Eiköhän nyt kaikki oteta itseämme niskasta kiinni ja unohdetaan ne entiset. Turha täällä on surkutella menetettyjä rakkauksia joita tuskin enää takaisin saa. Suunnataan nenä kohti tulevaisuutta ja opetellaan tuntemaan uusia ihmisiä ja asioita. Se me ollaan velkaa itsellemme ja toisille. Kyllä se aurinko paistaa vielä sinne synkimpäänkin risukasaan! Masennukseen on liian helppo vajota, näytetään mieluummin mitä suomalainen sisu on.
Lukekaa tämä
tsemppaaja
121847
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Se on tuleva,ja sitä surkuttelen ,kun se ei ota tullakseen.
Mitä tarkoittaa masennus?
joo
Eli aina kun on tulossa mieleen ajatus, muisto tai alkava masennus....
Niin heti, HETI, siirretän ne taka-alalle. Siellä niiden on hyvä olla. Pikku hiljaa pölyttyä ja laimentua.
HYVÄ HYVÄ ME !!!! Kyllä me kaikki surkeat särkyneet sydämet vielä joskus iloitaan. MIKSEI jo vaikka ihan vähän tänäänkin? EI mitään isoa, ihan pikku jaksamista vaikka aluksi.
KAikille voimia ja sitä jaksamista, masentavan kesän kestämistä ja iloksi kääntämistä!!!
T: minä, joka ei aina itsekään jaksa tuohon uskoa
Eli kaikki me surkeat särkyneet sydämet!!! HYvä hyvä me...
Aina kun tulee mieleen ajatus, surku ja orastava masennus, NIIN HETI!!! Heti pois se heitä. Takaraivoon pölyttymään. Siellä niiden on hyvä olla ja maatua, hiukan laimentua.
Kovin vaikeaa, tiedän. Mutta nyt olen viikon niin koittanut elää ja se oli rauhallisin viikko 7!!!! kuukauteen. ELi jo oli aikakin, mutta kyllä se siitä.
Kaikille meille voimia ja jaksamista. Voimia kestää tää vitun kesä ja sen ilot, jaksamista nostaa itsensä taas elämään.
T: mä
murehtia mennyttä.Olen tehnyt juuri niinkuin sanoit.Olen tavannut aivan ihanan ihamisen ja nyt aloitetaan ns.seurustelu.Lopujen lopuksi, jälkeenpäin kun miettii,murehtiminen on ihan tyhmää.Toki pitää antaa ajatusten asettua,mutta ei sen enenpää.
Mulla sydän rikkoontui vuosi takaperin ja vielä nytkin sattuu. Aika parantaa haavat,mutta olen itse tyyppiä jolla se vie aikaa.
Ehkä olisi oollut parempi lähteä karkuun vaikka ulkomaille, mutta pakoilu ei auta. Vaikeaksi asian mulle teki se, että sydämmen rikkoja asuu naapurissa.
Lähdin opiskelee toiselle paikkakunnalle ja piristi kummasti minun elämääni.
Nyt muutan takas omalle paikkakunnalle ja tyttö asuu edelleen samassa asunnossa. Puhuttiin pitkään viimeksi ja hän totesi ettei oilisi halunnut minun muuttavan vielä takisin. Hän oli se, joka halusi meidän jutun muuttuvan.
Nähtävästi asia sitäkin on rassanut, koska tuntui olevan välillä olevan kovin kylmäkiskoinen minua kohtaan. Nyt on ollut fiksusti ja hänellä uusi mies kehissä. Se satutti, mutta eiköhän tästä selvitä.
Masennukseen ei saa vajota, mutta surra pitää.
Se on luopumista, ja yksi osa särkyneen sydämen parantumisen tiellä.
Kun koskee pahiten, mieti aina että tämä on väliaikaista, tästä noustaan, tämä kestetään, mutta nyt saan itkeä ja kärsiä ihan vapaasti.
Suomalaisen sisun saa unohtaa, sen voimalla sydänsuruiset kiinnittävät narun kattoon ja pujottavat kaulansa ympärille kun eivät osaa/kehtaa olla heikkoja ja surra kunnolla.
Tänään näin entisen varmaan viimeisen kerran ja tajusin vihdoin, että nyt on pakko luovuttaa vaikkakin erosta on vasta 3 kk. Ikävä on hirveä mutta eteenpäin on mentävä ja juuri sillä sisulla! Pitkä suhde takana...
Eihän tässä mitään narua kaulaan olla vetämässä, se jos mikä ei ole sitä sisua vaan kunnon luovuttamista. Iso mies jos itkee esim. omalle vanhalle äidilleen menetettyä suhdetta niin se jo vaatii hiukan sisua. Muut kutsukoon sitä säälittäväksi.
Oon tehnyt just ton neuvon mukaan, aluksi hampaat irvessä. Mulla on uusi elämä jossa on uudet ihmiset. Ihmiset on mulle kateellisia nätistä kodista, unelmakumppanista, hyvästä duunista...Sydämensärkijästä on aikaa jo melkein 5 vuotta. Kaikki luulee, et mä en enää edes muista sitä.
Siitä huolimatta, sattuu. Joka päivä. Joka ilta. Kovaa. Jos onnistunkin unohtamaan Hänet päivän tai parin ajaksi, hän tulee uniin. Seuraava päivä pilalla.
Oon jo alistunu siihen etten pysty koskaan unohtamaan tätä ihmistä. Jatkan elämääni, mut en jaksa uskoo et siitä tulisi koskaan enää samanlaista kun joskus sillon ennen.
Turha selittää sisusta. Sisu vie läpi harmaan kiven, mutta tuskalle se ei tee yhtään mitään.
molempien yhteistä tosirakkautta. Pelkään, että olen samassa pisteessä. Oletko pitänyt yhteyttä tähän sydämensärkijään. Ehkä saisit rauhan, jos tapaisitte ja keskustelisitte. Aika saa yleensä tajuamaan asioita ja pyytämään anteeksi. Haluaisin, että saisit mielenrauhan ja pystyisit nauttimaan siitä, mitä sinulla on.
En ole pitänyt mitään yhteyttä, vaan koittanu unohtaa. Kokemuksesta tiedän että tapaamisesta ei seuraisi mitään hyvää.
Viime kerralla kun nähtiin (silloin melkein 5v sitten) keskusteltiin 5 tuntia ja se päättyi suukkoihin ja totaaliseen sydämensärkymiseen. Uskon vieläkin että ilman sitä tapaamista olisin toipunu paljon paremmin. Yleensä oon järkevä ja rauhallinen, mut sen ihmisen kanssa ei...vaan...pysty vaikka siitä olis henki kiinni.
Tapaaminen voisi auttaa ja vapauttaa sinut tuosta pakkomielteestäsi. Vuosien jälkeen ihminen muuttuu ja nykyinen todellisuus ei ehkä olekaan se sama mielikuva mikä päässäsi pyörii päivästä toiseen. Tapaa ja avaa henkinen umpisolmusi
Vaari