sinuakin mummonmuorin kirjoitukset?

        Enemmän sinun kirjoituksesi minua hänvettää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hävettääkö sinuakin mummonmuorin kirjoitukset?

        Enemmän sinun kirjoutuksesi minua hävettää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enemmän sinun kirjoutuksesi minua hävettää

        Sekö sinua hävettää, että mummunmuori ei uskalla vastata kysymykseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekö sinua hävettää, että mummunmuori ei uskalla vastata kysymykseen?

        Ei vaan se että sinä koko ajan hyökkäät häntä vastaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan se että sinä koko ajan hyökkäät häntä vastaan

        Ei kai se ole hyökkäämistä, jos vaatii , että hän seisoo kirjoitustensa takana eikä pakene.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai se ole hyökkäämistä, jos vaatii , että hän seisoo kirjoitustensa takana eikä pakene.

        Mutta sinä hyökkäät koko ajan häntä vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta sinä hyökkäät koko ajan häntä vastaan.

        Oletkohan luulosairas! Ei täällä kukaan hyökkää ketään vastan, vaikka esittääkin kipakkoja mielipiteitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletkohan luulosairas! Ei täällä kukaan hyökkää ketään vastan, vaikka esittääkin kipakkoja mielipiteitä.

        sinä hyökkäät koko ajan

      • Anonyymi

        Jonglööri, alias Terrence Hill jaksaa seurata toisten kirjoituksia. Hän pitää niistä tarkkaa lukua, ja kuvittelee, että täällä ei saa keskustella muut kuin luterilaiset.
        Noinhan se työttömän päivä kuluu mukavasti.

      • Anonyymi

        Todella lapsellista tuo touhusi. Tuoko ei ole hyökkäämistä? Ainakin on sääntöjen vastaista.
        Katsoisit sinne omaan peiliin ensin.

        Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa myönsi noiden tekstien olevan hänen käsialaansa. Kyllä tekoäly pystyy moneen. Kannattaa mennä märisemään omalla foorumille tuon typerän hellarin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todella lapsellista tuo touhusi. Tuoko ei ole hyökkäämistä? Ainakin on sääntöjen vastaista.
        Katsoisit sinne omaan peiliin ensin.

        Totta, uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa -trollin vauhkominen ON sääntöjen vastaista! Hän herjaa täällä toisia kirjoittajia milloin miksikin. Sairas tapaus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa -trollin vauhkominen ON sääntöjen vastaista! Hän herjaa täällä toisia kirjoittajia milloin miksikin. Sairas tapaus

        Se on soomipoikaa, soominoitaaa!!! Muut on sille jonglöörejä joita se usein haukkuu anisemitisteiksi

        Kylläpäs jonglööri suuttui.
        Kannattaisiko ottaa käyttöön se vanha nimmari, Terrence Hill?
        Sillä nimellä oli paljon helpompi valehdella.

        Kylläpäs uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa suuttui kun hänen ip;nsä selvitettiin. Pitäisiköhän hänen ottaa taiaksin käyttöön nimimerkkinsä "Sedepeus"
        Sillä nimellä hän ehkä saisi vielä enemmän aikaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa -trollin vauhkominen ON sääntöjen vastaista! Hän herjaa täällä toisia kirjoittajia milloin miksikin. Sairas tapaus

        Onko tuo inttäjä sama tyyppi, joka kirjoitttaa mummomuorin olevan jehovan todistaja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tuo inttäjä sama tyyppi, joka kirjoitttaa mummomuorin olevan jehovan todistaja?

        Ei varmasti ole jehovan todistaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylläpäs uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa suuttui kun hänen ip;nsä selvitettiin. Pitäisiköhän hänen ottaa taiaksin käyttöön nimimerkkinsä "Sedepeus"
        Sillä nimellä hän ehkä saisi vielä enemmän aikaan

        Täällä on tarkoitus keskustella kristillisestä siionismista ja mummonmuorin vaikenemisesta, eikä kenenkään nimimerkeistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei varmasti ole jehovan todistaja.

        Ei mummomuori olekaan jehovan todistaja, mutta onko tuo inttäjä sama tyyppi joka väittää mummomuorin olevan jt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä on tarkoitus keskustella kristillisestä siionismista ja mummonmuorin vaikenemisesta, eikä kenenkään nimimerkeistä.

        Eikös mummomuorista keskustelu juuri ole nimimerkistä keskustelua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös mummomuorista keskustelu juuri ole nimimerkistä keskustelua?

        Se on juuri sitä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on juuri sitä

        Mutta kun oli tarkoitus keskustella kristillisestä siionismista!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kun oli tarkoitus keskustella kristillisestä siionismista!

        Sinä keskustelet täällä ihan muusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä keskustelet täällä ihan muusta

        Älä valehtele.
        Sinähän se täällä rupeat kirjoittamaan joidenkin nimimerkkien esiintyvyystiheydestä. Etkö osaa kirjoittaa mitään kristillisistä siionisteista, joista mummonmuori antaa väärän todistuksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä valehtele.
        Sinähän se täällä rupeat kirjoittamaan joidenkin nimimerkkien esiintyvyystiheydestä. Etkö osaa kirjoittaa mitään kristillisistä siionisteista, joista mummonmuori antaa väärän todistuksen.

        Sinä kirjoitat taas mummomuorista kun piti keskustella kristillisestä siionismista. Onko vaikeaa pysyä aiheessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä kirjoitat taas mummomuorista kun piti keskustella kristillisestä siionismista. Onko vaikeaa pysyä aiheessa?

        Tässä on kristillisten siionistien toimintaohje:
        "Jer 31
        "Kiittäkää Herraa, kaikukoon kaikkialla huuto:
        »Nyt sinä, Herra, pelastat kansasi,
        kaikki, jotka ovat jäljellä Israelista!»
        Minä tuon heidät takaisin
        pohjoisesta maasta,
        kokoan heidät maailman ääristä asti!
        Heidän joukossaan ovat myös sokeat ja rammat,
        raskaana olevat ja synnyttävät.
        Suurena joukkona he kaikki palaavat tänne.
        He tulevat itkien, hartaasti rukoillen,
        ja minä itse johdatan heitä."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä on kristillisten siionistien toimintaohje:
        "Jer 31
        "Kiittäkää Herraa, kaikukoon kaikkialla huuto:
        »Nyt sinä, Herra, pelastat kansasi,
        kaikki, jotka ovat jäljellä Israelista!»
        Minä tuon heidät takaisin
        pohjoisesta maasta,
        kokoan heidät maailman ääristä asti!
        Heidän joukossaan ovat myös sokeat ja rammat,
        raskaana olevat ja synnyttävät.
        Suurena joukkona he kaikki palaavat tänne.
        He tulevat itkien, hartaasti rukoillen,
        ja minä itse johdatan heitä."

        Haluatko kertoa tietämättömälle mitä tarkoitetaan kyseisellä termillä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluatko kertoa tietämättömälle mitä tarkoitetaan kyseisellä termillä?

        No se tarkoittaa sitä, että he uskovat Raamatun lupauksiin, jotka koskevat juutalaisia. Jumalahan lupasi heille oman maan ja lupasi tuoda juutalaiset pois exiilistä omaan maahansa.
        Kristilliset siionistit auttavat juutalaisia tuon toteuttamisessa, sekä materiaalisesti että poliittis-hengellisesti.

        Mutta valitettavasti he eivät usko siihen, että juutalaisetkin tulevat kerran tunnustamaan Jeesuksen Messiaakseen:
        Sak 13
        " Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista"

        Israel on yksi varmimmista todisteista siihen, että Raamattu on Jumalan sanaa ja että siellä esitetyt profetiat toteutuvat juuri siten, kun ne on kerrottu.
        Siksi kristittyjen pitää siunata Israelia ja rukoilla, että loputkin profetiat toteutuisivat ja juutalaisetkin kääntyisivät Jeesus-Messiaan puoleen.
        Hes 36
        "Näin sanoo Herra, Herra: Koska — niin, koska teitä on hävitetty ja poljettu joka taholta, että joutuisitte muiden kansain omaisuudeksi, ja koska te olette joutuneet pahain kielten ja kansan panettelun alaisiksi, "
        "Minä pyhitän suuren nimeni, joka on häväisty pakanakansain seassa, jonka te olette häväisseet heidän keskellänsä. Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, sanoo Herra, Herra, kun minä osoitan teissä pyhyyteni heidän silmäinsä edessä. Minä otan teidät pois pakanakansoista ja kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne. Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan. Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan,"

    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2545
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1831
    3. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      131
      1608
    4. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      52
      1526
    5. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      167
      1352
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      174
      1346
    7. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      148
      1295
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1218
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1158
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      70
      1136
    Aihe